Sivu 1/2

Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 01.08.2011 15:19
Kirjoittaja Jubilius
Hei taas!

Pitkän hiljaiselon jälkeen palasin tänne taas kyselemään ja etsimään. Jotkut varmaan muistavat, että viime keväänä etsin väkeä vastaamaan tutkimukseeni, joka sittemmin on myös täällä ollut esillä (eli tutkimus Jt:stä eroamisen syistä). Olen nyt syksyllä aloittamassa pro gradun tekemistä Itä-Suomen yliopistossa, Joensuussa ja etsiskelen sopivia tutkimukseen osallistujia.

Pohjustan kuitenkin hieman, että mistä tutkimuksessa on kysymys. Eli viime keväänä kandidaatin työtä tehdessäni havaitsin, että muutamat vastaajat mainitsivat hakeneensa apua mielenterveyspalveluista. Kuitenkin nämä vastaajat mainitsivat, etteivät auttajat (esim. psykoterapeutti) oikein ymmärtänyt tilannetta, koska hänen tuntemuksensa uskonnollisesta taustasta oli niin ohut, tai hän ei huomioinut sitä ollenkaan. Tästäpä heräsi itselläni kysymys, että millä tavalla mielenterveyspalveluissa ylipäätään pyritään auttamaan ihmisiä, joiden ongelmat johtuvat nimen omaan uskonnollisesta taustasta, esim. liian kontrolloivasta yhteisöstä. Toinen kysymys, joka heräsi, on että ovatko apua hakeneet kokeneet saavansa apua, ja onko tarjottu apu vastannut tarvetta.

Tämä on siis taustana gradulleni. Pyrin tutkimaan (mikäli saan riittävästi vastaajia), että millaista apua psykoterapeutit/muut terapeutit tarjoavat niille, joiden ongelmat johtuvat uskonnollisista seikoista ja kokevatko avunhakiajat saaneensa tarvittavaa apua. Tämä on siis toinen puolikas työtä. Toinen puoli koskee auttajien, esim. psykoterapeutin, tapaa auttaa uskonnollisista ongelmista kärsivää. Eli tarkoitus on myös haastatella psykoterapeutteja, jotka ovat tarjonneet apua tällaisissa tilanteissa. Näin pyrin kartoittamaan sitä, vastaaka tarjottu apua todellista tarvetta, ja millaisia eväitä auttajilla on ymmärtää nimenomaan uskonnollista viitekehystä.

Tähän tutkimukseen siis etsin henkilöitä, jotka ovat hakeneet apua uskonnollisiin mielenterveyden ongelmiin / uskonnollisen tilanteen aiheuttamiin ongelmiin varsinaisilta ammattilaisilta joko yksityiseltä tai julkiselta sektorilta. Eli auttajaksi ei tässä tapauksessa lasketa läheisiä/ystäviä yms. henkilöitä, joille voidaan purkaa huolia. Ehtona siis on, että apua on haeuttu varsinaisilta mielenterveyden työntekijöiltä, esimerkiksi psykoterapeutilta. Toinen rajaus tällä hetkellä on, ettei mukaan lasketa esim. sairaalassa tavattuja sairaalapappeja tai psykologeja.

Mikäli olisit mahdollinen osallistuja tutkimukseeni, niin laita vaikka yksityisviestiä tulemaan. Mikäli on jotain yleisiä kysymyksiä /ehdotuksia aiheesta, niin tähän ketjuun voi kommentoida. Tällä hetkellä ei ole rajausta uskonnollisella yhteisöllä, mutta tilanteen mukaan voin joutua rajaamaan. Myöskään ajallisesti ei ole rajausta, eli kaikki, jotka vain täyttävät nuo ehdot, niin voivat osallistua.

Toivoisin, löytyisi vastaajia, jotta myös tätä uskonnollisuuden ja mielenterveyden kenttää, ja varsinkin uskonnollisuudesta aiheutuneiden mielenterveysongelmien hoitamista voitaisiin kartoittaa.

Laitan tarkempia ohjeita vastaamisesta myöhemmin, mutta vastaaminen siis tapahtuu sähköpostitse, ja vapaankirjoitelman malliin, joten vastaajilla on hyvin vapaat kädet vastaamisen suhteen. Myöskin aikatauluista tarkemmin myöhemmin. Tässä on lähinnä tarkoitus kartoittaa sitä, että löytyykö riittävästi vastaajia ja onko tutkimusta ylipäätään mahdollista toteuttaa.

Kiitokset teille kaikille jo etukäteen, ja kommentoikaa rohkeasti.

Hyvää kesän jatkoa kaikille.

Juho Kalapudas

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 01.08.2011 16:22
Kirjoittaja lavanpalvelija
Minulla on ollut tilaisuus keskustella asiasta useiden psykoterapeuttien kanssa.

Ongelma tiedetään, mutta siihen on sangen epäkiitollista puuttua. Jos uskonto on vaikuttanut pään sekoamiseen, sitä ei mielellään haluta hyväksyä ja se taas johtaa voimakkaaseen kielteiseen suhtautumiseen koko psykoterapiaa ajatellen. Sopivan aineistoin hankkimisen näen kovin hankalana. Terapiakielteisyys tylsistyttää terävimmänkin kirveen.

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 01.08.2011 16:43
Kirjoittaja Vieraas
lavanpalvelija kirjoitti:Sopivan aineistoin hankkimisen näen kovin hankalana. Terapiakielteisyys tylsistyttää terävimmänkin kirveen.
Ymmärsin, että gradun piiriin kuuluvat myös entiset JT:t, jotka ovat hakeneet apua lähtemisen jälkeen? Silloin ei varmaankaan terapiakielteisyyttä esiinny niin paljon? Ainakin täällä moni on kertonut käyneensä terapeutilla lähtönsä jälkeen.

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 01.08.2011 19:03
Kirjoittaja Jubilius
Aivan, tarkennuksena siis sen verran, että sekä uskonnolliseen liikkeeseen kuulumisen aikana tai sen jälkeen käyty terapia lasketaan. Eli mikäli joku on käynyt terapiassa ollessaan liikkeessä mukana, mutta on siitä myöhemmin eronnut on yhtä tervetullut vastaaja kuin se, joka on mennyt terapiaan eroamisensa jälkeen. Myös tällä hetkellä mukana olevat,ja terapiassa käyvät ovat toki yhtä tervetulleita, mutta kuten edellä tulikin, niin pelkästään siltä suunnalta voisi olla vaikea kasata aineistoa.

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 02.08.2011 07:10
Kirjoittaja Aaac
Erittäin hyvä tutkimuskohde! Toipumisapu Kartetut ry on kiinnostunut saamaan kopion gradustasi (tai linkin, jos laitat sen nettiin).

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 05.08.2011 08:20
Kirjoittaja Jubilius
Annan kyllä ihan mielelläni tutkimuksen sitten sivuillenne, kunhan ensin vain saa riittävästi osallistujia siihen, ja sitten kait se pitäisi vielä tehdäkin :)

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 17.09.2011 11:53
Kirjoittaja Jubilius
Heipä hei taas pienen tauon jälkeen. Olen saanut jonkun verran vastaajia tutkimukseen, mutta lisää tarvittaisiin. Mikäli koet, että Sinä voisit olla mahdollinen vastaaja ja halukkuutta osallistua tutkimukseen riittää, niin voit laittaa minulle yksityisviestiä tulemaan.

Ja suuret kiitokset kaikille niille, jotka ovat jo antaneet suostumuksensa osallistua tutkimukseen.

Syksyisin terveisin

Juho

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 17.09.2011 22:38
Kirjoittaja KN
Jubilius kirjoitti:Heipä hei taas pienen tauon jälkeen. Olen saanut jonkun verran vastaajia tutkimukseen, mutta lisää tarvittaisiin. Mikäli koet, että Sinä voisit olla mahdollinen vastaaja ja halukkuutta osallistua tutkimukseen riittää, niin voit laittaa minulle yksityisviestiä tulemaan.

Ja suuret kiitokset kaikille niille, jotka ovat jo antaneet suostumuksensa osallistua tutkimukseen.

Syksyisin terveisin

Juho
Teetkö todella gradua Jt ja mielenterveyspalvelut, haastattelemalla EX-JT:ta ja huutelemalla haastateltavia ex-jt keskustelupalstalla? Ainakin rehellisyyden nimissä gradun otsikko pitäisi olla toinen, jos et onnistu aktiivitodistajia graduusi saamaan.

Alan pikku hiljaa ymmärtämään niitä tutkimuksia, joissa on osoitettu todistajien "ongelmat" jos tutkimusmateriaali on valittu ja valikoitunut samalla metodilla. Jos "jehovantodistajista" tehtävään tutkimukseen valikoituu ongelmallisimmat exät, niin ymmärrän varsin hyvin, että "jehovantodistaja" yhteisö näyttää perin sairaalta.

Olen todella kiinnostunut kuulemaan sinulta, saatko yhden yhtään aktiivitodistajaa graduusi? Minä melkein väitän, että exien kertomat tutkimukset "jehovantodistajista" on hankittu juuri noilla metodeilla. Haastatellaan ongelmallisia exiä ja tempaistaan tutkimuksen otsikoksi "mielenterveysongelmat jehovantodistajilla"

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 17.09.2011 23:15
Kirjoittaja Vieras
Aktiivitodistaja elää mustavalkoisessa maailmassa, meikäläiset ja saatanan vallassa oleva maailma.

Hänet opetetaan olemaan saatanan vallassa olevan maailman kanssa tekemisissä vain pakollisuudesta johtuvat asiat, vaikka niitä tosin ovat mm. kaikkien mahdollisten ajateltavissa olevien yhteiskunnalta saatavien sosiaalitukien muotojen anomiset ja vaatimiset.

Pakollisuuksia on tietysti myös värväys ja mainostus, jolloin kylläkin lahko esitetään kuulijan kannalta parhaassa valossa, mitä ei voida valehdella niin siitä vaietaan (yleensä uskonnollisista säännöistä ei saa valehdella. Mutta kuten esim. yksi jt lausui: me opetamme joitakin asioita erilailla kuin kirkko...)

Siten tutkimukseenkaan ei suhtauduta kuin mainostilanteena. Ja kuten ovityössäkin, jos kiperiä kysymyksiä tulee eteen, joissa ei muuten selviä, niin otetaan ritolat, eli kuten jt käytännössä asian usein lausuu, on kiire bussille nyt.

siten aktiivitodistaja tutkimuksessa on mahdoton idea. Aktiivitodistaja pyrkii osoittamaan esim. haastattelupyynnön esittäjän "haaratoimistoon" ja joka tapauksessa torjuu pyynnön. Joissakin lehdissä on kylläkin aktiivitodistajia toimittajina, eikä sitä välty huomaamasta, paikallislehti kun haastattelee valtakunnansalin talkoorakentamisen osallistujia.

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 17.09.2011 23:21
Kirjoittaja Kultakala
"Olen todella kiinnostunut kuulemaan sinulta, saatko yhden yhtään aktiivitodistajaa graduusi?"

Täällä olisi ainakin yksi :D Että elä sinä siellä hermoile.
Kyllä meitä aktiivitodistajiakin täältä "entisten todistajien joukosta" löytyy...

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 17.09.2011 23:51
Kirjoittaja KN
Kultakala kirjoitti:"Olen todella kiinnostunut kuulemaan sinulta, saatko yhden yhtään aktiivitodistajaa graduusi?"

Täällä olisi ainakin yksi :D Että elä sinä siellä hermoile.
Kyllä meitä aktiivitodistajiakin täältä "entisten todistajien joukosta" löytyy...
Vau! Pidät puheita, vastailet kokouksissa, käyt kentällä ja jätät raportin? Minua kiinnostaa nyt kovasti, oletko ns. "kulttuuritodistaja" vai sellainen aktiivitodistaja, josta veli veikkonen voisi puhua varsin lämpimästi. 40-viestiä ex-jt palstalle lähettänyt "aktiivitodistaja" ainakin minua hieman hymyilyttää.

Sen verran voin antaa periksi, että jos lähetät VS kirjoituksesi Beteliin omalla nimelläsi ja sen jälkeen pysyt vielä "aktiivitodistajana" niin määritelmän hyväksyn.

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 18.09.2011 00:15
Kirjoittaja KN
Kultakala kirjoitti:"Olen todella kiinnostunut kuulemaan sinulta, saatko yhden yhtään aktiivitodistajaa graduusi?"

Täällä olisi ainakin yksi :D Että elä sinä siellä hermoile.
Kyllä meitä aktiivitodistajiakin täältä "entisten todistajien joukosta" löytyy...
Minä selitän sinulle mitä tarkoitin. Jos tutkija tutkii jehovantodistajia ja heidän mielenterveysongelmiaan, niin lähtökohtaisesti kohteella on ns. uskovaiselle ihmiselle tyypillisiä mielenterveysongelmien ratkaisumalleja. Näitä tapoja ovat Jehovalta avun pyytäminen (rukous), raamatun lukeminen, järjestön kirjallisuuden tutkiminen, vanhimmille avautuminen, kenttäpalvelus jne...

Jos materiaaliin sekoittuu ihmisiä, jotka väittävät olevansa "aktiivitodistajia" mutta eivät usko JT-organisaation tarjoamiin ratkaisumalleihin tai eivät usko edes perusasioihin liikkeessä, niin silloin tutkimus vääristyy. Sellaista tutkimusta on turha mainostaa sanoilla tutkimus "jehovantodistajien mielenterveysongelmista" Tältä palstalta on mielestäni mahdoton löytää henkilöitä, joilla on tyypillisen "aktiivitodistajan" keinovalikoima mielenterveysongelmien ratkaisussa.

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 18.09.2011 00:40
Kirjoittaja Jubilius
Kiitos palautteesta ja on hienoa, että aihe herättää keskustelua. Kuitenkin tartun tuohon KN:n ensimmäiseen puheenvuoroon. Tutkimuksessa käsitellään sitä, miten mielenterveyspalveluissa (todennäkäosesti tarkennan pelkkään psykoterapiaan) hoidetaan esim. uskonnollisesta masennuksesta kärsivää ihmistä, EI sitä, kuinka paljon eri piireissä mielenterveyden ongelmia ilmenee. Ja tutkimuksen otsikko ei ole tällä hetkellä kaikkein polttavin kysymys, en ole edes vielä miettinyt sitä. (ainakin meidän yliopistossa itse tutkimuskysymys yms. ovat tärkeimpiä ja otsikko hiotaan vasta lopuksi)

Ja tutkimuksessa en asetu kenenkään puolelle, en yritä löytää jt:stä sellaisia vikoja, jotka aiheuttavat mielenterveyden ongelmia tai muuta sellaista, vaan pyrin kartoittamaan tarjottavien mielenterveyspalveluiden "toimivuutta" uskonnollisten ongelmien hoidossa. Ja se, miksi kyselen ex-jt:tä tai nykyisiä, johtuu siitä, että eri uskonnollisista ryhmittymistä tunnen Jehovan todistaja parhaiten (vaikka itselläni ei ole mitään jt taustaa), ja tutkimuksen kannalta on pakko rajata vastaaajat koskemaan yksittäistä ryhmittymää.

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 18.09.2011 01:01
Kirjoittaja KN
Jubilius kirjoitti: Ja tutkimuksessa en asetu kenenkään puolelle, en yritä löytää jt:stä sellaisia vikoja, jotka aiheuttavat mielenterveyden ongelmia tai muuta sellaista,
Tuo jos mikä aiheuttaa masennusta tällä palstalla. Vaikuttaa asialliselta tutkimukselta, kun asiaa selitit. Onnea matkaan.

Re: Pro Gradu: Jt ja mielenterveyspalvelut

Lähetetty: 18.09.2011 09:15
Kirjoittaja PoterO
KN kirjoitti:
Kultakala kirjoitti:"Olen todella kiinnostunut kuulemaan sinulta, saatko yhden yhtään aktiivitodistajaa graduusi?"

Täällä olisi ainakin yksi :D Että elä sinä siellä hermoile.
Kyllä meitä aktiivitodistajiakin täältä "entisten todistajien joukosta" löytyy...
Vau! Pidät puheita, vastailet kokouksissa, käyt kentällä ja jätät raportin? Minua kiinnostaa nyt kovasti, oletko ns. "kulttuuritodistaja" vai sellainen aktiivitodistaja, josta veli veikkonen voisi puhua varsin lämpimästi. 40-viestiä ex-jt palstalle lähettänyt "aktiivitodistaja" ainakin minua hieman hymyilyttää.

Sen verran voin antaa periksi, että jos lähetät VS kirjoituksesi Beteliin omalla nimelläsi ja sen jälkeen pysyt vielä "aktiivitodistajana" niin määritelmän hyväksyn.
Tuo menee tosi-skotti argumentoinnin puolelle.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yksik%C3%A ... nen_skotti