JT ja ihmisyys

[Vieras]

Kerran vielä JT-aikoinani eräs sanoi minulle, että "jehovantodistajat eivät ole ihmisiä"? Ihmettelin suuresti ja jäin miettimään lausetta, mutta en kommentoinut mitenkään.

Jälkeenpäin olen ajatellut, että kuolettaako tai kovettaako JT-oppi vuosien mittaan jäsenensä henkilöksi, joka ei enää käsitä ihmisyyttä: erehtyväisyyttä, pyrkimyksellisyyttä, omia ajatuksia, toiveita, haaveita tai jolla ei ole enää edes mahdollisuutta minkään tavallisen inhimillisen pyrkimyksen toteuttamiseen tai kokemiseen. Riitit ja juhlat ovat poissaolevaa. On vain konventit ja traktaattikampanjat ja muu seurakuntatouhu. Viikkosiivoukset ja loputtomat alleviivaukset papukoijimiseen. Kuoleutuuko sellaiset tarpeet kuin tarve harrastuksiin ja vapaa-ajan viettoon? Muuttuvatko sukulaisuussuhteetkin pinnallisiksi kohteliaisuusvierailuiksi ja omista sukulaisista ei enää aidosti välitetä, kun on näitä vieraita ihmisisä - "sukua uskossa" niin paljon?

Jos on mielessä, että kohta tämä kaikki loppuu, mitäpä mieltä on enää tavoitella muuta kuin Jehovaa, joka tarkastaa kenttätunnit ja kokouksissaolot, salaiset synnit ja väärinteot? Onko inhimillistä omantunnon ääntä jäljellä? Sen tulisi toimia itsestään eikä lehdistä tai lavalta ohjaillusti.

Lapset saavat olla joulujen, pääsiäisten ja syntymäpäivien syrjästäkatsojia ja heille opetetaan, että he saavat paljon parempaa, mikä lähinnä tarkoittaa sitouttamista uskonnollisesti melko ahdasmieliseen lahkoon mahdollisimman pysyvästi. Omaa järkeä kun tulee, ajatukset saattavat muuttua. Lapsen tulisi saada olla lapsi eikä pieni nukkemaisesti puettu aikuinen, joka on niin ihmeellinen, ettei koskaan rettelöi. Inhimillinen lapsi kapinoi ja saa siten kasvatella omia siipiään. Järjestöä vastaan ei voi kapinoida, vaikkei siitä niin perustaisikaan. Koulusta lapsi ei saa kiinnostua yli seurakunta-asioiden eikä osallistua siellä muiden tavoin askarteluun tms. vaan joutuu jatkuvaan sivustakatsojan rooliin. Kasvatus ei ole silloin aivan ihmismäistä (kaikkien kodalla).

Jehovantodistajien uskonto on ota tai jätä -kokonaispakettiratkaisu, joka saa uskomaan, että maailma olisi mustavalkoinen ja että missään muualla ei olisi ratkaisuja löydettävissä. Usko ihmisyyteen, humaanisuuteen ja humanismiin on tällöin poissa. On vain paha maailma ja hyvät jehovantodistajat. Inhmillinen ihmiskäsitys ei voi olla näin suppea. On parempia ja pahempia ihmisiä, missä vain. Jehovantodistajat uskovat olevansa ainoita hyviä ihmisiä, sillä ihminen "ei voi olla" hyvä, ellei tutki ja käy salilla. Kokelaasta tehdään "hyvä jehovantodistaja", kun hän on luopunut entisestä persoonallisuudestaan - monasti inhimillisistä piirteistään. Tilalle tulee varsinkin miehillä auktoritaarinen tietäväisyys, ei ole harmaita alueita maailmassa.

Monet todistajat ovat mielestäni vaikuttaneet henkisesti köyhtyneiltä, joilla ei ole asioista enää omia mielipiteitä itsellään, kuten ihmisellä pitäisi olla. Tavallisten rivitodistajien selkänahkaan on istutettu myös pelko katsoa uskontonsa perusteita siltä kannalta, että he voisivat ja saisivat avoimesti tutustua kiellettyihin materiaaleihin ja voisivat tämän perusteella ratkaista, onko kyseessä "totuus" vai ei. Inhimillinen ihminen hakee lisätietoa, ei tyydy kaikkeen vain valmiina rakennettuun oppimateriaaliin. Pelko oman opin perusteiden musrtumisesta on suunnaton, jos ihminen on rakentanut ihmisyytensä, identiteettinsä eli henkilöllisyytensä lahko-oppien varaan. Todistajilla on jonkinlainen käsitys, että seura huolehtisi heistä, mutta kyllä se maksumies eli huolehtija ovat nuo rivijäsenet.

Vaikuttaa olevan niin paljon henkistä tukahtuneisuutta ja tarkkailun aiheuttamaa pelkoa ja stressiä lahkotyöstä, että elämästä menee ohi se, mikä olisi kokemisen arvoista: kaikenlaiset elämykset - virheet mukaan luettuna.

En oikein löydä tässä omaakaan pointtiani selvästi, mutta kysyisin, pitääkö tuollainen väite, että "jehovantodistajat eivät ole ihmisiä" jossain määrin paikkansa. Onko JT-ajan jälkeen ollut vaikea oppia (maailman) ihmisten eli valtakulttuurin toimintatapoja ja ovatko ne tuottaneet tyydytystä seuran seuraa paremmin? Oletko alkanut tuntea oman ihmisyytesi paremmin ja mikä on siihen auttanut? Onko ollut vaikeaa löytää yksilöllinen ihmisyys standardipersoonan sijaan?

[Johanneksen poika]

Tällä hetkellä tämän keskustelun avauksen on lukenut peräti 94 ihmistä. Hieman hämmästelen, että yhtään vastausta ei ole tullut näin hienoon pohdintaan. Vai onko tässä tapauksessa kirjoitus niin täydellinen, ettei kenelläkään ole siihen mitään lisättävää. Ehkä näin on. Itsekin allekirjoittaisin suuren osan tekstistä.

Kiitokset hyvästä kirjoituksesta!

[Vieras]

Hieman hämmästelen, että yhtään vastausta ei ole tullut näin hienoon pohdintaan. Vai onko tässä tapauksessa kirjoitus niin täydellinen

Aloittajan kirjoitus on kaikin puolin erinomainen.

Jos olet yhtään seurannut palstaa pidempään, niin keskustelujen laatu on muutenkin enemmän luokkaa "Big Brother" kuin "Viisi kulmaa kosmologiaan"..

[Johanneksen poika]

Jos olet yhtään seurannut palstaa pidempään, niin keskustelujen laatu on muutenkin enemmän luokkaa "Big Brother" kuin "Viisi kulmaa kosmologiaan"..

Olen seurannut alusta asti tätä keskustelupalstaa, ja mielestäni Veljesseura on ihan asiallinen keskustelufoorumi. Veikko Leinonen yrittää mollata "vertaistukisivustoja", mutta se ei tule onnistumaan. JT-aiheisia palstoja tarvitaan. Täällä voi keskustella vapaasti, toisin kuin Vartiotorniseuran hallinnon alla. Täällä ihmiset voivat sanoa suoraan sen, minkä he ovat joutuneet pitämään sisällään ollessaan JT-seurakunnan vankina.

[Aaac]

Hieno pohdinta!

Tunnistin tuon aloituksessa kuvaillun tunnekuoleman lähtiessäni seurakunnasta. Kun todellisia tunteita piti lapsuudesta saakka säännöstellä, oli niiden esiinkaivamisessa taas tosi työ. Osasinko tuntea aitoa iloa, onnea, surua, vihaa, närästystä jne? En. Moni asia piti opetella uudelleen. Tuntui, että monella ihmisellä on paljon voimakkaammat tunteet ja mielipiteet kuin minulla.

Vähitellen opin tunnistamaan pienet tunnevivahteet ja voimistamaan niitä. Nykyisin osaa reagoida asioihin välittömästi ja aidosti. Se on sitten eri asia, miten niitä reaktioitaan tuo esiin, mutta tunne on tullut.

Olen juuri lukenut anorektikosta kertovan kirjan ja mieleen jäi kohta, jossa sairauden vuoksi tunnekuollut tyttö tunsi ensi kerran iloa parantumisprosessin aikana. Onnen tunne kesti pari sekuntia. Siitä alkoi nopea parantuminen.

[Voimantorni]

Oman kokemukseni perusteella uskon, että monesta Jehovan todistajasta ihmisyys on kadonnut monessakin merkityksessä (mikäli sitä on koskaan ollutkaan; tämä siis, jos on ollut lapsesta saakka mukana).

Monet kultit pyrkivät juuri tähän: jäsen luopuu omasta ajattelustaan, mutta hänelle uskotellaan, että hän nyt uutena jäsenenä ajattelee kuitenkin edelleen itse, toki vain Jumalan mielen mukaisia asioita, niitä puhtaita "totuuksia" entisestä "huonosta elämäntavasta" poiketen. Usein myös Jt-järjestön johto väittää sellaista, mitä jäsenet haluavat kuulla (ja joka kuulostaa ulkopuolisistakin oikealta), mutta joka ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi järjestö usein kauhistelee sitä, miksi katolisen kirkon jäsenet eivät saa ajatella itse. Samaan hengenvetoon he mainostavat, kuinka Jehovan todistajien keskuudessa nimenomaan tutkitaan ja ajatellaan asioita avoimesti ja tosiasioihin perustuen. Todellisuudessa järjestö 'auttaa jäseniään tulemaan oikeaan johtopäätökseen' kaikista Raamatun kohdista. Se myös astuu monin paikoin yksilön omantunnon alueelle määrittelemään Jumalan mielen mukaisen menettelyn, vaikka järjestön ohjetta noudattamalla voi kuolla. Rokotekielto, elinsiirtokielto, verensiirtokielto - näihin monet ovatkin jo kuolleet, koska ovat luovuttaneet oman ajattelunsa sekä päätäntävaltansa noille herroille Brooklyniin. Heidän käsityksensä ihmisyydestä on pahasti kieroutunut, ja heille on usein ollutkin todistettavasti tärkeämpää olla itse oikeassa kuin tuoda tosiasiat esille tai suojella vaikkapa seurakunnissaan häärivien pedofilien uhreja. Kunhan vain järjestön maine ei mitenkään kuraantuisi. Tämähän on helppo kääntää sellaiseen viralliseen muotoon, että Jehovan nimelle ei vain koituisi mitään huonoa. Kuitenkin järjestö itse pilkkaa jatkuvasti Jumalaa tuossa itsekorotetussa asemassaan monin eri tavoin. He laittavat Jumalan suuhun sanoja, joita hän ei ollut puhunut, he esittävät saaneensa monet valheellisiksi osoittautuneet "totuudet" Jumalalta saatuina.

Kaiken kaikkiaan järjestö luo äärimmäisen mustavalkoisen tunnelman jäsenistölleen omasta asemastaan sekä myös kaikesta siihen kohdistuvasta kritiikistä. Jäsen oppii jopa syyllistämään itse itsensä tietyntyyppisistä ajatuksista, ja syyllisyydentunteissahan on tunnetusti voimaa. Itsekin muistan, kuinka aikoinani vapauduin turhista syyllisyydentunteistani hankkimalla tosiasioihin perustuvaa tietoa. Muistan esim. joskus tajunneeni, että miten kummassa Jumala voisi olla minulle vihainen siksi, että pyrin etsimään tosiasioita omasta uskonnostani. Jos kyseinen uskonto on valehdellut useita opillisia sotkujaan pois, ja tämän jälkeen kieltää jäsentä selvittämästä tällaisten asioiden taustoja, niin tuossa tilanteessa ei ollut mitään syytä etsiä vikaa itsestäni.

Se kun vaan menee AINA niin, että tätä järjestöä ei saa kritisoida eikä kyseenalaistaa mistään. Niin kauan jäsenellä kaikki menee hyvin, kun hän on "joo-joo -mies" ja tekee mukisematta oman osansa järjestön kulloisenkin tahdon mukaan. Ongelmat alkavat siitä, kun henkilö alkaa epäillä orjaluokan henkeytystä ja asemaa. Tilanne ei olisi lainkaan näin vakava siinä tapauksessa, jos henkilön usko Jumalaan horjuu. Kyse on aina vain Järjestöstä.

[hijt]

Kyllä minusta monella, ei kaikilla, JT:lla on ihmisyys/inhimillisyys todellakin hukassa. Otanpa tähän esimerkiksi äitini, joka kuultuaan erään sukulaisen saavan AVOpuolisonsa kanssa perheenlisäystä, sanoi ensimmäiseki "Hyi että" ja koko olemuksellaan kuulutti inhoaan. Ei kovinkaan inhimillistä, vai mitä?

Tuohon taas, että syntymä-JT:t olisivat niitä kaikkein eniten ihmisyytensä kadottaneita, sanoisin omasta kokemuksestani että usein ne vasta myöhemmällä iällä JT-uskon omaksuneet on niitä kaikkein fundamentalistisimpia. Ehkä heidän on omalla ehdottomuudellaan tarpeen todistella, että ovat yhtä hyviä kuin koko elämänsä JT:na olleet.

[almi]

Tuohon taas, että syntymä-JT:t olisivat niitä kaikkein eniten ihmisyytensä kadottaneita, sanoisin omasta kokemuksestani että usein ne vasta myöhemmällä iällä JT-uskon omaksuneet on niitä kaikkein fundamentalistisimpia.

Olen aika pitkälti samaa mieltä. Aikuisena jonkin uskonnollisen ryhmän "löytäneet" saattavat olla hyvin konservatiivisia ja sitoutuneita. Samalla tällä perustellaan omaa valintaa. Heidän lapsensa taas saattavat olla enemmänkin "antaa-mennä" -tyyppisiä elämäntapahengaajia. He ovat kasvaneet liikkeen jäseniksi asiaa sen enempää ajattelematta. Toisaalta myös tässä ryhmässä voi olla melkoista kovuutta, kun ulospäin kerrotaan miten on aina oltu Totuudessa.

Komppaan myös sitä, että todistajilla voi olla ihmisyys tosi hukassa. Itsestäni tuntui pitkään siltä, että positiivisten tunteiden tunteminen oli vaikeaa sekä ennen että jälkeen jt-eron.

[am-ha·’a’rets]

Olen vuorokauden yrittänyt keksiä mitä tähän ketjuun vastaisi. Aloittaja kiteyttää kaiken kyllä niin taitavasti, että tässä jää täysin sanattomaksi. Minä äänestän tätä vuoden aloitukseksi!!

Vihdoinkin joku purki tunteeni sanoiksi..

Miksi uusien kontaktien luominen on hyvin vaikeaa? Jokapäiväisissä asioissa ihmisten kanssa tulee toimeen paremmin kuin hyvin mutta kun keskustelu menee astetta syvällisemmäksi ja pitäisi alkaa ystävystymään tuntuu kuin muilla ei olisi hajuakaan siitä mistä on oikeasti kyse... Miksi kaikki tuntuu niin turhalta? Miten opin jauhamaan paskaa tavalllisista asioista tavallisten ihmisten kanssa...?

[RaM]

Kyllä se Brooklynin big brother on säännöllisin vt-tutkisteluin ja esitelmin pitänyt huolen siitä, ettei inhimmillisyys pääse juurtumaan julistajiin.
Tämäkin vartsika on tutkittu huolella ja siitä imetty vaikutteet aivopesun yhteydessä syvälle luita ja ytimiä myöten:

Väärän uskonnon ja luopumuksen vihaaminen

18 Sitten edelleen niin kuin Jeesus ilmaisi vihansa laittomuutta kohtaan paljastamalla ulkokultaiset uskonnonharjoittajat, niin nykyään Jehovan todistajat ilmaisevat vihansa kaikkea ulkokultaista uskonnollista laittomuutta kohtaan. Miten? Levittämällä raamatullista kirjallisuutta, joka paljastaa Suuren Babylonin sellaiseksi kuin se todellisuudessa on, uskonnolliseksi portoksi. Jos todella vihaamme laitonta uskonnollista ulkokultaisuutta, olemme suorasanaisia Suuren Babylonin, väärän uskonnon maailmanmahdin, paljastamisessa. Teemme sen niiden vilpitönsydämisten ihmisten vuoksi, jotka se on sokaissut ja joita se on pitänyt hengellisessä orjuudessa. Mitä enemmän todella vihaamme Suuren Babylonin laittomuutta, sitä innokkaammin osallistumme kaikkiin Valtakunnan palveluksen piirteisiin. (Matteus 15:1–3, 7–9; Tiitukselle 2:13, 14; Ilmestys 18:1–5.)

19 Velvollisuus vihata laittomuutta soveltuu myös kaikkeen luopioiden toimintaan. Meidän pitäisi suhtautua luopioihin samoin kuin Daavid, joka julisti: ”Herra, enkö minä vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat, enkö inhoaisi niitä, jotka sinua vastustavat? Kaikella vihalla minä heitä vihaan, he ovat minun omia vihollisiani.” (Psalmi 139:21, 22.) Nykyajan luopiot ovat liittyneet ”laittomuuden ihmisen”, kristikunnan papiston, puolelle (2. Tessalonikalaisille 2:3). Siksi meillä Jehovan uskollisilla todistajilla ei ole kerrassaan mitään tekemistä heidän kanssaan. Koska olemme epätäydellisiä, niin sydämemme voisi helposti olla taipuvainen arvostelemaan veljiämme. Yksilöinä ”uskolliseen ja ymmärtäväiseen orjaan” kuuluvat ovat epätäydellisiä ihmisiä (Matteus 24:45–47). Mutta tämä luokka on uskollinen ja ymmärtäväinen. Luopiot yrittivät käyttää hyväkseen johdon ottavien veljien erehdyksiä tai näennäisiä virheitä. Turvallisuutemme riippuu siitä, että kartamme luopiopropagandaa ikään kuin se olisi myrkkyä, niin kuin se todellisuudessa onkin. (Roomalaisille 16:17, 18.)

20 Me olemme nähneet, että maailma on täynnä laittomuutta eli syntiä. Ei riitä, että rakastamme vanhurskautta; meidän täytyy myös vihata laittomuutta. Jotkut niistä, jotka on erotettu kristillisestä seurakunnasta, ovat voineet ajatella, että he rakastivat vanhurskautta, mutta he eivät vihanneet riittävästi laittomuutta. Olemme myös nähneet, miksi meidän pitäisi vihata laittomuutta. Meillä ei voi olla hyvää omaatuntoa eikä itsekunnioitusta, ellemme tee niin. Lisäksi laittomuus merkitsee uskottomuutta Jehova Jumalaa kohtaan. Laittomuus tuottaa myös karvasta hedelmää – kurjuutta, turmelusta ja kuolemaa.

21 Olemme lisäksi havainneet, miten ilmaisemme vihaavamme laittomuutta. Me teemme sen siten, ettemme ole missään tekemisissä minkäänlaisen epärehellisyyden, sukupuolisen moraalittomuuden tai luopumuksen kanssa. Koska tahdomme osallistua Jehovan kunniaansaattamiseen ja haluamme ilahduttaa hänen sydämensä, meidän täytyy paitsi rakastaa vanhurskautta ja ahkeroida hänen palveluksessaan myös vihata laittomuutta, kuten Johtajamme ja Käskijämme Jeesus Kristus vihasi.

Miten tuollaisessa ympäristössä ylipäätään voi kasvaa suvaitsevaisia toisista ihmisistä aidosti välittäviä ihmisiä?
Tuollaisen vuosia kestävän aivopesun kohteeksi joutuva ei voi olla enää normaali sanan täydessä merkityksessä.

[Tony]

...pitääkö tuollainen väite, että "jehovantodistajat eivät ole ihmisiä" jossain määrin paikkansa.

Pitää oikein hyvin paikkansa. Kun suuri osa päätöksistä elämässä käsitellään ajatuksella "mitä vt-seura on tästä mieltä", niin omaehtoinen ajattelu ja aito omatunto eivät pääse kehittymään niin että ihmisen voitaisiin todeta olevan aito itsensä - inhimillinen ihminen. Tuo tietenkin korostuu karttamissääntöä radikaaleimmin noudattavien jehovantodistajien kohdalla, kun verisukulaisuuskaan ei paina missään. Jehovantodistaja ei tee tuollaista radikaalia karttamispäätöstä ihmisenä, vaan vt-seuran syvässä mielenhallinnassa olevana lahkolaisena.

Onko JT-ajan jälkeen ollut vaikea oppia (maailman) ihmisten eli valtakulttuurin toimintatapoja ja ovatko ne tuottaneet tyydytystä seuran seuraa paremmin?

Osittain vaikeuksiakin - tai ainakin haasteellisuutta - on esiintynyt. Varsinkin erilaisten juhlien kohdalla, jotka ennen olivat kiellettyjä. Vt-seuran luoma mielikuva erilaisten pippaloiden vastenmielisyydestä, tarpeettomuudesta, pakanallisuudesta ja niihin liittyvästä henkilöpalvonnasta ovat olleet omiaan luomaan omat ennakkoluulonsa kyseisten toimintatapojen suhteen. Aika tekee tosin tuossa suhteessa tehtäväänsä, eikä erilaiset bileet enää liiemmin häiritse. Nykyään minusta tuntuu hyvältä muistaa vaimoani merkkipäivänään.

Oletko alkanut tuntea oman ihmisyytesi paremmin ja mikä on siihen auttanut? Onko ollut vaikeaa löytää yksilöllinen ihmisyys standardipersoonan sijaan?

Voidaan todeta että oma - aito - ihmisyys on noussut esiin vt-seuran kahleiden jälkeen. Voin olla oma itseni eikä minun tarvitse miettiä mitä jokin yhteisö tekemisistäni, tai varsinkin tekemättä jättämisistäni on mieltä, tai että vaikuttaako se johonkin.

Standardipersoonan jättäminen tai omaksi itsekseen kehittyminen vt-seuran mielen vankilan jälkeen ei ole varmasti kenellekään liian helppoa. On ollut todella elämyksellistä kokea miltä tuntuu valita omat polkunsa elämässä. Oman standardipersoonan jättämisen lisäksi positiivinen huomio on ollut myös se etteivät ihmiset ole täällä ulkopuolella sen kummempia kuin lahkossakaan. Osittain ovat huomattavasti rakkaudellisempia. He eivät esimerkiksi hylkäisi lapsiaan mistään hinnasta. Tänne todellisuuteen mahtuu myös hyvin paljon vilpittömiä, rakkaudellisia, pyyteettömiä ja hyviä ihmisiä. Niin paljon ettei sitä vt-seuran 'ajattelun valumuotissa' olisi koskaan edes halunnut uskoa. Jehovantodistajille maailman pahuus on osa standardisoitua ajattelua. Olisihan se kamala huomata ettei se niin paha paikka ollutkaan.

Kiitos aloittajalle hienosta kirjoituksesta.

[almi]

Aloittajan teksti oli hyvä, kiitos siitä.

Kun suuri osa päätöksistä elämässä käsitellään ajatuksella "mitä vt-seura on tästä mieltä", niin omaehtoinen ajattelu ja aito omatunto eivät pääse kehittymään niin että ihmisen voitaisiin todeta olevan aito itsensä - inhimillinen ihminen. Tuo tietenkin korostuu karttamissääntöä radikaaleimmin noudattavien jehovantodistajien kohdalla, kun verisukulaisuuskaan ei paina missään. Jehovantodistaja ei tee tuollaista radikaalia karttamispäätöstä ihmisenä, vaan vt-seuran syvässä mielenhallinnassa olevana lahkolaisena.

Tämän ymmärtäminen on oleellista. Mietin joskus takavuosina, miksi jotkut Jehovan todistajat käyttäytyvät kuin robotit ikään. Syynä on tietenkin joka tuutista tuleva "kyllä Seura tietää" -rummutus, jonka sisällön omaksunut ihminen ei osaa ajatella itse.

Olen pohtinut myös sitä, miksi monia lapsia pahoinpidellään tai vaimoja alistetaan. Kyse ei liene ihmisen itsensä pahuudesta vaan siitä, että tietyt toimintatavat on omaksuttu ja niitä sitten noudatetaan. Niille on myös julkinen tai hiljainen siunaus.

[Vieras]

Eikö Jt touhu ole juuri ihmismäistä? Harvat eläimet pystyvät moiseen vihaamiseen, luokitteluun yms.

Toinen hyvä ihmettelyn aihe on JT ja yhteisöllisyys. Useinhan uskonnollisuuden positiiviset vaikutukset vedetään yhteisöllisyydestä johtuvaksi. Jt yhteisö on kuitenkin jotain aivan muuta, siitä oli ainakin minun osaltani (tulen "huonosta" perheestä-> vanhemmat vain käännynnäisiä ja muutama kotiluopio).

[Pehmoluopio]

Onko JT-ajan jälkeen ollut vaikea oppia (maailman) ihmisten eli valtakulttuurin toimintatapoja ja ovatko ne tuottaneet tyydytystä seuran seuraa paremmin? Oletko alkanut tuntea oman ihmisyytesi paremmin ja mikä on siihen auttanut? Onko ollut vaikeaa löytää yksilöllinen ihmisyys standardipersoonan sijaan?

On ollut vaikeaa. Taustalla on ollut se, että olen pelännyt huomattavan osan elämääni. Demoneja, harmagedonia ja erottamista, sen jälkeen mielisairautta, poliisia, köyhyyttä, kodittomuutta, hylätyksi tulemista.

Nyt olen oppinut olemaan pelkäämättä. Vitsailenkin useimmille, että useimmat ihmiset pelkäävät, että heidän mielenterveytensä on niin kyseenalaistettavissa, että he leimautuvat hulluksi mikäli yrittävät jotain rohkeampaa, mutta kun minä olen jo valmiiksi leimautunut hulluksi, minä voin yrittää täysin vapaasti.

[Aamu]

Monet todistajat ovat mielestäni vaikuttaneet henkisesti köyhtyneiltä, joilla ei ole asioista enää omia mielipiteitä itsellään, kuten ihmisellä pitäisi olla. Tavallisten rivitodistajien selkänahkaan on istutettu myös pelko katsoa uskontonsa perusteita siltä kannalta, että he voisivat ja saisivat avoimesti tutustua kiellettyihin materiaaleihin ja voisivat tämän perusteella ratkaista, onko kyseessä "totuus" vai ei. Inhimillinen ihminen hakee lisätietoa, ei tyydy kaikkeen vain valmiina rakennettuun oppimateriaaliin. Pelko oman opin perusteiden musrtumisesta on suunnaton, jos ihminen on rakentanut ihmisyytensä, identiteettinsä eli henkilöllisyytensä lahko-oppien varaan.
---
En oikein löydä tässä omaakaan pointtiani selvästi, mutta kysyisin, pitääkö tuollainen väite, että "jehovantodistajat eivät ole ihmisiä" jossain määrin paikkansa. Onko JT-ajan jälkeen ollut vaikea oppia (maailman) ihmisten eli valtakulttuurin toimintatapoja ja ovatko ne tuottaneet tyydytystä seuran seuraa paremmin? Oletko alkanut tuntea oman ihmisyytesi paremmin ja mikä on siihen auttanut? Onko ollut vaikeaa löytää yksilöllinen ihmisyys standardipersoonan sijaan?

Hyvin kirjoitettu, Vieras, erityisesti omasta puolestani alleviivaan tuota edellä lainaamaani kohtaa. Juuri sen varassa sanoisinkin, että todistajaihanne ei ole ihminen. Ihanteena on "täydellinen ihminen", joka voisi yhtä hyvin olla kone, joka on ohjelmoitu toimimaan tietyllä tavalla. Miten kukaan voi määritellä millainen on täydellinen ihminen? Tavalliset todistajat kuitenkin väistämättä ovat tavallisia ihmisiä ja tuntevat syyllisyyttä, pelkoa ja tuskaa kun eivät onnistu kuolettamaan inhimillisyyttään, jota voi kutsua myös epätäydellisyydeksi tai ehkäpä erilaisuudeksi. Toisaalta jo pelkästään oma sokeus itseään vahingoittaville asioille on inhimillistä.

Kuten kaikkia, myös minua kaikki kielletty on kiehtonut suuresti varsinkin jt-aikanani, jolloin kaikki oli kiellettyä. Erottuani järjestöstä oli jännittävää tutustua valtakulttuurin toimintatapoihin lähinnä erilaisten juhlapyhien aikaan. Yhä vieläkin saan kapinallisia väristyksiä juhannuskokon äärellä ja adrenaliiniryöppyjä käydessäni jouluostoksilla. Sopeutuminen on ollut vaikeaa ja oma erilaisuus pistää vielä vuosien kuluttuakin ainakin omaan silmään. En pysty toimimaan "maailmallisesti" ja olemaan samalla luonteva. Kirkossakin olen käynyt ihan vaan because I can, koska kukaan ei voi minua enää kieltääkään. Mutta se ei liene oikea syy mennä kirkkoon tai lähettää joulukortteja. Se on vain epätoivoinen yritys olla jotain muuta kuin mitä on kasvatettu olemaan. Ainakin minulla jt-menneisyys kulkee yhä mukana kaikessa mitä teenkin, sekä hyvänä että pahana asiana. Välillä kaipaan tiettyä yhteisöllisyyttä ja kiiltokuvahaaveellisen näennäistäydellistä kulissimaailmaa, johon seurakunnasta saa edes jonkinlaisen haavemahdollisuuden, mutta kaikenkaikkiaan valtakulttuuri on suonut ehdottomasti enemmän tyydytystä. Olen vihdoinkin voinut hiljalleen luopua jatkuvasta itseni kanssa kilvoittelusta ja voinut antaa itselleni luvan epäonnistua. Eihän se maailma siihen kaadu. Ei minusta koskaan täydellistä tule eikä tarvitsekaan ja voin vain hyväksyä sen. Toisin oli asia todistajana; siinä on elämä vaakalaudalla jos et ole hyvä todistaja. Vaikka olen aina kokenut olevani yksilöllinen ja persoonallinen -myös todistajana ollessani- varsinkin jälkeenpäin olen ällistyneenä huomannut standardi-ihmisen piirteitä itsessäni. Sitä ei aina itse edes tajua, miten paljon menneisyys vaikuttaa vieläkin, mikä voi olla ihan armeliastakin.