järjestöstä eroamisen vaikutukset

[silmänsä avannut]

Osaako kukaan sanoa, miten vaikuttaa oman isän vanhimmuuteen se, jos monta vuotta pois vanhempiensa luota asunut lapsi eroaa järjestöstä?
Entä ilmoitetaanko "......... ............ ei ole enää jehovantodistaja" kaikissa niissä seurakunnissa, missä on aikojen saatossa ollut?

Mihin on hyvä varautua jos/ kun eroaa?

[YksinäinenSusi]

Osaako kukaan sanoa, miten vaikuttaa oman isän vanhimmuuteen se, jos monta vuotta pois vanhempiensa luota asunut lapsi eroaa järjestöstä?
Entä ilmoitetaanko "......... ............ ei ole enää jehovantodistaja" kaikissa niissä seurakunnissa, missä on aikojen saatossa ollut?

Mihin on hyvä varautua jos/ kun eroaa?

Käsittääkseni (jos nykyvalo ei ole heilahdellut) on kanta vieläkin se, että seurakunnan yhteydessä olevan julistajan erotessa järjestöstä, asia ilmoitettaisiin kotiseurakunnassa, ei muissa.

Seurakunnan yhteydessä tarkoittaisi sitä että ei ole ollut montaa vuotta pois järjestön yhteydestä.

Asia vaikuttaisi ilmeisesti siihen , ettei vanhin isä voisi pitää puhetta konventissa, mutta saisi pitää puheita normaalisti kotiseurakunnassa, eli asia ei vaikuta haitallisesti isä-vanhimman tilanteeseen yleensä.

Tällainen kuva minulla on asiasta, voi olla hieman väärässäkin, korjatkaa joka tietää paremmin.

Jos eroaa, kannattaa varautua siihen, että vanhimmat voivat tulla luoksesi puhumaan sinut ystävällisesti ympäri, niin että et pystykään eroamaan, vaan joudut kituuttamaan jt:nä vielä pari vuotta, kunnes olet niin täynnä sitä, että on pakko kuitenkin erota.

Tämä johtuu siitä että vanhimmilla on hätä siitä että maailmalliset saavat tietää että tosi jumalan jehovan palvoja on eronnut jehovan palveluksesta, ja se toisi häpeää seurakunnalle, eivät vanhimmat ole läheskään yhtä paljon huolissaan eroajasta, vaan siitä mitä maailmalliset ajattelevat.

Yleensä epäilevän kannattaa erota, koska epäilykset jatkuvat kuitenkin, sillä usko ei ole kaikkien omaisuutta, niin se vain on. Ja uskon haaksirikko tulee lopulta kuitenkin, koska kaikista ei ole uskojiksi,
uskovan ei tule epäillä ja jos epäilee joskus vähän,niin ne tulee karistaa pois mielestä saatanan panemina ajatuksina, kaikki eivät pysty karistamaan.

Elämäsi on sinun, ei seurakunnan, eikä isäsi-vanhimman.

Elämämme on ainoa mikä meillä on, se tulisi käyttää omiin tarkoituksiinsa, eikä tuhlata lahkon tarkoituksiin, joka lupaa kateettomasti ikuista elämää vain siksi, että viisaat miehet kirjoittivat joskus sellaista kirjakääröihin, josta muokattiin raamattu.

Niin, mitä nuorempana eroaa, sen parempi, ehtii elää oikeaa elämää enemmän.

Jos taasen vanhana eroaa, niin menetetty elämä sattaa alkaa nyppimään aika lailla.

[Veli-Hopea]

Osaako kukaan sanoa, miten vaikuttaa oman isän vanhimmuuteen se, jos monta vuotta pois vanhempiensa luota asunut lapsi eroaa järjestöstä?

Minä väittäisin , ettei mitenkään, koska isäsi vanhimpana on vastuussa vain omasta huonekunnastaan ja ellet kerran siellä asu, ei mihinkään vanhimman tehtävään ole estettä. (minun näkemys)

Entä ilmoitetaanko "......... ............ ei ole enää jehovantodistaja" kaikissa niissä seurakunnissa, missä on aikojen saatossa ollut?

Tietääkseni vain siinä seurakunnassa, missä olet kirjoilla. Sisarten ja veljien puskaradio hoitaa kyllä epäviralliset ilmoitukset lähes globaalisti

Mihin on hyvä varautua jos/ kun eroaa?

Saatat menettää todistajaystäväsi jos sellaisia on. Suhde vanhempiisi saattaa vaikeutua varsinkin jos isäsi on vanhin. Riippuu paljoti vanhemmista... jos nyt negatiivisiin asioihin tarttis varautua. positiivisiin ei varmaan tarvitse

[Voimantorni]

Yleensä epäilevän kannattaa erota, koska epäilykset jatkuvat kuitenkin, sillä usko ei ole kaikkien omaisuutta, niin se vain on.

Näinhän se on. Sen verran lisäisin tähän, että kannattaa tehdä itselleen se asia riittävässä määrin selväksi ennen kuin eroaa järjestöstä. Koska kyseessä on lahko, ei tieltä poikkeajia kohdella kovin ymmärtäväisesti ja siksi mahdollinen tuleva järjestöön palaaminen saattaa olla rankkaa sekin. Ja kuten sanoit, ne epäilykset eivät kuitenkaan aivan helpolla sieltä mielestä häviä (koska niillä on yleensä pohja tosiasioissa). Siksi ei siis kannata tehdä liian hätäisiä ratkaisuja. Toki jokaisella on oma yksilöllinen tilanteensa ja jokaisen tulee löytää oma tiensä tässä prosessissa.

Itse olen kokenut huomattavan selkeyttävänä sen, että käsittelin epäilykseni aiheita ja järjestön salattuja epäkohtia vanhimpien, kuin myös kierros- ja piirivalvojankin kanssa riittävässä määrin ennen kuin tein päätökseni erota Jehovan todistajista. Oikeastaan nämä keskustelut vain vahvistivat käsitystäni siitä, ettei Vt-seuran markkinoima uskonto ole millään mittarilla "totuus"; vanhimmat kun vain tuskastuivat eivätkä halunneet kohdata järjestön uskottavuusongelmia oikeastaan mitenkään. Vähensin toki huomattavasti toimintaani seurakunnassa, mutta varsinaista eroamispäätöstä tein vuoden verran. Eikä ole tarvinnut vielä kertaakaan katua.

Ja uskon haaksirikko tulee lopulta kuitenkin, koska kaikista ei ole uskojiksi, uskovan ei tule epäillä ja jos epäilee joskus vähän,niin ne tulee karistaa pois mielestä saatanan panemina ajatuksina, kaikki eivät pysty karistamaan.

Aivan. On myös valaisevaa panna merkille, kuinka päättäväisesti Jehovan todistajia pelotellaan "uskon haaksirikolla" ja "saatanan kylvämillä epäilyillä". Jokainen valheellisesta uskonnosta lähtenyt ymmärtää, mitä agendaa tällaiset varoittelut ajavat, eikä Vartiotorni-seurankaan mielestä ole mitään väärää siinä, että katolilainen/helluntailainen/mormoni tai who ever else kokee "uskon haaksirikon" omaan uskontoonsa nähden. Jehovan todistajan kokema uskon haaksirikko on menetys ainoastaan Vartiotorni-seuralle.

Elämäsi on sinun, ei seurakunnan, eikä isäsi-vanhimman.

Elämämme on ainoa mikä meillä on, se tulisi käyttää omiin tarkoituksiinsa, eikä tuhlata lahkon tarkoituksiin

Aaaaamen to 'em.

[loikkarisusi]

Jos eroaa, kannattaa varautua siihen, että vanhimmat voivat tulla luoksesi puhumaan sinut ystävällisesti ympäri, niin että et pystykään eroamaan, vaan joudut kituuttamaan jt:nä vielä pari vuotta, kunnes olet niin täynnä sitä, että on pakko kuitenkin erota.

"Joudut kituuttamaan jt:nä", olipa harvinaisen hyvin ilmaistu!

Niin, mitä nuorempana eroaa, sen parempi, ehtii elää oikeaa elämää enemmän.

Jos taasen vanhana eroaa, niin menetetty elämä sattaa alkaa nyppimään aika lailla.

Totta tämäkin. Minuakin kadutti, vaikka erosin melko nuorena - mutta nyt edes koen, ettei koko elämäni tai "parhaat vuoteni" ole sentään valuneet täysin hukkaan, kun vihdoin päätin vain lopettaa valheellisen elämäntapani. Päätöksen jälkeen erkaantuminen sujui varsin kivuttomasti, eikä mitään pelkäämiäni kamalia seuraamuksia oikeastaan tullut.

Siitä olin iloinen, että tajusin vaihtaa paikkakuntaa ennen eroa. Etäisyys auttoi hahmottamaan koko asian oikeissa mittasuhteissaan ja mahdollisti myös sen, etteivät vanhimmat voineet edes yrittää mitään paimennuskäyntejä luokseni (en tietenkään kertonut osoitettani). Sain vanhimmalta erokirjeen lähetettyäni lyhyen, ystävällisen puhelun, jolla vahvistettiin eropäätökseni.

Ja niin, vain siinä seurakunnassa ilmoitetaan erosta, missä oli erotessaan kirjoilla.

[SisarHento]

Minulla tuhlautui elämäni parhaimmat vuodet tässä pirullisessa vankilassa. Kävin 20 vuotiaana kasteella ja minut erotettiin seurakunnasta juuri, kun olin täyttänyt 39 vuotta. Nimenenomaan koen, että ne olivat siinä mielessä elämäni parhaimmat vuodet, koska silloin valmistaudutaan ammattiin, valitaan puoliso, perustetaan perhe eli tehdään lapset. Ja sinä ajankohtana näkee myös lapsensa varttuvan varhaisteini-ikään. Mutta onnekseni en tunne olevani katkera, mutta kieltämättä joskus tulee mieleen, että minkälaisen elämän olisin elänyt ilman tätä ahdistavaa pakkopaitaa nimeltään jehovantodistajuus. Ja minä, joka itse vapaaehtoisesti tulin "maailmasta" järjestön yhteyteen. Mutta se on kuitenkin turhaa jossittelua, joka ei johda mihinkään. Onneksi te olitte viisaampia tai teidän elämänne oli sillä mallin, että eroamisenne oli kenties helpompaa.

[Mir]

Kyllähän järjestöstä lähdön jälkeen ihmiseen jää väistämättä erinäisiä personal demonseja. Viimeisimmästä salillakäynnistä on omalla kohdallani aikaa tasan 18 vuotta. Olin parhaimmillaankin vain noin viidenneksellä mukana, mutta silti huomaan vieläkin joissain tilanteissa ajattelevani kuin seuralainen. On se toistoon perustuva mielenmuokkaus kyllä tehokasta.

Kyllä minuakin risoo menetetty aika ja se, etten ole saanut muiden nuorten tapaan viettää normaalia nuoruutta. Kaikki vuodet meni läpi syyllistävässä seurakulttuurissa ja käännynnäisvanhempieni harman odotuksessa.

Menneisyydelle ei paljoa voi tehdä, mutta menneisyyden vaikutusten kanssa voi oppia elämään. Lieviä sivuvaikutuksia tosin tulee jäämään loppuelämäksi.

Tämä hieman toisenlainen veljesseura on vähän kuin AA-ryhmä. Vaikeankin asian kanssa voi oppia elämään normaalia elämää.

[mymmeli]

Itsekin olen huomannut, että melkoinen mielenmuokkaus ja aivopesu tuo jt-lapsuus todellakin on. Olen nimimerkki "MIr" kanssa samaa mieltä siinä, että vielä huomaan itsekin n. 10 vuoden eron jälkeen ajattelevani välillä kuten jt. Se ei pyyhkiydy omasta persoonasta ja ajattelusta kovin helposti. Aika toivottavasti tekee tehtävänsä ja on jo jonkun verran tehnytkin. Itse olen siihen tyytyväinen , että eron jälkeen olen elänyt menetettyä elämää.Kapakat, festarit ym. on moneen kertaan koettu. Siinä mielessä en ole katkera, mutta onneksi ero ei venähtänyt pidempään.

[Mievaan]

Omat tunteet voi vaihdella laidasta laitaan...niiku itsellä kävi. Viha...suru...kaipaus...kosto...jne. voi tulla isojakin tunteita, kun viimesetkin jt "totuudet" paljastuu. Usein siihen tarvitsee ammattiapua tai sitten, niikun itsellä hyvä ystävä, jolle sain purkaa tuntoja, ilman tuomintaa. Sellanen pahin meni ohi vuodessa, muuta työstän asiaa varmaankin hautaan asti, sen verran laajalle Jt. on vaikuttanut itseeni.