Erityisryhmät

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Erityisryhmät

Viesti Vieras 27.07.2010 12:14

Ennen (vanhaa valoa) JT:n keskuudessa ei ollut masennusta (=onnellinen kansa).

Sittemmin psyykkiset häiriöt on hyväksytty JT-piireissä ja aiheesta on oma mielenterveysaiheinen JT-julkaisu, jossa kehotetaan hoitamaan ongelmia asiantuntijalla ja käyttämään potilaalle määrättyjä lääkkeitä.

Jostakin luin, että JT:n keskuudessa olisi enmmän esimerkiksi masennusta ja skitsofreniaa kuin väestön keskuudessa keskimäärin. Oman JT:n keskuudessa tekemäni tähdenlennon aikana korviini kantautui ainakin kaksi itsemurhatapausta ja lavaltakin niistä joskus puhuttiin (=joku oli pantu näytteeseen kertomaan). Eräs beteliläinen sisar oli usein kokouksita poissa juuri masennuksen vuoksi.

Mutta kysymys kuuluu: Onko eettisesti oikein ruveta käännyttämään mielenterveyspotilaita ja mahdollisesti sekoittamaan päätä harhaisilla uskonkäsityksillä? Mielenterveyspotilaat koetaan käsittääkseni "helppona kenttänä", jotka kuitenkin ovat kiinnostuneita ehkä vain seuran vuoksi. Olen osallistunut tutkistelun pitoon psyykkisesti sairaan (kaksikin eri henkilöä) luona itsekin.

Myös alkoholistit ovat vapaata riistaa, josta saa helposti kienttätunteja lupailemalla parempaa elämää (tiedän yhden vanhimman, joka oli lahkossa vain omaa alkoholismiaan hoitaakseen). Eräs srk:mme mielenterveyspotilas sai vastailla kysymyksiin, mutta ei olisi koskaan päässyt kastelle tupakointinsa vuoksi. Oliko hän Jehovan hylkäämä sairautensa vuoksi, vai muuten vain ei täyttänyt Hallintoeliman vaatimuksia?

Myös vanhukset ovat kenttätunteja tuova kohderyhmä. Kirjiksessämme paheksuttiin hoitajaa, joka ei päästänyt todistajia vapaasti vanhusten hoitokotiin. Sanottiin, että "kauhea ihminen, päättää toisten puolesta".

Onko tällaisten erityisryhmien kalastelu ja käännyttäminen eettisesti oikein? JT-uskonto saattaa itsessään aiheuttaa ongelmia jo kaikin puolin terveellekin.
Vieras
 

Re: Erityisryhmät

Viesti Natsku 27.07.2010 14:42

Silloin, kun vielä jouduin hyppäämään kokouksissa, seurakunnassa oli yksi skitsofreenikko mies. Hän naureskeli itsekseen ja vastaili outoja juttuja (silloin, kun joku uskalsi antaa hänen vastata...). Mitä hyötyä oli tätäkin henkilö raahata kokouksiin, kun hän ei ilmiselvästikään ymmärtänyt koko touhusta mitään? Samoin, kun kokouksissa kävi kehitysvammainen poika. Eivät varmaan tällaiset henkilöt tajua koko touhusta yhtään mitään, ovat vain siellä määrää lisäämässä.
Natsku
 
Viestit: 53
Liittynyt: 18.08.2008 15:40
Paikkakunta: Kangasala

Re: Erityisryhmät

Viesti Johanneksen poika 27.07.2010 14:42

Vieras kirjoitti:Oman JT:n keskuudessa tekemäni tähdenlennon aikana korviini kantautui ainakin kaksi itsemurhatapausta ja lavaltakin niistä joskus puhuttiin (=joku oli pantu näytteeseen kertomaan). Eräs beteliläinen sisar oli usein kokouksita poissa juuri masennuksen vuoksi.


Tiedän kolme itsemurhatapausta noin kahdenkymmenen vuoden aikajanalla SAMASSA SEURAKUNNASSA, ja seurakunnan koko vaihteli noin 100 julistajan paikkeilla. Tuo otos varmasti ylittää keskimääräisen tason koko väestössä Suomessa.

Olen saanut kuulla erittäin luotettavalta taholta toistuvasti, että esim. Helsingin eräässä yksityisessä lääkärikeskuksessa (voin kertoa tuon paikan yksityisviestillä) käy useita Betelin asukkeja psykiatrilla säännöllisesti. Osa terapiapotilaista on jopa Betelin ylempää kastia.

Tämä mielenterveysongelma on erittäin yleinen Jehovan todistajien keskuudessa. Sitä tosin yritetään peitellä. Eihän "onnellinen kansa" voi kärsiä noin hävettävästä sairaudesta. Vartiotorniseuran alaisuudessa tämä sairaus joko kehittyy vähitellen masennukseksi tai pahenee entisestään, jos taipumus on ollut jo ennen JT:ksi tuloa. Pakko myöntää, että kun itse sairastuin 2000-luvun alkupuolella vakavaan masennukseen, osa siitä johtui seurakunnasta, vaikka toki pääosa tekijöistä olikin työperäistä.

Muutamia tekijöitä, mitkä vaikuttavat masennuksen kehittymiseen JT-seurakunnissa:
- riittämättömyyden tunne (koskaan ei kukaan tee tarpeeksi)
- suorittaminen ei ikinä lopu (seurakunnissa hengellisyys mitataan numeroilla ja raporteilla)
- jatkuvat oppimuutokset (esim. Harmagedonia siirretään ja sukupolvioppi muuttuu)
- karttamisjärjestely aiheuttaa monissa JT-suvuissa suunnatonta tuskaa, kun on pakko hylätä erotetut ja eronneet sukulaiset
- todellisia ystäviä ei seurakunnissa ole, ystävyys on aina "ehdollista"
- yksinäisyys (tämän kesän konventissa kehotettiin "ottamaan etäisyyttä" hiipuviin ja toimettomiin)
- omaa omaatuntoa ei saa käyttää, jos Vartiotorniseuran "omatunto" kertoo jossain asiassa toisin

Mielenterveysongelmat johtavat Jehovan todistajien piirissä usein alkoholiongelmaan. Betelistäkin on tämän takia lentänyt ihmisiä pihalle. Ei sielläkään kehdata kovin kauan katsella ihmistä, joka turvautuu pulloon ennemmin kuin Raamattuun (tai Vartiotorniseuran vaihtuviin opetuksiin). Tyhien viinapullojen varasto kertoo omaa karua kieltään Betelissä.

Ymmärrän kyllä sen, että Betelin johtoportaalla on todella hankala asema. Toisaalta he ovat "leipäpappeja" (heidän toimeentulonsa riippuu siitä, uskovatko he Brooklynin pappoja vai eivät), ja heidän on ainakin näyteltävä uskollista Vartiotornin palvojaa, vaikka tietävätkin tosiasiat Vartiotorniseuran oppisekoiluista ja peitellyistä toimintatavoista. Siinä joutuu psyyke koville. Osa ei kestä tuota kaksoiselämää, jolloin on turvauduttava jopa "kallonkutistajiin", vaikka niitä paheksuttiin voimakkaasti vielä 1900-luvun puolella.
(Luukas 12:2-3) – – Mutta ei ole mitään huolellisesti kätkettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä salaista, mikä ei tule tunnetuksi. Sen tähden se, mitä sanotte pimeässä, kuullaan valossa, ja se, minkä kuiskaatte yksityishuoneissa, saarnataan katoilta.
Käyttäjän avatar
Johanneksen poika
 
Viestit: 1100
Liittynyt: 29.04.2007 13:49
Paikkakunta: Espoo

Re: Erityisryhmät

Viesti Vieras 27.07.2010 16:00

hyväksyttävä peruste värväämiselle ja liittymiselle olisi uskonnollinen, uskonnostahan on kyse, eikä toisten heikkouksien etsiminen joihin värväämiskoukku tarttuisi.

Mutta tuo uskonnollisuus ei tässä 1914 -uskonnossa voi toimia, kun kyse on kristinopilla ja Raamatulla siipeilevästä syöpäläisestä, jonka pysyväisvalheet ja ajankohtaismotiivit, joista tosin maailmanlopun lähituleminen on myös pysyvä, ei voi ketään rehellisesti mukaansa ottaakaan.

Erilaiset ongelmat, joita lahko käyttää värväystyössä hyväkseen, kuten yksinäisyys, mielenterveyshäiriöt, alkoholismi vaikeutuvat hoidollisesti lahkossa taikka lahko estää hoitoa kokonaan.

Jostakin muusta uskonnollisesta yhteisöstä joka lähetti myös saarnaajia ulkomaille, muistuu mieleen "pomon" haastattelusta lehdessä, että hän myönsi luokseen tulevissa lähetyssaarnaajakandidaateissa olevan mielenterveyshäiriöisiä ja jo itse pyrkivänsä keskustelemaan siten että vaikuttimet paljastuisivat kristillisiksi (mahdollisesti heille järjestettiin koulutusta/rahoitusta, ei ole tietoa).

Eettisyys merkitsee rehellisyyttä ja avoimuutta, joista lahko ei välitä muutoinkaan, puhumattakaan siitä että erityisryhmissä menetelmiä sovelletaan käyttäen hyväksi kullakin olevia konkreettisia piirteitä, jotka voisivat vaatia vaikkapa lääkärin hoitoa, jos eettisyys olisi mukana.
Vieras
 

Re: Erityisryhmät

Viesti Bergerac 27.07.2010 23:36

Vieras kirjoitti:Ennen (vanhaa valoa) JT:n keskuudessa ei ollut masennusta (=onnellinen kansa).

Sittemmin psyykkiset häiriöt on hyväksytty JT-piireissä ja aiheesta on oma mielenterveysaiheinen JT-julkaisu, jossa kehotetaan hoitamaan ongelmia asiantuntijalla ja käyttämään potilaalle määrättyjä lääkkeitä.


Harmillinen asia tässä tilanteessa on se, että mikäli innokas tienraiskaajasisar vilpitön osa-aika-siivooja tai veli vilpitön vanhin maalari erinomaisella kokemuksellaan (miksei myös pari kolme vanhinta samaan rataan) saattaisi kehoittaa rukoilemaan, lukemaan kirjallisuutta tai lisää kenttää tai jättämään asian Jehovalle. Etenkin jos asiaan liittyy yksilön lisäksi perhe, joka saattaisi olla uhrina asiassa. Ja kenties samat alkuneuvot myös uhreille.

Tästä ns Seuran asentamasta kuvainnollisesta aivopultista on joskus ollut puhetta. En ole itse kuullut, että siihen olisi suoraa lääketieteellistä täsmälääkettä tai lääkettä jonka vilpitön Jehovan Todistaja vapaaehtoisesti ottaisi. Internet, ja tämäkin sivusto,on mielestäni hyvä kuvainnollinen virike- sekä tuki lääke ko kohderyhmälle.
Jemenin (Yemen) valtioon ?
-Jehovan Todistajia ei taida runsaammin näkyä
-Jemenissä voi saada ankaran tuomion asioista, jotka eivät ole rikoksen alaisia joissakin muissa maissa

Oma maa mansikka, muu maa must()ikka. Suomi Suomena.
Käyttäjän avatar
Bergerac
 
Viestit: 1568
Liittynyt: 28.04.2007 08:15
Paikkakunta: Jersey

Re: Erityisryhmät

Viesti rippeli 28.07.2010 12:11

Sehän on fakta, ettei kukaan normaali aikuinen lahkoon hurahda. Pitää olla hankala elämäntilanne, taikka muuten hieman sekaisin. Kaikenlaisia hiippareita tuli nähtyä lahkoaikanani, mutta toisaalta taisin olla aika sekaisin itsekin.
take your place inside the fire with me.
Käyttäjän avatar
rippeli
 
Viestit: 884
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Erityisryhmät

Viesti Jaakko Ahvenainen 28.07.2010 12:29

Olen ollut havaitsevinani faktasta poikkeuksia.
1975 saapui ja sitten... tuli loppu. Ajattele: näkymätön paruusia, näkymätön taivas, näkymätön harmagedon, näkymättömät opettajat, näkymätön paratiisimaa, näkymätön valtakunta, näkymätön totuus, näkymätön... ! Kas näin. Kuuntelehan!
Käyttäjän avatar
Jaakko Ahvenainen
 
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Erityisryhmät

Viesti Vieras 28.07.2010 13:38

Poikkeuksia on. Eräs eläkkeelle siirtynyt rouva oli suunnitellut tutkivansa eläkepäivinään Raamattua ja sopivasti sattui sisar ovelle, joka halusi ilmaiseksi tarjota raamatuntutkistelua. Rouva ilahtui ja otti sisaren vastaan. Pian hän huomasi, että tutkittiinkin erilaista Raamattua, UMK:ta ja että häntä alettiin vetää mukaan johonkin. Kutsuttiin Valtakunnansalille ja oltiin aina oven takana eikä kehdannut sanoa "ei". Todistajilla oli ketunhäntänsä kainalossa: "ilmainen raamatuntutkistelu!"

Sitten alkaa se kognitiivinen dissonanssi sekoittaa päätä ja hämärtämään todellisuutta. Vähitellen. Manipulointiohjelma käynnistyy huomaamatta, pikkuhiljaa eikä uskonnon "valinnan" voi sanoa tapahtuvan uskon tai omatunnon perusteella. Kyse on päätä seloittavasta käännytyksestä. Sanovat vielä, "ettei yksin voi ymmärtää Raamattua" (vaikka kristillisyyden peruasiat ovat varsin yksinkertaisia, loppujen lopuksi: rakkaus, anteeksianto ym.)
Vieras
 

Re: Erityisryhmät

Viesti Vieras 28.07.2010 15:14

" Sanovat vielä, "ettei yksin voi ymmärtää Raamattua" " -Ei ole ennen ollutkaan tiedossa että Raamatussa on kollektiivisen ymmärtämisen postulaatti, yksi ihminen on tyhmä, mutta kokoapas niistä porukka, niin johan rupeaa järki leimahtelemaan.

"ettei kukaan normaali " -mennee taas määrittelylinjalle, jos niin katsotaan. Ainakin voitaneen sanoa, että lahkoon hurahtaessaan rupeaa muuttumaan vähemmän ja vähemmän normaaliksi.
Vieras
 

Re: Erityisryhmät

Viesti Vieras 28.07.2010 16:41

Vieras kirjoitti:"ettei kukaan normaali " -mennee taas määrittelylinjalle, jos niin katsotaan. Ainakin voitaneen sanoa, että lahkoon hurahtaessaan rupeaa muuttumaan vähemmän ja vähemmän normaaliksi.


Ensin alkaa ne sukulaiset ihmetellä, kun ei se vietä enää mitään juhlapäivä tai pidä yllä yhteyksiä. Sitten, kun tavataan, se yrittää aina vaan käännyttää ja pyytelee jollekin salille ja ehdottelee, että voisi tutkia jotain jehovan todistajien kirjaa. Sitten se fanaattisesti ramppaa ihmisten ovilla kertomassa uskonnosta. Hyvää tarkoittavien sukulaisten ja ystävien yritykset pelastaa lahkolta, uusi JT ymmärtää Saatanan keinoiksi estää lukemasta Raamattua (lue: UMK). Sitten se alkaa pelätä demoneita ja Harmagedonia ja uskoo rakentavansa talon paratiisissa hyvin pian.

Jos on lapsia, koulunkäynnistä ei enää välitetä enää tuon taivaallista.

Näin se UMK muuttaa ihmistä!

Aina yritetään sitten antaa normaali vaikutelma, ettei oltaisi mitään kummallisia lahkolaisia.
Vieras
 

Re: Erityisryhmät

Viesti Astrologi 28.07.2010 19:22

Sittemmin psyykkiset häiriöt on hyväksytty JT-piireissä ja aiheesta on oma mielenterveysaiheinen JT-julkaisu, jossa kehotetaan hoitamaan ongelmia asiantuntijalla ja käyttämään potilaalle määrättyjä lääkkeitä.


Tämän julkaisun haluaisin nähdä.

Olen kärsinyt mielenterveysongelmista jo Jehovan todistaja -aikanani ja silloin mietitytti ihmisten suhtautuminen. Eräs sisar tuli vierailemaan mielisairaalan osastolle, jossa olin, ja ensitöikseen hän kysyi minulta, että olenko ollut tekemisissä demonien kanssa. Se ei ollut asia, jonka itse olisin ensimmäiseksi ottanut puheeksi vieraillessani psykiatrisen osaston potilaan luona. :x

Oma vointini oli jehovantodistajuuden loppuaikoina heikko mielenterveyden osalta. Oloni parani kun taistelin itseni ulos järjestöstä. Muistan, että seurakunnassa eräs tienraivaajasisar kertoi julkisesti sairastavansa masennusta, ja hän sai paljon myötätuntoa ja hymistelyä osakseen. Itse en saanut samaa kohtelua. Ensin vanhimmat ehdottivat avuksi kentällä käyntiä. Sillä hoituisi ongelmat. Kun hakeuduin opiskelemaan, vanhimmat alkoivat epäillä mielenterveyteni sittenkin menneen kokonaan.
Astrologi
 
Viestit: 144
Liittynyt: 30.04.2007 15:37

Re: Erityisryhmät

Viesti Vieras 28.07.2010 20:14

"porukka, niin johan rupeaa järki leimahtelemaan. " -joukossa tyhmyys tiivistyy, tapasi muuan pappi sanoa, huumorimiehiä, oli nimittäin Jouko.

" Oloni parani kun taistelin itseni ulos järjestöstä" -ja onneksi olkoon. Et ole mikä tahansa, tiedämme, että monelle irti pääseminen on vaikeaa.

"vanhimmat alkoivat epäillä mielenterveyteni sittenkin menneen kokonaan." -tämä on hirvittävä henkisen väkivallan muoto. On ymmärrettävää ja normaalia että semmoisissa oloissa tulee masennusoireita. en tiedä onko helppoa ohjata ajatuksiaan tietoisesti muihin ja myönteisiin asioihin, huomisen hyvään, ja ruvetaa saamaan niihin myönteisiä tunteita, ilon odotuksia, toiveikkuutta ja sen semmoista.
Vieras
 

Re: Erityisryhmät

Viesti Astrologi 29.07.2010 19:42

Astrologi kirjoitti:
Sittemmin psyykkiset häiriöt on hyväksytty JT-piireissä ja aiheesta on oma mielenterveysaiheinen JT-julkaisu, jossa kehotetaan hoitamaan ongelmia asiantuntijalla ja käyttämään potilaalle määrättyjä lääkkeitä.

Tämän julkaisun haluaisin nähdä.




Aivan oikeasti, mikä on tämän julkaisun nimi, tietääkö joku? Ja onko ketään, jolta saisin kyseisen kirjasen?
Astrologi
 
Viestit: 144
Liittynyt: 30.04.2007 15:37

Re: Erityisryhmät

Viesti Vieras 29.07.2010 21:09

Veljesseura.org sivukartta: jt:t ja skientologia, submitted by lehtiveli 4.3.2008 kertoo nykyään mielenterveyshoitoon suhtauduttavan suht. asiallisesti.

http://www.Kartetut.org seminaari: jt ja ihmisoikeudet siteeraa vt 08 15/1 s. 26-27: Masennuksen takana on saatana. hoitona siis Raamattu, rukoukset ja kokouksissa käynti.

Seminaari taisi olla v. 2010 pidetty. (löytyi googlettamalla jt miel.terv. hoito)

Elikkä on hyvä kysymys, että mikä se kysytty julkaisu olisi
Vieras
 

Re: Erityisryhmät

Viesti Jaakko Ahvenainen 29.07.2010 22:33

Lukijoiden kysymyksiä
Olisiko kristityn viisasta hakea apua mielenterveyden ammattilaisilta?

Joistakin maista saapuneet raportit osoittavat, että mielenterveyshäiriöt ovat lisääntyneet näinä ”viimeisinä päivinä” (2. Timoteukselle 3:1). Kristityt tuntevat syvää myötätuntoa niitä uskovia tovereitaan kohtaan, joilla on sellaisia ongelmia, mutta he ymmärtävät, että jokaisen täytyy itse päättää, hakeutuuko hän hoitoon ja, jos hakeutuu, millaiseen. ”Kukin joutuu kantamaan oman kuormansa.” (Galatalaisille 6:5.) Jotkut, joilla on paha skitsofrenia, kaksisuuntainen mielialahäiriö, syvä, kliininen depressio, pakkoneuroosi, sairaalloinen halu vahingoittaa itseään tai jokin muu ahdistava häiriö, ovat kyenneet viettämään suhteellisen normaalia elämää hankittuaan sopivaa ammattiapua.

Paikka paikoin on tullut lähes muotiasiaksi hakeutua jonkinlaiseen terapiaan. Monissa tapauksissa potilaalla ei ole vakavia mielenterveyshäiriöitä vaan vaikeuksia selvitä jostain elämäntilanteesta. Tehokkainta apua elämän ongelmien ratkaisemiseen annetaan kuitenkin Raamatussa (Psalmit 119:28, 143). Raamatun kautta Jehova antaa viisautta, ajattelukykyä ja tosi tietoa – jotka kaikki ovat omiaan vahvistamaan meitä henkisesti ja tunneperäisesti (Sananlaskut 2:1–11; Heprealaisille 13:6). Voimakas sisäinen kuohunta voi toisinaan saada uskolliset Jumalan palvelijat puhumaan mielettömästi (Job 6:2, 3). Jaakobin kirjeen 5:13–16:ssa kannustetaan tällaisia kristittyjä pyytämään vanhimmilta apua ja neuvoa. Kristitty saattaa olla hengellisesti sairas, häntä voi ahdistaa jokin muuttumaton tilanne, hän voi kokea äärimmäistä painetta, tai hän voi tuntea, että häntä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti (Saarnaaja 7:7; Jesaja 32:2; 2. Korinttilaisille 12:7–10). Sellainen ihminen voi saada apua vanhimmilta, jotka ’sivelevät häneen öljyä’ – eli antavat taitavasti lohduttavia raamatullisia neuvoja – ja myös ’rukoilevat hänen edestään’. Mihin se johtaa? ”Uskon rukous tekee huonovointisen terveeksi, ja Jehova nostaa hänet ylös [hänen epätoivostaan tai siitä tunteesta, että Jumala on hylännyt hänet].”

Entä jos jonkun henkinen ahdistus ja hämmennys jatkuu huolimatta hengellisten paimenten taitavasta avusta? Jotkut ovat sellaisessa tilanteessa päättäneet mennä perusteelliseen terveystarkastukseen (vrt. Sananlaskut 14:30; 16:24; 1. Korinttilaisille 12:26). Tunneperäisen tai henkisen ahdistuksen takana voi olla fyysinen ongelma. Sellaisen ongelman hoitaminen on joskus huojentanut mielenterveyshäiriöstä kärsivän ihmisen tilaa. Jos mitään fyysistä ongelmaa ei löydy, lääkäri saattaa pyynnöstä suositella jotakuta mielenterveyden ammattilaista. Miten silloin pitäisi toimia? Kuten jo todettiin, jokaisen yksilön on ratkaistava asia itse. Toisten ei tule arvostella tai tuomita häntä (Roomalaisille 14:4).

On kuitenkin osoitettava käytännöllistä viisautta ja huolehdittava siitä, ettei Raamatun periaatteita unohdeta (Sananlaskut 3:21; Saarnaaja 12:13). Kun on kyse fyysisestä sairaudesta, potilailla on edessään kirjava valikoima hoitovaihtoehtoja koululääketieteestä esimerkiksi sellaisiin hoitomuotoihin kuin luontaishoitoon, akupunktuuriin ja homeopatiaan. Mielenterveyden ammattilaisiakin on monenlaisia. Jotkut käyttävät analyyttista psykoterapiaa tai pyrkivät ehkä muilla tavoin kaivautumaan potilaan menneisyyteen yrittäessään selvittää, mistä epätavallinen käytös tai tuskalliset tunteet johtuvat. Käyttäytymisterapiaa antavat henkilöt voivat yrittää auttaa potilasta oppimaan uusia käyttäytymismalleja. Jotkut mielenterveyden ammattilaiset uskovat, että useimpia mielenterveyshäiriöitä pitäisi hoitaa lääkkeillä. Toisten kerrotaan suosittelevan ruokavaliota ja vitamiineja.

Potilaiden ja heidän perheenjäsentensä pitäisi olla varovaisia harkitessaan näitä vaihtoehtoja (Sananlaskut 14:15). On merkittävää, että professori Paul McHugh, Johns Hopkinsin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan psykiatrian ja käyttäytymistieteiden laitoksen johtaja, sanoo mielenterveysalan olevan ”alkeellinen lääketieteen haara. Sillä ei ole helppoa keinoa esittää perusteita ehdotuksilleen, koska se käsittelee ihmiselämän monimutkaisimpien alueiden – mielen ja käyttäytymisen – häiriöitä.” Sen vuoksi ovi jää auki omituisille ja petollisille hoitomuodoille, samoin kuin sellaisille hyvissä aikeissa suunnitelluille hoitomuodoille, joista saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

On myös syytä mainita, että vaikka monet psykiatrit ja psykologit ovat akateemisen loppututkinnon suorittaneita ammattilaisia, monet muut, joilla ei ole ammattipätevyyttä, toimivat omin päin neuvojina tai terapeutteina. Jotkut ovat käyttäneet paljon rahaa hakiessaan apua sellaisilta epäpäteviltä ihmisiltä.

Vaikka kyse olisikin koulutetusta, pätevästä mielenterveyden ammattilaisesta, on syytä harkita joitakin seikkoja. Kun valitsemme lääkäriä tai kirurgia, meidän on varmistauduttava siitä, että hän kunnioittaa Raamattuun perustuvia näkemyksiämme. Samoin olisi vaarallista kääntyä sellaisen mielenterveyden ammattilaisen puoleen, joka ei kunnioita uskonnollisia ja moraalisia näkemyksiämme. Monet kristityt pyrkivät kovasti henkisistä ja tunneperäisistä ongelmista huolimatta säilyttämään ”saman asenteen, joka oli Kristuksella Jeesuksella” (Roomalaisille 15:5). He ovat aivan aiheellisesti kiinnostuneita kenen tahansa sellaisen asenteista, joka voisi vaikuttaa heidän ajatteluunsa tai käytökseensä. Joidenkin ammattiauttajien mielestä kaikki Raamattuun perustuvat rajoitukset ovat tarpeettomia ja mahdollisesti vahingollisia mielenterveydelle. He voivat hyväksyä Raamatussa tuomittuja tapoja, esimerkiksi homoseksuaalisuuden tai aviollisen uskottomuuden, ja jopa suositella sellaisia.

Tällaiset ajatukset kuuluvat asioihin, joita apostoli Paavali sanoi ”sen ristiriitaisuuksiksi, jota valheellisesti nimitetään ’tiedoksi’” (1. Timoteukselle 6:20). Ne ovat ristiriidassa Kristusta koskevan totuuden kanssa ja ovat osa tämän maailman ”filosofiaa ja tyhjää petosta” (Kolossalaisille 2:8). Raamatussa osoitetaan selvästi, miten voidaan ratkaista, mikä on tosi viisautta: ”Ei ole viisautta eikä mitään tarkkanäköisyyttä eikä mitään neuvoa Jehovaa vastaan.” (Sananlaskut 21:30). Sellaiset mielenterveyden ammattilaiset, jotka sanovat ”hyvää pahaksi ja pahaa hyväksi”, ovat ”huonoa seuraa”. Sen sijaan että he auttaisivat tasapainottomia mieliä paranemaan, he ’turmelevat hyödylliset tavat’. (Jesaja 5:20; 1. Korinttilaisille 15:33.)

Jos siis kristitty pitää tarpeellisena hakea apua joltakulta mielenterveyden ammattilaiselta, hänen tulee miettiä tarkoin tämän pätevyyttä, asennetta ja mainetta sekä sitä, miten tämän suosittelema hoito voi vaikuttaa häneen. Jos ahdistunut kristitty ei pysty tekemään tätä itse, kenties joku kypsä, läheinen ystävä tai sukulainen voi auttaa. Jos kristitty on epävarma jonkin hoitomuodon viisaudesta, hänestä voi tuntua hyödylliseltä puhua seurakunnan vanhinten kanssa – vaikka lopullisen ratkaisun tekee hän itse (tai hänen vanhempansa tai hän tekee sen puolisonsa kanssa).

Tiede pystyy nykyään lievittämään kärsimyksiä paljon tehokkaammin kuin menneinä aikoina. Silti on monia sairauksia – sekä fyysisiä että psyykkisiä – joita ei tällä hetkellä voida parantaa ja joita täytyy kestää läpi tämän asiainjärjestelmän (Jaakobin kirje 5:11). Sillä välin ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja”, vanhimmat ja kaikki muut seurakunnan jäsenet pyrkivät lohduttamaan ja tukemaan sairaita. Ja Jehova itse vahvistaa heitä kestämään, kunnes koittaa loistoisa aika, jolloin ei enää ole sairauksia. (Matteus 24:45; Psalmit 41:1–3; Jesaja 33:24.)

Alaviitteet:
Joskus jotakuta voidaan pyytää menemään psykiatriseen arviointiin, kenties silloin kun häntä harkitaan johonkin korkeaan asemaan. On jokaisen oma asia ratkaista, meneekö sellaiseen arviointiin vai ei, mutta on syytä muistaa, että psykiatrinen arviointi ei ole psykiatrista hoitoa.
Ks. kirjoitusta ”Masennuksen voittaminen” Vartiotornista 1.3.1990.
Sopivat lääkkeet tuntuvat tepsivän joihinkin mielenterveyshäiriöihin hyvin. Mutta näitä lääkkeitä täytyy käyttää varovasti ja pätevien ja kokeneiden lääkärien tai psykiatrien valvonnassa, sillä niillä voi olla vakavia sivuvaikutuksia, jos niitä ei annostella oikein.
Ks. kirjoitusta ”Kun kristityllä on psyykkisiä vaikeuksia” Vartiotornista 15.10.1988.

Lähde: w96 1/9 ss 30-31
Ylläolevat tiedot vaikuttavat kovin heppoisilta, kuten asiaan sopii. Kysellystä ohjevihkosta en ole kuullut.
1975 saapui ja sitten... tuli loppu. Ajattele: näkymätön paruusia, näkymätön taivas, näkymätön harmagedon, näkymättömät opettajat, näkymätön paratiisimaa, näkymätön valtakunta, näkymätön totuus, näkymätön... ! Kas näin. Kuuntelehan!
Käyttäjän avatar
Jaakko Ahvenainen
 
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Seuraava

Palaa alueelle Jehovan todistajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 1 vierailijaa

cron