Veljesseura.org

Verilettu kirjoitti: ↑05.05.2019 15:04 Voi vain kysyä että miksi ihmeessä?

Ehkä hintojen odotetaan nouseva tuolla - tai kiinteistösijoitussalkkua tasapainoitetaan?
Liiketoimintamallia kun pohditaan.
Tai ehkä kyseessä on "mukava retriitti" hallintoelimen porukoille?

Se millä meriselityksellä homma myydään jt bulleroille onkin sitten ihan toinen juttu.

Voi vain kysyä että miksi ihmeessä? Ainakaan länsimaissa todistajuus tuskin tulee koskaan nousemaan kultaisten aikojen tasolle. Onko Etelä-Amerikka sitten "hedelmällistä" maaperää? Ainakin ovat rikkaampia ja paremmin koulutettuja kuin Afrikassa jossa toisaalta voisi(?) löytyä nenästä vedettäviä paremmin. No, rahan perässä tietenkin mennään, mutta että ihan peetteli.

Ehkä tämä on osa tuota muuttuvaa liiketoimintamallia? Argentiinaan puuhataan uutta Beteliä - ilm. melko hulppealle aluueelle. Hommaa ei nähtävästi tehdä vapaaehtoistyöllä vaan sen hoitaa rakennusfirma nimeltään Criba.

http://www.criba.com.ar/en/works/116-as ... -de-jehova

https://www.jw.org/fi/uutiset/jehovan-t ... t_index]=8

Todella hyvin kirjoitettu Oy Jehovan Todistajat Ab:n toiminnasta!!

Tunnit lasketaan koska tehdään tilastoja potentiaalisesta kasvumahdollisuudesta ja menoeristä.

Kiitos Syväkurkku

Eli, todistajat ovat kuin ovatkin amerikkalainen rahankeräyslahko.

Polyester kirjoitti: ↑01.05.2019 21:57
Jos seurakunta ei pysty maksamaan kuluja, seura maksaa. Voin kuvitella, että vanhimmat joutuvat melkoisen painostuksen kohteeksi, jos rahaa ei irtoa tarpeeksi.

Veikkaisin että jos seurakuntalaiset eivät pysty lahjoittamaan(maksamaan) kuluja niin vanhimmat sitten keskenään maksavat kulut.

No - vanhimmat ovat usein hyvissä tienesteissä palkkatöissään, joten se ei heille liene ongelma. Lähinnä harmittava asia vain.
Mutta kun haluaa olla nokkamies seurakunnassa niin kantakoon sitten ne epämiellyttävätkin vastuunsa mukisematta.

(Tyhmyyden huippu: olla ilmaiseksi vanhimpana seurakunnassa samaan aikaan kun hallintoelimen jäsenet elävät yltäkylläisyydessä lahjoitusvaroilla ilman huolen häivää. Kaikkea se teettää kun kunnianhimo on kova)

Syväkurkku kirjoitti: ↑30.04.2019 12:56Seura "antoi lainat anteeksi seurakunnille" - mutta todellisuudessa otti seurakuntien omaisuudet täysin haltuunsa ja velvoitti seurakunnat maksamaan kuukausimaksuja kiinteistöjen käytöstä. Kiinteistökehittäjästä tuli vuokranantaja.

Jos Vartiotorni-seura omistaa kiinteistön ja seurakunta on siinä vain vuokralla, niin silloinhan Vt-seura viime kädessä vastaa kiinteistöön liittyvistä taloudellisista velvoitteista. Jos seurakunta ei pysty maksamaan kuluja, seura maksaa. Voin kuvitella, että vanhimmat joutuvat melkoisen painostuksen kohteeksi, jos rahaa ei irtoa tarpeeksi.

Jehovan todistajien järjestö joutuu muuttumaan ja muuttamaan menettelyjään maailman muuttuessa.

Tuntuu kuitenkin siltä että järjestö usein joutuu menemään siitä kohtaa missä aita on matalin kun se päättää tehdä jotain. Ja vieläpä pakon edessä.

Raha on tehokas väline muuttamaan myöskin Jehovan todistajien järjestöä. Ja raha ohjaa tätä muuttumista ja päätöksien tekoa koko ajan. Jos raha loppuisi järjestöltä niin Jehovakin katoaisi.

Jehova = raha = käyttövoima

Ennen vuotta 2000 Jehovan todistajien liiketoimintamalli oli selkeä. Jehovan todistajat järjestönä oli kustantaja joka painoi ja myi kirjoja sekä lehtiä. Painatustyö oli edullista perustuen ilmaiseen työvoimaan joka toimi vapaaehtoisesti ruoka- ja asuntopalkalla. Myyntityö ei maksanut mitään. Siitä huolehtivat seurakuntalaiset kulkemalla ovelta ovelle myymässä tuotteita. Seurakuntalaisten työpanosta tarkkailtiin pakollisten kuukausiraporttien avulla joissa jokaisen piti ilmoittaa miten monta tuntia oli käyttänyt myyntityöhön ja miten monta julkaisua oli onnistunut myymään. Sosiaalinen asema seurakunnassa ja organisaatiossa määräytyi raporttien lukujen perusteella. Jos et raportoinut tai lukusi olivat pieniä, seurauksena oli "paimennuskäynti" myyntipäälliköiden (seurakunnan vanhinten) taholta.

Painotuotteilla oli selkeät hinnat ja jokaisesta myyydystä tuotteesta saadut rahat tilitettiin haaratoimistoon. Sieltä kulujen jälkeen voitot tilitettiin päätoimistolle Yhdysvaltoihin.

Tätä voisi kai kutsua täysin unelmabisnekseksi. Ei riskiä ja varma tuotto.

Ennen vuosituhannen vaihdetta Jehovan todistajat joutuivat useissa maissa ongelmiin verottajan kanssa. Verottaja peräsi liikevaihto/arvonlisäveroja myydyistä painotuotteista. Samoin verottajan kiinnostus heräsi voittojen suhteen. Maissa joissa yleishyödylliset organisaatiot nauttivat verovapautta, Jehovan todistajien asema oli uhattuna. Näiden syiden vuoksi hallintoelin päätti luopua kirjallisuudesta perityistä maksuista. Painotuotteet päätettiin "antaa ilmaiseksi". Aluksi seurakuntalaisia painotettiin kertomaan mahdollisuudesta antaa vastikkeeksi lahjoituksia. Tämä ei tietenkään toiminut (kuka hullu maksaisi vapaaehtoisesti painotuoteroskasta ovellaan) ja niin taloudellinen taakka siirtyi painotuotteiden myynnistä seurakuntalaisten tekemien lahjoitusten varaan. Näistä lahjoituksista seurakuntalaisia muistutetaan lähes jokaisessa kokouksessa. Lisäksi seurakuntia velvoitetaan maksamaan tiettyjä summia. Muodollisesti näistä "vapaaehtoisista" lahjoituksista milloin mihinkäkin tarkoitukseen päättää seurakunnan vanhimmisto ja ne hyväksytetään seurakuntalaisilla käsiäänestyksellä. Todellisuudessa tämä on naurettava marionettinäytelmä joka menee, summat mukaan lukien, päätoimistosta saneltujen käsikirjoitusten mukaan. Näiden näytelmien tarkoitus on yksinkertaisesti muistuttaa että taas tarvitaan lisää rahaa. Videoilla muistutetaan jatkuvasti lahjoituksista ja jopa lapsia opetaan lahjoittamaan jäätelörahansa Seuralle.

Käytännössä Jehovan todistajat maksavat veroa Seuralle. Koska verojen määrä kasvaa mitä enemmän verotettavia on, toiminnan pääpaino on keskittynyt tehokkaaseen uusien verovelvollisten hankintaan. Tätä tehdään yhä suuremmassa määrin painotyötä edullisemman internetin avulla. Seurakuntalaisten myyntiponnistelut tähtäävät ihmisten ohjaamiseen jw.org sivustolle. Toki seurakuntalaisen työpanos pitää edelleen raportoida ja asema yhteisössä määräytyy liiketoiminnalle uhrattujen tuntien mukaan.

Painobisneksen rinnalla merkittävää osaa on näytellyt kiinteistöliiketoiminta. Malli oli aiemmin yksinkertainen. Kun seurakunnalle piti rakentaa uusi sali, seurakuntalaiset keräsivät varoja. Yleensä tämä ei riittänyt ja Seura tuli apuun lainan muodossa. Tästä lainasta seurakuntalaisten piti maksaa käypää korkoa. Koron taso oli yleensä vähintään pankkilainan tasolla, viime vuosina yli 5%. Riskittömän sijoituksen tuottona sitä voi pitää varsin kelpona. Unelmabisnestä tämäkin. Salien juridinen omistus oli lisäksi naamioitu monimutkaisen yhdistysverkoston taakse. Näistä juridisista yhdistyksistä edes harvat seurakuntien vanhimmat tiesivät paljoakaan, rivitodistajat tuskin koskaan kuulletkaan mitään.

Joskus harvoin seurakunta päätti myydä salinsa. Tällöin seurakunnat saattoivat käyttää myynnistä saadut varat uuden salin rakentamiseen. Tilanne muuttui joitakin aikoja sitten. Seura "antoi lainat anteeksi seurakunnille" - mutta todellisuudessa otti seurakuntien omaisuudet täysin haltuunsa ja velvoitti seurakunnat maksamaan kuukausimaksuja kiinteistöjen käytöstä. Kiinteistökehittäjästä tuli vuokranantaja. Hyvää bisnestä sekin. Seurakuntalaisille muutos myytiin lainojen anteeksi antona. Voi näiden ihmisten hyväuskoisuutta ja sinisilmäisyyttä!

Uudessa mallissa tuotot ovat varmasti parantuneet. Nyt kiihtyvässä määrin seurakuntia yhdistetään ja saleja myydään. Rahat katoavat Yhdysvaltoihin. Hetken päästä rakennetaan uusia saleja joihin kerätään seurakuntalaisilta varoja ja kehä toistuu.

Lahjoitusten ja seurakuntien velvoitemaksujen päälle tulevat vielä testamentit ja isohkot yksittäiset kertalahjoitukset.

Sinisilmäinen rivitodistaja ei tiedä näistä kuvioista mitään.