Minun salaisuuteni
Valvoja: Moderaattorit
-
- Viestit: 1
- Liittynyt: 30.04.2016 23:09
Minun salaisuuteni
Hei kaikille!
Anteeksi tulevan tektin epämääräisyys, mutta olen hieman vainoharhainen sen suhteen, ettei minua vain tunnistettaisi kirjoitusteni perusteella. En uskalla sanoa tarkkaa ikääni tai paikkakuntaani, mutta olen reilusti yli 18 v. maailmasta aikoinaan mukaan tullut (ei jt-sukulaisia), tutkin pari vuotta, kävin pulahtamassa Helsingissä neljä vuotta sitten ja asun tällä hetkellä pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat kaikki. Henkisesti alan olla ihan valmis tähän koko jt-touhuun, mutta töiden takia täällä on lusittava ainakin ensi kevääseen.
Olen seuraillut hetken tätä palstaa, mutten ole uskaltanut vielä kirjoittaa mitään. Olin ns. "helppo nakki": uusi paikkakunta eikä ystäviä siellä, opiskelut loppuneet, ja itsetunto/kunnioitus täysin nollassa. Jotenkin se hyväksyntä, jota sain JT:iltä lämmitti epävarman tytön mieltä ja tunsin että ehkä tässä olisi se mun juttuni. Sain paljon hyviä ystäviä seurakunnan muista nuorista (kaikki pitkän linjan jt-suvuista), käytiin läpi baarit, grilli-illat, rantabileet, sählyt, veneretket... kaikkea, mitä "normaalitkin" ihmiset tekivät, erotuksena vaan se että välillä käytiin sitten kentälläkin. Pääsin ns "sisään piireihin", ja kasteeni jälkeenkin jatkuivat menot normaalisti. (olin siis aivan varma siitä, että kaikki lopettaisivat yhteydenpidon ja ns "rakkauspommituksen" kun kävin kasteella, homma ei ole kuitenkaan muuttunut kauheasti sen jälkeen). Tiedän kuitenkin sen että nämä ystävyydet lakkaisivat heti jos eroan.
Näin jälkikäteen ajateltuna seura teki kaltaisekseen, en ollut niinkään hirveän kiinnostunut oppimuutoksista tai ristiriidoista, minulle oli helppo syöttää heppoisa "hengellinen ruoka" mitä julkaisut tarjosivat. Minulle sosiaaliset kontaktit olivat (ja ovat yhä) nr 1. Nykyisessä seurakunnassani on paljon ikäisiäni tienraivaajia, olen jotenkin "outo lintu" kun käyn kokoaikaisesti töissä ja kentällä vain max. kerran viikossa. Hieman tunnen painostusta tienraivauksen aloittamiseksi (kun kehtaan välillä jopa tehdä iltavuoroja ja kokouksia jää väliin!).
No mikä sitten on saanut minut ajattelemaan toisin? Olen aina ollut aktiivinen harrastamaan, ja harrastukset jatkuivat kasteen jälkeenkin. Lisäksi en koskaan jättänyt vanhoja "maailmallisia" ystäviäni, vaan olin heidänkin kanssaan tiiviisti yhteyksissä (näistä ei vaan jt-piireissä pahemmin puhuttu ettei kukaan vaan kompastuisi...). Hain ja pääsin paikalliseen teatteritoimintaan mukaan ja tapahtui se klassinen, eli tapasin ensirakkauteni (ei-jt). Seurustelimme yli vuoden (salaa seurakunnalta tietenkin) ja sinä aikana itseluottamukseni palasi kohisten. Olin aina vähätellyt itseäni ja tuntenut itseni huonommaksi kuin muut. Nyt kuitenkin näin, että olenkin kaunis, arvokas, fiksu ja muutenkin ihan mahtava tyyppi. Eli jt-koodin mukaan "ylpistyin".
En kadu vuosiani järjestössä, olen saanut paljon mahtavia kokemuksia ja tavannut hienoja ihmisiä. Seurakuntani ystävät tukivat minua vaikeiden sairaslomajaksojen läpi, eikä minua ole koskaan kaltoinkohdeltu. En vain näe, että pystyisin olemaan mukana 100%, enkä jaksa olla enää puolittain mukana ja tuntea huonoa omaatuntoa skipatuista kokouksista ja vähäisestä tuntimäärästä. Voisin lähteä ovet paukkuen, mieluiten kuitenkin hiipuisin.
En tiedä lukeeko tätä kukaan, mutta kiitos että sain purkaa mietteitäni! Minulle saa laittaa yv:tä, jos joku haluaa keskustella asiasta Anteeksi jos tästä saa sellaisen kuvan, että pitäisin itseäni jotenkin erinomaisena, näin ei ole, mutta pitkästä aikaa voin tuntea olevani jonkin arvoinen, en pelkästään seuran muottiin puserrettu kasa.
Anteeksi tulevan tektin epämääräisyys, mutta olen hieman vainoharhainen sen suhteen, ettei minua vain tunnistettaisi kirjoitusteni perusteella. En uskalla sanoa tarkkaa ikääni tai paikkakuntaani, mutta olen reilusti yli 18 v. maailmasta aikoinaan mukaan tullut (ei jt-sukulaisia), tutkin pari vuotta, kävin pulahtamassa Helsingissä neljä vuotta sitten ja asun tällä hetkellä pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat kaikki. Henkisesti alan olla ihan valmis tähän koko jt-touhuun, mutta töiden takia täällä on lusittava ainakin ensi kevääseen.
Olen seuraillut hetken tätä palstaa, mutten ole uskaltanut vielä kirjoittaa mitään. Olin ns. "helppo nakki": uusi paikkakunta eikä ystäviä siellä, opiskelut loppuneet, ja itsetunto/kunnioitus täysin nollassa. Jotenkin se hyväksyntä, jota sain JT:iltä lämmitti epävarman tytön mieltä ja tunsin että ehkä tässä olisi se mun juttuni. Sain paljon hyviä ystäviä seurakunnan muista nuorista (kaikki pitkän linjan jt-suvuista), käytiin läpi baarit, grilli-illat, rantabileet, sählyt, veneretket... kaikkea, mitä "normaalitkin" ihmiset tekivät, erotuksena vaan se että välillä käytiin sitten kentälläkin. Pääsin ns "sisään piireihin", ja kasteeni jälkeenkin jatkuivat menot normaalisti. (olin siis aivan varma siitä, että kaikki lopettaisivat yhteydenpidon ja ns "rakkauspommituksen" kun kävin kasteella, homma ei ole kuitenkaan muuttunut kauheasti sen jälkeen). Tiedän kuitenkin sen että nämä ystävyydet lakkaisivat heti jos eroan.
Näin jälkikäteen ajateltuna seura teki kaltaisekseen, en ollut niinkään hirveän kiinnostunut oppimuutoksista tai ristiriidoista, minulle oli helppo syöttää heppoisa "hengellinen ruoka" mitä julkaisut tarjosivat. Minulle sosiaaliset kontaktit olivat (ja ovat yhä) nr 1. Nykyisessä seurakunnassani on paljon ikäisiäni tienraivaajia, olen jotenkin "outo lintu" kun käyn kokoaikaisesti töissä ja kentällä vain max. kerran viikossa. Hieman tunnen painostusta tienraivauksen aloittamiseksi (kun kehtaan välillä jopa tehdä iltavuoroja ja kokouksia jää väliin!).
No mikä sitten on saanut minut ajattelemaan toisin? Olen aina ollut aktiivinen harrastamaan, ja harrastukset jatkuivat kasteen jälkeenkin. Lisäksi en koskaan jättänyt vanhoja "maailmallisia" ystäviäni, vaan olin heidänkin kanssaan tiiviisti yhteyksissä (näistä ei vaan jt-piireissä pahemmin puhuttu ettei kukaan vaan kompastuisi...). Hain ja pääsin paikalliseen teatteritoimintaan mukaan ja tapahtui se klassinen, eli tapasin ensirakkauteni (ei-jt). Seurustelimme yli vuoden (salaa seurakunnalta tietenkin) ja sinä aikana itseluottamukseni palasi kohisten. Olin aina vähätellyt itseäni ja tuntenut itseni huonommaksi kuin muut. Nyt kuitenkin näin, että olenkin kaunis, arvokas, fiksu ja muutenkin ihan mahtava tyyppi. Eli jt-koodin mukaan "ylpistyin".
En kadu vuosiani järjestössä, olen saanut paljon mahtavia kokemuksia ja tavannut hienoja ihmisiä. Seurakuntani ystävät tukivat minua vaikeiden sairaslomajaksojen läpi, eikä minua ole koskaan kaltoinkohdeltu. En vain näe, että pystyisin olemaan mukana 100%, enkä jaksa olla enää puolittain mukana ja tuntea huonoa omaatuntoa skipatuista kokouksista ja vähäisestä tuntimäärästä. Voisin lähteä ovet paukkuen, mieluiten kuitenkin hiipuisin.
En tiedä lukeeko tätä kukaan, mutta kiitos että sain purkaa mietteitäni! Minulle saa laittaa yv:tä, jos joku haluaa keskustella asiasta Anteeksi jos tästä saa sellaisen kuvan, että pitäisin itseäni jotenkin erinomaisena, näin ei ole, mutta pitkästä aikaa voin tuntea olevani jonkin arvoinen, en pelkästään seuran muottiin puserrettu kasa.
-
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Minun salaisuuteni
No tottakai lukee Juu mitä sitä turhaan roikkua touhussa jos homma ei maistu.En tiedä lukeeko tätä kukaan,
Ei maistunu mullekkaan ja mukana ollessa meinas ihan hajota monellakin tavalla.
Hyvin oon selvinny ja niinhän sitä selviää aikalailla kaikki muutkin.
Tsempit täältä ,sieltä ja kuperkeikan kautta
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
- Tony
- Viestit: 7520
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: Minun salaisuuteni
Näinhän se tuppaa järjestössä menemään. Yksilön rooli on muokkautua järjestön koneistoon sopivaksi osaksi, toimia koneiston hyväksi ja viedä sen agendaa eteenpäin. Tähän kun lisää sen että todistajuudessa kavahdetaan yksilön nostamista jalustalle, toimintaympäristö ei ole yksilön kannalta aina välttämättä kovin kannustava.Kathy kirjoitti:Anteeksi jos tästä saa sellaisen kuvan, että pitäisin itseäni jotenkin erinomaisena, näin ei ole, mutta pitkästä aikaa voin tuntea olevani jonkin arvoinen, en pelkästään seuran muottiin puserrettu kasa.
Hiipuminen on ollut joidenkin mielestä paras vaihtoehto tällaisissa tapauksissa. Sosiaaliset menetykset ovat lievemmät ja tulevat hiljalleen. Toisaalta hiipumisessa on se huono puoli, että seurakunta pitää hiipunutta toimettomana ja yrittää saada henkilön tasaisin väliajoin takaisin menoon mukaan. Jos tällaiset lähestymiset eivät haittaa, hiipuminen voi olla paras ratkaisu.
Tervetuloa foorumille myös osallistujan roolissa!
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 02.11.2014 14:14
Re: Minun salaisuuteni
Kathy kirjoitti....
"Voisin lähteä ovet paukkuen, mieluiten kuitenkin hiipuisin. "
Hiipumalla minäkin lähden, tai itseasiassa olen jo mielestäni lähtenyt, koska en enää käy kokouksissa, en konventeissa, enkä viimeksi enää edes muistonvietossa. Ovat kuitenkin antaneet minun olla rauhassa.
Siinä mielessä hiipumalla lähteminen on hyväksi, että ei mene välttämättä välit poikki niiden tuttujen kanssa joita on seurakunnassa ja voi ainakin puhua vaikka ilmoista tavatessaan.
Tervetuloa ajatusten vaihtoon, täällä ainakin ajatuksia saa esittää vapaasti.
"Voisin lähteä ovet paukkuen, mieluiten kuitenkin hiipuisin. "
Hiipumalla minäkin lähden, tai itseasiassa olen jo mielestäni lähtenyt, koska en enää käy kokouksissa, en konventeissa, enkä viimeksi enää edes muistonvietossa. Ovat kuitenkin antaneet minun olla rauhassa.
Siinä mielessä hiipumalla lähteminen on hyväksi, että ei mene välttämättä välit poikki niiden tuttujen kanssa joita on seurakunnassa ja voi ainakin puhua vaikka ilmoista tavatessaan.
Tervetuloa ajatusten vaihtoon, täällä ainakin ajatuksia saa esittää vapaasti.
Asioita ei tule monimutkaistaa tarpeettomasti.
"Occamin partaveitsi ja Einsteinin hiomakivi"
"Occamin partaveitsi ja Einsteinin hiomakivi"
-
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Re: Minun salaisuuteni
Kiitos. Toi oli jopa jotenkin kaunis kertomus todistajuuteen menosta ja siellä olosta. Hienoa kun löysit tyypin jonka kaitta kaiketi ymmärsit että on hölmöä elää jonkun kirjapainokultin orjana.
Siis oli kiva välillä lukee tällastakin, kun tuo kultti jättää jälkeensä ihmisraunioita ihan liiaksi. <3
Siis oli kiva välillä lukee tällastakin, kun tuo kultti jättää jälkeensä ihmisraunioita ihan liiaksi. <3
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."
-
- Viestit: 262
- Liittynyt: 22.01.2013 14:42
Re: Minun salaisuuteni
Tervetuloa itsekkin olen pieneltä paikkakunnalta. Mutta enää en "pelkää" järjestöä, joten uskaltaa paremmin kirjoittaakkin. Aikaahan siinä menee, ennen kuin JT haavat paranee. Itselläni meni 3 vuotta. Tsemppiä sinulle kyllä se siitä helpottaa.
-
- Viestit: 5324
- Liittynyt: 28.12.2010 16:25
Re: Minun salaisuuteni
En tiedä tarvitseeko sana "pelkää" olla edes lainausmerkeissä, se kun ilmankin niitä on tosi.Mutta enää en "pelkää" järjestöä
Iso peikkohan tuo pelko todistajuudessa on ja siitä syystä ratkaisuja tehdään eri tavoin. Jotkut pelkäävät jopa vanhimpia, ihan kuin he olisivat jotain suurempaa.
Eipä heille ole pakko antaa auktoriteettia, mutta häntä koipien välissä sitä monesti keskusteluita heidän kanssa käydään.
Pelosta vapaana on kyllä mahtava olla ja pelon kun voittaa, näkee asiat ihan eri valossa .
Ei ole syytä alistua, ei niin kuin todistajuudessa tehdään.
Hienoa että ihmiset voittaa, voitto ei ole ihan yksinkertainen saavuttaa.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
-
- Viestit: 190
- Liittynyt: 02.11.2010 22:40
Re: Minun salaisuuteni
Tervetuloa palstalle
Jokaisen seikkailu JT-maailmassa on erilainen. Minua vaivasi aivan hirveästi se, mistä sinäkin puhut, että tunsin syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa siitä etten osallistunut geimeihin odotetulla tavalla. Omalla kohdallani ratkaisevaa ratkaisun tekemisessä oli ymmärrys siitä että minun pitää olla ennenkaikkea rehellinen itselleni. Tulin siihen johtopäätökseen etten voi olla rehellinen itselleni tuntien huonoa omaatuntoa, näytellen puolihurskasta muiden mieliksi. Jollet voi elää järjestön systeemissä tuntematta huonoa omaatuntoa on aika miettiä minkälaisessa ympäristössä voit elää omana itsenäsi, ilman huonoa omaatuntoa. Todistajana oleminen on kokonaisvaltainen olotila, eikä siinä mielestäni ole mitään pahaa, mutta siihen pitäisi sitten pystyä paneutumaan niin että tuntee olotilan omakseen eikä pode omantunnontuskia tekemisistään.
Kunnioittavasti teidän
Nabander
Jokaisen seikkailu JT-maailmassa on erilainen. Minua vaivasi aivan hirveästi se, mistä sinäkin puhut, että tunsin syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa siitä etten osallistunut geimeihin odotetulla tavalla. Omalla kohdallani ratkaisevaa ratkaisun tekemisessä oli ymmärrys siitä että minun pitää olla ennenkaikkea rehellinen itselleni. Tulin siihen johtopäätökseen etten voi olla rehellinen itselleni tuntien huonoa omaatuntoa, näytellen puolihurskasta muiden mieliksi. Jollet voi elää järjestön systeemissä tuntematta huonoa omaatuntoa on aika miettiä minkälaisessa ympäristössä voit elää omana itsenäsi, ilman huonoa omaatuntoa. Todistajana oleminen on kokonaisvaltainen olotila, eikä siinä mielestäni ole mitään pahaa, mutta siihen pitäisi sitten pystyä paneutumaan niin että tuntee olotilan omakseen eikä pode omantunnontuskia tekemisistään.
Kunnioittavasti teidän
Nabander
Olen luvannut vaieta nykyisistä ajatuksistani, siitä mikä koskee entisiä ajatuksiani ei sovittu mitään