Suomen vuosiraportti 2006

Kastettujen määrä vakaassa laskussa

Jehovan todistajat osaavat lukea kaikki tilastot positiivisiksi. Jos jäsenmäärä kasvaa, on se osoitus Jumalan siunauksesta ja taas jos tulee takapakkia, se on osoitus lopun läheisyydestä.

Tilastot kuitenkin kiinnostavat kovasti, sillä kerran vuodessa julkaistaan raportti, joka käsittää kuukaudet edellisvuoden syyskuusta kuluvan vuoden elokuun loppuun, eli tässä tapauksessa aikavälin 1.9.2005 – 30.8.2006. Sitä kuitenkin kutsutaan raportiksi "palvelusvuodelta" 2006. Tilastotiedot ovat heidän itsensä ilmoittamia tai näistä lukemista laskettuja. Diagrammit käsittävät vuodet 2000-2006, jotta vertailtujen piirteiden suuntauksen voi havaita. Artikkelin lopussa on lisäksi keskeisimmät tiedot taulukkomuodossa.

Yleinen tarkastelu


Huomaathan, ettei kaikkien diagrammien Y-akseli ala nollasta.

Jehovan todistajia oli 2006 keskimäärin 18 858. Keskiarvo on 53 pienempi, kuin edellisenä vuonna. Vuoden aikana kuitenkin kastettiin 293 uutta jäsentä, joten jonnekin katosi peräti 346 todistajaa. Lukemaan sisältyy myös kuolleisuus, joka Suomessa on kymmenen tuhatta henkeä kohti. Tämä tekisi noin 190 kuollutta, joten ulkomaille muuttavien, toimettomaksi alkavien ja eronneiden/erotettujen osuus olisi noin 160. Allekirjoittanut myöskin kuuluu tähän viime vuoden kadonneiden osuuteen. (Jehovan todistajien ikä- ja sukupuolijakauma ei ole tiedossa, joten laskelma on vain suuntaa antava)

Lahkotyöhön käytetty aika on jälleen lievässä nousussa, vaikkei 90-luvun huippuvuosien tasolle päästäkään. Käyrän kääntyminen nousuun lienee seurausta jatkuvasta painostuksesta tehdä enemmän uskonnon päämäärien hyväksi.

Raamatun kotitutkistelut ovat olleet jo vuosia tasaisessa nousussa, mutta se ei näy käännynnäisten määrässä. Tämä ei ole yllättävää, koska raamatuntutkistelun käsitettä on muutettu ja nykyään mukaan lasketaan myös säännöllisesti käydyt lyhyet keskustelut ovenraossa. Kastettujen määrä onkin pudonnut noin neljänneksellä vuodesta 2000, sadalla hengellä. Liittyneiden määrän ja yhtä käännynnäistä varten tarvitun ajan suhde näkyy seuraavassa reippaassa nousussa olevassa diagrammissa. Kehitys selittyy todennäköisimmin sillä, ettei saarnaamisen määrällä ole juurikaan merkitystä, koska yhä useampi uskontoon liittyvistä on jo valmiiksi uskonnon piirissä synnyttyään Jehovan todistaja -perheeseen.


Yhä harvempi haluaa liittyä Jehovan todistajiin


Kastettujen määrä laskee kuin lehmän häntä

Seuraamme mielenkiinnolla, miten uusien kastettujen määrä kehittyy lähivuosina. Haaratoimistossa varmaan painetaan jo paniikkinappulaa ja uusia keinoja värväykseen varmasti yritetään. Myös painostus tienraivaukseen ja kenttätyön määrän lisäämiseen uskoakseni kasvaa. Tilanne muistuttaa hieman liike-elämän suuntauksia. Kun firmassa väki vähenee, jäljelle jäävät ajetaan loppuun sysäämällä heille yhä enemmän työtä.



Vuosiraportti Suomesta:



 
2006

Muutos viime vuodesta %

Keskimäärin julistajia
18 858
-0,28
Kastettuja
293
-8,2
Raamatuntutkisteluja
9 167
7,7
Kenttätunteja yhtä käännynnäistä kohti
9 473
10,7
Tienraivaajia yhteensä (vakituisia ja osa-aikaisia)
1 965
3,3
Läsnä muistonvietossa
27 356
1,5
Seurakuntia
300


Aiemmin julkaistu: Raportit vuodesta 1970 alkaen.

Comments

Ehdotus

Olisi mielenkiintoista nähdä vertailu siitä kuinka julistajien suhde väestömäärään on kehittynyt pitkällä aikavälillä, ja mikä näyttää olevan trendi lähivuosien perusteella.

Hyvä idea

Laitetaan mietintämyssyn alle ehdotus ja toteutetaan kunhan tässä ehditään! :)

- Veljesseura.org administrator

Asukkaita/julistaja

Eikös vuosiraportissa ole aina jokaisen maan kohdalla se luku asukkaita/julistaja? Siitä on kätevä tekaista taulukko. Suomessa luku on nyt jotain 350-400?? Siitä kääntäen voi laskea prosenttimäärän

Tilastokysymyksiä

Tarkastelin näitä antamianne tilastoja ja kiinnostuin muutamista ei esiin-tuoduista seikoista, jotka liittyvät nim.om Suomeen.
1.Miten kenttätunti lasketaan ? Alkaako tunti silloin,kun kentälle lähtöajatus syntyy päässä ja valmistelut alkavat pukeutumisella ynnä materiaalin keruulla ja vastaavasti päättyykö tunti silloin kun oman kodin ovi napsautetaan kiinni ja muistiinpanot ym. taltioitu ?
2.Lasketaanko kenttätyöhön naapurien yhteinen puutarhanhoito,jonka lomassa letkautetaan jokin raamatunlause ?
3.Suomessa on 300 seurakuntaa. Miten kenttätyö/tutkiskelu jakaantuu
seurakuntien kesken? Alueelliset erot kiinnostavat ?
4.Onko saatavilla tilastoja siitä miten kys.työ jakaantuu machojen ja naisparkojen kesken ?
5. Miten tilastoidaan eronnut/erotettu ,joka on ryöminyt takaisin oksennukselleen ?
Aurinkoisin tervehdyksin EB

Etsi sivustolta

RSS-Syöte

Koosta sisältöä