Markku Meilo kirjoitti:... mutta sitten vaihtaa moodia ja kiistää motivointiperusteensa, niin eihän siitä synny lasta eikä paskaa.
Mikähän tähän johtaa? Itse ajattelisin että tuo kiistäminen tavallaan on siksi, kun ei voi myöntää että on ollut väärässä ja uskonto on ollut väärässä, koska harmagedonia ei tunnu olevan lähimaillakaan ja uskontokin joutuu muuttumaan käsityksissään sen takia. Jäljelle jää vain kiistäminen. "En ole sellaista sanonut", "ei järjestö ole sellaista opettanut", "olit niin nuori kun kävit kasteella ja olet ymmärtänyt väärin asiat".
Jos myöntäisi että järjestö on ollut väärässä tai itse on opettanut väärin, niin pelko asian leimahtamisesta pahemmaksi ja välien jopa pysyvästä poikki menemisestä on pelottava jt-vanhemmalle. Asiaa täytyy siis selitellä ja jotenkin kauttarantain pehmentää että virtahepoa ei nähdä vaikka se siinä olohuoneessa on kaiken aikaa.
Tuo alkoholismi on hyvä vertaus. Äitini esim valehtelee suoraan että ei hän ole juonut pisaraakaan silloin kun oli käymässä hänen luonaan - aivan kuin olisin nähnyt harhoja. Hän nimittäin joi jatkuvasti ja joka päivä koko vierailuni ajan ja viinat oli piilossa milloin missäkin, eikä edes hyvin piilotettuna.
Se oli yksi viimeisistä niiteistä. Panin välit poikki kokonaan ja täysin.
Myöhemmin olen kuullut sukulaisen kautta että äiti tapansa mukaan on innokas jehovantodistaja aina välillä kun innostuu, mutta taas sitten tunnustautuu välillä ei-jehovantodistajaksi ja on eroamassa, kunnes taas innostuu siitä ja on niin kovin jehovantodistaja että.
Sellainen kuva että aina puolivuotta jaksaa olla hankasti jehovantodistaja ja puoli vuotta taas sitten ei ole ja latailee akkujaan ja juo paljon kaljaa saadakseen energiaa. Ja 4 promillen humalassa soittelee todistelupuheluja sukulaisille. Se on pahinta.
Minulle se riitti, enkä ikinä enää halua nähdä äitiäni enää ja tavata häntä. En ole vastannut edes puheluihin ja olen pannut hänen numeronsa puhelimen mustalle listalle, ettei edes pääse puhelimestani läpi.
Älyäisi edes kuolla, mutta ei. Terrorisoi vain koko ajan lähimmäistensä elämää, niiden jotka häntä vielä jaksavat kuunnella. Se on ilon päivä kun kuulen että se paska on kuollut ja hautajaisiin en mene. Sinä päivänä juhlin sen idiootin olemassaolon päättymistä.
[quote="Markku Meilo"]... mutta sitten vaihtaa moodia ja kiistää motivointiperusteensa, niin eihän siitä synny lasta eikä paskaa.[/quote]
Mikähän tähän johtaa? Itse ajattelisin että tuo kiistäminen tavallaan on siksi, kun ei voi myöntää että on ollut väärässä ja uskonto on ollut väärässä, koska harmagedonia ei tunnu olevan lähimaillakaan ja uskontokin joutuu muuttumaan käsityksissään sen takia. Jäljelle jää vain kiistäminen. "En ole sellaista sanonut", "ei järjestö ole sellaista opettanut", "olit niin nuori kun kävit kasteella ja olet ymmärtänyt väärin asiat".
Jos myöntäisi että järjestö on ollut väärässä tai itse on opettanut väärin, niin pelko asian leimahtamisesta pahemmaksi ja välien jopa pysyvästä poikki menemisestä on pelottava jt-vanhemmalle. Asiaa täytyy siis selitellä ja jotenkin kauttarantain pehmentää että virtahepoa ei nähdä vaikka se siinä olohuoneessa on kaiken aikaa.
Tuo alkoholismi on hyvä vertaus. Äitini esim valehtelee suoraan että ei hän ole juonut pisaraakaan silloin kun oli käymässä hänen luonaan - aivan kuin olisin nähnyt harhoja. Hän nimittäin joi jatkuvasti ja joka päivä koko vierailuni ajan ja viinat oli piilossa milloin missäkin, eikä edes hyvin piilotettuna.
Se oli yksi viimeisistä niiteistä. Panin välit poikki kokonaan ja täysin.
Myöhemmin olen kuullut sukulaisen kautta että äiti tapansa mukaan on innokas jehovantodistaja aina välillä kun innostuu, mutta taas sitten tunnustautuu välillä ei-jehovantodistajaksi ja on eroamassa, kunnes taas innostuu siitä ja on niin kovin jehovantodistaja että.
Sellainen kuva että aina puolivuotta jaksaa olla hankasti jehovantodistaja ja puoli vuotta taas sitten ei ole ja latailee akkujaan ja juo paljon kaljaa saadakseen energiaa. Ja 4 promillen humalassa soittelee todistelupuheluja sukulaisille. Se on pahinta.
Minulle se riitti, enkä ikinä enää halua nähdä äitiäni enää ja tavata häntä. En ole vastannut edes puheluihin ja olen pannut hänen numeronsa puhelimen mustalle listalle, ettei edes pääse puhelimestani läpi.
Älyäisi edes kuolla, mutta ei. Terrorisoi vain koko ajan lähimmäistensä elämää, niiden jotka häntä vielä jaksavat kuunnella. Se on ilon päivä kun kuulen että se paska on kuollut ja hautajaisiin en mene. Sinä päivänä juhlin sen idiootin olemassaolon päättymistä.