Kirjoittaja sirpa-leena » 26.09.2009 14:43
"Kerro kokemuksesi. Oliko sinulla jossakin vaiheessa mielessä paluu seurakuntaan? Menitkö takaisin? Mikä oli motiivisi? Miten sinuun suhtauduttiin? Mitkä ovat ajatuksesi nyt?"
Minä en ole tosissani kertaakaan harkinnut paluuta. Tietysti on haikeaa, JT oli oleellinen osa elämääni kolmella vuosikymmenellä. Joskus tulee leikiteltyä ajatuksella entäpä jos... Välillä näen unta, että olen konventissa/kokouksessa. Unet eivät ole mitenkään nostalgisia mutta eivät myöskään painajaisia. Aina ne loppuu toteamukseen, että hei, en kuulu tännne; tämä on varmaan unta ja siihen herään.
Koska olen aikuisena mukaan tullut, eikä ole sukua, on karttaminen minulle pikemminkin SUURI helpotus kuin mikään muu. Ennen kastetta oli n. 10 vuoden iki-kiinnostujana olemisen kausi. Ainakin kerran yritin tosissani koko uskonnosta eroon, mutta silloin olivat, voisi sanoa, kuin herhilaiset kimpussani...jälkiviisaus on sitä parasta, mutta nyt ajatellen, yksi konsti kiinnostuneen päästä eroon, olisi ilmoittaa seurakuntaan, että luonani ei saa käydä ja tämä tulee kirjata aluekorttiin...
Olen kiitollinen, että sain olla JT:ssä mukana ja onnellinen, että älysin lähteä pois. Tavallaan ymmärräsin "logiikan", minkä vuoksi kartetaan, mutta itsensä irvikuvahan siitä on tullut, kun ihmiset roikkuvat/palaavat karttamisen vuoksi. Tunnen surua ja sympatiaa heitä kohtaan, joita harman pelko ohjaa palaamaan. Mutta silti haluan uskoa, että palaajissa on heitä, joiden "juttu" se kuitenkin on ja paluu tapahtuu siksi. On käyty maailman puolella ja todettu, että JT-yhteisö oli parempi. Menisin takaisin viivana JOS asiantila olisi edellä mainittu.
"Kerro kokemuksesi. Oliko sinulla jossakin vaiheessa mielessä paluu seurakuntaan? Menitkö takaisin? Mikä oli motiivisi? Miten sinuun suhtauduttiin? Mitkä ovat ajatuksesi nyt?"
Minä en ole tosissani kertaakaan harkinnut paluuta. Tietysti on haikeaa, JT oli oleellinen osa elämääni kolmella vuosikymmenellä. Joskus tulee leikiteltyä ajatuksella entäpä jos... Välillä näen unta, että olen konventissa/kokouksessa. Unet eivät ole mitenkään nostalgisia mutta eivät myöskään painajaisia. Aina ne loppuu toteamukseen, että hei, en kuulu tännne; tämä on varmaan unta ja siihen herään.
Koska olen aikuisena mukaan tullut, eikä ole sukua, on karttaminen minulle pikemminkin SUURI helpotus kuin mikään muu. Ennen kastetta oli n. 10 vuoden iki-kiinnostujana olemisen kausi. Ainakin kerran yritin tosissani koko uskonnosta eroon, mutta silloin olivat, voisi sanoa, kuin herhilaiset kimpussani...jälkiviisaus on sitä parasta, mutta nyt ajatellen, yksi konsti kiinnostuneen päästä eroon, olisi ilmoittaa seurakuntaan, että luonani ei saa käydä ja tämä tulee kirjata aluekorttiin...
Olen kiitollinen, että sain olla JT:ssä mukana ja onnellinen, että älysin lähteä pois. Tavallaan ymmärräsin "logiikan", minkä vuoksi kartetaan, mutta itsensä irvikuvahan siitä on tullut, kun ihmiset roikkuvat/palaavat karttamisen vuoksi. Tunnen surua ja sympatiaa heitä kohtaan, joita harman pelko ohjaa palaamaan. Mutta silti haluan uskoa, että palaajissa on heitä, joiden "juttu" se kuitenkin on ja paluu tapahtuu siksi. On käyty maailman puolella ja todettu, että JT-yhteisö oli parempi. Menisin takaisin viivana JOS asiantila olisi edellä mainittu.