ehdoton jt-opetus

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

ehdoton jt-opetus

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Aiemmin jt-opetus oli hyvin ehdotonta, aina kulloisenkin oppivalon mukaan,
samoin jehovan todistajat itse olivat taipumattomia, jopa fanaattisia uskonsa puolesta.

Veikkaisin että tämä johtui siitä,kun harmagedon oli aina niin lähellä, varsinkin viimevuosituhannen puolella, kun voideltujen jäännös oli täyttymässä piakkoin ... aina piakkoin, ja muutoinkin maailman meno oli sellaista, että sen oli raamattu ennustanut.

Ei tarvinnut , kuin naapurikorttelin häirikkönuorison vähän rikkoa pulloja tielle ja roskata, niin totisesti olivat lopunajat.

Minusta tuntuu että vuosituhannen vaihteessa tuli käänne, joka kasvaa ja heikentää uskoa järjestön raamatuntulkintaan, tarvittais radikaaleja oppimuutoksia, mutta niitä ei voi tehdä, kun rivitodistajat voisivat ajautua uskon haaksirikkoon.

Taas sekin ettei voimakkaita oppimuutoksia tehdä, voi sekin ajaa epäuskoon, koska maailma menee eteenpäin kaikilla aloilla ja järjestökään ei voisi polkea paikallaan loputtomiin.

Minusta tuntuu, että jos olisin vielä jehovan todistaja, niin uskoni heikentyisi, eikä suinkaan vahvistuisi.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: ehdoton jt-opetus

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Minusta tuntuu että vuosituhannen vaihteessa tuli käänne, joka kasvaa ja heikentää uskoa järjestön raamatuntulkintaan, tarvittais radikaaleja oppimuutoksia, mutta niitä ei voi tehdä, kun rivitodistajat voisivat ajautua uskon haaksirikkoon.

Taas sekin ettei voimakkaita oppimuutoksia tehdä, voi sekin ajaa epäuskoon, koska maailma menee eteenpäin kaikilla aloilla ja järjestökään ei voisi polkea paikallaan loputtomiin.
Oma fiilikseni on ollut jo pitkään, että järjestö on menossa vahvasti järjen käyttämisestä tunteen puolelle. Kun mennään tunteella, niin oppimuutoksista ei ole niin väliä. Tähän viittaisi mm. omaehtoisen raamatuntutkimisen kieltäminen, tunteisiin vetoavan video- ym. aineiston laadun ja määrän kasvu, puheet "hengellisestä perinnöstä", hallintoelimen aseman jatkuva korostaminen ym. Tämä on sivuliike, jolla saadaan ongelmalliset oppimuutokset maton alle. Ihan puhdasta propagandaa jolla jyrätään asiakysymykset.

Lähteneitäkin painostetaan takaisin vetoamalla aivan suoraan sukulaissuhteisiin, ei niinkään "totuuteen". Tietysti näennäisesti "tutkitaan Raamattua" viikottain, mutta monenkin kommentoijan mielestä aineistosta on tullut jatkuvasti kevyempää samojen fraasien toistoa.

Ei ole tarpeen ottaa syvällisesti asioista selvää, koska hallintoelin tietää. Oppimuutosten miettimiseen ei myöskään kannusteta, vaan vanhimmat näyttävät ensimmäisenä olevan kiinnostuneita asioista kyselevän mahdollisista "luopioajatuksista".
Video ei ollut ohjeistusvideo.
SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: ehdoton jt-opetus

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon »

Minusta tuntuu, että jos olisin vielä jehovan todistaja, niin uskoni heikentyisi, eikä suinkaan vahvistuisi.
Aika monen usko onkin heikentynyt siinä määrin, että ovat valuneet järjestöstä tämän palstan aktiivikirjoittajiksi. Eiköhän sama suuntaus jatku tulevaisuudessakin. Omasta lähipiiristä on aika paljon porukkaa luopunut.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: ehdoton jt-opetus

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

SuurinBabylon kirjoitti:Aika monen usko onkin heikentynyt siinä määrin, että ovat valuneet järjestöstä tämän palstan aktiivikirjoittajiksi. Eiköhän sama suuntaus jatku tulevaisuudessakin. Omasta lähipiiristä on aika paljon porukkaa luopunut.
Tällaisena olen asian omalta osaltani myös havainnut, en tosin paikallisessa jt-seurakunnassa juuri nyt, enkä omalta kohdaltani, mutta ottakaa huomioon: 1975 jäseniä oli hiukka reilu 70, nyt tuskin 40.
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Re: ehdoton jt-opetus

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

Vieraas kirjoitti:omaehtoisen raamatuntutkimisen kieltäminen
Ööö, milloinkas tämä on tullut? :o
Miljoonat kohta kuolevat eivät eläneet koskaan
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: ehdoton jt-opetus

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Pehmoluopio kirjoitti:
Vieraas kirjoitti:omaehtoisen raamatuntutkimisen kieltäminen
Ööö, milloinkas tämä on tullut? :o
Viittaan viimevuotiseen ohjeeseen, jossa erikseen kiellettiin kokoontumasta tutkimaan Raamattua seurakunnan tapahtumien ulkopuolella. Myös erinäisten raamatunkäännösten omaehtoinen tutkailu on "tarpeetonta" tms. hallintoelintermi. Nykyäänhän kirjantutkistelut kotonakin ovat seuran kannalta jo liian riskaabelia puuhaa.

Muistan, että ohje on BOE-kirjeessä, mutta en tähän hätään löytänyt sitä. Pitääpä kaivaa arkistoja.

Uuden maailman käännöksen aivoton läpilukeminen on toki edelleen suositeltavaa. Kunnon todistajahan lukee Raamatun läpi kerran vuodessa. Joka päivä mielellään, niissä väleissä kun ei käy kentällä tai lue lapselleen Vartiotorni-aineistoa aamuisin ja iltaisin.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Pehmoluopio
Viestit: 1565
Liittynyt: 28.04.2007 18:24
Paikkakunta: Hanko

Re: ehdoton jt-opetus

Viesti Kirjoittaja Pehmoluopio »

No hyvä, vaikka lukisi UMK:ta, niin vaikea on pysyä todistajana, jos lukee Raamattua ahkerasti. Pitää olla aika lujassa tämä "kuvaannollinen aivopultti".
Miljoonat kohta kuolevat eivät eläneet koskaan
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: ehdoton jt-opetus

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

minä luin 5 mooseksen kirjaa ja sitten epäusko voimistui ja nakkasin raamatun keräyspaperiin
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Kivikko
Viestit: 650
Liittynyt: 10.01.2011 21:08

Re: ehdoton jt-opetus

Viesti Kirjoittaja Kivikko »

Myös minulla meni usko juurikin Raamattua lukemalla. Johtuikohan se siitä etten lukenut sitä "pariskuntana "tai "perheenä" kuten Vartiotorni kehottaa, vaan ihan yksinäni...?

Jostain syystä tuntui että kirjoitusten ainoat hyvät jutut on jätettyä täysin huomiotta, kuten se että "kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole edulista". Tai ihan vaan Jeesuksen pääopetus armollisuudesta, inhimillisyydestä ja rakkauden tarpeellisuudesta. Tai sitten ihan aiheeseen liittyvä Jeesuksen opetus siitä kuinka ehdottomuus on turmiollista, kuten aina paasaamani esimerkki sonnin nostamisesta kaivosta myös sapattina, koska se nyt vaan oli säännöistä riippumatta järkevää.

Aiemmin oltiin tosiaan ehdottomampia siitä että piti todistaa ovilla, ja piti uskoa kaikki. Nykyään pidetään kaikki mahdolliset ihmiset mukana edes paperilla vaikkei vuosikausiin kävisi edes muistonvietossa.

Mulla on näköjään jonkinasteinen ajatusripuli tänään kun värkkään mielipiteitäni joka keskusteluun, mutta koittakaa toverit kestää!
Vastaa Viestiin