Kirjoittaja Tony » 18.04.2021 09:19
Järjestöllä on ollut jo pidempään erikoisprojektina maanitella toimettomia ja exiäkin takaisin seurakuntaan. Mietin että mistä moinen innostus nyt yhtäkkiä, siis siinä mittaluokassa että asiasta on tehty maailmanlaajuinen projekti.
Vastaus on selviö. Viime vuosi oli pitkään aikaan ensimmäinen miinusvuosi. Jos uusia on vaikea saada ulkopuolelta muutenkin, niin koronan keskellä se on ollut vielä vaikeampaa. Kirjeillä ja puhelimella ei saada samanlaista yhteyttä ihmisiin kuin livekontaktin avulla. Myös livekokousten puuttuminen vaikeuttaa uusien mielien pahoinpitelyä järjestön propagandalla. Uusien värväämisessä on erityisen keskeistä saada heidät salille ja kokemaan todistajuuden kokonaisvaltaisuus. Nettiyhteyksien kautta ei saa aikaan samanlaista välittämispommituksen tunnelmaa, eikä nettikokousten aikana tarvitse olla täysin läsnä joka minuutti. Terävin kärki - jo valmiiksi tylsässtä - mielenhallintaohjelmasta on korona-aikana tylsynyt entisestään.
Joten mitä järjestölle jää keinovalikoimiin, jotta sillä olisi edes teoreettinen mahdollisuus kääntää miinustilastot kauniimmiksi? No tietenkin ihmiset, jotka on myrkytetty kulttihölynpölyllä jo valmiiksi: toimettomat ja entiset todistajat. Ei haittaa vaikka yhdeksän kymmenestä lähestymisyrityksestä karahtaisi karille, se on silti moninkerroin tehokkaampaa kuin kirje- ja puhelinkenttä. Lähipiiristäni tiedän kaksi toimetonta, joiden harman pelko on saatu aktivoitua projektin avulla uudestaan ja nämä ovat alkaneet tärvätä aikaansa zoom-kokouksissa.
Ei siis rakkaudesta ihmisiin, vaan rakkaudesta numeroihin.
Maanitteluprojektissa piilee kuitenkinmyös uhkia. Kun todistajat ottavat yhteyttä toimettomiin ja entisiin todistajiin, he törmäävät välillä väistämättä yksilöihin, jotka kertovat yhteydenoton lomassa järjestöstä ei niin miellyttäviä faktoja. Tämä taas saattaa jättää joidenkin todistajien takaraivoon itsenäisen ajattelun siemeniä, jotka itävät sitten myöhemmin ihan aidoksi itsenäiseksi ajatteluksi.
Järjestöllä on ollut jo pidempään erikoisprojektina maanitella toimettomia ja exiäkin takaisin seurakuntaan. Mietin että mistä moinen innostus nyt yhtäkkiä, siis siinä mittaluokassa että asiasta on tehty maailmanlaajuinen projekti.
Vastaus on selviö. Viime vuosi oli pitkään aikaan ensimmäinen miinusvuosi. Jos uusia on vaikea saada ulkopuolelta muutenkin, niin koronan keskellä se on ollut vielä vaikeampaa. Kirjeillä ja puhelimella ei saada samanlaista yhteyttä ihmisiin kuin livekontaktin avulla. Myös livekokousten puuttuminen vaikeuttaa uusien mielien pahoinpitelyä järjestön propagandalla. Uusien värväämisessä on erityisen keskeistä saada heidät salille ja kokemaan todistajuuden kokonaisvaltaisuus. Nettiyhteyksien kautta ei saa aikaan samanlaista välittämispommituksen tunnelmaa, eikä nettikokousten aikana tarvitse olla täysin läsnä joka minuutti. Terävin kärki - jo valmiiksi tylsässtä - mielenhallintaohjelmasta on korona-aikana tylsynyt entisestään.
Joten mitä järjestölle jää keinovalikoimiin, jotta sillä olisi edes teoreettinen mahdollisuus kääntää miinustilastot kauniimmiksi? No tietenkin ihmiset, jotka on myrkytetty kulttihölynpölyllä jo valmiiksi: toimettomat ja entiset todistajat. Ei haittaa vaikka yhdeksän kymmenestä lähestymisyrityksestä karahtaisi karille, se on silti moninkerroin tehokkaampaa kuin kirje- ja puhelinkenttä. Lähipiiristäni tiedän kaksi toimetonta, joiden harman pelko on saatu aktivoitua projektin avulla uudestaan ja nämä ovat alkaneet tärvätä aikaansa zoom-kokouksissa.
Ei siis rakkaudesta ihmisiin, vaan rakkaudesta numeroihin.
Maanitteluprojektissa piilee kuitenkinmyös uhkia. Kun todistajat ottavat yhteyttä toimettomiin ja entisiin todistajiin, he törmäävät välillä väistämättä yksilöihin, jotka kertovat yhteydenoton lomassa järjestöstä ei niin miellyttäviä faktoja. Tämä taas saattaa jättää joidenkin todistajien takaraivoon itsenäisen ajattelun siemeniä, jotka itävät sitten myöhemmin ihan aidoksi itsenäiseksi ajatteluksi.