Kirjoittaja IRanon » 19.11.2008 14:55
Torninvartija kirjoitti:almi kirjoitti:Mieleeni tuli toinenkin asia: jos jäsenrekisterissä on "epätarkkuutta", olisiko mahdollista että Jehovan todistajien määrä Suomessa on todellisuudessa enemmän laskussa kuin mitä on luultu?
Vaikea sanoa, koska epätarkkuutta on ilmeisesti molempiin suuntiin: kaikkia Jehovan todistajia ei ole väestörekisterissä merkitty Jehovan todistajiksi ja toisaalta kaikki, jotka on merkitty Jehovan todistajiksi eivät ole Jehovan todistajia. Väestörekisterin tiedot eivät ole kovin luotettavia, mutta silti väestörekisterin numerot sattuvat olemaan samansuuntaisia kuin Jehovan todistajien omat tilastot. Vartiotorni-seuran salaseuramaiseen toimintaan taitaa sopia se, että valtiovalta ei ole ihan perillä siitä ketkä ovat Jehovan todistajia ja ketkä eivät.
En ymmärrä miten mihinkään rekisteröityneeseen uskonnolliseen yhdyskuntaan voisi kuulua ilman, että tietoa ei olisi merkitty väestötietojärjestelmään.
Väestörekisterin mukaan JT:a oli vuoden alussa 18071 henkeä.
Uskonnollisen yhdyskunnan lain mukainen velvoite on huolehtia siitä, että jäsenrekisterinsä ovat ajan tasalla sekä huolehtia ilmoitusvelvollisuuden mukaisista toimista viranomaiselle. Toteutumisesta vastaa uskonnollisen yhdyskunnan hallitus.
Uskonnollisella yhdyskunnalla on myös oikeus saada väestötietojärjestelmästä tarvitsemiaan tietoja.
Tieto uskontokuntaan kuulumisesta on tärkeää mm. veroviranomaisten, kouluviranomaisten, avioliiton esteiden tutkimisen kannalta, asevelvollisuuden suorittamisen kannalta, kirkkoon liittymisen kannalta, kirkollisen vihkimisen kannalta, lapsen oikeuden kannalta, jäsenmaksujen maksamisvelvoitteiden kannalta, jne.
Mikäli rekisteröitynyt uskonnollinen yhdyskunta ei hoida velvoitteitaan se syyllistyy mielestäni laittomuuksiin ainakin kahdella eri tavalla.
1. Jäsenen perusoikeuksien loukkauksiin (Perustuslaki 11§)
2. Uskonnollisen yhdyskunnan rekisteröitymistä koskevien velvoitteiden rikkomiseen. (Uskonvapauslaki 2. luku)
Siinä missä uskonnollisilla yhdyskunnilla on velvoitteita, on niillä myös oikeuksia, esimerkiksi opetusministeriön myöntämä oikeus vihkiä avioliittoon. Vihkimisessä tarvitaan myös väestötietojärjestelmän tietoja.
Vihkimisoikeus voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia.
[quote="Torninvartija"][quote="almi"]Mieleeni tuli toinenkin asia: jos jäsenrekisterissä on "epätarkkuutta", olisiko mahdollista että Jehovan todistajien määrä Suomessa on todellisuudessa enemmän laskussa kuin mitä on luultu?[/quote]
Vaikea sanoa, koska epätarkkuutta on ilmeisesti molempiin suuntiin: kaikkia Jehovan todistajia ei ole väestörekisterissä merkitty Jehovan todistajiksi ja toisaalta kaikki, jotka on merkitty Jehovan todistajiksi eivät ole Jehovan todistajia. Väestörekisterin tiedot eivät ole kovin luotettavia, mutta silti väestörekisterin numerot sattuvat olemaan samansuuntaisia kuin Jehovan todistajien omat tilastot. Vartiotorni-seuran salaseuramaiseen toimintaan taitaa sopia se, että valtiovalta ei ole ihan perillä siitä ketkä ovat Jehovan todistajia ja ketkä eivät.[/quote]