Taisteluni

Uskontoon liittymätön keskustelu.

Valvoja: Moderaattorit

YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Taisteluni

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Taisteluni pohjalta - itsetuhoisesta alkoholistista määrätietoiseksi selviytyjäksi - on pantu merkille myös työvoimatoimiston historiassa:


Ote työvoimatoimiston historiastani:
Kartoitus
Tehnyt JobiTeamin kautta tarvittaessa pätkätyötä. Jonkun verran kokemusta rakennustyötä. Suorittanut maalarin osa tutkinnon työvoimakoulutuksena. TYP asiakkuuteen 11.3.2015. Hoitosuhde Simon mta:lla. Kertoo päässeensä peruskoulun läpi armosta. Opettajien ja äidin mielestä ollut laiska. Keskittymiskyvyn häiriöt alkaneet jo lapsuudessa joita ei ole koskaan tutkittu. Asepalveluksesta vapautettu. Valmistunut autonasentajaksi jota työtä ei ole koskaan tehnyt, työnä liian vaativaa. Rakennus siivous ollut lähinnä soveltuvinta työtä. Eronnut, asuu yksin, yksi aikuinen lapsi. Kertoo yrittävänsä selviytyä päivittäisistä askareista jaksamisen mukaan, keskittymiskyky on huono. Yrittää aloittaa uutta josta innostuu mutta asia jää kesken. Kertoo hullussa uskonlahkossa kasvamisen ja armeijan suorittamattomuuden merkittävästi vaikuttaneen elämänkulkuun. Fyysisen terveydentilan arvioi tyydyttäväksi ja psyykkisen huonoksi. Haluaa hoitoa asioihinsa, ei lääkitystä tällähetkellä, ei käytä alkoa ollenkaan 7vuotta raittiina. Aiemmin alkoa käyttänyt itsetuhoisesti. Työsuhde päättynytkin kahteen kertaan alkon vuoksi. Nyt kokee työkyvyn alentuneen ja on luovuttanut kokonaan. Ei aio enää etsiä työtä eikä koulutusta, on eläkehakuinen. Kokee epäonnistuvansa aina. Jos saa työn, menettää sen pian hitauden ja keskittymiskyvyn vuoksi. Työ- ja toimintakyvyn tutukimukset tehty, saanut ADD diagnoosin ja lääkityksen siihen. 7.6.17 Jarmo ollut kuntouttavassa 1v9kk putkeen. Haluaa nyt siirtyä eteenpäin. Kokee, että nyt tiedostaessaan sairautensa asettamat haasteet työntekoon kykenee suunnittelemaan ja toteuttamaan tekemisensä sen mukaan. Aloittaa työkokeilun Simon työpajalla.
Tavoitteet
Suunnitelma allekirjoitettuna TYPPI-järjestelmässä. Jarmo halukas siirtymään eteenpäin työllistymisen suuntaan. Aloittaa työkokeilussa Simon kunnan työpajalla.
Enks ookki melkonen mestari: :mrgreen:

Eli nyt kun työkokeiluun niin sen jälkeen pääsen työllistämistuella palkkatöihin, jos en mokaile pahemmin. Mutta enhän minä mokaile, kun alko ei ole enää kuvioissa. :)
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Avatar
Nukahtanut
Viestit: 1459
Liittynyt: 12.12.2015 16:03

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja Nukahtanut »

Iso onnittelu jakke! :) tuosta se lähtee
"You see, in this world there's two kinds of people, my friend: Those with loaded guns and those who dig. You dig."- The Good, The Bad and The Ugly
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Taisteluni pohjalta...Eli nyt kun työkokeiluun...
Ihmesissi olet, teltta jemmassa Hertsikan mäellä, kärtsäsimme makkaraa ja sä vedit teltan puskasta. Sykmetsä oli sitten astetta vaativampi, mutta senkin klaarasit tyylikkäästi.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Olkaa onnellisia te terveet. Jos tällainen vajaapäinen ja lahjaton pääsee eteenpäin elämässään niin kuinka paljon enemmän te joilla on terve pää, hyvä muisti ja jopa lahjojakin.

Tarvitaan vain ymmärrys, että kaikki vika on loppujenlopuksi itsessä - ei muissa - sen nöyrä myöntäminen. Tämän kun ymmärtää niin kykenee muokkaamaan elämäänsä haluttuun suuntaan.

Ne jotka syyttävät aikuisinakin, jopa keski-ikäisinäkin pelkästään muita omista valinnoistaan - eivätkä itseään vaikka ovat itse kaikki valintansa tehneet tai niihin suostuneet - niin he ovat tuomitut kiertämään kehää joka ei lopu koskaan ja heidän elämänsä ei muutu paremmaksi.

Kaikilla se on se huono lapsuus enemmän tai vähemmän. Ja jos ei ole itse pystynyt omille lapsilleen tarjoamaan yhtään sen parempaa lapsuutta kuin oli itsellä, niin kannattaako omia vanhempiaan loputtomasti syyttää kiertäen kehää kurjuudessaan.

Me olemme itse se työkalu joka voi muuttaa elämäämme. Sitä ei voi toiset tehdä - eikä varsinkaan mitkään verkostomarkkinointi yritykset. Rikastumista luvataan ja paratiiseja siellä täällä, mutta kova työ ja pieni palkka on ainoastaan se avain jolla omaa elämää voi rakentaa.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja Tony »

Siinä sitä on kasvutarinaa. Ja hienoa sellaista. :)
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Aiemmin nuorempana miehenä - toikkaroidessani maailmalla - olin masentunut siksi, etten pystynyt rakentamaan elämääni yhtään.

Olin onneton kun vertasin itseäni terveisiin ihmisiin. Päästään terveet nuoret ihmiset itsevarmoina rakensivat elämäänsä hyvälle perustalle. Tämä näkyi jo yläasteella peruskoulussa.

Hyvin menestyviä poikia oli ehkä kolme meidän luokalla. Hyvin menestyviä tyttöjä olikin sitten enemmistö. He menivät lukioon ja sitä kautta korkeakouluihin ja lopulta tutkijoiksi, opettajiksi ja muihin huippuammatteihin.

Mulla taas add-häiriön johdosta aivot lipsuivat muihin maailmoihin niin vahvasti etten kyennyt kuuntelemaan enkä lukemaan mitään. Menestys myöhemmässä elämässä kirjoitetaan tulevaisuus-sivuille tuolloin. Ja niinhän siinä kävi että tulevaisuudestani tuli sellainen luuserin tulevaisuus.

Jt-uskonto myöskin osaltaan esti kaikilla elämän alueilla menestymistä. Se sekoitti ajattelua merkittävästi lisää.

Olen paljon hautonut kosto-ajatuksia kyseistä järjestöä kohtaan, mutta tullut siihen tulokseen että se on väärin kuitenkin. Ensiksikin kaikenlainen pienikin vaino vain voimistaa jehovantodistajia uskossaan. En halua voimistaa heidän uskoaan. Jos Venäjän valtio ei tule pystymään kaatamaan jehovantodistajien uskoa, niin minä vielä vähemmän - minä joka olen vain yksi pieni ihminen.

Toiseksi - eihän minua pakoitettu aloittamaan tutkistelua jehovan todistajien kanssa lapsena. Liityin vain mukaan siihen kun äidilleni pidettiin tutkistelua. Ja se sitten vain kolahti jossain vaiheessa se paratiisi-toivo ja toisaalta harmagedonin pelko sitten siellä mieleni pohjalla vaati että mieluumminhan sitä alkaa palvelemaan Jehovaa, kuin kuolee harmagedonissa.

Äidistäni ei tullut vielä todistajaa tuolloin, eikä pitkään aikaan sen jälkeen. Mutta minusta tuli ja se vaikutti aivan kaikkeen mitä elämässäni tein tai suunnittelin.

Elämän tuulet puhaltelivat minua ja syntyi poikalapsikin, josta onneksi kehkeytyi terve nuori mies joka pystyy pysymään tienestihommissa metsäkoneen kuljettajana.
Kävi nimittäin sellainen hyvä onni, että lapseni peri äitinsä määrätietoisuuden ja hyvät aivot. En siis onneksi päässyt levittämään huonoja ja sairaita ominaisuuksiani poikaani.

Poikani jo lapsena näki jt-uskonnon läpi ja pappansa mokasi pahasti, kun meni kertomaan pojalleni että ukkonen ja sen jyrähdykset ovat Jumalan hermostumista. Eli aliarvioi pienen poikani ajattelukyvyn pahasti. No - se taisikin olla viimeinen naula poikani jt-keissiin ja siitä lähtien poikani entistä enemmän alkoi erkaantua järjestön pöllöistä touhuista ja kokouksista. Ja toisaalta jt-isovanhemmat olivat jo niin vanhoja etteivä jaksaneet enää metsästää pakoilevaa poikaani kokouksiin.

Minä ja vaimoni olimme tuolloin myöskin jo eronneet järjestöstä ja myöskin avioliitostamme. Ajattelimme että poikamme valitkoot itse tiensä. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

Elämän tuulet puhaltelivat minua alkoholisoituneena luuserina, joka ei onnistunut missään. En tiennyt mikä minua vaivasi, mutta kaikenaikaa tiesin että jokin sairaus minua vaivaa tuolla pääkopassani.

Jopa pari kertaa sain potkut työpaikoiltakin, koska menin töihin suoraan baarin terassilta ympäripäissään.

No - eihän add-häiriöinen voi tietenkään menestyä jo senkään takia että on add-häiriö. Add-häiriö aiheuttaa kehityshäiriöitä jo lapsena. Esim. ihmissuhteita ei pysty rakentamaan. Ne aikuisena sitten estävät kaiken menestymisen missään asiassa.
Ja jos siinä on vielä alkoholismikin mukana, niin kaikki on ihan takuuvarmasti menetetty elämässä.

Mutta nyt kun tiedän 48-vuotiaana lopultakin, että mikä minua vaivaa niin minun ei tarvitse olla itselleni enää katkeran vihainen. Kuka tahansa - joka saisi ne huonot kortit jotka minulle jaettiin - niin epäonnistuisi elämässä.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

Olen seurannut kirjoitteluasi aika pitkään, jos en nyt ihan joka juttuasi ole lukenutkaan. Mielestäni olet kehittynyt aivan valtavasti ajattelussasi. Nyt osaat hahmottaa syitä, ja seurauksia, ja vastuita. Hyvä tästä tulee, usko pois.

Kunpa itse oppisin saman.
And Justice For All
Lothar II
Viestit: 412
Liittynyt: 08.12.2009 10:52

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja Lothar II »

sinner74 kirjoitti:Mielestäni olet kehittynyt aivan valtavasti ajattelussasi. Nyt osaat hahmottaa syitä, ja seurauksia, ja vastuita. Hyvä tästä tulee, usko pois.
Olen aatellut samoin. :thumbup:
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

No niin. Mahdoton kävi lopultakin mahdolliseksi. Työvoimahallinto järjesti minulle puolen vuoden pituisen palkkatuetun työn alkaen 28.8 ja siitä puoli vuotta eteenpäin. Takana on nyt 2 vuoden kuntouttava työ + 2kk kestävä työkokeilu.

Ja kun saan samoissa huonekaluentisöinti hommissa jatkaa niin kehityn kaikenaikaa taitavammaksi ja nopeammaksi. Taito lisää nopeutta työssä ja tekee minusta kilpailukykyisen tässä työssä.

Kyllä minua on yritetty koulutukseenkin saada, mutta kun olen määrätietoisesti aina sanonut että haluan ehdottomasti tehdä vain näitä korjaus-, hionta-, pintakäsittelytöitä - joka on siis huonekalujen, ikkunoiden, ovien entisöintiä - niin ovat antaneet minun rauhassa tehdä. Ja siksi olen reilussa 2 vuodessa edistynyt tässä taidossa.

Olin eksyksissä oleva täysin mitään aikaansaamaton luuseri ja halusin vain eläkkeelle. Mutta minut pantiin tutkimuksiin Simon kunnan sosiaalivirkailijan toimesta ja saatiin selville että päässäni on vakava add-häiriö, joka siis esti aivan täysin minua tekemästä mitään. Haahuilin vain aina ympäriinsä Suomen niemellä saamatta mitään aikaan.

No - nyt minusta on tulossa uusi ihminen, joka ei enää ole luuseri. Viinakaan ei minua enää hallitse. Pullonkorkki meni pysyvästi kiinni 9 vuotta sitten.

Simon kunta on auttanut minua hyvin ja osoitan kiitollisuuteni Simon kunnalle tekemällä työt aina hyvin ja kehittymällä työssäni jatkuvasti.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja Tony »

Ai että, aivan loistavaa! :)
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

:clap:
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Eteisvahti
Viestit: 96
Liittynyt: 17.07.2015 09:25

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja Eteisvahti »

Kuva
His name is Robert Paulson.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Voi kenkku. Heti tuli sellainen pettymys että bruttopalkka onkin 1441,60e, vaikka luulin sen olevan 1600e. :roll:

No, otan sen haasteena. Se ei ole paljoa parempi verojen jälkeen kuin mitä olivat tuet yhteensä, mutta se on kuitenkin niukin naukin 300e paremmin kuin tuet, koska mun veroprosentti ei ole kuin 4%.

Eli saan 1441,60e - (1441,60×0,04) = 1383,94e nettona. Tuet tekivät semmonen 1050e parhaimmillaan silloin kun sossustakin jotain sai.

Mutta katsoisin että 300e lisätienesti on silti sellainen lisä että kannattaa työhön ryhtyä.

Voin myös laittaa itselleni tavoitteen, että puolen vuoden päästä käyn suorittamassa pintakäsittelyalan työnäytteen ja siitä todistuksen, niin saisin jatkossa parempaa palkkaa Simon kunnalta.

Puun juurelta se kiikkuminen aina pitää aloittaa näköjään, kun ei suoraan latvaankaan voi hypätä.

Nuorempana sitä aina yritti hypätä suoraan puun latvaan, mutta aina tipahti persiilleen ja se kävi tavattoman kipeää. Joten jätän sen tyhmyyden ainakin nyt väliin ja etenen niin kuin kuluu edetä. Ja lannistumatta. :wink:
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Avatar
Sukututkija
Viestit: 478
Liittynyt: 30.08.2007 08:59
Paikkakunta: Turku

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja Sukututkija »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:No, otan sen haasteena. Se ei ole paljoa parempi verojen jälkeen kuin mitä olivat tuet yhteensä, mutta se on kuitenkin niukin naukin 300e paremmin kuin tuet, koska mun veroprosentti ei ole kuin 4%.
Kun ei ole kokemusta, niin en ole nyt ollenkaan varma asiasta, mutta laskisit nyt kuitenkin vielä uudelleen. Kun evaluoin veroprosenttilaskurilla, niin sain kyllä aivan erilaisia lukemia. Laskuri löytyy täältä https://prosentti.vero.fi/VPL2017/Sivut ... ieli=fi-FI

Huomioi erityisesti myös tulossivun alareunassa oleva huomautus eläkevakuutusmaksusta ja työttömyysvakuutusmaksusta.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Taisteluni

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Sukututkija kirjoitti: Kun ei ole kokemusta, niin en ole nyt ollenkaan varma asiasta, mutta laskisit nyt kuitenkin vielä uudelleen. Kun evaluoin veroprosenttilaskurilla, niin sain kyllä aivan erilaisia lukemia. Laskuri löytyy täältä https://prosentti.vero.fi/VPL2017/Sivut ... ieli=fi-FI

Huomioi erityisesti myös tulossivun alareunassa oleva huomautus eläkevakuutusmaksusta ja työttömyysvakuutusmaksusta.
Joo. Hyvä kun huomautit. Laskin uudestaan ja joudun toteamaan harmikseni, että oikea veroprosentti liikkuukin 15% tietämillä.

Eli nettotuloni kuukaudessa onkin siis 1441,60 - (1441,60 x 0,15) = 1225,36e. Eli käteen jäävä osuus onkin huomattavasti pienempi. Pahus - ompas tosi iso pettymys!!!

Ei työnteko näköjään paljoa kannata, mutta tehdään nyt kuitenkin vaikka siksi että se poikii ammattitaitoa joka voi olla myöhemmin tie vähän suurempaan palkkaan. Ei paljoa suurempaan mutta ihan vähän suurempaan.

Ensin lyötiin vasaralla päähän ja nyt isolla lekalla.
Kyllä ne osaa pitää köyhän kyykyssä. :think:
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Vastaa Viestiin