Kirjoittaja Tony » 24.10.2013 20:00
Luvussa viitataan termeihin "Systeemi Yksi" ja "Systeemi Kaksi". Kyse on yksinkertaisuudessaan mielen toimintojamme kuvaavista systeemeistä. Systeemi Yksi kuvaa mielemme automaattisia ja alitajuisia toimintoja ja Systeemi Kaksi mielemme sitä osaa, joka kykenee abstraktiin päättelyyn ja hypoteettiseen ajatteluun. Systeemillä Kaksi siis voidaan halutessa vaikuttaa ennakko-oletuksiimme, jotka lukeutuvat Systeemin Yksi automaattiseen alitajuntaamme.
Joni Martikainen, kirjassaan Älä usko kaikkea mitä ajattelet, luvussa Älä usko kaikkia mielipiteitäsi kirjoitti:
Älä usko kaikkia mielipiteitäsi
Kesäkuussa 2010 salama iski Ohion maineikkaaseen maamerkkiin, Solid Rock-kirkon edessä kohonneeseen lähes 20-metriseen Jeesus-patsaaseen. Patsas roihahti salaman iskusta liekkeihin ja siitä jäi jäljelle ainoastaan tukirakenteina toiminut metallikehikko.
Solid Rock-kirkon pastori Darlene Bishop kommentoi asiaa seuraavasti: "Näyttää siltä, että Jeesus on ottanut iskun vastaan puolestamme".
Joku muu olisi saattanut ajatella, että toinen mahdollinen, ainakin vanhan testamentin hengen mukaisempi tulkinta olisi ollut, että salama oli Jumalan tapa sanoa, ettei hän pidä patsaasta.
Ei ollut sattumaa, että Darlene Bishop tulkitsi tapahtuman vain yhdeksi lisätodisteeksi uskomuksilleen. Ei myöskään olisi ollut sattumaa, että vaihtoehtoinen selitys olisi tullut jonkun muun mieleen.
Yksi kilo omaa totuutta on painavampi kuin sata kiloa muiden totuutta
Kuinka monesti elämäsi aikana olet väitellyt kiihkeästi jostain asiasta ja kesken väittelyn huomannut olevasi väärässä. Toinen osapuoli on kritisoinut mielipiteesi lähtöoletusta ja juuri kun olet valmistautunut ampumaan kommentin alas, olet huomannut, että hän on oikeassa ja itse olet ollut väärässä.
Mitä olet tehnyt tässä tilanteessa? Oletko myöntänyt olleesi väärässä? Myöntänyt esimerkiksi, että olet antanut tunteiden vaikuttaa oman mielipiteesi muodostumiseen ja tämän vuoksi et ole aiemmin tarkastellut kantaasi puolueettomassa valossa? Vai oletko aloittanut aivan valtavan operaation puolustaaksesi väitettäsi? Yrittänyt luoda valtavan sanojen verhon perustelemaan mistä virheesi johtuu ja miksi päättelyssäsi olevasta virheestä huolimatta olet oikeassa?
Jos olet kuten useimmat meistä, tunnistat itsesi esimerkistä ja olet ainakin jossain elämäsi tilanteessa syyllistynyt puolustelemaan virheellistä uskomustasi kuin oma arvosi ihmisenä olisi kyseessä. Tilanteeseen on liittynyt mitä todennäköisimmin emotionaalinen kokemus siitä, että mielipiteesi kyseenalaistaminen on yhtä kuin arvosi tai älykkyytesi kyseenalaistaminen.
Edellisessä luvussa käsiteltiin ihmisen taipumusta järkeillä ja muistaa asioita siten, että ne sopivat hänen kuvaansa omasta itsestään. Ihmisellä on myös taipumus kerätä maailmasta todistusaineistoa siten, että todistusaineisto sopii hänen kuvaansa maailmasta. Tätä kutsutaan psykologiassa vahvistusharhaksi.
Vahvistusharhalle on ominaista taustamotiiveiltaan tunnepitoinen järkeily. Mitä tunnepitoisemmasta asiasta on kyse, sitä todennäköisemmin yksilö kerää todistusaineistoa siten, että aineisto vahvistaa hänen alkuperäiset olettamansa.
Usein käsitykset esimerkiksi uskonnosta ja politiikasta ovat tällaisia tunteilla latautuneita ajatuksia.
Ihmisellä on siis taipumus tulkita maailmaa siten, että tulkinta vahvistaa hänen maailmankuvaansa. Tämän vuoksi on epätodennäköistä, että yksilön maailmankuva muuttuu uuden, ristiriitaisen tiedon valossa.
Santa Cruzin yliopiston professori Anthony J. Pratkanisin tutkimuksessa ihmisille näytettiin kaksi vaihtoehtoa Yhdysvaltojen entisen presidentti Ronald Reaganin college-todistuksesta. Toisessa Reaganilla oli kiitettävä keskiarvo, toisessa keskinkertainen. Ihmisten piti arvata, kumpi todistuksista oli Reaganin todistus.
Ihmiset, jotka pitivät Reaganista, olivat taipuvaisia arvioimaan Reaganilla olleen kiitettävä keskiarvo, kun taas ihmiset, jotka eivät pitäneet hänestä, olivat taipuvaisia arvioimaan, että hänellä on keskinkertainen keskiarvo. Mielenkiintoista oli, että mitä enemmän henkilö piti tai ei pitänyt Reaganista, sitä varmempi hän oli arvionsa paikkaansapitävyydestä.
Toisin sanoen positiiviset tai negatiiviset tunteet eivät saaneet ihmisiä pelkästään arvioimaan Reagania positiivisesti tai negatiivisesti, vaan noiden tunteiden voimakkuutta käytettiin myös mittarina oman mielipiteen paikkaansapitävyydestä.
Vahvistusharha käsitetään usein väärin siten, että ihmiset näkisivät vain todistusaineiston, joka on yhdenmukainen heidän maailmankuvansa kanssa, ja olisivat sokeita ristiriitaisille todisteille. Vaikka tämä on periaatteiltaan oikein, mekanismi itsessään on hieman monimutkaisempi.
On havaittu, että ihmiset kyllä käsittelevät ristiriitaisen todistusaineiston, eivätkä ole suoraan sokeita sille. Voidaan ajatella, että ristiriitainen todistusaineisto aiheuttaa ihmisen mielessä tunnepitoista painetta, jota ihmisen täytyy poistaa jollain tavalla. Tässä vaiheessa ihmiset usein vähentävät ristiriitaisen todistusaineiston painoarvoa.
Käytännössä tämä toimii siten, että ihminen harvemmin asettaa maailmankuvansa kriittisen tarkastelun kohteeksi, mutta ryhtyy valtaviin ponnisteluihin ristiriitaisen todistusaineiston edessä.
Lukiessaan esimerkiksi lehtiartikkelia, joka vahvistaa yksilön aiempaa mielipidettä, kuten yksilön poliittista kantaa, yksilö ottaa artikkelin sisältämän tiedon kritisoimatta yhdeksi lisätodisteeksi omalle kannalleen. Artikkeli on todennäköisesti hänen mielestään hyvä artikkeli.
Jos artikkeli sen sijaan kyseenalaistaa yksilön poliittisen kannan järkevyyden, yksilö ryhtyy huomattavasti helpommin etsimään muita tietolähteitä, jotka todistaisivat artikkelin, ei hänen itsensä, olleen väärässä. Hän voi esimerkiksi ajatella, että artikkelin kirjoittaja on puolueellinen, artikkelin kirjoittajan lähdeviitteet ovat epäluotettavia tai että artikkelin kirjoittaja antaa tunnepitoisten mielipiteidensä sumentaa ajatteluaan. Artikkeli onkin todnnäköisesti yksilön mielestä heikkotasoinen.
Yksi kilo omaa totuutta on siis painavampi kuin sata kiloa sille vastakkaista totuutta. Ihminen havaitsee ja käsittelee kyllä ristiriitaisen todistusaineiston, mutta on immuuni sen merkitykselle.
Väittelyn voittaminen tärkeämpää kuin totuus
Monissa arjen tilanteissa ihmisen ajattelua ei ohjaa totuuden etsintä, vaan pikemminkin hänen oman totuutensa ylläpitäminen. Paikkansa pitävän tiedon saaminen ei vaikuttaisi olevan päätavoite. Emotiaalinen palkkio saadaan aivan muualta.
Esimerkiksi pienillä lapsilla on havaittu, että jos lapselle annetaan kaksikymmentä kysymystä, joiden avulla selvittää tuntematon luku yhden ja kymmenentuhennen välillä, lapset innostuvat onnistumisistaan ja pettyvät epäonnistumisistaan, vaikka he saavat molemmissa tapauksissa saman määrän informaatiota.
Lapsen kysyessä onko luku yhden ja viidentuhannen välillä, lapsi innostuu, jos luku osuu hänen esittämäänsä haarukkaan. Lapsi puolestaan pettyy, jos luku ei ole ehdotettujen arvojen välillä. Molemmissa tapauksissa lapsi saa kuitenkin selville onko luku yhden ja viidentuhannen vai viiden tuhannen ja kymmenen tuhannen välillä.
Näyttää siltä, että jo pienille lapsille on kehittynyt tarve olla ennemmin oikeassa, kuin tarve etsiä totuutta.
Myös arjen väittelytilanteissa saavutettu tieto on usein toissijaista. Sen sijaan oikeassa oleminen ja ihmisen oma totuus, kuinka heppoisin periaattein muodostunut onkaan, tuntuu olevan monesti etusijalla. Väittelyiden tarkoituksena onkin enemmän uskotella ihmiselle itselleen ja muille, että oma totuus on oikea, ei etsiä puolueetonta totuutta.
Taipumus levittää omaa totuutta ja puolustaa sitä omalta ja muiden kritiikiltä muistuttaa taipumusta levittää omia geenejään ja puolustaa niitä. Omalla totuudella on erikoinen paikka ihmisen sydämessä, hieman samaan tapaan kuin omilla lapsilla. Oma totuus ja omat lapset, riippumatta siitä kuinka väärässä olisivat, ovat siitä huolimatta ensisijaisesti omia totuuksia ja omia lapsia.
Hieman samaan tapaan kuin voidaan sanoa, että ihmisen aivot eivät ole kehittyneet ymmärtämään maailmaa, vaan ennemmin selviämään siinä, voidaan sanoa, että kieli ei ole kehittynyt etsimään totuutta, vaan muokkaamaan sitä ihmisen tarkoitusperiin sopivaksi. Tunnepitoisten väittelyiden tarkoitus ei ole etsiä parasta mahdollista ratkaisua, vaan ennemmin vahvistaa sosiaalista asemaa ryhmässä.
Luvussa kymmenen käsiteltiin kuinka aivojen dopamiinivaste siirtyi hengissä pysymisestä ja lisääntymisestä ruokaan, juomaan ja seksiin. Näistä resursseista se puolestaan siirtyi sosiaaliseen asemaan ryhmässä, joka merkitsee käyttöoikeutta näihin resursseihin. Systeemi Kaksi ymmärtää, että modernissa maailmassa sosiaalisella asemalla ei ole yhtä paljon merkitystä kuin muinoin, eivätkä useimmat väittelyt ole uhkaavia. Systeemi yksi puolestaan on ohjelmaoitunut käynnistämään samoja emotionaalisia reaktioita ja samaa puolustuskäyttäytymistä, kuin mitä se on käynnistänyt satojatuhansia vuosia. Se on edelleen herkkä tulkitsemaan hyökkäykset yksilölle tärkeitä mielipiteitä vastaan hyökkäyksiksi yksilön asemaa vastaan ja näin uhkana yksilön selviytymiselle.
On myös odotettavissa, että ne yksilöt, jotka kykenivät perustelemaan omat teoriansa uskottavimmin, olivat niitä yksilöitä, joihin hädän hetkellä, oman epävarmuuden vallitessa luotettiin. Näyttää siltä, että teorian asiasisällöllä ei ole niin väliä, vaan merkitystä on enemmän sillä kuinka uskottava ja itsevarma kertoja on.
Tämän puolesta puhuu Berkeleyn yliopiston Cameron Andersonin ja Gavin J. Kilduffin tutkimukset sosiaalisen aseman jakautumisesta ryhmissä. He ovat tutkimuksissaan havainneet, että johtajiksi valikoituvat usein ne, joilla on voimakastahtoinen ja hallitseva persoona, ei ne, joilla on eniten tietoa käsillä olevasta ongelmasta. Myös voimakastahtoisella voi luonnollisesti olla eniten tietoa, mutta tiedon määrällä ei ole johtajaksi valikoitumisen kannalta niin merkitystä.
Tutkijat havaitsivat, että ihmiset, jotka puhuivat ensin, olivat johtajiksi valikoitumisen etusijalla. 94 prosentissa tapauksissa ensimmäiseksi ehdotettu ratkaisu oli ryhmän lopullinen ratkaisu. Anderson ja Kilduff havaitsivat myös, että ensimmäiseksi puhuvilla oli usein myös voimakkaampi luottamus omiin sanoihinsa ja tämän itseluottamuksen takia muut ihmiset olivat alttiimpia uskomaan heitä. Sekä ryhmänjäsenet, tutkimusryhmän henkilöstö, että ulkopuoliset tarkkailijat arvioivat nämä yksilöt muita pätevimmiksi riippumatta heidän todellisista kyvyistään.
Tutkimuksen perusteella nättää siltä, että ryhmässä ei valikoidu aina paras mahdollinen ratkaisu, vaan usein sen henkilön ratkaisu, joka osaa parhaiten myydä ratkaisunsa ryhmälle.
Johdonmukainen ihminen on luotettava
Ihminen pyrkii säilyttämään kuvan omasta itsestään ja maailmasta johdonmukaisena.
Näyttää myös siltä, että ihminen pyrkii näyttäytymään johdonmukaisena muille ihmisille, sillä muut ihmiset arvostelevat häntä tuon johdonmukaisuuden perusteella.
Arkiajattelussa omien mielipiteidensä takansa seisominen on merkki suoraselkäisyydestä ja jonkinlaisesta sisäisestä selkärangasta, joka samaistetaan luotettavuuteen.
Ajatellaan esimerkiksi poliitikkoa, joka kesken kampanjansa sanoisi oppineensa juuri eilen jotain uutta ja olleensa väärässä aikaisemmin. Nyt hän haluaisi sittenkin tukea tiettyä lakialoitetta, vaikka juuri toissapäivänä sanoi aivan muuta.
On mahdollista, että tällainen yksilö, parhaan mahdollisen ratkaisun etsijä, olisi yhteiskunnan kannalta parempi päätöksentekijä, koska hän selkeästi ottaisi uusimman tiedon huomioon ja kykenisi sopeuttamaan omia teorioitaan maailman mahdollisiin muutoksiin.
Todennäköisesti entisen näkemyksen kannattajat näkisivät hänet kuitenkin epäluotettavana takinkääntäjänä ja moni muu saattaisi epäillä onko tällainen muiden johdateltavissa oleva tuuliviiri tarpeeksi suoraselkäinen tekemään tärkeitä, päättäväisyyttä vaativia päätöksiä.
Omien aikaisempien periaatteiden uudelleenarviointi nähdään usein ennemmin epäjohdonmukaisuutena, kuin käyttäytymisensä muokkaamisena uuteen, muuttuneeseen ympäristöön sopivaksi. Sen lisäksi epäjohdonmukainen ihminen nähdään epäluotettavana, sillä koskaan ei voi tietää milloin hän seuraavaksi vaihtaa mielipidettään.
Tunnepitoinen järkeily ylläpitää konflikteja
Arkielämässä voimakkaat ja intohimoiset mielipiteet nähdään positiivisena asiana, vaikka ikävä tosiasia on, että esimerkiksi poliittisten ja uskonnollisten ääripäiden intohimo on usein etsiä omaa maailmankuvaansa tukevia todisteita, ei totuutta. Se on taistelua sosiaalisesta asemasta, ei totuuden puolesta.
Vastakkaisia maailmankuvia edustavien ryhmien ilmoittautuminen maailmankuviensa taakse on merkittävä tekijä eri ihmisryhmien välisissä ongelmissa. Taipumus nähdä oma maailmankuva oikeana ja vastakkainen maailmankuva vääränä on myös paljon syvemmällä ihmisen biologiassa kuin mitä arkijärjellä saattaisi ajatella.
Emory yliopistossa toteutetussa tutkimuksessa professori Drew Westen kollegoineen kertoi koehenkilöille negatiivisia asioita koehenkilöiden suosikista Yhdysvaltojen vuoden 2004 presidentinvaaleissa. Tutkijat havaitsivat, että negatiivinen tieto omasta ehdokkaasta sammutti aivoalueet, jotka yhdistetään loogiseen ajatteluun. Negatiivista tietoa omasta ehdokkaasta ei päästetty vaikuttamaan, oli se kuinka järkevästi perusteltua tahansa. Aivokuvaukset osoittavat, että taustamotiiveiltaan tunneperäinen järkeily on laadullisesti erilaista kuin tavallinen järkeily, jossa ei ole tunneperäistä panosta.
Lisäksi Stanfordin yliopiston psykologian professori Geoffrey Cohenin tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset suosivat lakialoitetta, jos he kuulivat sen omalta puolueeltaan.
Cohen näytti täysin identtistä lakialoitetta demokraateille ja republikaaneille kertoen sen olevan joko demokraattien tai republikaanien alulle panema. Molemmat ryhmät olivat taipuvaisia kannattamaan lakialoitetta, jos se tuli omalta puolueelta. Sen sijaan kuullessaan sen olevan vastapuolen tekemä aloite, he olivat taipuvaisia vastustamaan sitä.
Tutkimuksen jälkeisessä kyselyssä ihmiset eivät myöntäneet, että heidän puoluekantansaolisi vaikuttanut heidän arvioonsa, vaan sanoivat päätyneensä kantaansa tutkittuan lakialoitetta huolellisesti ja tehtyään siitä johtopäätöksensä. He myös sanoivat, että että eivät itse olleet tällaisten vaikutusten alaisena, mutta olivat vakuuttuneita, että heidän poliittiset vastustajansa olivat.
Samanlaisia tuloksia saatiin kolmannessa tutkimuksessa, jossa annettiin kuolemanrangaistuksen kannattajien että vastustajien lukea samoja artikkeleita kuolemanrangaistuksen vaikutuksesta yhteiskuntaan.
Kannattajat tulkitsivat artikkelien sisältämät tiedot siten, että kuolemanrangaistus oli oikein. Vastustajat puolestaan tulkitsivat artikkelien tiedot siten, että kuolemanrangaistus oli väärin. Sekä kannattajien, että vastustajien kantojen havaittiin vahvistuvan entisestään artikkelien lukemisen jälkeen.
Vaikuttaa siltä, että lukijoiden ennakkokäsitykset, ei artikkelien asiasisältö, määritteli mitä artikkeleissa ymmärrettiin lukean. Tämän lisäksi vaikuttaisi olevan aivan sama mitä yksilö lukee, se mitä todennäköisimmin vahvistaa hänen aikaisempia kantojaan.
Valtava määrä tutkimustuloksia viittaa siihen, että kun ihmiset muodostavat mielipiteensä jostain tunnepitoisesta asiasta, he eivät enää helposti muuta kantaansa. Systeemi Yksi ohjaa automaattisesti monia päivittäisiä valintoja. Myös ennakkokäsitykset maailmasta ovat automatisoituneita. Systeemi Yksi tekee automaattisesti arvioita näiden käsitysten pohjalta. Ainoastaan kun ihminen pysäytetään ja häneltä pyydetään sanallista selitystä miksi hän pitää tai ei pidä jostain asiasta, Systeemi Kaksi keksii järkevän kuuloisen selityksen.
Edellä mainitussa Geoffrey Cohenin tutkimuksessa demokraateilla ja republikaaneilla heräsi ensin Systeemi Yhden herättämä tunnepitoinen reaktio lakialoitteen alkuperästä, vasta sen jälkeen Systeemi Kahden tehtäväksi jäi keksiä tietoinen selitys miksi lakialoite oli hyvä tai huono.
Ensin on usein positiivinen tai negatiivinen tunne, jota seuraa järkiperustelu. Harvemmin on ensin järkiperustelu, jota seuraa positiivinen tai negatiivinen tunne. Tämä pätee niin Yhdysvaltojen liberaaleihin kuin konservatiiveihin, Euroopan oikeistoon kuin vasemmistoon, äärikristittyihin kuin äärimuslimeihin, sovinisteihin kuin feministeihin, tyonantajaliittoihin kuin työntekijäliittoihin, yhteiskunnan hyväosaisiin kuin huono-osaisiin, sekä, älä erehdy tässä, minuun kuin sinuun, yhtä lailla kuin kaikkiin ihmisiin, joilla on tunnepitoinen mielipide jostain asiasta.
Luvussa viitataan termeihin "Systeemi Yksi" ja "Systeemi Kaksi". Kyse on yksinkertaisuudessaan mielen toimintojamme kuvaavista systeemeistä. Systeemi Yksi kuvaa mielemme automaattisia ja alitajuisia toimintoja ja Systeemi Kaksi mielemme sitä osaa, joka kykenee abstraktiin päättelyyn ja hypoteettiseen ajatteluun. Systeemillä Kaksi siis voidaan halutessa vaikuttaa ennakko-oletuksiimme, jotka lukeutuvat Systeemin Yksi automaattiseen alitajuntaamme.
[quote="Joni Martikainen, kirjassaan Älä usko kaikkea mitä ajattelet, luvussa Älä usko kaikkia mielipiteitäsi"]
[size=150]Älä usko kaikkia mielipiteitäsi[/size]
Kesäkuussa 2010 salama iski Ohion maineikkaaseen maamerkkiin, Solid Rock-kirkon edessä kohonneeseen lähes 20-metriseen Jeesus-patsaaseen. Patsas roihahti salaman iskusta liekkeihin ja siitä jäi jäljelle ainoastaan tukirakenteina toiminut metallikehikko.
Solid Rock-kirkon pastori Darlene Bishop kommentoi asiaa seuraavasti: "Näyttää siltä, että Jeesus on ottanut iskun vastaan puolestamme".
Joku muu olisi saattanut ajatella, että toinen mahdollinen, ainakin vanhan testamentin hengen mukaisempi tulkinta olisi ollut, että salama oli Jumalan tapa sanoa, ettei hän pidä patsaasta.
Ei ollut sattumaa, että Darlene Bishop tulkitsi tapahtuman vain yhdeksi lisätodisteeksi uskomuksilleen. Ei myöskään olisi ollut sattumaa, että vaihtoehtoinen selitys olisi tullut jonkun muun mieleen.
[b]Yksi kilo omaa totuutta on painavampi kuin sata kiloa muiden totuutta[/b]
Kuinka monesti elämäsi aikana olet väitellyt kiihkeästi jostain asiasta ja kesken väittelyn huomannut olevasi väärässä. Toinen osapuoli on kritisoinut mielipiteesi lähtöoletusta ja juuri kun olet valmistautunut ampumaan kommentin alas, olet huomannut, että hän on oikeassa ja itse olet ollut väärässä.
Mitä olet tehnyt tässä tilanteessa? Oletko myöntänyt olleesi väärässä? Myöntänyt esimerkiksi, että olet antanut tunteiden vaikuttaa oman mielipiteesi muodostumiseen ja tämän vuoksi et ole aiemmin tarkastellut kantaasi puolueettomassa valossa? Vai oletko aloittanut aivan valtavan operaation puolustaaksesi väitettäsi? Yrittänyt luoda valtavan sanojen verhon perustelemaan mistä virheesi johtuu ja miksi päättelyssäsi olevasta virheestä huolimatta olet oikeassa?
Jos olet kuten useimmat meistä, tunnistat itsesi esimerkistä ja olet ainakin jossain elämäsi tilanteessa syyllistynyt puolustelemaan virheellistä uskomustasi kuin oma arvosi ihmisenä olisi kyseessä. Tilanteeseen on liittynyt mitä todennäköisimmin emotionaalinen kokemus siitä, että mielipiteesi kyseenalaistaminen on yhtä kuin arvosi tai älykkyytesi kyseenalaistaminen.
Edellisessä luvussa käsiteltiin ihmisen taipumusta järkeillä ja muistaa asioita siten, että ne sopivat hänen kuvaansa omasta itsestään. Ihmisellä on myös taipumus kerätä maailmasta todistusaineistoa siten, että todistusaineisto sopii hänen kuvaansa maailmasta. Tätä kutsutaan psykologiassa vahvistusharhaksi.
Vahvistusharhalle on ominaista taustamotiiveiltaan tunnepitoinen järkeily. Mitä tunnepitoisemmasta asiasta on kyse, sitä todennäköisemmin yksilö kerää todistusaineistoa siten, että aineisto vahvistaa hänen alkuperäiset olettamansa.
Usein käsitykset esimerkiksi uskonnosta ja politiikasta ovat tällaisia tunteilla latautuneita ajatuksia.
Ihmisellä on siis taipumus tulkita maailmaa siten, että tulkinta vahvistaa hänen maailmankuvaansa. Tämän vuoksi on epätodennäköistä, että yksilön maailmankuva muuttuu uuden, ristiriitaisen tiedon valossa.
Santa Cruzin yliopiston professori Anthony J. Pratkanisin tutkimuksessa ihmisille näytettiin kaksi vaihtoehtoa Yhdysvaltojen entisen presidentti Ronald Reaganin college-todistuksesta. Toisessa Reaganilla oli kiitettävä keskiarvo, toisessa keskinkertainen. Ihmisten piti arvata, kumpi todistuksista oli Reaganin todistus.
Ihmiset, jotka pitivät Reaganista, olivat taipuvaisia arvioimaan Reaganilla olleen kiitettävä keskiarvo, kun taas ihmiset, jotka eivät pitäneet hänestä, olivat taipuvaisia arvioimaan, että hänellä on keskinkertainen keskiarvo. Mielenkiintoista oli, että mitä enemmän henkilö piti tai ei pitänyt Reaganista, sitä varmempi hän oli arvionsa paikkaansapitävyydestä.
Toisin sanoen positiiviset tai negatiiviset tunteet eivät saaneet ihmisiä pelkästään arvioimaan Reagania positiivisesti tai negatiivisesti, vaan noiden tunteiden voimakkuutta käytettiin myös mittarina oman mielipiteen paikkaansapitävyydestä.
Vahvistusharha käsitetään usein väärin siten, että ihmiset näkisivät vain todistusaineiston, joka on yhdenmukainen heidän maailmankuvansa kanssa, ja olisivat sokeita ristiriitaisille todisteille. Vaikka tämä on periaatteiltaan oikein, mekanismi itsessään on hieman monimutkaisempi.
On havaittu, että ihmiset kyllä käsittelevät ristiriitaisen todistusaineiston, eivätkä ole suoraan sokeita sille. Voidaan ajatella, että ristiriitainen todistusaineisto aiheuttaa ihmisen mielessä tunnepitoista painetta, jota ihmisen täytyy poistaa jollain tavalla. Tässä vaiheessa ihmiset usein vähentävät ristiriitaisen todistusaineiston painoarvoa.
Käytännössä tämä toimii siten, että ihminen harvemmin asettaa maailmankuvansa kriittisen tarkastelun kohteeksi, mutta ryhtyy valtaviin ponnisteluihin ristiriitaisen todistusaineiston edessä.
Lukiessaan esimerkiksi lehtiartikkelia, joka vahvistaa yksilön aiempaa mielipidettä, kuten yksilön poliittista kantaa, yksilö ottaa artikkelin sisältämän tiedon kritisoimatta yhdeksi lisätodisteeksi omalle kannalleen. Artikkeli on todennäköisesti hänen mielestään hyvä artikkeli.
Jos artikkeli sen sijaan kyseenalaistaa yksilön poliittisen kannan järkevyyden, yksilö ryhtyy huomattavasti helpommin etsimään muita tietolähteitä, jotka todistaisivat artikkelin, ei hänen itsensä, olleen väärässä. Hän voi esimerkiksi ajatella, että artikkelin kirjoittaja on puolueellinen, artikkelin kirjoittajan lähdeviitteet ovat epäluotettavia tai että artikkelin kirjoittaja antaa tunnepitoisten mielipiteidensä sumentaa ajatteluaan. Artikkeli onkin todnnäköisesti yksilön mielestä heikkotasoinen.
Yksi kilo omaa totuutta on siis painavampi kuin sata kiloa sille vastakkaista totuutta. Ihminen havaitsee ja käsittelee kyllä ristiriitaisen todistusaineiston, mutta on immuuni sen merkitykselle.
[b]Väittelyn voittaminen tärkeämpää kuin totuus[/b]
Monissa arjen tilanteissa ihmisen ajattelua ei ohjaa totuuden etsintä, vaan pikemminkin hänen oman totuutensa ylläpitäminen. Paikkansa pitävän tiedon saaminen ei vaikuttaisi olevan päätavoite. Emotiaalinen palkkio saadaan aivan muualta.
Esimerkiksi pienillä lapsilla on havaittu, että jos lapselle annetaan kaksikymmentä kysymystä, joiden avulla selvittää tuntematon luku yhden ja kymmenentuhennen välillä, lapset innostuvat onnistumisistaan ja pettyvät epäonnistumisistaan, vaikka he saavat molemmissa tapauksissa saman määrän informaatiota.
Lapsen kysyessä onko luku yhden ja viidentuhannen välillä, lapsi innostuu, jos luku osuu hänen esittämäänsä haarukkaan. Lapsi puolestaan pettyy, jos luku ei ole ehdotettujen arvojen välillä. Molemmissa tapauksissa lapsi saa kuitenkin selville onko luku yhden ja viidentuhannen vai viiden tuhannen ja kymmenen tuhannen välillä.
Näyttää siltä, että jo pienille lapsille on kehittynyt tarve olla ennemmin oikeassa, kuin tarve etsiä totuutta.
Myös arjen väittelytilanteissa saavutettu tieto on usein toissijaista. Sen sijaan oikeassa oleminen ja ihmisen oma totuus, kuinka heppoisin periaattein muodostunut onkaan, tuntuu olevan monesti etusijalla. Väittelyiden tarkoituksena onkin enemmän uskotella ihmiselle itselleen ja muille, että oma totuus on oikea, ei etsiä puolueetonta totuutta.
Taipumus levittää omaa totuutta ja puolustaa sitä omalta ja muiden kritiikiltä muistuttaa taipumusta levittää omia geenejään ja puolustaa niitä. Omalla totuudella on erikoinen paikka ihmisen sydämessä, hieman samaan tapaan kuin omilla lapsilla. Oma totuus ja omat lapset, riippumatta siitä kuinka väärässä olisivat, ovat siitä huolimatta ensisijaisesti omia totuuksia ja omia lapsia.
Hieman samaan tapaan kuin voidaan sanoa, että ihmisen aivot eivät ole kehittyneet ymmärtämään maailmaa, vaan ennemmin selviämään siinä, voidaan sanoa, että kieli ei ole kehittynyt etsimään totuutta, vaan muokkaamaan sitä ihmisen tarkoitusperiin sopivaksi. Tunnepitoisten väittelyiden tarkoitus ei ole etsiä parasta mahdollista ratkaisua, vaan ennemmin vahvistaa sosiaalista asemaa ryhmässä.
Luvussa kymmenen käsiteltiin kuinka aivojen dopamiinivaste siirtyi hengissä pysymisestä ja lisääntymisestä ruokaan, juomaan ja seksiin. Näistä resursseista se puolestaan siirtyi sosiaaliseen asemaan ryhmässä, joka merkitsee käyttöoikeutta näihin resursseihin. Systeemi Kaksi ymmärtää, että modernissa maailmassa sosiaalisella asemalla ei ole yhtä paljon merkitystä kuin muinoin, eivätkä useimmat väittelyt ole uhkaavia. Systeemi yksi puolestaan on ohjelmaoitunut käynnistämään samoja emotionaalisia reaktioita ja samaa puolustuskäyttäytymistä, kuin mitä se on käynnistänyt satojatuhansia vuosia. Se on edelleen herkkä tulkitsemaan hyökkäykset yksilölle tärkeitä mielipiteitä vastaan hyökkäyksiksi yksilön asemaa vastaan ja näin uhkana yksilön selviytymiselle.
On myös odotettavissa, että ne yksilöt, jotka kykenivät perustelemaan omat teoriansa uskottavimmin, olivat niitä yksilöitä, joihin hädän hetkellä, oman epävarmuuden vallitessa luotettiin. Näyttää siltä, että teorian asiasisällöllä ei ole niin väliä, vaan merkitystä on enemmän sillä kuinka uskottava ja itsevarma kertoja on.
Tämän puolesta puhuu Berkeleyn yliopiston Cameron Andersonin ja Gavin J. Kilduffin tutkimukset sosiaalisen aseman jakautumisesta ryhmissä. He ovat tutkimuksissaan havainneet, että johtajiksi valikoituvat usein ne, joilla on voimakastahtoinen ja hallitseva persoona, ei ne, joilla on eniten tietoa käsillä olevasta ongelmasta. Myös voimakastahtoisella voi luonnollisesti olla eniten tietoa, mutta tiedon määrällä ei ole johtajaksi valikoitumisen kannalta niin merkitystä.
Tutkijat havaitsivat, että ihmiset, jotka puhuivat ensin, olivat johtajiksi valikoitumisen etusijalla. 94 prosentissa tapauksissa ensimmäiseksi ehdotettu ratkaisu oli ryhmän lopullinen ratkaisu. Anderson ja Kilduff havaitsivat myös, että ensimmäiseksi puhuvilla oli usein myös voimakkaampi luottamus omiin sanoihinsa ja tämän itseluottamuksen takia muut ihmiset olivat alttiimpia uskomaan heitä. Sekä ryhmänjäsenet, tutkimusryhmän henkilöstö, että ulkopuoliset tarkkailijat arvioivat nämä yksilöt muita pätevimmiksi riippumatta heidän todellisista kyvyistään.
Tutkimuksen perusteella nättää siltä, että ryhmässä ei valikoidu aina paras mahdollinen ratkaisu, vaan usein sen henkilön ratkaisu, joka osaa parhaiten myydä ratkaisunsa ryhmälle.
[b]Johdonmukainen ihminen on luotettava[/b]
Ihminen pyrkii säilyttämään kuvan omasta itsestään ja maailmasta johdonmukaisena.
Näyttää myös siltä, että ihminen pyrkii näyttäytymään johdonmukaisena muille ihmisille, sillä muut ihmiset arvostelevat häntä tuon johdonmukaisuuden perusteella.
Arkiajattelussa omien mielipiteidensä takansa seisominen on merkki suoraselkäisyydestä ja jonkinlaisesta sisäisestä selkärangasta, joka samaistetaan luotettavuuteen.
Ajatellaan esimerkiksi poliitikkoa, joka kesken kampanjansa sanoisi oppineensa juuri eilen jotain uutta ja olleensa väärässä aikaisemmin. Nyt hän haluaisi sittenkin tukea tiettyä lakialoitetta, vaikka juuri toissapäivänä sanoi aivan muuta.
On mahdollista, että tällainen yksilö, parhaan mahdollisen ratkaisun etsijä, olisi yhteiskunnan kannalta parempi päätöksentekijä, koska hän selkeästi ottaisi uusimman tiedon huomioon ja kykenisi sopeuttamaan omia teorioitaan maailman mahdollisiin muutoksiin.
Todennäköisesti entisen näkemyksen kannattajat näkisivät hänet kuitenkin epäluotettavana takinkääntäjänä ja moni muu saattaisi epäillä onko tällainen muiden johdateltavissa oleva tuuliviiri tarpeeksi suoraselkäinen tekemään tärkeitä, päättäväisyyttä vaativia päätöksiä.
Omien aikaisempien periaatteiden uudelleenarviointi nähdään usein ennemmin epäjohdonmukaisuutena, kuin käyttäytymisensä muokkaamisena uuteen, muuttuneeseen ympäristöön sopivaksi. Sen lisäksi epäjohdonmukainen ihminen nähdään epäluotettavana, sillä koskaan ei voi tietää milloin hän seuraavaksi vaihtaa mielipidettään.
[b]Tunnepitoinen järkeily ylläpitää konflikteja[/b]
Arkielämässä voimakkaat ja intohimoiset mielipiteet nähdään positiivisena asiana, vaikka ikävä tosiasia on, että esimerkiksi poliittisten ja uskonnollisten ääripäiden intohimo on usein etsiä omaa maailmankuvaansa tukevia todisteita, ei totuutta. Se on taistelua sosiaalisesta asemasta, ei totuuden puolesta.
Vastakkaisia maailmankuvia edustavien ryhmien ilmoittautuminen maailmankuviensa taakse on merkittävä tekijä eri ihmisryhmien välisissä ongelmissa. Taipumus nähdä oma maailmankuva oikeana ja vastakkainen maailmankuva vääränä on myös paljon syvemmällä ihmisen biologiassa kuin mitä arkijärjellä saattaisi ajatella.
Emory yliopistossa toteutetussa tutkimuksessa professori Drew Westen kollegoineen kertoi koehenkilöille negatiivisia asioita koehenkilöiden suosikista Yhdysvaltojen vuoden 2004 presidentinvaaleissa. Tutkijat havaitsivat, että negatiivinen tieto omasta ehdokkaasta sammutti aivoalueet, jotka yhdistetään loogiseen ajatteluun. Negatiivista tietoa omasta ehdokkaasta ei päästetty vaikuttamaan, oli se kuinka järkevästi perusteltua tahansa. Aivokuvaukset osoittavat, että taustamotiiveiltaan tunneperäinen järkeily on laadullisesti erilaista kuin tavallinen järkeily, jossa ei ole tunneperäistä panosta.
Lisäksi Stanfordin yliopiston psykologian professori Geoffrey Cohenin tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset suosivat lakialoitetta, jos he kuulivat sen omalta puolueeltaan.
Cohen näytti täysin identtistä lakialoitetta demokraateille ja republikaaneille kertoen sen olevan joko demokraattien tai republikaanien alulle panema. Molemmat ryhmät olivat taipuvaisia kannattamaan lakialoitetta, jos se tuli omalta puolueelta. Sen sijaan kuullessaan sen olevan vastapuolen tekemä aloite, he olivat taipuvaisia vastustamaan sitä.
Tutkimuksen jälkeisessä kyselyssä ihmiset eivät myöntäneet, että heidän puoluekantansaolisi vaikuttanut heidän arvioonsa, vaan sanoivat päätyneensä kantaansa tutkittuan lakialoitetta huolellisesti ja tehtyään siitä johtopäätöksensä. He myös sanoivat, että että eivät itse olleet tällaisten vaikutusten alaisena, mutta olivat vakuuttuneita, että heidän poliittiset vastustajansa olivat.
Samanlaisia tuloksia saatiin kolmannessa tutkimuksessa, jossa annettiin kuolemanrangaistuksen kannattajien että vastustajien lukea samoja artikkeleita kuolemanrangaistuksen vaikutuksesta yhteiskuntaan.
Kannattajat tulkitsivat artikkelien sisältämät tiedot siten, että kuolemanrangaistus oli oikein. Vastustajat puolestaan tulkitsivat artikkelien tiedot siten, että kuolemanrangaistus oli väärin. Sekä kannattajien, että vastustajien kantojen havaittiin vahvistuvan entisestään artikkelien lukemisen jälkeen.
Vaikuttaa siltä, että lukijoiden ennakkokäsitykset, ei artikkelien asiasisältö, määritteli mitä artikkeleissa ymmärrettiin lukean. Tämän lisäksi vaikuttaisi olevan aivan sama mitä yksilö lukee, se mitä todennäköisimmin vahvistaa hänen aikaisempia kantojaan.
Valtava määrä tutkimustuloksia viittaa siihen, että kun ihmiset muodostavat mielipiteensä jostain tunnepitoisesta asiasta, he eivät enää helposti muuta kantaansa. Systeemi Yksi ohjaa automaattisesti monia päivittäisiä valintoja. Myös ennakkokäsitykset maailmasta ovat automatisoituneita. Systeemi Yksi tekee automaattisesti arvioita näiden käsitysten pohjalta. Ainoastaan kun ihminen pysäytetään ja häneltä pyydetään sanallista selitystä miksi hän pitää tai ei pidä jostain asiasta, Systeemi Kaksi keksii järkevän kuuloisen selityksen.
Edellä mainitussa Geoffrey Cohenin tutkimuksessa demokraateilla ja republikaaneilla heräsi ensin Systeemi Yhden herättämä tunnepitoinen reaktio lakialoitteen alkuperästä, vasta sen jälkeen Systeemi Kahden tehtäväksi jäi keksiä tietoinen selitys miksi lakialoite oli hyvä tai huono.
Ensin on usein positiivinen tai negatiivinen tunne, jota seuraa järkiperustelu. Harvemmin on ensin järkiperustelu, jota seuraa positiivinen tai negatiivinen tunne. Tämä pätee niin Yhdysvaltojen liberaaleihin kuin konservatiiveihin, Euroopan oikeistoon kuin vasemmistoon, äärikristittyihin kuin äärimuslimeihin, sovinisteihin kuin feministeihin, tyonantajaliittoihin kuin työntekijäliittoihin, yhteiskunnan hyväosaisiin kuin huono-osaisiin, sekä, älä erehdy tässä, minuun kuin sinuun, yhtä lailla kuin kaikkiin ihmisiin, joilla on tunnepitoinen mielipide jostain asiasta.[/quote]