hyväksikäyttötapaus (Vuodelta 2008)

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

hyväksikäyttötapaus (Vuodelta 2008)

ViestiKirjoittaja JarkkeParkkeBabylon5 » 24.05.2012 00:26

Jehovan todistajien yhteisöä ravistelee insesti- ja pedofiliaskandaali, jossa 74-vuotias isoisä tuomittiin neljän lapsen hyväksikäytöistä.

Uhrit olivat 5-11-vuotiaita tyttöjä. Kaksi tytöistä on miehen omia lapsenlapsia.

Käräjäoikeus arvioi lapsenlapsiin kohdistuneet hyväksikäytöt törkeiksi.

Sekä 74-vuotias että uhrit perheineen kuuluvat Jehovan todistajiin. Mies tuomittiin Espoon käräjäoikeudessa kolmen vuoden vankeuteen.

Rikokset ovat tuomion mukaan tapahtuneet Espanjassa, Virossa ja Espoossa vuosina 2003-2005. Vyyhti alkoi selvitä Teneriffan-lomalla, jolla oli mukana kaksi tyttöä.

- Tuttavaperhe oli ottanut (74-vuotiaan) mukaan lomalle vähän kuin ukiksi. Oma tyttöni oli mukana heidän tyttönsä kaverina, kertoo 9-vuotiaana hyväksikäytetyn tytön äiti.

- Tytöt tulivat kertomaan, mitä oli tapahtunut. Laitoin kaiken heti paperille.

Äidin mukaan hänen tyttärensä on toipunut tapauksesta varsin hyvin, vaikka välillä on ollut vaikeaakin. Tutkintakin kesti vuosia ennen tuomiota.

- Ensi alkuun meitä ei uskottu, vaan ihan suoraan sanoen naurettiin, että sehän on hieno mies, älkäähän nyt.

Teneriffan-lomalla hyväksikäyttö rajoittui kosketteluun ja masturbointiin tyttöjen nähden.

Esitutkinnassa alettiin epäillä myös kahden lapsenlapsen hyväksikäyttöä, joka tuomion mukaan eteni selvästi pidemmälle.

Etenkin vanhempi sukulaistytöistä on kärsinyt mm. masennuksesta sekä luottamuksen ja turvallisuudentunteen puutteesta.

Teot tapahtuivat hiihtolomalla Espanjassa sekä kotioloissa Virossa ja Suomessa. 74-vuotias hoiti tyttöjä usein, ja häntä pidettiin lapsirakkaana ihmisenä.

Teneriffan osalta mies myönsi osan syytteistä. Lapsenlasten törkeän hyväksikäytön hän kiisti oikeudessa kokonaan.

74-vuotias lähti jo 90-luvun alussa Viroon lähetystöihin Neuvostoliiton romahdettua.

Hän oli perustamassa erästä paikallista seurakuntaa.

- Osa ihmisistä siellä on pitänyt häntä hyväntekijänä, joka toi vaatteita ja muuta. Kun miehen näkee, kukaan ei uskoisi tätä hänestä, sanoo 9-vuotiaan tytön perheystävä.

Virolaisen käyntikorttinsa mukaan 74-vuotias oli siellä seurakunnan esivalvoja, kierrosvalvoja ja sairaalakomitean jäsen.

- Vanhimpien pitäisi olla esikuvia, mutta hän on viitannut kintaalla Raamatun periaatteille, ystävä kertoo.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/74-vu ... 19290.html

Minä en jummarra miksi laittaa mies kaitsemaan lapsiaan, jos miehellä on hoivaviettiä niin paljon, että haluaa hoitaa jopa vieraiden lapsia, niin jotain täytyy olla vinossa silloin.

Luonto laittoi hoivavietin vain äideille. Me miehet olemme saalistajia, ei meillä ole hoivaviettiä.

Luonto tarkoitti miehet metsästämään ruokaa metsästä perheelleen ja vartioimaan perhettään ja reviiriään ja lyömään viholliset maahan.

Jos miehellä olisi ollut voimakas hoivavietti, hän ei olisi pystynyt tähän tehtävään jonka luonto määräsi hänelle.
Viimeksi muokannut Tony päivämäärä 24.05.2012 19:08, muokattu yhteensä 1 kerran
Syy: Ostikko muokattu informatiivisemmaksi
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
JarkkeParkkeBabylon5
 
Viestit: 1238
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: hyväksikäyttötapaus

ViestiKirjoittaja Markku Meilo » 24.05.2012 00:41

Tää P.R. oli jt-pintaliitäjä mun nuoruudessa, jalostui ajan oloon jt-pedofiiliksi.
Markku Meilo
 
Viestit: 7920
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: hyväksikäyttötapaus

ViestiKirjoittaja Vieras » 24.05.2012 09:25

Sitten että millä tavoin jt osallistuu asiasta keskustelemaan, ehkä ei ensimmäiseksi sano että meillä on rakkaus keskuudessamme.
Totuusko sitten ?
Jt kaiketi suhtautuu torjuvasti, puhuu vain kysyttäessä jos kokee että on pakko. Oleellista kuitenkin on että lahko on kurinpito-organisaatio, jossa syntejä, sikäli kuin niitä on vähän, niin se johtuu toinen toisensa silmälläpidosta ja valvonnasta. Mutta tuo yhteisö suorastaan vetää seksuaalisesti poikkeavia ja jostain syystä johto heitä suojelee. Taloudellisten etujen takia, kuten muutoinkin lahko toimii.
Vieras
 

Re: hyväksikäyttötapaus

ViestiKirjoittaja Vieras » 24.05.2012 12:04

"Luonto laittoi hoivavietin vain äideille.
Me miehet olemme saalistajia, ei meillä ole hoivaviettiä."


Aikamoinen loukkaus tuo lausunto nykyajan isiä kohtaan,
jotka nykyisin hoitavat yhdessä äitien kanssa lapsiaan.
Jäävät jopa isyyslomallekin.

Aito Tarzan siis vain raataa saaliin perässä ja Jane on kotona vaihtamassa vaippoja?

Viittaa jopa pedofiiliin tyyppiin-kö, jos isä hoivaa lapsiaan?
Taitaa olla isättöminä kasvaneitten lapsien kateellista puhetta...
Vieras
 

Re: hyväksikäyttötapaus

ViestiKirjoittaja JarkkeParkkeBabylon5 » 24.05.2012 16:21

Vieras kirjoitti:

Aito Tarzan siis vain raataa saaliin perässä ja Jane on kotona vaihtamassa vaippoja?



Jos Tarzan ei hyppää saaliin perässä, Jane ja lapset näkevät nälkää.

Näin olisi tietysti etenkin silloin jos ei olisi työttömyyskorvausjärjestelmiä, mutta kun ne on, niin iskätkin voi "osallistua" hieman saadakseen paremmin pimppaa(siis äidiltä).

Kaikkihan pyörii tosi asiassa lasten ja äidin ympärillä, eikö totta.
Täytyyhän siitä saada jotain että sellasta viitsii tehdä.

Mutta tarkoitin kuitenkin enimmäkseen sitä , että miehen ei tulisi hoivata vieraiden lapsia.
Jotkut äidit ovat antaneet jonkun tutun miehen kaitsea lapsiaan, se on minusta outoa, koska lapsia tulisi suojella.

Kun ei anneta alun alkaenkaan kenenkään tuttava-miehen olla lapsien kanssa tekemisissä, niin vältytään mahdolliselta pedofiilin hyökkäykseltä. Ennalta ehkäisevää toimintaa siis.

Huh,huh vaikee vääntää rautalangasta tämmösiä asioita, jokainen käyttäköön havaintokykyään.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
JarkkeParkkeBabylon5
 
Viestit: 1238
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: hyväksikäyttötapaus

ViestiKirjoittaja Filippos » 24.05.2012 18:26

Minäkin olen ollut lastenhoitajana nuorempana, eikä kyllä tullut pieneen mieleenikään alkaa siinä pedofilioimaan. Suoraan sanottuna typerä ajatuskin, että kaikki miehet, jotka lapsia hoitaa on automaattisesti pedofiilejä. :roll:
Avatar
Filippos
 
Viestit: 735
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: hyväksikäyttötapaus

ViestiKirjoittaja Filippos » 24.05.2012 18:30

Ja toisaalta opettajuus on aina ollut mulle se ykkösvaihtoehto ammatinvalinnassa. Aineenopettajana olen tekemisissä nuorimmillaan 12 -vuotiaiden lasten kanssa. Olen myös pitänyt eka luokkalaisille matematiikkakerhoa. Onko opettajan ammattikin siis miehiltä kiellettyä?
Avatar
Filippos
 
Viestit: 735
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: hyväksikäyttötapaus

ViestiKirjoittaja JarkkeParkkeBabylon5 » 24.05.2012 19:06

Filippos kirjoitti:Minäkin olen ollut lastenhoitajana nuorempana, eikä kyllä tullut pieneen mieleenikään alkaa siinä pedofilioimaan. Suoraan sanottuna typerä ajatuskin, että kaikki miehet, jotka lapsia hoitaa on automaattisesti pedofiilejä. :roll:


No, en tyrkytä omia näkemyksiäni, ne ovat aika varmaan puutteellisia, ja olenhan minäkin hoitanut lapsia jopa teini-ikäisenäkin, ja omaa lasta sitten kun se mun poika pomppas kohdusta päivänvaloon.
Eikä minullakaan ole ollut pedofiilaus mielessä.

Mutta mikä siis neuvoksi, ei pedofiilin otsassa lue että pedofiili. Pedofiilit tekeytyvät mukaviksi ja luotettavan tuntuisiksi, jotta saavat pedofiilata lapsia.

Jos ei olla varuillaan ja annetaan lasten olla tekemisissä enemmänkin puolituttujen miesten kanssa, niin jostain sellaisesta tilanteestahan ne pedofiilit ilmaantuvat.

Mut tää on kait joidenkin vaikea käsittää, ja sitten itketään kun pedofiili ilmaantuu.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
JarkkeParkkeBabylon5
 
Viestit: 1238
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: hyväksikäyttötapaus (Vuodelta 2008)

ViestiKirjoittaja Bunica » 24.05.2012 19:53

Kyllä niitä Jarkke on naisissakin pedofiilejä. Ei voimakas hoivavietti tai lasten kanssa viihtyminen kerro kenenkään - ei naisen eikä miehen - taipumuksista pedofiliaan. On ikävää, että näiden inhottavien tapausten vuoksi monet hyvät ja kunnolliset kypsässä iässä olevat ihmiset - miehet ja naiset - rupeavat välttelemään lasten kanssa touhuamista, ettei vain leimautuisi pedofiiliksi. Ja siitäkin kärsii eniten juuri lapset.
Bunica
 
Viestit: 117
Liittynyt: 15.08.2009 19:11

Re: hyväksikäyttötapaus

ViestiKirjoittaja Vieraas » 24.05.2012 20:33

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Jos Tarzan ei hyppää saaliin perässä, Jane ja lapset näkevät nälkää.

Historioitsija Jukka Relander lainasi vastikään teosta joka kertoi muuta. Karkeasti ottaen kuulemma perhe on esihistoriassa elänyt naisten harjoittamalla viljelyllä ja keräilyllä, miehet ovat käyneet metsällä testosteronipäissään harrastuspohjalta. Tuloksista ovat toki saaneet nauttia kaikki ja esim. arktisilla alueilla tuo Tarzan/Jane-kuvio on ollut voimassa. Mutta vain pienessä osassa maailmaa, kertoi historioitsija lukeneensa.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Kun ei anneta alun alkaenkaan kenenkään tuttava-miehen olla lapsien kanssa tekemisissä, niin vältytään mahdolliselta pedofiilin hyökkäykseltä. Ennalta ehkäisevää toimintaa siis.

Sori, mutta omasta mielestäni kuulostaa vallan kummalliselta ajatukselta, että lähtökohtaisesti jokaista pitäisi ajatella potentiaalisena pedofiilina. Karmaiseva maailmankuva.
Totuus vapauttaa teidät.
Avatar
Vieraas
 
Viestit: 2070
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: hyväksikäyttötapaus

ViestiKirjoittaja JarkkeParkkeBabylon5 » 24.05.2012 21:23

Vieraas kirjoitti:Historioitsija Jukka Relander lainasi vastikään teosta joka kertoi muuta. Karkeasti ottaen kuulemma perhe on esihistoriassa elänyt naisten harjoittamalla viljelyllä ja keräilyllä, miehet ovat käyneet metsällä testosteronipäissään harrastuspohjalta. Tuloksista ovat toki saaneet nauttia kaikki ja esim. arktisilla alueilla tuo Tarzan/Jane-kuvio on ollut voimassa. Mutta vain pienessä osassa maailmaa, kertoi historioitsija lukeneensa.


Pappani muutti perheineen Karesuvantoon - sinne pohjoiseen käsivarteen.

Heidän piti ihan kokopäiväisesti kalastaa tunturi-järvistä kalaa, jotta saivat ruokaa elääkseen, ei ne pelkällä viljalla ihmiset elä. Vilja on siinä tärkeä ruoka, mutta ihminen tarvii lihaa myös.

Silloin ei ollut työttömyyskorvausjärjestelmiä mitään, eli rahaa ei ollut kuin mitä sai töistä vähän savotoilta.


Vieraas kirjoitti:Sori, mutta omasta mielestäni kuulostaa vallan kummalliselta ajatukselta, että lähtökohtaisesti jokaista pitäisi ajatella potentiaalisena pedofiilina. Karmaiseva maailmankuva.


Kiitos kritiikistä, se jalostaa, olen iloinen.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
JarkkeParkkeBabylon5
 
Viestit: 1238
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: hyväksikäyttötapaus

ViestiKirjoittaja Vieraas » 24.05.2012 21:32

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:
Vieraas kirjoitti:Historioitsija Jukka Relander lainasi vastikään teosta joka kertoi muuta. Karkeasti ottaen kuulemma perhe on esihistoriassa elänyt naisten harjoittamalla viljelyllä ja keräilyllä, miehet ovat käyneet metsällä testosteronipäissään harrastuspohjalta. Tuloksista ovat toki saaneet nauttia kaikki ja esim. arktisilla alueilla tuo Tarzan/Jane-kuvio on ollut voimassa. Mutta vain pienessä osassa maailmaa, kertoi historioitsija lukeneensa.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Pappani muutti perheineen Karesuvantoon - sinne pohjoiseen käsivarteen.

Se taitaa olla juuri mainittuja arktisia alueita?

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Heidän piti ihan kokopäiväisesti kalastaa tunturi-järvistä kalaa, jotta saivat ruokaa elääkseen, ei ne pelkällä viljalla ihmiset elä. Vilja on siinä tärkeä ruoka, mutta ihminen tarvii lihaa myös.

Tarkkaan ottaen ei tarvii, minulla on silminnäkijähavaintoja asiasta. :)
Totuus vapauttaa teidät.
Avatar
Vieraas
 
Viestit: 2070
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: hyväksikäyttötapaus

ViestiKirjoittaja JarkkeParkkeBabylon5 » 24.05.2012 22:29

Vieraas kirjoitti:Tarkkaan ottaen ei tarvii, minulla on silminnäkijähavaintoja asiasta. :)


No,mimmosia silminnäkijähavaintoja?
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
JarkkeParkkeBabylon5
 
Viestit: 1238
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: hyväksikäyttötapaus

ViestiKirjoittaja Vieraas » 24.05.2012 22:56

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:
Vieraas kirjoitti:Tarkkaan ottaen ei tarvii, minulla on silminnäkijähavaintoja asiasta. :)


No,mimmosia silminnäkijähavaintoja?

No omassa suvussani on hippien lapsi 5 vee, joka ei ole vielä syönyt lihaa, mutta elää edelleen.
Totuus vapauttaa teidät.
Avatar
Vieraas
 
Viestit: 2070
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: hyväksikäyttötapaus (Vuodelta 2008)

ViestiKirjoittaja JarkkeParkkeBabylon5 » 24.05.2012 23:14

Voisikohan siinä sitten olla kyse siitä, että tuon lapsen ruuansulatusjärjestelmä on ikäänkuin sopeutunut pelkästään kasvis ruualle, kun ei ole muuta syönyt.

En nyt äkikseltään keksi muutakaan selitystä.

Jos ruuansulatus sopeutuu ja pystyy ottamaan kaiken tarvittavan kasvisruuista, niin hieno asia sinällään.

Mutta tässä on otettava sekin huomioon, ettei tuollainen noin pieni lapsi tarvitse miehen annoksia ja miehen energiantarve on ihan mahdoton.

Toinen mahdollisuus on että lapsi on laktovegetaristi ja syö siis maitotuotteita ja kananmunia lisäksi täydentämään viljatuotteita ja kasvistuotteita.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
JarkkeParkkeBabylon5
 
Viestit: 1238
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Seuraava

Paluu Jehovan todistajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron