Nyt meni metsään ja pahasti. Itse tunnistin vaikka kuinka monta, ja juttelinkin melkein kymmenen kanssa.Raymond kirjoitti:Ja paikalla ei ollut yhtään aktiivijeppulaa.
Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
Valvoja: Moderaattorit
- Johanneksen poika
- Viestit: 3701
- Liittynyt: 29.04.2007 13:49
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
-
- Viestit: 1565
- Liittynyt: 28.04.2007 18:24
- Paikkakunta: Hanko
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
Kieltämättä, mutta minusta se moka, että sängyssä ollessa oli korvikset kuvasti juuri sitä ettei hän ollut lainkaan vakuuttunut yöksi jäämisestä. Pitää antaa vähän taiteellista vapautta, ei suurta yleisöä kiinnosta teokraattiset jahkailut.Raymond kirjoitti:Saran "kääntymys" tapahtui ilman teologisia pohdintoja. Se muutto poikakaverin asuntoon oli myös varsin koominen, ei se noin oikeasti tapahdu. Puhumattakaan siitä, että heti ensimmäinen yö johti samaan sänkyyn. Ei se niin mene. Usko ja Jumalan pelko on sen verran vahva vielä alussa.
Jeppujen perustelujen perinpohjaisuus riippuu aika paljon jepusta itsestään. Minun luonani on käyty erottamisen jälkeen niin ettei Raamattua otettu esille. Myöskään kentällä eivät kaikki lainaile Raamattua niin kuin hyväksi olisi, jotkut ovat vain sellaisia käveleviä lehtitelineitä.
Miljoonat kohta kuolevat eivät eläneet koskaan
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
"To verdener - Worlds apart" on vihdoin ladattavissa englanninkielisin tekstein:
Tällä ohjelmalla esimerkiksi: http://www.bittorrent.com/download?csrc=splash
Oma dvd:kin katottu ja todettu, että informatiivisesta luonteestaan huolimatta elokuva on kovin keskinkertainen pintaraapaisu. Kolme tähteä.
Koodi: Valitse kaikki
http://thepiratebay.org/search/to%20verdener/0/99/0
Oma dvd:kin katottu ja todettu, että informatiivisesta luonteestaan huolimatta elokuva on kovin keskinkertainen pintaraapaisu. Kolme tähteä.
Viimeksi muokannut Jaakob, 04.09.2008 17:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: tehdään waretus hieman hankalammaksi, tämä elokuva ansaitsee kuitenkin että ihmiset ostavat sen :)
Syy: tehdään waretus hieman hankalammaksi, tämä elokuva ansaitsee kuitenkin että ihmiset ostavat sen :)
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
on muuten hyvä elokuva vaikka itse todistajana sen sanon oli pakko ostaa heti kun vain tuli tanskaan myytäväksi itsekin olen harkinut että olisi varmaan hyvä erota mutta sit en ihan vielä pysty tekemään sillä sukulaiset ovat tärkeitä minulle=)
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
Hyi hyi. Todella härskiä ehdottaa tämän elokuvan lainvastaista waretusta. Se on paitsi laitonta, myös hyvin moraalitonta.Luppakorva kirjoitti:"To verdener - Worlds apart" on vihdoin ladattavissa englanninkielisin tekstein:Tällä ohjelmalla esimerkiksi: *sensuroitu*Koodi: Valitse kaikki
*sensuroitu*
Oma dvd:kin katottu ja todettu, että informatiivisesta luonteestaan huolimatta elokuva on kovin keskinkertainen pintaraapaisu. Kolme tähteä.
Ja saattaapa tuo ware-linkin julkaiseminenkin olla laitonta. Onko tässä 'kiitos' erottamisesta kertovan elokuvan tekijöille?!
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
Tottakai me luopiot olemme härskejä, lainrikkojia, warettajia, moraalittomia ja kiittämättömiä.Hyi hyi. Todella härskiä ehdottaa tämän elokuvan lainvastaista waretusta. Se on paitsi laitonta, myös hyvin moraalitonta.
Ja saattaapa tuo ware-linkin julkaiseminenkin olla laitonta. Onko tässä 'kiitos' erottamisesta kertovan elokuvan tekijöille?!
Mutta kun pointti onkin se, että kaikilla ei ole jostain syystä mahdollisuutta tilata dvd:tä niin kuin itse tein. Ja kummalla tavalla jehovantodistaja saa leffan hankittua huomaamattomammin? Postitse vai netitse?
-
- Viestit: 2306
- Liittynyt: 28.04.2007 08:15
- Paikkakunta: Jersey
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
Vilpitön Jehovan Todistaja saa netin kautta imutettua teitokoneellensa tavaraa kohtuu huomaamattomasti. Koskien laillista ilmaista waretusta, laitonta piraattiwaretusta sekä maksullista (esim luottokortti) waretusta/lataamista.Luppakorva kirjoitti:Ja kummalla tavalla jehovantodistaja saa leffan hankittua huomaamattomammin? Postitse vai netitse?
Vaikka postitoimialassa taitaakin olla työntekijöillä vaitiolovelvollisuus-sopimukset. Niin kysyä voisi miten vilpitön postinkantaja Jehovan Todistaja asettaisi vaakakuppiin Seuran määrittelemät suositukset/ohjeet(määräykset) seurakuntalaisen käräyttämisestä ja oman työnsä asettamat vaitiolovelvollisuudet. Kirjeissä tai paketeissa saattaa joskus ulkoisesti olla lähettäjä-tietoja, pakkaus voi olla hivenen pinnasta rikkoutunut jolloin sisältö saattaa osittain näkyä. Pakkaus/kirje saattaa olla auennut.
Jos kertomien ja vastaavien mukaan sairaalassa töissä oleva vilpitön Jehovan Todistaja rikkoo vaitiolovelvollisuutta, niin ei ole mahdotonta että sama voisi tapahtua postitoimialalla.
Voihan joissakin tapauksissa jollekin olla liikaa lukoton postilaatikko. Sinnehän voi vaikka kurkata vaihvihkaa.
Ulkomaalaiset jotka rikastuttavat Suomen kulttuuria vastoin Suomen Lakeja, pitää palauttaa kotimaahan. Jos palauttamisen jälkeen uhkaa kuolema niin ei ole meidän ongelma.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Oma maa mansikka, muu maa must(a)ikka. Suomi Suomena.
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
Viittaan siis tällä niihin, joilla on vielä sama osoite sellaisten kanssa, jotka eivät moista katsoisi suopeasti. Postin työntekijöihin luotan kyllä kuului sitten mihin porukkaan tahansa.Luppakorva kirjoitti:Mutta kun pointti onkin se, että kaikilla ei ole jostain syystä mahdollisuutta tilata dvd:tä niin kuin itse tein. Ja kummalla tavalla jehovantodistaja saa leffan hankittua huomaamattomammin? Postitse vai netitse?
"Saanko mäkin kattoa sen elokuvan?"
"Et."
"Miksen?!"
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
Todella hieno elokuva. Tietysti siihen on lisätty elementtejä, jotta siitä kiinnostava myös liikkeen ulkopuolisille. Faktoissa on kuitenkin pysytelty tunnontarkasti, lähes dokumentinomaisesti. Jokainen eksä löytänee tästä elokuvasta itsensä.Torninvartija kirjoitti:Elokuva oli kerrassaan mainio. Seuraavat JT-maailman piirteet tulivat hyvin esille: oikeuskomiteat, perheenjäsenten käytöksen tarkkailu ja ilmiantaminen, karkotettujen kohtelu. Karkotettu oli niin hyvä väärä käännös erotetulle, että olen ajatellut alkaa käyttämään sitä itsekin. Sana on erittäin kuvaava, toisin kuin erotettu, josta tulee mieleen virasta tai työpaikasta poistettu. Elokuvassa jopa näytetään miten karkotetut usein haluavat palata seurakuntaan, koska läheistensä menettämisen tuska on niin suuri.
PS. DVD:n suomennoksissa ei ole käytetty sanaa "karkotettu", vaan DVD:llä käytetään sanaa "erotettu".
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
Onko CD-WOW:ista tilanneet jo saaneet leffan?
-
- Eläkeläinen
- Viestit: 1741
- Liittynyt: 13.04.2007 10:07
- Viesti:
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
Olihan se melko realistinen kuvaus JT järjestön arjesta ja siitä irtautumisesta. Hieman nauratti elokuvassa vanhimman parta ja pidemmät hiukset, jotka eivät ainakaan suomessa olisi olleet kovin hyväksyttyjä.
- Johanneksen poika
- Viestit: 3701
- Liittynyt: 29.04.2007 13:49
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
Tanskassa ollaan suvaitsevaisempia. Kun muutama vuosi sitten Tanskassa oli joku kansainvälinen konventti, johon monet suomalaisetkin JT:t matkusti, sisaret hehkuttivat jälkeenpäin palattuaan Suomeen, että "Tanskassa oli komeita partaveljiä".Lehtiveli kirjoitti:Hieman nauratti elokuvassa vanhimman parta ja pidemmät hiukset, jotka eivät ainakaan suomessa olisi olleet kovin hyväksyttyjä.
Elokuvan parta on siis todellisuutta Tanskan JT-piireissä, vaikka se Suomessa onkin niin paheksuttavaa, että esim. piirikonventin vapaaehtoisesta palveluksesta lentää ulos, jos partaa ei ole ajettu sileäksi.
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
Lahkon säännöt on siten mukautettu eri alueilla vallitseviin tapoihin lähinnä pyrkien siihen, että minkälaisilla tavoilla missäkin paikassa voisi tuntea ylemmyyttä ja saada jonkinlaista tapa-arvostusta osakseen, sellaiset tavat ovat siellä voimassa, jotta värväys ottaisi tulta.
Tanskassa ei parrattomuudella voisi leuhkia eikä värvätä jäseniä sen paremmin, vaan joutuisi pikemminkin outoon valoon ovityössään.
USA:ssa vanhastaan puhutaan rikoselokuvien osalta, että syyllisen saattoi filmin alussa arvata siitä, että tällä oli parta.

- Viestit: 1644
- Liittynyt: 28.04.2007 15:11
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
Tilasin dvd:itä Tanskasta, ja perille tulivat, ja toimivatkin.
Religionsfri.
-
- Viestit: 20
- Liittynyt: 18.09.2008 20:07
- Paikkakunta: pks
Re: Jehovantodistaja-elokuva Espoo Cinéssä elokuussa
No onhan se hyvä, että opetetaan vähän armeijameininkiä, kun muuten jää väliinJohanneksen poika kirjoitti: Suomessa onkin niin paheksuttavaa, että esim. piirikonventin vapaaehtoisesta palveluksesta lentää ulos, jos partaa ei ole ajettu sileäksi.
Viimeksi muokannut Jaakob, 23.09.2008 08:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: lainaus korjattu
Syy: lainaus korjattu