Kirjoittaja ModestMuse » 14.10.2017 04:14
Ehkä kaikkein eniten koko tässä uskonnossa ärsyttää tämä aivan päivänselvien asioiden kieltäminen.
Jäädään kiinni tällä tavalla "housut nilkoissa", mutta silti ei voida millään ikinä myöntää että ollaan oltu väärässä tai kuten tässä tapauksessa, annettu epärehellistä tietoa.
Ihan omastakin elämästä tulee mieleen, kun on yrittänyt kertoa lähtönsä jälkeen muille todistajille kuinka nyt on paljon parempi ihminen ja onnellisempi kuin koskaan on ollut Jehovan todistajana, kuinka jehovantodistajuus aiheutti masennusta ja olo oli aina ihan hemmetin onneton Jehovan todistajana, niin aina todistajat kääntävät senkin niinpäin että ei se ole Jehovan tai hänen maanpäällisen järjestönsä vika, ja että loppupelissä minussa js minun "väärässä asenteessa" on se vika.
Tollanen todellisuuden kieltäminen käy todistajillekin henkisesti raskaaksi, ja uskon että tämä on se mikä Leinosen haastattelussakin paistaa läpi, kuten joku jo tässä ketjussa jo aiemmin mainitsikin että Leinonen vaikutti tuskastuneelta.