Verikielto jäänyt päälle

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Vieras

Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Ongelmani on se, että verenottokielto on jäänyt JT-kontakteista jäänteeksi. En usko siinä olevan sinänsä mitään pahaa ja miellän, että lääkärit voivat pelastaa monen elämän antamalla verta. Itse tuntisin kuitenkin kohdallani vääräksi, jos minulle annettaisiin verta.

Myös verituotteiden kuten verilettujen syöminen kavahduttaa edelleen, vaikka ennen tutustumistani Seuran oppeihin ne olivat herkkuani. En edelleenkään niitä tohdi syödä, vaikka joskus mieli tekisi.

Myönnän, että tämä on järjetöntä varsinkin, kun tietoisella tasolla miellän, ettei veressä ole mitään pahaa. Olenko edelleen mielenhallinnassa, vai mistä tämä tuntemus omatunnossani kiikastaa? Järki ja tunteet ovat ristiriidassa.
Vieras

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tulee mieleen erilaiset fobiat, joiksi psykiatrit pelkoja sanovat, ja että niitä hoidetaan kyllä.

Onhan niitä hoitoja näytetty töllössäkin. Päinvastainen tapaus, naisihminen halusi eroon hampurilaisintohimostaan ja hänelle tyrkytettiin semmoista joka oli varustettu sähköiskun antavalla mekanismilla.

Mutta kuvittelisin mahdolliseksi, että yksinkertaisesti vain niin voimakkaasti tunne-elämyksiä, kielteisiä, on lahkossa yhdistetty vereen, että ne laukeavat päälle ajatuksestakin. Esimerkin avulla voisi sitä kai pitää mahdollisena, esim. ihmiseenhän voi yhdistyä niin voimakkaita tunteita että kiljaisee riemusta kun tämän näkee taikka voi tietysti kavahtaa ja säikähtää pakosallekin.

Juurihan teksti-tv kertoi myönteistä verenluovutuksesta, luovutettu veri tutkitaan ja siitä todetaan hoidettavia sairauksia. Mainittiin jotain hepatiittia ja tippuria tai semmoista.

Itse pyrkisin ymmärtämään niin, että se tunnereaktio on istutettu mutta kohtaamalla tämän mielessään ja ymmärtämällä sekä ajattelemalla niitä objektiivisia veriasioita voi tuosta päästä eroon.
Mag Mell
Viestit: 541
Liittynyt: 10.04.2009 17:10

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja Mag Mell »

Tjaa, mielenkiintoinen aihe.
Skidistä asti mukana olleena ehkä hieman samanmoisia tuntemuksia. Tai lähinnä tämä näkyy siinä, että edelleenkin ajatus mustan makkaran tai verilettujen syömisestä jotenkin kuvottaa.
Sinänsä jännä juttu, että miksi todistajat yleensä kilvan yökkäilee verta sisältäville ruuille? Raamatun mukaan verihän on pyhää, eikä pyhät asiat kai yleensä saane aikaan "hyi yök, vie se heti pois!" -tuntemuksia..?
With oblivion's obscuration fill my senses to the brim,
make me taste obliteration, in this dimness let me dim.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Sikäli kuin Raamattu on ohjeellinen kirja ja Vartiotornin edellä:
Mt. 15:
10 Ja hän kutsui kansan tykönsä ja sanoi heille: "Kuulkaa ja ymmärtäkää.
11 Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen."
12 Silloin opetuslapset tulivat ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että fariseukset loukkaantuivat kuullessaan tuon puheen?"
13 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.
14 Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat."
15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus".
16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
18 Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.
19 Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
20 Nämä ihmisen saastuttavat; mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä." (KR38)

Se siitä mustasta makkarasta ja veriohukaisista.
Edit. Ajattelin ensin käyttää UM-käännöstä, mutta se on siinä määrin hullunkurinen, etten kerta kaikkiaan voinut.
Viimeksi muokannut Jaakko Ahvenainen, 20.07.2010 20:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vieras

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Tässä huomaankin nyt itsessäni Seuran tartuttaman farisealaisuuden: huomio kiinnitetään pikkuasioihin, vaikka suuremmat periaatteet edustavat aidompaa kristillisyyttä / Raamatun kantaa. Se on osa JT-ajattelua, josta voi olla vaikea päästä eroon.

Tämän tiedän, mutta silti ne verituotteet eivät silti mielellään ole ruokalistallani! Mistä on kyse?
Aaac
Viestit: 1644
Liittynyt: 28.04.2007 15:11

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja Aaac »

Veljeni, joka ei ole ollut JT enää yli 20 vuoteen, kokeili itsellään siedätyshoitoa. Hänelläkin oli vielä jäänteitä verikammosta. Hän maistoi verimakkaraa puolukkahillon kanssa, ja kammo oli poissa. Hän söi toisenkin.

Mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Uskon, että kuitenkin tosi paikan tullen sinäkin pystyt voittamaan verikammon ja ottamaan vastaan elämääpelastavan verensiirron. Verimakkaran syöntiin ei kenenkään tarvitse ryhtyä, eiväthän monet "normaali-ihmisetkään" voi sietää sitä.
Religionsfri.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja Tony »

Itsekään en ole koskaan verituotteita syönyt. Asiaan ei liity sinänsä mitään vt-seuramaista, vaan ajatus verestä elintarvikkeena on vain jotenkin vastenmielinen.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
rippeli
Viestit: 2454
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Minäkin kartoin kaikkia verituotteita vuosia erottamisen jälkeen, mutta sitten yhtenä päivänä avokki toi mustaa makkaraa evääksi kun olimme reissussa. Kun muutakaan ei ollut tarjolla niin sitä sitten söin ja hyvälle maistui. Verikammo lähti samantien.
Syödäänhän sitä lihaakin vaikka siinä on paljon verta sisällä joka tapauksessa.
Let me go Master I hate you so
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Tuo onkin hassua , että miten Seura viilaa pilkkua jopa veren aineosien välillä - mtä niistä sallitaan , mitä ei. Kuitenkin liha sisältää vähintäänkin noita kiellettyjä aine-osia , ei niitä uskoakseni voi mitenkään puristaa lihasta pois , koska ne ovat sitoutuneet lihaskudokseen.
Liha kuitenkin maistuu Jehovan todistajille , koska siitä on ainakin 'enin veri vuodatettu pois' , mutta makkarassa ei saisi olla edes jotain veren aine-osaa. :)
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Vieras

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Niinpä, sen verran nenästävedettäväksi, hassuksi haluaa seura jäsenistönsä todistaa
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Voi vaikuttaa hiukka härskiltä, mutta intissä ollessani SPR tuli pari kertaa vuodessa verta keräämään. Otollinen paikka: satoja henkilöitä. Ei tässä mitään, mutta kun päivälliseksi oli aina veriohukaisia, ei kertä kaikkiaan voinut olla muodostamatta tiettyjä assosiaatioita.

Nyt en voi käyttää verituotteita ruokana, en liioin sisäelimiä terveydelisistä syistä.
Nezumi
Viestit: 237
Liittynyt: 01.08.2007 12:18

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja Nezumi »

Mie muistan et olin vaan tyytyväinen, kun oli joku 'tekosyy' olla syömättä ala-asteelta ja siitä eteenpäin veriruokia. En oo koskaan muutenkaan tykännyt niin..^^
"You don't have to keep smiling for someone else..It's okay to smile for your own sake. "
Vieras

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Meillä kävi iäkäs sisar katsomassa sen toisen niistä kahdesta verivideosta ja sanoi, ettei ymmärtänyt yhtään mitään, mutta oli silti samaa mieltä JT:n verikiellosta.
Vieras

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Musiikit (Valtakunnan laulut) myös joskus kummittelevat sieltä menneisyydestä. Yksi niistä oli muuten jonkun suomalaisen (jonka nimeä en muista) säveltämä.

Raamattu on kyllä kohdallani vaihtunut pysyvästi kirkkoraamattuun enkä UMK:n perään haikaile. Jotkut (muutellut) raamatunkohdat kyllä saattavat lukiessa palata mieleen selityksineen.

JT-opetus on niin voimallinen (lue: manipuloiva), että joistakin seikoista / tavoista voi olla hankalaa hankkiutua eroon. Ruokarukouksen olen kylläkin jättänyt pois.
Vieras

Re: Verikielto jäänyt päälle

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Miten lie menee tarkasti se rajanveto saatanan maailman ja lahkon välillä musiikin alueella.

Valtakunnan laulut - ainakaan siellä lahkon kirkossa ei kai soiteta kuin näitä (säveltäjä ja sanoittaja lahkon jäseniä ? ja jos ainakin molemmat monotetaan, niin lahkon virsikirjasta teipataan kyseinen värssy peittoon ?)

Jos jt:n kotona auki olevasta radiosta tuleekin varoittamatta hengellistä musiikkia, tuleeko jt:n sulkea radio ?

Jos lahkon ulkopuolinen säveltäjä, joka on tehnyt hengellistä musiikkia, on tehnyt myös maalliseksi tarkoittamaansa musiikkia, niin sitä saa kuunnella ?

Vaikka on selvä että kukaan jt ei ole selvillä näistä sävellys-sanoitus-maallisuus-hengellisyys -kysymyksistä.

Elikkä voiko kukaan todeta muuta kuin että nämä musiikin alueellakin olevat säännöt ovat käytännössä mahdottomia ja osoittavat lahkon hölmöyttä ?
Vastaa Viestiin