kesän 2017 konventti ohjelma

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Verilettu kirjoitti:Helsingissä (ainakin) karsitaan taas. Ei ole enää lepohuoneita käytössä eikä erillisiä ruoka-alueita, vaan jokainen voi yrittää syödä eväät tilavasti omalla paikallaan. Älä anna periksi.
Mitääh! Ei edes lepohuoneita enää. Mihis sairaalloiset nyt makoilemaan sitten?

Ja mihin uskoaan epäilevät nuoret miehet makoilemaan konventtiohjelman ajaksi, että jaksaisi väliajalla taas seurustella pirteästi?

Kaikki kiva kielletään ja jt-kansan mieli murretaan. Voi tulla lopulta viimeinen piste ja jonain konventtiaamuna ei tulekaan konventtiin muut kuin ne vanhimmat ja sen sellaset tiukkapipot.

Vain onko se tarkoituskin nuilla kaikilla tiukentamisjärjestelyillä? Että heikkouskoiset saataisiin pois matkasta? Pienempää, tottelevaisuuteen halukasta ryhmää lienee helpompi ohjailla.

Kuka tarvitsee halutonta, laiskaa, epäilevää? Eihän sellaista voi ohjailla ja saastuttaa ja myrkyttää sitten uskollistenkin mielen.

Tarvitaan puhdistus jossain vaiheessa. Tietty se pitää tapahtua vähitellen ja huomaamattomasti.

Toisaalta kuolema harventaa laumaa tehokkaasti, mutta harmillisesti siitä uskollisimmasta päästä. Lapsia taas ei synny paljoa jatkamaan vt-perinnettä, koska harmagedon ja voi raskaana olevia äitejä suuren ahdistuksen aikaan.

Kiva että järjestö kuihtuu ja näivettyy. Järjestö huolehtii kyllä itse itsensä historian lehdille. Katuu omaan mahdottomuuteensa ja epäinhimillisyyteensä.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Tony kirjoitti:Konventin puheiden jäsennykset näyttävät vuotaneen nettiin.

http://avoidjw.org/2017-regional-convention/
No, se on hyvä. Innokkaimmat ja teokraattisimmat pääsevät valmistautumaan ajoissa konventtiohjelmiin ja virittäytymään niiden henkeen :mrgreen:
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Avatar
Nukahtanut
Viestit: 1459
Liittynyt: 12.12.2015 16:03

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja Nukahtanut »

Lepohuoneiden poistoa kyllä kummastelen myös. Kun miettii porukan ikärakennetta, niin onhan noille tarvetta. Jäävätkö kotiin sit? Samalla helpompaa irrottautua koko hommasta.
"You see, in this world there's two kinds of people, my friend: Those with loaded guns and those who dig. You dig."- The Good, The Bad and The Ugly
pikku myy
Viestit: 158
Liittynyt: 25.01.2016 21:59

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja pikku myy »

Viisaammat infotkoon,mieltäni vaivaa mistä tämä lepohuoneiden poistumis tieto on peräisin?
Siitä puhutaan täällä ja myös luotettava informantti Jp on julkaissut aiheesta jutun..
Voi olla että minulla on mennyt jotain ohi mutta haluaisin tietää mistä tämä tieto löytyy - missään en ole nähnyt viitettä tietolähteeseen.
(joku srk kirje kenties..)
Kiitoksia etukäteen :D
Nukkuessasi et voi tietää nukkuvasi.ymmärrät sen vasta herättyäsi.
-Tommy Hellsten
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1865
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

Asia on kerrottu eräässä helsinkiläisessä seurakunnassa, siis miten asia on minun tietooni tullut. Voin äänitallenteena esittää ko. tiedotuksen, kunhan vähän muokkaan ääntä tuntemattomammaksi (jotta ei välttämättä selviäisi missä tallennettu).
pikku myy
Viestit: 158
Liittynyt: 25.01.2016 21:59

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja pikku myy »

Ok,tämä tieto riittää hyvin.
Eli on ollut srk sisäisessä tiedonkulussa.
Ei tarvitse"todisteita" minun puolestani laittaa ettei kukaan joudu vaikeuksiin..
Kitos sinulle :thumbup:
Nukkuessasi et voi tietää nukkuvasi.ymmärrät sen vasta herättyäsi.
-Tommy Hellsten
Avatar
Johanneksen poika
Viestit: 3700
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja Johanneksen poika »

pikku myy kirjoitti:Ok,tämä tieto riittää hyvin.
Eli on ollut srk sisäisessä tiedonkulussa.
Ei tarvitse"todisteita" minun puolestani laittaa ettei kukaan joudu vaikeuksiin..
Kitos sinulle :thumbup:
Haaratoimisto on lähettänyt seurakuntiin kirjeen. Siinä ei paljon asiaa perustella. Kyse on kuitenkin vastuusta. Konventissa ei ole riittävästi ammattitaitoista lääkintähenkilökuntaa, joka voisi valvoa lepohuonetta käyttävien vakavasti sairaiden terveydentilaa. Konventtiorganisaatio pelkää joutuvansa korvausvastuuseen, jos jotain ikävää sattuisi.
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1865
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

pikku myy kirjoitti:Ok,tämä tieto riittää hyvin.
Eli on ollut srk sisäisessä tiedonkulussa.
Ei tarvitse"todisteita" minun puolestani laittaa ettei kukaan joudu vaikeuksiin..
Kitos sinulle :thumbup:
Tässä tämä tiedote osittain kuitenkin on, voit tehdä hyvin, ja kuunnella sen suoraan oheisesta linkistä. Mukana myös uudistus aina niin elegantissa ruokailussa.

Varmasti kyse on vastuusta, mutta ennen kaikkea kaikista menoista ja resursseista tingitään.

Tulevaisuudessa siirryttäneen läheiselle jalkapallokentälle ja jokainen tekee hyvin, jos ottaa mukaan säädyllisen istuimen mukaansa. Ei ole tarpeen esittää komeilevia nojatuolia. Muistathan tuoda mukaasi juomapullon sekä veden sen täyttämiseen. Vanhuksia ja heikkokuntoisia ei kaivata, testamenttiasiat hoidetaan kyllä jokaisen luona erikseen.
Vieras

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Näin se järjestö pitää hyvää huolta kaikista.
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Verilettu kirjoitti:Tässä tämä tiedote osittain kuitenkin on, voit tehdä hyvin, ja kuunnella sen suoraan oheisesta linkistä.
Tienraivaajien tuntihyvitys noin esitettynä kuulostaa eräänlaiselta virtuaalivaluutalta. Ehkä tuossa olisi ainesta laajempaankin käyttöön? Lahjoitukset järjestölle kuitenkin edelleen in cash.
ModestMuse
Viestit: 145
Liittynyt: 12.12.2016 21:52

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja ModestMuse »

Polyester kirjoitti:
Verilettu kirjoitti:Tässä tämä tiedote osittain kuitenkin on, voit tehdä hyvin, ja kuunnella sen suoraan oheisesta linkistä.
Tienraivaajien tuntihyvitys noin esitettynä kuulostaa eräänlaiselta virtuaalivaluutalta. Ehkä tuossa olisi ainesta laajempaankin käyttöön? Lahjoitukset järjestölle kuitenkin edelleen in cash.
Hah, osui kans korvaan toi "vakituiset tienraivaajat voivat saada tuntihyvityksen."
"Emme mene yli sen mikä on kirjoitettu" Mistäs tämän voisin katsoa Raamatusta? :lol:
Vartiotornin Sooloilujen Kirja 60:7?
Truth Does Not Fear Investigation.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

“Kaikkien valmistelu- ja purkutöissä mukana olevien tulisi käyttää rintamainoskorttia.” Mistä tämä vanhaan Watchtower-perinteeseen kuuluva isi-konditionaali aina pompsahtaa?

Normaalien ihmisten organisaatioissa sanotaan, että pitää käyttää tai ei saa käyttää tai kannattaa käyttää, jos haluaa säilyttää päänsä hartioiden välimaastossa. Mutta Teokratian™ puhdas kieli horisee sellaista kuin että “tulisi käyttää”. Mitä tämä tarkoittaa?
a) “Kaikkien valmistelu- ja purkutöissä mukana olevien tulisi käyttää rintamainoskorttia, mutta osa ei käytä. Hyi!”

b) “Kaikkien valmistelu- ja purkutöissä mukana olevien tulisi käyttää rintamainoskorttia, mutta pakko ei oo.”

c) “Kaikkien valmistelu- ja purkutöissä mukana olevien tulisi käyttää rintamainoskorttia, mikäli aikovat päästä paratiisiin.”
En ole varma, mutta vahva veikkaus vaihtoehdon c) puolesta. Kätketty passiivis-aggressiivinen merkitys on “tulee käyttää rintamainoskorttia, muuten ei pääsisi paratiisiin ja tulisi ikävästi teloitetuksi Jehovan taholta.”
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Vieraas kirjoitti:“Kaikkien valmistelu- ja purkutöissä mukana olevien tulisi käyttää rintamainoskorttia.” Mistä tämä vanhaan Watchtower-perinteeseen kuuluva isi-konditionaali aina pompsahtaa?
Hieman pehmeämmän kuuloinen kuin "tulee käyttää", mutta tekee asian selväksi. Järjestölle potentiaalisesti vaarallisissa asioissa kuten verihukkakuolemaan tai valtiovallan vastustamiseen yllyttämisessä valitaan sitten extrapehmeitä sanamuotoja kuten "Jehovan todistajat uskovat..." tai "Raamatulla valmennettu omatuntomme saa meidät..."
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieraas kirjoitti:“Kaikkien valmistelu- ja purkutöissä mukana olevien tulisi käyttää rintamainoskorttia.” Mistä tämä vanhaan Watchtower-perinteeseen kuuluva isi-konditionaali aina pompsahtaa?
Tulisko lähdekielen tavasta pehmentää ylhäältä alemmalle tasolle annettuja suoria käskyjä ja kieltoja? Tässä yksi menneen ajan esimerkki:
Internet Web Sites: We have an official Internet Web site: http://www.watchtower.org. This site is adequate to make information available to the public. There is no need for any individual, committee, or congregation to prepare a Web page about Jehovah’s Witnesses. (km Sept. 2002 p.8)

Internetin WWW-sivut. Meillä on virallinen WWW-sivusto: http://www.watchtower.org. Nämä sivut riittävät välittämään tietoa yleisölle. Yhdenkään yksityishenkilön, komitean tai seurakunnan ei ole tarpeen laatia WWW-sivuja Jehovan todistajista. (km-FI 9/2002 sivu 8)
Occamin partaveitsi
Viestit: 685
Liittynyt: 02.11.2014 14:14

Re: kesän 2017 konventti ohjelma

Viesti Kirjoittaja Occamin partaveitsi »

Polyester kirjoitti:
Verilettu kirjoitti:Tässä tämä tiedote osittain kuitenkin on, voit tehdä hyvin, ja kuunnella sen suoraan oheisesta linkistä.
Tienraivaajien tuntihyvitys noin esitettynä kuulostaa eräänlaiselta virtuaalivaluutalta. Ehkä tuossa olisi ainesta laajempaankin käyttöön? Lahjoitukset järjestölle kuitenkin edelleen in cash.
Tuo "virtuaalivaluutta" on hyvä veto. Onhan Jehovantodistajain järjestö jo niin iso ja maailmanlaajuinen, että oma valuutta jo näyttää toimivan. Olkoonkin että se on katteeton.
Asioita ei tule monimutkaistaa tarpeettomasti.
"Occamin partaveitsi ja Einsteinin hiomakivi"
Vastaa Viestiin