Uskonnollinen traumaoireyhtymä?

[Weathertop]

Kun äskettäin kävin lekurissa, sain diagnoosiksi vaikean masennuksen ja "määrittelemättömän ahdistuneisuushäiriön". Tuli jotenkin heti mieleen, voisiko jälkimmäinen tarkoittaa omalla kohdallani hoitamatta jäänyttä uskonnollista traumaoireyhtymää. Ikävä tosiasiahan on, että kyseistä vaivaa ei osata Suomessa juurikaan diagnosoida tai hoitaa, ja että se on erityisen yleinen entisillä ja nykyisillä Jehovan todistajilla.

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/usko ... ireyhtyma/

Onko muilla vastaavia kokemuksia ja ajatuksia, tai ehkä jopa tarkempaa tietoa? Onko mitään keinoa, jolla vähissä varoissa oleva suomalainen, joka epäilee kärsivänsä tuosta, voisi lähteä hakemaan diagnoosia ja mahdollista hoitoa? Mainittakoon, etten asu pääkaupunkiseudulla.

EDIT: Se on toki ymmärretty psykiatrisella puolella erittäin hyvin, että ongelmani johtuvat siitä, mitä tietty kieroutunut kultti on tehnyt pääkopalleni. Mutta käsittääkseni uskonnollinen traumaoireyhtymä vaatisi juuri sitä varten räätälöityä hoitoa.

[mymmeli]

Itse allekirjoitan erityisesti Klapurin tekstistä tuon " itsestä vieraantumisen". Omalla kohdallani se on tarkoittanut sitä, ettö Jehovan todistajana minulla ei ollut mitään käsitystä omista tunteista ja ajatuksista. Paha olo ajoi minut ulos seurakunnasta ja en enää uskonut jumalaan. Tietynlainen auktoriteettiajattelu on vaivannut minua pitkään lahkosta eroamisen jälkeenkin. MInun on pitänyt kovasti tehdä töitä, jotta luotan omaan itseeni, arvostan omia ajatuksiani ts. olen taistellut huonoa itsetuntoa vastaan. Helposti olen kaivannut elämääni kontrollia ja sääntöjä , vaikka tiedänkin , että ne eivät minulle sovi. Tuollainen fundamentalilaiskasvatus on vain niin syvällä selkäytimessä, että siitä ulos kasvaminen on vaatinut kovasti työtä.

Demonien pelko ei ole koskaan ollut minun juttuni. En ole koskaan pelännyt demoneita. Siltä olen säästynyt.

[Weathertop]

Itse allekirjoitan erityisesti Klapurin tekstistä tuon " itsestä vieraantumisen". Omalla kohdallani se on tarkoittanut sitä, ettö Jehovan todistajana minulla ei ollut mitään käsitystä omista tunteista ja ajatuksista. Paha olo ajoi minut ulos seurakunnasta ja en enää uskonut jumalaan. Tietynlainen auktoriteettiajattelu on vaivannut minua pitkään lahkosta eroamisen jälkeenkin. MInun on pitänyt kovasti tehdä töitä, jotta luotan omaan itseeni, arvostan omia ajatuksiani ts. olen taistellut huonoa itsetuntoa vastaan. Helposti olen kaivannut elämääni kontrollia ja sääntöjä , vaikka tiedänkin , että ne eivät minulle sovi. Tuollainen fundamentalilaiskasvatus on vain niin syvällä selkäytimessä, että siitä ulos kasvaminen on vaatinut kovasti työtä.

Demonien pelko ei ole koskaan ollut minun juttuni. En ole koskaan pelännyt demoneita. Siltä olen säästynyt.

Onneksi olet säästynyt demonien pelolta, se on erinomainen asia. Itse kärsin lapsena ja nuorena jatkuvasti hirveistä painajaisista ja unihalvauksista, joita pidin demonien hyökkäyksinä. Eihän niistä voinut edes puhua, koska koin niiden ilmaisevan syntisyyttä tai heikkoutta uskossa.

Unihalvauksista löytyy Netflixistä dokkari The Nightmare. Sen puutteena on tieteen sivuuttaminen ja pelkästään uhrien kokemuksiin ja tulkintoihin keskittyminen, mutta se antaa hyvän kuvan siitä, kuinka kauheasta ja traumaattisesta asiasta on kyse.

Omalla kohdallani on käynyt niin, että JT-auktoriteettien kyseenalaistaminen on johtanut kaikkien auktoriteettien kyseenalaistamiseen. En ole osannut lopettaa. Enää en luota mihinkään auktoriteetteihin enkä tämän yhteiskunnan vallanpitäjiin. Nelikymppisenä minusta on tullut pitkälti anarkisti. Olen päätynyt kyseenalaistamaan kaiken muunkin, jopa oman yksilötietoisuuteni. Jos ei ole henkeä (ja miksi olisi?), millä ylemmällä tasolla tehtäisiin päätökset, jotka ohjaisivat kvanttitason ilmiöitä? Ja miten sama yksilötietoisuus voisi jatkua yhdestä äärettömän lyhyestä nykyhetkestä toiseen? Eivätkö mieli, tietoisuus ja tahdonvapaus ole ennemminkin makrotason illuusioita?

Joidenkuiden (kuten Jim Carreyn) mielestä tuo on vapauttava ajatus, mutta minusta ei. Yritän pyristellä pois vittumaisesta umpikujasta, ja siihen olisi kiva saada asiantuntevaa apua. Toistaiseksi olen kuullut kehotuksia tyyliin "yritä ajatella vähemmän". Mitenkähän se mahtaa käytännössä onnistua?

EDIT: Huh, tulipas avauduttua. Minulle on tärkeää yrittää uskoa ihmisoikeuksiin sekä muuhun humaaniin ja hyvään, mutta perustavan tason lähtökohtaiset pettymykset tekevät siitä lievästi sanottuna haasteellista. Olisin kiitollinen vaikka kirjasuosituksista, jotka auttaisivat näkemään nämä asiat vaihtoehtoiselta kannalta.

Olisi hirveää ajatella, että kaikki tähän mennessä tapahtunut ja kaikki tuleva on vain alkeishiukkausten vuorovaikutusta. Haluaisin uskoa olevani tietoinen ja tahdonvapauden omaava yksilö, joka voi vielä omilla valinnoillaan muuttaa sitä helvettiä, joksi elämäni on kehittynyt.

[SonOfJesus]

Yksi kirja tuli heti mieleen:
Arno Gruen, Itseään pettävä ihminen eli autonomian pelko.

[Ariadna]

Viime kirjastokäynnillä filosofista kirjallisuutta kun etsin niin palautettuja hyllystä tarttui mukaani tämmönen: Antti S Mattila Näkökulman vaihtamisen taito.

"Näkökulman vaihtamisen taito on yleistajuinen tietokirja kaikille oman ajattelunsa kehittäjille. Käytännön esimerkit valaisevat kuinka kellä tahansa on mahdollisuus ratkaista jokapäiväiset Gordionin solmunsa"

[Weathertop]

Kiitos kirjasuosituksista. Täytyy tutustua noihin.

Kiitos myös saamastani privaviestistä. Vastailen siihen myöhemmin tänään, koska se vaatii vähän enemmän kirjoittamista.

[SonOfJesus]

Omalla kohdallani on käynyt niin, että JT-auktoriteettien kyseenalaistaminen on johtanut kaikkien auktoriteettien kyseenalaistamiseen. En ole osannut lopettaa. Enää en luota mihinkään auktoriteetteihin enkä tämän yhteiskunnan vallanpitäjiin. Nelikymppisenä minusta on tullut pitkälti anarkisti. Olen päätynyt kyseenalaistamaan kaiken muunkin, jopa oman yksilötietoisuuteni. Jos ei ole henkeä (ja miksi olisi?), millä ylemmällä tasolla tehtäisiin päätökset, jotka ohjaisivat kvanttitason ilmiöitä? Ja miten sama yksilötietoisuus voisi jatkua yhdestä äärettömän lyhyestä nykyhetkestä toiseen? Eivätkö mieli, tietoisuus ja tahdonvapaus ole ennemminkin makrotason illuusioita?

Tämän tulkitsen eksistentiaalikriisiksi ja siitä tuli mieleeni Eckhart Tolle ja hänen kirjansa "Läsnäolon voima".

Englanninkielinen Wiki sisältää hänestä laajemman kuvauksen, suomenkielinen suppeamman. Hänelle on minusta plussaa, että kirkolliset kritisoivat häntä.

[mymmeli]

Toi Eckhart Tollen kirja on hyvä, suosittelen sitä myös.

[Weathertop]

Eckhart Tolleen on jo vuosien ajan pitänyt tutustua, mutta on jäänyt jotenkin tekemättä. Täytynee aloittaa.

[SonOfJesus]

Katselin vaimon kirjahyllyä ja nämä jäivät käteen:

Eckhart Tolle, Uusi Maa

Tony Dunderfelt, Irti Tunnekoukuista

Joseph Murphy, Alitajuntasi voima

Krisnamurti, Elämän syvä haaste

Oli niitä vielä muitakin, mutta palataan niihin myöhemmin.

[Veli Innokas]

Unihalvauksista löytyy Netflixistä dokkari The Nightmare. Sen puutteena on tieteen sivuuttaminen ja pelkästään uhrien kokemuksiin ja tulkintoihin keskittyminen, mutta se antaa hyvän kuvan siitä, kuinka kauheasta ja traumaattisesta asiasta on kyse.

Katoin myös tuon dokkarin, ei olisi pitänyt.
Hesarissa oli kuitenkin vähän tieteellisempi lähestymistapa : https://www.hs.fi/elama/art-2000005355332.html

Kaikkeen on olemassa vastaus kun vaan osaa ja jaksaa etsiä, jopa kummitusjuttuihin.

[Weathertop]

Kaikkeen on olemassa vastaus kun vaan osaa ja jaksaa etsiä, jopa kummitusjuttuihin.

Totta. Hieman paradoksaalisesti "kummitusjuttujen" eli demonikokemusten kuuleminen on yksi olennainen asia, joka pitää monen todistajan uskoa yllä (tai oli ainakin silloin, kun itse olin aktiivisesti mukana). Kuinkahan he selittävät sen, että joka ainoalla lahkolla on omat vastaavat kokemuksensa ja omat toimivat keinonsa demonien torjumiseen?

Dokkarista toistan vielä, että se antaa vain hyvän kuvan siitä, kuinka kaameita unihalvaukset ovat. Se ei edusta tieteellistä lähestymistapaa. Se ei myöskään pelottavuutensa takia sovi lapsille.

EDIT: Tuo Hesarin juttu on hyvä. Olen lukenut sen itsekin joskus.

[Vieraas]

Onko muilla vastaavia kokemuksia ja ajatuksia, tai ehkä jopa tarkempaa tietoa? Onko mitään keinoa, jolla vähissä varoissa oleva suomalainen, joka epäilee kärsivänsä tuosta, voisi lähteä hakemaan diagnoosia ja mahdollista hoitoa? Mainittakoon, etten asu pääkaupunkiseudulla.

Pahaa pelkään, että noin hyvää täsmähoitoa ei ole olemassa. Tämä arvio siltä pohjalta, että jo pätevän mielenterveysdiagnoosin saaminen vaatii ammattilaisilta aikaa ja vaivaa. Tämä siitä huolimatta, että kyseiset sairaudet tunnetaan jo satojen vuosien takaa. Jos näihin sairauksiin ja traumoihin olisi vaikka verikoe, niin silloinhan diagnoosi helpottuisi kummasti.

YLE:n esittämä dokkari jo sinänsä pitkään tutkitusta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kertoi, että senkin taustoista voidaan pelkästään todeta, että laukaisevina tekijöinä voivat olla sekä geenit että ulkoiset tekijät. Ns “nature or nurture” -ongelma ei ole selvillä, eli huippututkijatkaan eivät osaa syitä erotella tarkkaan toisistaan. Välillähän masennustakin hoidetaan aivan väärillä lääkkeillä, koska diagnoosin tekeminen on niin epämääräinen prosessi. Kehitys tietysti kehittyy, YLE esitti hyvän dokkarin, jossa esitettiin uusia aivokemiaan liittyviä hoitokokeiluita, koskee tosin vain kaksisuuntaista mielialahäiriötä. (http://bit.ly/2ibraEe)

Kun Jehovan todistajiksi kasvaneiden kokemuksia lukee, niin ilman muuta todistajuus on vaikuttanut moneen ihmiseen haitallisesti, erityisesti jos taustalla on lisäksi huonoa geeniperimää. Mutta jos joku väittää kykenevänsä tarkasti tämän vaivan diagnosoimaan, niin pysyisin kaukana. Tarkoitus on epälemättä hyvä, mutta suuria lupaavat terapeutit ovat saaneet ihmisiä jopa hengiltä, itselläni on kokemusta aiheesta. Mm. Hannu Lauerma on kirjoittanut hyvin erilaisista höpsismin edustajista, joilta saattaa löytyä jopa näyttävä Amerikasta ostettu diplomi seinältä.

Itse kävin kolmisen vuotta terapiassa (KELA ei maksanut), about vuoden verran meni pelkästään selittäessä terapeutille mistä jehovantodistajuudessa oikein on kyse. Onneksi sitten loppupäästä terapiaa sain käydä ilmaiseksi kun rahat olivat lopussa. Lopputulema oli kaikkiaan hyvä, sain pahimmat mielenhallinnasta seuranneet solmut jonkinlaiseen järjestykseen korvien välissä.

[Weathertop]

Voit olla oikeassa, Vieraas. Mietin vain, löytyykö Suomesta uskontoperäisiin traumoihin kunnolla perehtyneitä ammattilaisia (siis aitoja sellaisia, ei puoskareita), koska itse saamani neuvot ovat tähän mennessä olleet pitkälti sitä linjaa, että ajattelisin asiaa vähemmän ja lopettaisin sekä sitä koskevan aineiston lukemisen että siitä keskustelemisen netissä. Ja tätä nyt en todellakaan halua, aio enkä voi tehdä. Todistajuuden jälkeen en muutenkaan anna kenenkään enää koskaan sanella minulle, mitä ajattelen tai luen tai mistä keskustelen.

Mitään itse kustannettua terapiaa en valitettavasti voi edes harkita, koska työkyky on mennyt ja talous romahtanut peruuttamattomasti.

[Vieraas]

Voit olla oikeassa, Vieraas. Mietin vain, löytyykö Suomesta uskontoperäisiin traumoihin kunnolla perehtyneitä ammattilaisia (siis aitoja sellaisia, ei puoskareita), koska itse saamani neuvot ovat tähän mennessä olleet pitkälti sitä linjaa, että ajattelisin asiaa vähemmän ja lopettaisin sekä sitä koskevan aineiston lukemisen että siitä keskustelemisen netissä.

Melko pöllöä, jos ammattilainen on tuollaista päästänyt suustaan. Toisaalta ensimmäinen ammattilainen jolla eroamisen jälkeen kävin, ehdotteli rivien välissä, että valtavirran kristillisyys voisi olla kiva vaihtoehto nyt kun olen Jehovan todistajista päässyt eroon. Eli kyllä näistäkin erikoisempia tapauksia löytyy.

Mitään itse kustannettua terapiaa en valitettavasti voi edes harkita, koska työkyky on mennyt ja talous romahtanut peruuttamattomasti.

Toivotaan, että joku löytyisi. Yksityinen psykoterapia tosiaan tuppaa olemaan kallista ja julkisen puolen resurssit tänä päivänä niukassa. Olen muutamalle vinkannut tätä entistä terapeuttiani, koska tuntee nyt JT-asioita hyvin. Mutta on tosiaan pk-seudulla ja ottaa potilaita vain sairaalassa tekemänsä päivätyön ohella, eli aika rajoitetusti. Jos on paha tilanne, niin kyllä julkiselta puolelta varmaan silti kannattaa jotain apua yrittää löytää.