Jehovan todistajien positiiviset puolet puntarissa

Tässä artikkelissa on listattuna joitakin Jehovan todistajien itsestään mainostamia positiivisia asioita, jotka he esittävät olevan ainutlaatuisia ja paras mahdollinen elämäntapa. Jokaisen kursivoidun väittämän jälkeen on kerrottu kolikon kääntöpuoli, joka ei aina suinkaan ole yhtä kiiltävä.

Avioliitto

Todistajien kirjallisuus kannustaa ihmisiä työskentelemään avioliittojen hajoamista vastaan. Julkaisut sisältävät käytännön neuvoja, jotka korostavat esimerkiksi säännöllisen viestinnän tarpeellisuutta aviopuolisoiden kesken. Avioeroa ei pidetä hyväksyttävänä ilman toisen osapuolen aviorikosta.

Avioliitossa epäilemättä on hyötyä päätöksestä olla koskaan eroamatta, mutta saman päätöksen tekee epäilemättä myös valtaosa kaikista muistakin aviopareista. Esiaviollisen seksin ollessa kiellettyä todistajien keskuudessa, avioidutaan usein nopealla aikataululla, mikä saattaa aiheuttaa ikäviä yllätyksiä myöhemmin avioliitossa. Lisäksi hyvin kielteinen suhtautuminen avioeroihin saattaa painostaa osapuolia jäämään onnettomaan avioliittoon. Eronneiden arvostus seurakunnassa laskee merkittävästi, mikä sekin lisää jo valmiiksi ahdistuneen ihmisen tuskaa avioerotilanteessa. Todistajat eivät järjestä asiantuntevaa avioliittoneuvontaa sitä haluaville, kuten esimerkiksi luterilainen kirkko tekee.

Sosiaaliset suhteet

Seurakunnat ovat tiiviitä yhteisöjä, joka auttavat luomaan ystävyyssuhteita ja auttavat suurinta osaa välttämään syrjäytymisen. Yrittäjinä toimivat Jehovan todistajat työllistävät muita seurakunnan jäseniä ja suuri suhdeverkosto saattaa helpottaa työpaikan löytymistä.

Tiivis yhteisö aiheuttaa myös monia kielteisiä asioita. Juoruilu ja toisten asioihin sekaantuminen on yleinen ongelma seurakunnissa. Syrjäytymistä sen sijaan aiheuttaa lahkotyön laiminlyönti, koska aktiiviset jäsenet vähentävät epäsäännöllisten kanssa seurustelua, puhumattakaan seurakunnasta erotettujen kohtelusta. Luodut ystävyyssuhteet ovat ehdollisia ja voimassa vain niin kauan, kun molemmat osapuolet ovat aktiivisia jäseniä. Yhteydenpidon jatkaminen erotetun kanssa voi aiheuttaa erottamisen seurakunnasta.

Elämäntavat

Jehovan todistajat kieltävät jäseniltään juopottelun, huumeet, tupakoinnin ja muut vastaavat epäterveellisinä pidetyt tavat. Avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet eivät ole sallittuja, mikä estää sukupuolitautien leviämisen ja aviottomat lapset. Valtaosa ehkäisykeinoista avioliiton sisäpuolella ovat sallittuja. Seurakunnissa pidetään rehellisyyttä suuressa arvossa.

Valtaosa ihmisistä onnistuu muutenkin välttämään huumeriippuvuuden ja alkoholismin, joten tämä ei ole vain todistajien hyve. Monet muutkin kirkkokunnat kieltävät jäseniltään vastaavat asiat. Seurakunnissa humalahakuinen piilojuhliminen on kuitenkin yleistä, etenkin nuorison kesken.

Aviottomat lapset ja sukupuolitaudit voi välttää myös maalaisjärjellä ja luotettavalla ehkäisyllä. Kuitenkin ehkäisyn käyttöä esiaviollisissa sukupuolisuhteissa pidetään suunnitelmallisuutena ja näin ollen raskauttavana seikkana oikeuskomiteoissa. Ahdasmielinen suhtautuminen masturbointiin aiheuttaa syyllisyyttä ja masennusta, sekä epätervettä suhtautumista seksuaalisuuteen.

Rehellisyys on enemmänkin yksilön ominaisuus, kuin yhteisön tunnusmerkki, sillä useimmat uskovaiset tai yhtä hyvin ateistit pyrkivät olemaan rehellisiä. Lisäksi vanhimmat usein valehtelevat erotetuille tai seurakuntalaisille, esimerkiksi tietosuojalain noudattamisen suhteen.



Jehovan todistajissa on havaittavissa positiivisiakin seikkoja, mutta näiden vastapainona on kuitenkin selkeät haittapuolet. Vastaavat positiiviset puolet voi löytää omaan elämäänsä melkein mistä tahansa uskonnosta tai yksinkertaisesti maalaisjärjellä. Viimeksi mainittu auttaakin parhaiten muovaamaan elämästään sellaisen, kuin haluaa. Käsittelyssä oli vain muutamia elämän alueita, mutta tulokset olisivat epäilemättä olleet samansuuntaisia lopuissakin.

StereoX & Alueveli

Kuvat: Sormukset: Sergio Bertolini; Tupakointikielto: Stefan Jansson
Some rights reserved

Comments

Mainiota

Onpa hyvä sivu. Kiitoksia paljon. Myös linkki evl. sivuille sopii hyvin tähän yhteyteen. Sieltä näkyy löytyvän paitsi linkkejä eteen päin eri avun lähteille, myös lyhyet selvitykset siitä, mitä evl. kirkko tekee.
Monelle evl.kirkkoon kuulumattomalle saattaa olla yllätys, ettei kirkko useimmissa palveluissaan kysele "jäsenkirjaa". Yleensä kaikki diakoniaan, perheneuvontaan, sielunhoitoon tai muihin henk.kohtaisiin keskusteluihin yms. liittyvät palvelut ovat avoimia kaikille apua tarvitseville.

Etsi sivustolta

RSS-Syöte

Koosta sisältöä