Kyse ei olekaan siitä. Ovelta-ovelle saarnaaja ei millään kohtuullisuudella loukkaa kenenkään perustuslaillisia oikeuksia. Ovenavaajan uskonnonvapautta ei loukata siinä, jos lahkosaarnaaja kertoo hänelle muutaman sanan toisesta uskosta ja jatkaa matkaansa pyydettäessä. Esittämäsi esimerkki mielenosoituksesta toisen tiloissa on täysin eri asia kuin satunnainen käynti.PoterO kirjoitti: Sananvapaus ja uskonvapaus eivät ole mikään peruste muiden oikeuksien loukkaamiselle. Käytäntö voi joskus tietenkin olla toinen, kuten esim. ympärileikkauksen kohdalla.
Koska mitään ovenavaajan todellisia oikeuksia ei loukata, on asiaa käsittelevän tuomioistuimen sovellettava perusoikeusmyönteisyyttä eli asetettava perustuslain takaama sanan- ja uskonnonvapaus etusijalle taloyhtiön määräämää sääntöä vastaan. Näin ollen tapaus tuomittaneen vastaajan hyväksi ja syytteet hylätään. Tämä siis puhtaasti kuvitteellisena spekulaationa asian mahdollisesta oikeuskäsittelystä.