Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3700
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Kuva

Syksyllä 2016 on Jehovan todistajien seurakunnissa luettu kirje, missä muistutetaan viime vuoden tapaan MAJ:sta. MAJ on maailmanlaajuinen auttamisjärjestely, joka toimii hieman samaan tapaan kuin vakuutukset. Vartiotorniseura haluaa kerätä vuosittain rahaa, joka tarvittaessa käytetään korvaamaan ennalta aavistamattomista vahingoista aiheutuneita kuluja.

Käytännössä MAJ tarkoittaa, että haaratoimisto haluaa Jehovan todistaja -seurakuntien Suomessa sitoutuvan kaikkien muiden lahjoituksen lisäksi vielä yhteensä noin 100000 euron lahjoituksiin vuodessa. Tuo perustuu suositukseen, minkä mukaan jokainen seurakunnan julistaja lahjoittaisi 5 euroa 20 senttiä.

Varautuminen ennakkoon vahinkoja varten muistuttaa suuressa määrin vakuutustoimintaa. Suomessa vakuutustoimintaa saavat harjoittaa sitä varten perustetut yhtiöt. Mutta Vartiotorniseura on päättänyt, että se ei käytä kaupallisten vakuutusyhtiöiden palveluja vaan on itse vakuutusyhtiö.

http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s632.html
Avatar
Nukahtanut
Viestit: 1459
Liittynyt: 12.12.2015 16:03

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Nukahtanut »

Ovela keino rahastaa lisää taas...
"You see, in this world there's two kinds of people, my friend: Those with loaded guns and those who dig. You dig."- The Good, The Bad and The Ugly
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Jos ei mitään vahinkoa tapahdu vuoden sisään,saako rahat takas?

Jos ei vahinkoa tapahdu 10 vuoteen, minne tuo miljoona menee?

Kannattas nostaa tuo 5,20€ triplasti korkeemmalle,ni fyffee lentelee sisään ovista ja ikkunoista "pahan päivän varalle".


Miksei Jehova estä / auta jos vahinkoa pukkaa?
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Tony »

Ei tässä ole kyllä mitään valoa vakuutuksellisessa mielessä. Suunnilleen samalla rahalla seurakunnat pystyisivät ottamaan kiinteistöön kaupallisen vakuutuksen, jolloin jokainen sali olisi erikseen vakuutettu. Nyt kerätään (Suomen mittakaavassa) yhteensä 100k€, jolla korvaa keskimäärin yhden puolikkaan salin.

Tietenkin jos asiaa ajattelee maailmanlaajuisesti, niin järjestölle itselleen on varsin edullista ( = kannattavaa) tuottaa vakuutusbisnes itse, omista ( = jäsenten) varoista.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Avatar
Nukahtanut
Viestit: 1459
Liittynyt: 12.12.2015 16:03

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Nukahtanut »

Veli-Hopea kirjoitti: Kannattas nostaa tuo 5,20€ triplasti korkeemmalle,ni fyffee lentelee sisään ovista ja ikkunoista "pahan päivän varalle".
Sitä hinataan varmaan pikkuhiljaa ylemmäs. Perusteluina perinteiset "maailma menee turvattomampaan suuntaan/lopunaika lähenee/katastrofit ja sodat lisääntyy" jne...
"You see, in this world there's two kinds of people, my friend: Those with loaded guns and those who dig. You dig."- The Good, The Bad and The Ugly
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

"MAJ:n tarkoitus on ehkäistä aavistamattomia tapahtumia, jotka voisivat vaikuttaa järjestöön..."
Jaa...mitenköhän aavistamattomia tapahtumia voidaan ehkäistä?
... Jehova siunaa varmasti anteliaisuuttanne.
Niinkö, kuinka varmoja tästä voidaan olla?
Olisi hyvä myös pyytää tuota siunausta eikä vain todeta.
Shamaani

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Shamaani »

Olenko ainut ketä tämä alkaa muistuttaa kaukaisesti Mormonien kymmenyksistä, eli "anna 10% tuloista" -tyylistä ratkaisua?

Liekkö ajan kanssa hiljalleen (15-20 vuotta) menisi enemmän pakotetumpaan suuntaan rahan keruu todistajilla?
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Jehova siunaa varmasti anteliaisuuttanne.
Niinkö, kuinka varmoja tästä voidaan olla?
Olisi hyvä myös pyytää tuota siunausta eikä vain todeta
Itse en ole kovinkaan varma mutta mulla putkahti toinenkin kysymys mieleen :

Eli kun antaa rahaa ,Jehova "varmasti" siunaa tätä anteliaisuutta. Hmm, miten ja millä tavalla se elämässä näkyy?

-Anna rahaa niin Jehova on kiltti?
-Anna rahaa niin Jehova antaa..jotain?
-Anna rahaa niin Jehova suojelee pahalta?
-Anna rahaa niin.....mitä?


Mikä se sellanen tyyppi edes on joka aktivoituu rahalla?

Miten tuo siunaus voidaan todeta..ja ihan ilman mielikuvitusta?
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Periaatteessahan joku voisi intoutua polttamaan kaikki jt-seurakunnat Suomessa ja aiheuttaa seuralle mittavat vahingot kun ei vakuutuksiakaan ole.
Mitenkäs sitten eteenpäin?

Vai onko edes palovakuutusta seurakunnilla?
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Mitenkäs sitten eteenpäin?
Muistelen Lieksan valtakunnansalin palaneen ja tilalle rakennetun uuden, mihin osa rahoituksesta tuli vakuutuksen kautta. No, tämä on ainoastaan muistikuva, joten voin olla väärässä.
Vieras

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Martinlaakson sali poltettiin myös 2007!
Kaksisataa tuhatta oli korjausarvio,ilman vakuutusko ois selvitty?

Paituvei,mikäs tää vakuutus oli mikä saleilla kerättiin oliko se nyt vuoden lopussa vai alussa ja sanottiin että seuran vakuutus?
Siinä oli eri ikäisille omat,onkohan viel?
Kaarmis
Viestit: 3909
Liittynyt: 29.04.2007 22:13

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Kaarmis »

Täytyypi kysellä oliko vakuutusta Martinlaakson palon jälkeisen remontin rahoitukseen, faijani suunnitteli ko. remontin.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1865
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

MAJ:sta oli taas pitkä kerjäyskirje viime torstaina, ainakin yhdessä helsinkiläisessä seurakunnassa. Kerjuukirjeen, jossa oli oikein raamatulliset perusteet raamatun paikkoineen, jälkeen esitettiin kaksi erillistä "äänestystä". Vanhimmiston ehdotukset ylimääräisiksi lahjoitettavaksi summiksi "hyväksyttiin harvinaisen yksimielisesti", kukapa uskaltaa jättää kädet nostamatta.
Mautonta
- "Perinteinen käsiäänestys, ketään tuskin haittaa tällainen julkinen äänestys, koska Jehova näkee meidän jokaisen sydämen tilan? Jehovan kansaahan tässä ollaan, halusimmepa tai emme, ja Jehovahh, tarvitsee nyt dollareita MAJiin (ei, se ei ole Mallasjuomaa Aina Jääkaappiin, ei).
-No niin, päätämmekö siis yksimielisesti antaa kukin kukkarostamme ja lömpsykästä lisää valuuttaa, amerikkalaiselle rahankeräyslahkolle sen MAJ-jutskiin? Miten on, kädet ilmaan!"

KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
KuvaKuvaKuvaKuva
KuvaKuvaKuva

- "Hyvin yksimielinen päätös, heh heh."


- Entäs kiepparit? Miten kierrät ilman kolikkoa? Annammeko kieppareiden auttamisjärjestelyihin (KAJ) lisää hynää?"

KuvaKuvaKuvaKuvaKuva
KuvaKuvaKuvaKuva
KuvaKuvaKuva

- "Selvää yksimielisyyttä!"


- Ja sitten ilmoitukset jatkuvat luettelemalla viikon erotetut...
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3700
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

Verilettu kirjoitti:MAJ:sta oli taas pitkä kerjäyskirje viime torstaina, ainakin yhdessä helsinkiläisessä seurakunnassa. Kerjuukirjeen, jossa oli oikein raamatulliset perusteet raamatun paikkoineen, jälkeen esitettiin kaksi erillistä "äänestystä". Vanhimmiston ehdotukset ylimääräisiksi lahjoitettavaksi summiksi "hyväksyttiin harvinaisen yksimielisesti", kukapa uskaltaa jättää kädet nostamatta.
http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s818.html
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Seurakunnissa on luettu kirje MAJ auttamisjärjestelystä

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Pro et contra kirjoitti:Jaa...mitenköhän aavistamattomia tapahtumia voidaan ehkäistä?
Jos kyseessä onkin aavisteltavissa olevan tapahtuman ehkäisy, vaikka nyt sitten selvitystilan tapainen pelko.
... Jehova siunaa varmasti anteliaisuuttanne.
Niinkö, kuinka varmoja tästä voidaan olla?
Tuo on sikäli hyvin aiheellinen kysymys kun muistelee Russelin ajan asennetta fyrkan pummaamiseen. Ja ihan omakin kokemus kattaa konventtipuheen, jossa Jehova pitää huolen siitä, että raha riittää. Ja jos ei riitä, niin se esitettiin osoitukseksi siitä, että on aika laittaa lappu luukulle. Puheessa tuotiin myös esille, ettei Saatanan maailmalta otettaisi edes mahdollisesti tarjottavaa rahaa vastaan.

Hyvin merkittävään osaan raha, ja etenkin sen puute, on noussut. Kenen se kaikki vuoren kulta olikaan?
Vastaa Viestiin