"Karttaminen sai minut palaamaan"

[Aaac]

Yksi ns. karttamismenettelyn tarkoituksista on tehdä erotetun / eronneen olo niin kurjaksi, että hän matelisi takaisin seurakuntaan. Siinä Vartiotorni-seura monesti onnistuu. Olen yhdistyksen tapaamisissa ja tällä palstalla törmännyt kokemuksiin, joissa erotettu kaipaa "ystäviään" ja erityisesti sukulaisiaan niin paljon, että päättääkin lopulta mennä takaisin seurakuntaan. Ei sen vuoksi, että oikeasti haluaisi istua kokouksissa ja käydä ovityössä, tai edes sen vuoksi, että uskoisi Jumalaan. Vaan sen vuoksi, että rakastaa läheisiään ja haluaa olla heidän kanssaan tekemisissä.

Seurakuntaan palaamiseen on tietysti muitakin syitä, päällimmäisenä ehkä pelko tuhoutua "aivan pian" tulevassa Harmagedonissa. Muutenkin on aivan luonnollista ajoittain haikailla takaisin seurakuntaan, ehkäpä vain "vanhojen hyvien aikojen" muistoksi. Elämän aloittaminen alusta kun ei ole helppoa, ja seurakunta tarjoaa tuikiturvallisen ympäristön, jossa ei omia päätöksiä tarvitse tehdä eikä niistä siten tarvitse myöskään kantaa vastuuta.

Kerro kokemuksesi. Oliko sinulla jossakin vaiheessa mielessä paluu seurakuntaan? Menitkö takaisin? Mikä oli motiivisi? Miten sinuun suhtauduttiin? Mitkä ovat ajatuksesi nyt?

Veljesseuran kaltainen keskustelupalsta - sekä muut sosiaaliset mediat ja tapaamiset - auttavat yksinäisyyden voittamisessa. Ennen internetiä toisten saman kokeneiden löytäminen oli kiven takana, mutta nyt se käy nappia painamalla. Monet pelkästään lukevat tätä palstaa, ja sekin on hyödyksi. Vähitellen rohkaistuttuaan monet ovat alkaneet kirjoitellakin.

Tämän palstan parasta antia ovat mielestäni kokemukset, joissa kerrotaan avoimesti tunteista. Niihin on helppo samaistua, koska kaikista löytyy jotakin yhteistä.

[Vieras]

"Siinä Vartiotorni-seura monesti onnistuu"
Tuntuu ylimitoitetulta. Ehkä joskus tai harvoin kuvaisi asiaa paremmin.

[Tony]

"Siinä Vartiotorni-seura monesti onnistuu"
Tuntuu ylimitoitetulta. Ehkä joskus tai harvoin kuvaisi asiaa paremmin.

No tuosta on tietenkin vaikea esittää mitään dokumenttia, mutta tällä kokemuksella voin sanoa, että hyvin monet entiset jehovantodistajat, jotka ovat jossain eronsa vaiheessa miettineet takaisin matelua, ovat miettineet sitä nimenomaan menetettyjen sosiaalisten suhteiden motivoimina. Viimeksi tällä viikolla eräs henkilö kertoi että matelu seurakuntaan tapahtui aikoinaan menetettyjen sosiaalisten suhteiden takia - ei niinkään uskonnon, jonka henkilö oli jo todennut varsin hataraksi kokonaisuudeksi.

Ennen nettiä sosiaalisilla suhteilla kiristäminen on eittämättä ollut pelottavan tehokas keino saada ihmiset takaisin lahkoon - vaikuttimista riippumatta. Nykyään asioiden kanssa ei ole tarvetta jäädä yksin.

[Vieras]

Käykö dokumentiksi se, että vaikka Suomessa vuosittain kastetaan vuosittain satoja uusia jäsenmäärä silti vähenee jatkuvasti.

[Tony]

Käykö dokumentiksi se, että vaikka Suomessa vuosittain kastetaan vuosittain satoja uusia jäsenmäärä silti vähenee jatkuvasti.

Villakoiran ydin on tässä mielestäni se, että lahkon yksi karttamissäännön ja sosiaalisen eristämisen tarkoituksista on kiristää ihminen takaisin seurakuntaan -> tehdä ihmisen elämästä mahdollisimman veemäistä ihan vain siksi että tämä on entinen jehovantodistaja. Ja tuossahan lahko kyllä onnistuu usein.

[Vieras]

Ymmärrän kyllä villakoiran ytimen. Onnistuuko se siinä usein vai harvoin on jo toinen asia. Minusta harvoin jos määrällisesti katsotaan. Kärsimystä ja tiettyä haikailua se saa kyllä aikaiseksi.

[Tony]

Ymmärrän kyllä villakoiran ytimen. Onnistuuko se siinä usein vai harvoin on jo toinen asia. Minusta harvoin jos määrällisesti katsotaan.

No nykyään varmaan tosiaan paljon harvemmin kuin ennen. Toisaalta voidaan ajatella että tällainen ihmisten kiristäminen ja laskelmoitu kärsimyksen tuottaminen on huutava vääryys, jolloin yksikin on liikaa.

Kärsimystä ja tiettyä haikailua se saa kyllä aikaiseksi.

Juurikin näin.

[äänilaiteveli]

Jos tässä mainitsisin oman näkemykseni... Se, että ystävät (lukuunottamatta paria tapausta) hylkäsivät jo muutaman kokouksista poisjäämisen jälkeen sai minut ainakin tosi vihaiseksi ja katkeraksi. Ja muutenkin aktiivi aikanani saamani kohtelu tietyiltä tahoilta pisti vihaksi. Ja olen saanut paljon hyviä asioita tilalle. Joten sinänsä en kaipaa seurakuntaan enää takaisin. Vaikkakaan en kiellä ettei joskus olisi ollut ihan mukavaa parhaimpien kavereiden kanssa viettää aikaa... Jota tuskin kukaan kieltää.

[Massetar]

Seurakunnassa ollessani, pois lähteneitä tuttuja taisi kertyä kymmenkunta. 2 heistä palasi takaisin. Nämä kaksi olivat hyviä ystäviäni ja olin todella onnellinen saadessani heidät takaisin. Toinen heistä palasi lähes täysin sosiaalisista syistä, toisella oli uskonnollinen vakaumus.

Karttamiskäytäntö on väkivaltaa myös sisällä olevia kohtaan. Suru oli todellista, toinen oli hengellisesti kuollut. Katselin valokuvia ja itkin. Tein surutyötä aivan kuin ystäväni olisi oikeasti kuollut. Aivan järkyttävää näin jälkikäteen ajateltuna.

Oma poislähtemiseni viivästyi tämän karttamiskäytännön vuoksi. Olen taipuvainen uskomaan, että näin on käynyt meistä suurimmalle osalle. Totaalinen hylätyksi tuleminen on niin vaikea ja pelottava kokemus, ettei sitä kukaan haluaisi kokea. Sosiaalinen eristäminen on erittäin voimakasta henkistä väkivaltaa. Nyt 6 vuoden jälkeen en enää onneksi mieti takaisin menemistä. Vielä pari vuotta sitten pohdin asiaa välillä. Onneksi vaakakupissa painoi useampi asia täällä ulkopuolella.

Hylkäämiskokemuksia käsittelemme seuraavassa naisten tapaamisessa. Äijämiitissä on myös aina tilaisuus puhua samoista asioista.

[SonOfJesus]

"Siinä Vartiotorni-seura monesti onnistuu"
Tuntuu ylimitoitetulta. Ehkä joskus tai harvoin kuvaisi asiaa paremmin.

Monesti = monta kertaa eli lukumäärä. Usein/harvoin = suhteellisesti kuten prosenttiluku. Voi siis olla monesti, mutta harvoin. Lukumäärä on suurempi kuin esim. 20 joten voi sanoa monesti, mutta lukumäärä suhteessa erotettuihin esim. 2000:een on silti vain 1 % eli harvoin.

[Aaac]

Oma juttunsa ovat ne, jotka seilaavat seurakunnasta pois ja takaisin sisään. JWN-keskustelupalstalla kerrottiin tapauksista, joissa henkilö on erotettu jopa kymmenkunta kertaa, mutta aina palannut takaisin seurakuntaan. Sellainen ihminen käy ihan oikeasti sääliksi.

[sirpa-leena]

"Kerro kokemuksesi. Oliko sinulla jossakin vaiheessa mielessä paluu seurakuntaan? Menitkö takaisin? Mikä oli motiivisi? Miten sinuun suhtauduttiin? Mitkä ovat ajatuksesi nyt?"

Minä en ole tosissani kertaakaan harkinnut paluuta. Tietysti on haikeaa, JT oli oleellinen osa elämääni kolmella vuosikymmenellä. Joskus tulee leikiteltyä ajatuksella entäpä jos... Välillä näen unta, että olen konventissa/kokouksessa. Unet eivät ole mitenkään nostalgisia mutta eivät myöskään painajaisia. Aina ne loppuu toteamukseen, että hei, en kuulu tännne; tämä on varmaan unta ja siihen herään.

Koska olen aikuisena mukaan tullut, eikä ole sukua, on karttaminen minulle pikemminkin SUURI helpotus kuin mikään muu. Ennen kastetta oli n. 10 vuoden iki-kiinnostujana olemisen kausi. Ainakin kerran yritin tosissani koko uskonnosta eroon, mutta silloin olivat, voisi sanoa, kuin herhilaiset kimpussani...jälkiviisaus on sitä parasta, mutta nyt ajatellen, yksi konsti kiinnostuneen päästä eroon, olisi ilmoittaa seurakuntaan, että luonani ei saa käydä ja tämä tulee kirjata aluekorttiin...

Olen kiitollinen, että sain olla JT:ssä mukana ja onnellinen, että älysin lähteä pois. Tavallaan ymmärräsin "logiikan", minkä vuoksi kartetaan, mutta itsensä irvikuvahan siitä on tullut, kun ihmiset roikkuvat/palaavat karttamisen vuoksi. Tunnen surua ja sympatiaa heitä kohtaan, joita harman pelko ohjaa palaamaan. Mutta silti haluan uskoa, että palaajissa on heitä, joiden "juttu" se kuitenkin on ja paluu tapahtuu siksi. On käyty maailman puolella ja todettu, että JT-yhteisö oli parempi. Menisin takaisin viivana JOS asiantila olisi edellä mainittu.

[sirpa-leena]

PS. Jäi minulta sinne ihmisiä, joita aidosti kaipaan. Tällä "järjellä" nykymaailmaa, jossa ihmisuhteet saattavat olla hyvinkin heppoista kertakäyttö-kamaa, peilaten pohdiskelen, että on se viimeinen kumma, että ON joukko ihmisiä,joiden kanssa ei sinänsä olisi mitään riitaa tai rähäkkää, niin jotkut miehet, jotka asuvat Brooklynissä ja joita me ei olla ikinä edes tavattu, ovat määräänneet, ettei me voida olla tekemisissä... Tietysti seurakunnasta erottuani on jo paljon vettä virrannut Vantaassa ja muissakin joissa, että mistäpä sitä tietää olisiko enää jutun juurta.

[Vieras]

PS. Jäi minulta sinne ihmisiä, joita aidosti kaipaan. Tällä "järjellä" nykymaailmaa, jossa ihmisuhteet saattavat olla hyvinkin heppoista kertakäyttö-kamaa, peilaten pohdiskelen, että on se viimeinen kumma, että ON joukko ihmisiä,joiden kanssa ei sinänsä olisi mitään riitaa tai rähäkkää, niin jotkut miehet, jotka asuvat Brooklynissä ja joita me ei olla ikinä edes tavattu, ovat määräänneet, ettei me voida olla tekemisissä... Tietysti seurakunnasta erottuani on jo paljon vettä virrannut Vantaassa ja muissakin joissa, että mistäpä sitä tietää olisiko enää jutun juurta.

Jep nuo miehet Brooklynissä ovat kyllä vastuussa paljosta.. ilman heidän tätäkin hullua sääntöä Jt-uskonto olisi paljon siedettävämpi.

[Leviathan]

Vanhempani minuun ei suhteita katkaisseet lähtöni jälkeen*. Olen itse henkilökohtaisesti erittäinkin tyytyväinen siinä, että minua "kartettiin" koska itse en olisi halunnut olla kyseisten hyypiöiden kanssa enää missään tekemisissä. Ihan tarpeeksi oli se, kun jossain vaiheessa kaksi vanhinta halusi keskustella. Sen yhden ainoan keskustelun jälkeen olen jälleen ollut tyytyväinen siitä karttamisesta.

En ole menettänyt mitään, päinvastoin, saanut rauhan.

*Koska asuin samassa "huonekunnassa" kuin vanhempani täysi-ikäisenäkin tuolloin, niin isäni menetti avustavan palvelijan tittelin. Sen hän uhrasi minun takiani ja no... nykyään kukaan nelihenkisestä perheestäni ei ole tuolla mukana