Lahkon epälooginen kritiikki mielenosoituksista

Jehovan todistajien vuotuiset konventit lähestyvät, kuten myös konventtipaikkojen edustalla pidettävät mielenosoituksetkin. Uskontokuntaan kuuluvat syyttävät mielenosoituksiin osallistuvia tärkeän juhlan häiritsemisestä. Jos tämä kerta on heidän mielestään häiriköimistä, niin todistajat ovat itsekin syyllistyneet samaan lukemattomia kertoja. Nämä vain halutaan lakaista maton alle, kuten kaikki muutkin ikävät asiat Vartiotorniseuran historiassa. Lisäksi he korottavat itsensä kaiken kritiikin yläpuolelle, samalla kun tuomitsevat kaikki muut uskonnot. Aluksi kuitenkin yksi esimerkki, kuinka eräät juhannusjuhlat yritettiin pilata 1930-luvulla.

Äänilevysaarna juhannusjuhlissa

Vuosikirja 1990, s. 163-165:

Käyttöön saatiin myös suuritehoisia äänilaitteita, jotka olivat niin tehokkaita, että niitä nimitettiin ”äänilaitetykistöksi”. Leo Kallio kertoo: ”Olin vaimoni ja pienen poikani kanssa lähdössä rentoutumaan järven rannalle. Sinä päivänä posti toi kortin, jossa muistutettiin sopimuksesta esittää isolla äänilaitteella luentoja rannalla, jonne odotettiin saapuvan yli 200 ihmistä katselemaan pakanallisuuteen perustuvaa juhannuskokkoa. Päätöksenteko ei ollut helppoa, kun liha soti vastaan kovasti. Esitin asian Jehovalle rukoillen, että jos niin mahdoton yritys toteutuu, että saan äänilaitteet mahtumaan täyteen sullottuun linja-autoon, niin se olisi osoitus siitä, että ponnistelujani siunattaisiin. Yritys onnistui, joskin jotkut matkustajat vähän valittivat.

”Teitten risteyksessä oli iso lautakasa, joten saimme piilotettua äänilaitteet sen suojiin. Kansaa alkoi saapua. Läheisyydessä oli tanssitilaisuus, ja kun kokko sytytettiin, kaikki keskeyttivät tanssin ja tulivat rantaan. Hetkellä jolloin kaikki tuijottivat valkeaan, panin musiikkilevyn soimaan. Tapaus oli niin yllättävä, että kokkovalkea unohdettiin ja kaikki tuijottivat lautakasaa, josta ääni kuului. Viereeni asettui seisomaan tanssitilaisuudesta saapunut poliisi. Selitin hänelle mikä oli aikomukseni. Hän nyökkäsi, ja sitten seurasi levyluento toisensa jälkeen. Niissä oli erikoisen suoria iskuja väärää uskontoa vastaan, ja se aiheutti valtavan hälinän kuulijajoukossa.

”Kun nimi Jehova kajahti kuuluviin, ympärilleni kerääntyi joukko nuoria miehiä, jotka mutisivat: ’Heitetään äänilaitteet järveen.’ Poliisi katsoi moittivasti. Sillä välin joku oli hälyttänyt nimismiehen paikalle. Muutin äkkiä musiikkilevyn soimaan. Nimismies ihmetteli, kuka oli vaivannut hänet tänne kesken juhannusjuhlien, ja nähtyään lempeästi hymyilevän poliisimiehen hän poistui vihaisena paikalta. Poliisin myötävaikutuksella onnistuimme saamaan äänilaitteet ehjinä linja-autoon.”

Tämä tietenkin kerrottiin rohkaisevana kokemuksena, ilman pienintäkään pahoittelua asiasta tai mainintaa tahdikkuuden puutteesta. Häiritseminen on siis mitä ilmeisimmin sallittua, kunhan aiheuttajana on Jehovan todistaja ja hänen hyvä uutisensa tulevasta joukkoteurastuksesta.

Pata kattilaa soimaa



Mukaelma rintamainoskortista

Suurenna klikkaamalla

Samoin suhtautuminen varjokonventin traktaatteihin on epälooginen. Jehovan todistajat jakavat itse tukuittain omia mainoslehtisiään, mutta pitävät anteeksiantamattoman törkeänä, että joku muukin on keksinyt paperijulkaisun.

Kuitenkin Herätkää 1975 sivulla 22 artikkelissa ”Onko toisen uskonnon arvosteleminen epäkristillistä” toteaa, että arvosteleminen on sallittua. Se kertoo, että Jeesuksen esittämät suorat lausunnot juutalaisista saattoivat auttaa ihmisiä. Lehti jatkaa hieman myöhemmin: ”On totta, että arvostelu, joka paljastaa jonkun uskonnon opetusten tai menettelyjen viat, saattaa ensin vaikuttaa ankaralta.”

Mielenosoituskin saattaa aluksi tuntua ankaralta ja kipeältä lahkon jäsenille, koska se paljastaa jehovantodistajuudessa useita vikoja ja sairaita oppirakennelmia. Mutta aivan kuten Herätkää -lehti kertoi Jeesuksesta, myös mielenosoittajien tarkoitus on auttaa ja herättää ajatuksia. Entiset jäsenethän ajattelevat vielä lahkon sisäpuolella olevien parasta. He yrittävät parantaa nykyisten jäsenien oikeusturvaa, ihmisoikeuksia ja uskonnonvapautta.

Katkerat luopiot?

”Kostonhimoisia katkeroituneita luopioita” on yleisin syytös, jonka tätä nykyä kuulee todistajan suusta koskien mielenosoitusta. Saattaa pitääkin paikkansa, että osa luopioista ovat katkeria saamastaan kohtelusta. Mutta ei niinkään erottamisesta, kuten hyvin yleinen käsitys tuntuu olevan. Esimerkiksi itse olen erittäin tyytyväinen, että minut erotettiin. Mutta kukaan ei voi olla tyytyväinen hengellisestä väkivallasta tai hylätyksi joutumisesta kavereiden taholta. Sama rautalangasta väännettynä: erottaminen on hyväksyttävää, sosiaalinen painostus ei, koska tämä vääristää perustuslaissa säädettyä uskonnonvapautta.

Vuoden 2006 mielenosoituksen teema lasten oikeuksista ei myöskään kerro katkeruudesta. Sen sijaan siitä huokuu entisten jäsenien omat kokemukset ja halu parantaa parhaillaan lahkoon kasvavien lasten asemaa, jottei heidän enää tarvitsisi kokea samoja ongelmia. Valitettavasti suurin osa jäsenistä on niin tiukasti lahkojohdon mielenhallinnassa, etteivät he tätä pysty käsittämään.

 

Johtopäätös asiasta, kun kaikki on kuultu, on: Jehovan todistajat haukkuvat kaikki muut uskonnot, mutta loukkaantuvat verisesti asiallisestakin heihin suunnatusta kritiikistä.

 

Tiedote koskien 2006 mielenosoituksia


Comments

...mutta loukkaantuvat verisesti

...mutta loukkaantuvat verisesti asiallisestakin heihin suunnatusta kritiikistä.
Näinhän se on. Se, joka rohkenee asiallisestikin arvostella, kyseenalaistaa tai epäillä, osittaa kritiikkinsä hallintoelintä kohtaan, mikä puolestaan näyttää olevan sama, kuin kritiikki Jehovaa kohtaan.
On minullekin tulistuttu -jopa omassa asunnossani ja tämä vaikutti perin merkilliseltä, olinhan vain suostunut tutkimaan.
Minuun ei kuitenkaan voitu kohdistaa kurinpitotoimia, koska en järjestöön juuri silloin kuulunutkaan. Juuri siksi tämä hallintoelimen asettaminen Jumalan sijaiseksi suunnattomasti minua kummaksutti. No, tästä kokemuksesta on nyt aikaa liki parikymmentä vuotta, mutta muistuu hyvin mieleen.
Johtopäätös: Se on pässi, joka ei kerralla usko, mitä sanotaan :)

vakava aivopeseytyminen

Umpijehova on vakavasti ja pysyvästi aivopeseytynyt todellisuudesta.

Siksipä varoitus lahkosta herkkämielisille.

Etsi sivustolta

RSS-Syöte

Koosta sisältöä