Se on just noin kuin sanoit. Mielenkiintoista, minkälainen perusteeton armeijakammo moniin jehovantodistajanuoriin onnistutaan istuttamaan. Voin ihan heittämällä todeta, että armeijassa ei tule takuulla yhtään niin hankalaa tilannetta eteen, kuin mitä ovikellon soittaminen kenttäpalveluksessa on.SonOfJesus kirjoitti: Eiköhän se roikkuminen ole kuitenkin raskaampaa kuin asepalvelun suorittaminen tai siiviilipalvelus tai vankilassa istuminen. Saavat jatkuvasti pelätä erottamista ja olla olevinaan.
Siviilipalvelus!
Valvoja: Moderaattorit
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.01.2009 14:12
- Paikkakunta: Rollo
Re: Siviilipalvelus!
And Justice For All
Re: Siviilipalvelus!
Vieras kirjoitti:Sitten aiheeseen kannanotto josta ruipelot saa ihan vapaasti ruikuttaa.
Suomi tarvitsee armeijaa siinä missä kaikki muutkin maat. Pienenä maana ainoa uskottavuus oman puolustuksen suhteen voidaan saavuttaa korkeatasoisella osaamisella eli sotilastaidoilla. Huolimatta siitä että elämme ydinkärkiohjusten aikakautta.
Ruipelot joista ei ole armeijaan, tulee ohjata siviilipalvelukseen joka hyödyttää yhteiskuntaa. Esimerkiksi sairaalat tai vanhusten palvelutalot olisivat oiva paikka tuohon toimintaan.
Jos kumpikaan vaihtoehto ei kelpaa, niin vankilaan vuodeksi. Oli syy mikä tahansa muu kuin lääkärintodistus täydellisestä työkyvyttömyydestä, josta seuraa vapautus armeijasta ja johtaa eläkkeelle.
-theos-
-theos-
Totta. Sitäpaitsi näille äidin kultamussukoille ainakin omasta mielestäni olisi tehnyt todella hyvää katkaista napanuora mammaan och pappaan!
Seuran pelko taitaa olla napanuoran katkeaminen seuraan. Kaverihan voisi alkaa ajattelemaan omilla aivoillaan siviili/vankilaoloaikana. Sehän olisi pelottavaa seuran kannalta.
Aikoinaan tekivät suuren virheen pitämällä nämä ns. kieltäytyjä veljet esim. Karvialla tiivisti yhdessä.
Kiihkeimmät kiihot pitivät muut kurissa ja aivot narikassa.
Nm. itsekkin valitettavasti vapautettu JT, olisin ehdottomasti mennyt armeijaan, jos siitä ei olisi ollut erotus seurausta.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.01.2009 14:12
- Paikkakunta: Rollo
Re: Siviilipalvelus!
Missä ja milloin naisia on sorsittu? Itse kävin intin ihan vähäsen sen jälkeen kun naisetkin sinne vapaaehtoisina jo pääsivät, enkä havainnut sorsimisesta pienintäkään merkkiä. Tosiasiassa motivoituneet naisvapaaehtoiset olivat keskimäärin paljon parempia "sotilaita", kuin sukupolvien ja kutsuntalautakunnan velvoittamat pojanklopit.Kersantti Karoliina kirjoitti: Aiemminhan lakia pidettiin syrjivänä kun naiset eivät päässeet armeijaan. Sittemmin he pääsivät ja heitä sorsittiin siellä useiden miesten voimin, tänä päivänä tilanne taitaa jo olla parempi.
And Justice For All
Re: Siviilipalvelus!
No mikä ovityössä on se kaikkein pahin tilanne, jossa olet ollut tai jonka voit kuvitella tulevan eteen?sinner74 kirjoitti: Voin ihan heittämällä todeta, että armeijassa ei tule takuulla yhtään niin hankalaa tilannetta eteen, kuin mitä ovikellon soittaminen kenttäpalveluksessa on.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Siviilipalvelus!
Heh. Kun varusmiehiä lähetetään ovelta ovelle keräämään sotavetskuille fyrkkaa, on vastaanotto yleensä ystävällinen ja rahnaakin lootaan tai listalle tipahtaa. Hyvin harva tylysti vastailee.
Minulle armeija oli oikeastaan itsestään selvyys. Se takasi melkein vuodeksi kaiken, mitä tarvitsin ja sattui ihan passeliin kohtaan elämässäni. Tietenkin palvelus oli 1968-69 mitä oli tähän päivään verrattuna, mutta eipä silloin juuri ruikutettu. Yks kämppäkaveri tuli miehissä sairastuvalle kannettua, kun ei olis muutoin lähtenyt ja me muut jouduttiin karanteeniin. Sillä oli aivokalvontulehdus ja olis lähtenyt lomille, vaan ei laskettu. Näin henkensä pelastui.
Minulle armeija oli oikeastaan itsestään selvyys. Se takasi melkein vuodeksi kaiken, mitä tarvitsin ja sattui ihan passeliin kohtaan elämässäni. Tietenkin palvelus oli 1968-69 mitä oli tähän päivään verrattuna, mutta eipä silloin juuri ruikutettu. Yks kämppäkaveri tuli miehissä sairastuvalle kannettua, kun ei olis muutoin lähtenyt ja me muut jouduttiin karanteeniin. Sillä oli aivokalvontulehdus ja olis lähtenyt lomille, vaan ei laskettu. Näin henkensä pelastui.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.01.2009 14:12
- Paikkakunta: Rollo
Re: Siviilipalvelus!
Se on selkärangassa tuntuva epävarmuus siitä, että onkohan oikealla asialla, uskookohan itsekään siihen mitä kohta pitäisi selittää. Se on helvetillistä.Vieras kirjoitti:No mikä ovityössä on se kaikkein pahin tilanne, jossa olet ollut tai jonka voit kuvitella tulevan eteen?sinner74 kirjoitti: Voin ihan heittämällä todeta, että armeijassa ei tule takuulla yhtään niin hankalaa tilannetta eteen, kuin mitä ovikellon soittaminen kenttäpalveluksessa on.
Tämä esimerkkini koskee tietysti vain niitä jehovantodistajia, jotka ovat sitä ulkoisista syistä, kuten perheen säilyttämiseksi, tai asevelvollisuuden välttääkseen. Loput pimputtanevat ovikelloa hyvillä mielin.
And Justice For All
-
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: Siviilipalvelus!
Tuli tästä rahankeräysasiasta sotavetskuille mieleen, että miksi Suomi arvostaa sotaveteraanejaan niin vähän, että pitää lähettää armeijan mies keräämään ropoja pennosia heille?
Eikö olisi parempi arvostaa kunnolla ja näkyvästi - rahakkaasti, niin nuori polvikin näkisi, että kannattaa Suomea puolustaa, ja oppisi oikeaa arvostusta maanpuolustusta kohtaan.
Eikö olisi parempi arvostaa kunnolla ja näkyvästi - rahakkaasti, niin nuori polvikin näkisi, että kannattaa Suomea puolustaa, ja oppisi oikeaa arvostusta maanpuolustusta kohtaan.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: Siviilipalvelus!
Esim on helvetillisen vaikeaa uskoa, että ihmiset lajina olisivat vain 6000 vuotta palloilleet maan päällä ja puhumattakaan että koko universumi-maailmankaikkeus olisi vain 40 000 vuotta vanha.sinner74 kirjoitti:
Se on selkärangassa tuntuva epävarmuus siitä, että onkohan oikealla asialla, uskookohan itsekään siihen mitä kohta pitäisi selittää. Se on helvetillistä.
Vai olenko oikeassa?
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Siviilipalvelus!
Tästä olen tismalleen samaa mieltä. Noille miehille valtio lupasi huolta pitää. Saisipa lupauksensa lunastaa, ettei kerjätä tarvitsisi. Ei heitä enää niin montaa ole.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Eikö olisi parempi arvostaa kunnolla ja näkyvästi - rahakkaasti, niin nuori polvikin näkisi, että kannattaa Suomea puolustaa, ja oppisi oikeaa arvostusta maanpuolustusta kohtaan.
Re: Siviilipalvelus!
Nooh, jos puhutaan asiasta vakavasti, niin kyllä se vankiloiden tilanahtaus on ihan oikea ongelma ja jatkuva puheen- ja huolenaihe. Se on myös turvallisuusriski, lisäksi se on mainittu Euroopan parlamentin mietinnössä, koskien ihmisarvon kunnioittamista.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:En ymmärrä mikä tässä on vaikeaa.
Eihän muidenkaan ihmisten tarvi suomessa mennä armeijaan tai siviilipalvelukseen.
Kieltäytyy vain yhtä ehdottomasti kuin jehovantodistaja niin saa vapautuksen, eihän kaikkia voi vankilaankaan laittaa, koskapa ei ole vankilapaikkoja.
Että siitä vaan muutkin kieltäytymään yhtä ehdottomasti, niin ei tarvi olla kateellinen jehovantodistajille. :lol:
Muistaakseni viime vuosina on sakkovankeja jätetty muurien ulkopuolella, koska sillä säästyy tilaa.
Yleensäkin vankilahenkilökunta valittaa sitä, että heillä on liikaa vankeja, jotka eivät oikeasti edes kuuluisi heille vaan kuntoutukseen ja hoitoon.
Tilanahtauden vuoksi totaalikieltäytyjän tuomion täytäntöönpanoa saatetaan joutua lykkäämään, tosin laki ei salline siinä kovin monen kuukauden viivettä.
Tuollaista taustaa vasten kuulostaisi järkevältä perustaa totaalikieltäytyjille oma laitos, jossa on työskentelyä kieltäytyjille, ja josta laitos saa myös tuloja. Siis mikäli ei vapautusta laajenneta koskemaan muitakin kieltäytyjiä. Vuodessahan tuossa laitoksessa olisi noin 150 asukkia kaiketi, keskimäärin?
Mutta joo, jos kaikki yhdessä tuumin päättäisivät mennä vankilaan sivarin ja armeijan sijaan, voi olla että Suomi joutuisi turvautumaan Venäjän apuun ja lähettämään kieltäytyjät Siperiaan koulutettavaksi. :D
Re: Siviilipalvelus!
Sinnerille: Enpä itse kokenut sitä kovinkaan helvetilliseksi. Joskus vähän nolostutti kaikkein räikein paskanpuhuminen. Armeijaan tai vankilaan nähden se ei ole kuitenkaan yhtään mitään.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Esim on helvetillisen vaikeaa uskoa, että ihmiset lajina olisivat vain 6000 vuotta palloilleet maan päällä ja puhumattakaan että koko universumi-maailmankaikkeus olisi vain 40 000 vuotta vanha.sinner74 kirjoitti:
Se on selkärangassa tuntuva epävarmuus siitä, että onkohan oikealla asialla, uskookohan itsekään siihen mitä kohta pitäisi selittää. Se on helvetillistä.
Vai olenko oikeassa?
Jarkke: Puolet meni oikein Jehovan todistajien oppeja ajatellen.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.01.2009 14:12
- Paikkakunta: Rollo
Re: Siviilipalvelus!
Olen itse aina pyrkinyt siihen, että voisin seisoa esittämäni ajatuksen, mielipiteen tai jopa ideologian takana. Ymmärrän, ja olen havainnut, että kaikilla ihmisillä ei ole vastaavaa tarvetta. Kukin taaplailee tyylillään.Vieras kirjoitti: Sinnerille: Enpä itse kokenut sitä kovinkaan helvetilliseksi. Joskus vähän nolostutti kaikkein räikein paskanpuhuminen. Armeijaan tai vankilaan nähden se ei ole kuitenkaan yhtään mitään.
And Justice For All
Re: Siviilipalvelus!
En ole lainkaan epäillyt naisten motivoituneisuutta armeijan käymiseen. Hehän menevät sinne vapaaehtoisesti, joten useilla luulisi olevan kiinnostus kohdallaan.sinner74 kirjoitti:Missä ja milloin naisia on sorsittu? Itse kävin intin ihan vähäsen sen jälkeen kun naisetkin sinne vapaaehtoisina jo pääsivät, enkä havainnut sorsimisesta pienintäkään merkkiä. Tosiasiassa motivoituneet naisvapaaehtoiset olivat keskimäärin paljon parempia "sotilaita", kuin sukupolvien ja kutsuntalautakunnan velvoittamat pojanklopit.Kersantti Karoliina kirjoitti: Aiemminhan lakia pidettiin syrjivänä kun naiset eivät päässeet armeijaan. Sittemmin he pääsivät ja heitä sorsittiin siellä useiden miesten voimin, tänä päivänä tilanne taitaa jo olla parempi.
Muistelen hämärästi että alkuaikoina oli juttua jostain ongelmista, mutta kuten sanoit niin eräs toinenkin on samaa mieltä kanssasi, että ei hän ole syrjintää havainnut. On kylläkin mies ja upseeri.
Toisaalta, esim. Hesarissa on kuulemma ollut juttu, jossa armeijan käynyt nainen anonyymisti kertoo naisia syrjittävän armeijassa järjestelmällisesti. En löytänyt tuota juttua, mutta en kyllä epäile sen olemassaoloakaan. Sen sijaan Ilta-lehdessä on jotain asiasta:
"Syrjinnän lisäksi naisupseerit kokevat häirintää, kuten nimittelyä, ehdottelua, haukkumista ja monet jopa fyysiseen koskemattomuuteen kajoamista. Muut viranomaiset ovat aseettomia ja haluttomia puuttumaan puolustusvoimissa vallitsevaan kulttuuriin."
http://www.iltalehti.fi/nainen/20110224 ... 0_na.shtml
USA:ssa on ongelmia ja aiheesta on tehty myös elokuva:
http://www.facebook.com/invisiblewarmovie
Re: Siviilipalvelus!
Itse olen ollut aika kyyninen siitä lähtien, kun oivalsin elämän suuren perustotuuden - on parempi tietää luulevansa kuin luulla tietävänsä.
Tämä elämän karu tosiasia avautui minulle noin 7-vuotiaana, kun isäni 60-luvulla vakuutti Jt-tutullemme etteivät tarinat dinosauruksista ole totta. Tuo valistunut Jt-tuttumme totesi rauhallisesti isäni erehtyneen asiassa, sillä hän oli itse nähnyt noita luurankoja Lontoon eläintieteellisessä museossa. Tuolla hetkellä tajusin sen, että vaikka jokin 'totuus' olisi miten uskottavaa tahansa, sen puolesta ei kannata kuolla. Erehtymisen mahdollisuus kun on aina olemassa.
Tämä elämän karu tosiasia avautui minulle noin 7-vuotiaana, kun isäni 60-luvulla vakuutti Jt-tutullemme etteivät tarinat dinosauruksista ole totta. Tuo valistunut Jt-tuttumme totesi rauhallisesti isäni erehtyneen asiassa, sillä hän oli itse nähnyt noita luurankoja Lontoon eläintieteellisessä museossa. Tuolla hetkellä tajusin sen, että vaikka jokin 'totuus' olisi miten uskottavaa tahansa, sen puolesta ei kannata kuolla. Erehtymisen mahdollisuus kun on aina olemassa.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.01.2009 14:12
- Paikkakunta: Rollo
Re: Siviilipalvelus!
Ei ole kovin yllättävää, kun miettii että miehistä asevelvollisuutta suorittavat kaikki, kuona-aines mukaanlukien, ja naisista vain se motivoitunein promille. Ja kuten vastikäinen kuumemittarien perseeseentyöntelyepisodikin osoittaa, kantahenkilökunnan ammattiylpeys- ja taito saattaa olla aika perseessä tai perseestä. Jehovantodistajankin täytyy kuitenkin muistaa ikävien asioiden mittasuhteet. Promille on eri asia kuin prosentti.Kersantti Karoliina kirjoitti: "Syrjinnän lisäksi naisupseerit kokevat häirintää, kuten nimittelyä, ehdottelua, haukkumista ja monet jopa fyysiseen koskemattomuuteen kajoamista. Muut viranomaiset ovat aseettomia ja haluttomia puuttumaan puolustusvoimissa vallitsevaan kulttuuriin."
And Justice For All