Sivu 1/1

Suuri ajattelija ja tutkija on poissa

Lähetetty: 14.10.2011 15:57
Kirjoittaja Johanneksen poika
Riku Richter kuoli 08.10.2011 Espoossa Jorvin sairaalassa vaikeaan sairauteen. Hän oli loppuun asti henkisesti virkeä ja luotti mm. tähän Raamatun lupaukseen: "Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema." (1. Kor. 15:26). Tämä ajatus oli esillä myös silloin, kun neljä päivää ennen Rikun poismenoa kävin häntä Jorvissa katsomassa.

Riku oli syntynyt vuonna 1919, joten hän sai elää pitkän elämän, ja vasta parina viimeisenä vuotena alkoi terveys pettää.

Riku tullaan aina muistamaan sananvapauden ja uskonnonvapauden puolustajana ja älykkäänä ajattelijana. Hän perusteli aina omat uskomuksensa suoraan Raamatulla, siihen hän ei tarvinnut mitään selitysteoksia. Kun hänet 1970-luvulla erotettiin Jehovan todistajien seurakunnasta oppikysymysten takia, vanhimmat eivät voineet väittää vastaan, kun Rikun todisteli asioita huolellisesti. Siitä huolimatta hänet täytyi erottaa. Eihän Vartiotorniseura ole koskaan sallinut Jehovan todistajille vapautta ajatella itsenäisesti ja tutkia Raamattua itsenäisesti. Se on aina haluttu karsia nopeasti pois. Näin oli Rikunkin tapauksessa. "Ykseys" halutaan säilyttää keinolla millä hyvänsä. "Toisinajattelijat" vaiennetaan, vaikka heidän raamatunselityksensä olisi miten hyvin perusteltua tahansa.

Rikulla oli valtava Raamatun tuntemus. Tutkittuaan Raamatusta eri asioita, hän kirjoitti niistä tutkielmia ja nauhoitti C-kaseteille ajatuksiaan. Näin hänen tutkimustyönsä ei jäänyt vain hänen itsensä tietoon, vaan ne voivat hyödyttää myös muita. Riku toimitti pari viikkoa ennen kuolemaansa kaiken tutkimusmateriaalinsa minulle, ja ne ovat tallessa kotonani. Osa on siirretty nettiin Rikun sivuille jo aiemmin, ja me kaikki, joita Raamattu kiinnostaa, voimme lukea ja kuunnella hänen johtopäätöksiään internetin välityksellä. Ehkä sinne tulee vielä lisää aineistoa. Se selviää sitten, kun jaksan alkaa käydä läpi kahta isoa mapillista A4-tekstejä ja yhtä laatikollista c-kasetteja.

Rikun kotisivuja voit tarkastella täällä.

Re: Suuri ajattelija ja tutkija on poissa

Lähetetty: 14.10.2011 16:05
Kirjoittaja Suurenmoinen etu
Tykkää :-) Muistoa kunnioittaen. Ei istuen, vaan selkä suorassa seisten...

Re: Suuri ajattelija ja tutkija on poissa

Lähetetty: 14.10.2011 18:14
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Suruviesti saavuti minut tänään. Olen menettänyt ystäväni ja suuren sydämen omaavan rehdin ajattelijan, ihmisen, josta voidaan sanoa: hän todella uskoi tinkimättä Raamatun sanaan. Esitän osanottoni Rikun omaisille ja läheisille.

Re: Suuri ajattelija ja tutkija on poissa

Lähetetty: 14.10.2011 22:44
Kirjoittaja Kaarmis
Riku oli kyllä mahtava tyyppi, uranuurtaja muunmuassa jt-vastaisissa mielenosoituksissa. Rauha hänen muistolleen...

Re: Suuri ajattelija ja tutkija on poissa

Lähetetty: 15.10.2011 23:11
Kirjoittaja sinner74
En ollut Rikun kanssa hengellisistä asioista ihan samaa mieltä, mutta täytyy ottaa hattu pois päästä kaverin edessä, joka jo 70-luvulla aloitti kampanjoimaan jehovantodistajia vastaan.

Maailmankaikkeuden harvesteri lopulta niittää sitkeimmänkin tervaskannon. Sääli, että jo nyt. Lepää rauhassa.

Re: Suuri ajattelija ja tutkija on poissa

Lähetetty: 16.10.2011 05:55
Kirjoittaja Kaarmis
Mies ei ollut oikeassa, mutta todellakin enemmän oikeassa kuin vartiotorniseura. Se on jo aika iso temppu, pistää jaloilleen 140 vuotta luotu oppijärjestelmä, ja aivan yksin... Muistakaamme nyt, että me emme ole yksin! Ehkä jonain päivänä oikeasti saamme toteutettua Richterin suuren unelman, kaadettua koko vartiotornikorttitalon!

Re: Suuri ajattelija ja tutkija on poissa

Lähetetty: 16.10.2011 20:58
Kirjoittaja Aaron Hannu
Valitettavasti tätä ihmisten vaientamista ja pakenemista tapahtuu yksilötasolla ja usein niiden toimesta, jotka arvostelevat muita sellaista vaientamisesta. Ihmisen mieli kun on ja tulee aina olemaan polaarinen. Siksi joku suuntaus saa aina kannatusta ja korttitalotoiminta on tullut jäädäkseen, koska joku hyötyy siitä aina. On karmeaa seurata, kun ihmiset takertuvat johonkin menneisyyden juttuun ja päättelevät ja erottavat muita sen takia seurastaan. R. i. p Riku! Muuten erottaminen ja jonkun asian vastustaminen herättää aina vastavoimat. Olkaa varuillanne.