Veljesseura.org

No jokainen äiti ja isi vastaa omista lapsistaan, niinhän se vastuu siirretään. Ja itse yritän nyt oikoa omien lasten kohdella näitä juttuja, vaikka en ole lapsiani tiukimman jt-opin mukaan kasvattanutkaan. Puhutaan paljon asiasta ja avoimesti. Mut kaiken kaikkiaan meidänkin kohdalla on kyse sukupolvelta toiselle jatkuvasta riesasta joka loppuu nyt toivottavasta omieni kohdalla tai sitten ei...

Lapsethan ovat viattomia, avoimia kaikelle, oppivat mitä niille opetetaan.

That makes them very easy target.

Ei tähän neropattia tarvi että huomaa kuinka nuoresta tuota pienokaista aletaan tykittämään vtseuran mielenhallinnalla. Vanhempien tehtäväksi jääkin suojella pienokaistaan kaikelta epäterveeltä touhulta.

Tosin vtseurahan osaa syyllistää verivelalla ellet tuputa lapsen päähän tuota alati vaihtuvaa hurlumhei-oppia.

Todellisuudessa nämä pienokaiset eivät välttämättä kasva (eikä kasva) normaaliksi, mikä johtaa siihen, että ainoa kuka tässä velassa on, on vtseura.

Välttelin aina lehtiä ja kirjallisuutta joissa oli lastenkasvatukseen viittavaa, koska olin siinä asiassa eri mieltä. Katoin just jw.org-sivuilta lapsille suunnattuja opetusvideoita...oksennus pääsee! Näistä ei meidän perhe päässy nauttimaan kun älyttiin lähteä pois.
En osaa tähän nyt linkkiä laittaa mut jos käy kattoo kyseisillä sivuilla niin ymmärtää kyllä mitä tarkoitan.
Tulee mieleen yhden jt ystävän periaate että lapsissahan on synnynnäisenä mm. itsepäisyys joka pitää kitkeä pois! Olin järkytyksestä sanaton silloin enkä voinut ymmärtää miten joku voi nykypäivänä ajatella noin. Lapsethan ovat viattomia, avoimia kaikelle, oppivat mitä niille opetetaan.

Nuorena tienraivaajana koitin lukea kaikki lehdet kirjat, joita kauppasin.
Sitten vanhemmiten en lukenut mitään, paitsi kokouksessa Vartiotornin tutkistelussa, kun koitin saada ajan kulumaan.
Vartsikan kirjoitukset oli ihan paskaa, niinkuin näköjään nykyäänkin, mutta Herätkää! oli ihan ok, koska uskontoa käsiteltiin yleensä vain jokaisen kirjoituksen viimeisessä kappaleessa.

Herätkää!ssä oli välillä ihan luettavaa matskua. Vartsikassa ei niinkään. Joskus yritin lukea säännöllisesti, mutta ei se sitten lopulta kantanut. Vartsikassa on mielenkiintoa ajatellen sellainen pieni ongelma, että kun olet lukenut yhden, olet lukenut ne kaikki. Sama juonihan niissä aina on. Lopussa todetaan kuitenkin että Jehova, Jeesus ja Vartiotorni-seura.

Minun perheessäni ei onneksi suhtauduttu tiukkapipoisesti kirjallisuuteen. Kaikki lukivat sitä mikä sattui kiinnostamaan. Äiti luki Kaari Utriota, mikä näin myöhemmin ajatellen oli fundamentalistiselle Todistajalle aikamoista erotiikkaa. Hyvä että luki. Siskoni ja minä luimme paljon scifiä ja dekkareita. Ja klassikoita myös. Waltaria, Vonnegutia, Hesseä. Perheessämme oli semmoinen hienostunut kulttuurinen vire, vaikka täysillä Todistajia oltiinkin. Oli shakkia ja viulunsoittoa ja grafiikkaa seinillä. Onneksi näin. Muuten oltiinkin ihan täyshulluja jeppuloita, anteeksi nyt vaan taas tämä karkea ilmaisu.

Mitä Vartsikkaan tulee, niin ne kyllä luettiin aina huolellisesti. Siis jokainen tutki itsekseen ennen sunnuntain kokousta. Koska isä ei ollut mukana, ei meillä varsinaista perhetutkistelua koskaan ollut. Minulla oli kauhea tarve piirrellä lehtiin puhekuplia, jotka saattoivat olla aika rienaavia. Miten minä niin piirrellyn lehden oikein kehtasin viedä kokoukseen? Artikkelit olivat yleensä aika sisällyksettömiä ja heppoisen informaation huolellinen läpikäyminen oli turhauttavaa. Pitkästyminen ja turhautuminen purkautuivat minulla itsekseen naureskelemiseen ja noihin mainitsemiini rienaaviin puhekupliin.

En myöskään pitänyt Vartiotorneista. Jotkut Herätkäät olivat mukavia, lähinnä ne luonto- ja eläinaiheet. Kerran muistan olleeni jyrkästi eri mieltä eläinkoe-aiheisesta Herätkäästä. En hyväksy eläinten käyttämistä erinäköisissä (yleisimmin turhissa) eläinkokeissa, ja VT-seura mitä ilmeisimmin hyväksyy. Sitten mulle ja mun siskolle järjestetiin aiheesta oikein tutkistelu... Voi hyvä sylvi!

Vartiotorni auttoi univaikeuksiin...

En muista koskaan lukeneeni VT:tä omasta kiinnostuksesta tai halusta. Se oli jotenkin niin raskasta luettavaa ja aiheetkin aina niin ankeita. Herätkäästä luin joitakin juttuja. Ja mua aina v*****i se, että ne oli kirjoitettu kuin joillekin vajaaälyisille. Siitä mainitsinkin joskus emolle, joka veti tietty porot nokkaan.

Minulla oli kyllä halua yrittää lukea ja jopa viivatakin vartsikkaa, mutta se aina jäi kesken ja en myöskään saanut niitä luettua kuin vähän matkaa.

Ne jäivät sitten lukematta jatkossa aina, ja niitten lukemista siirsi eteenpäin ja ne kertyivät pinoiksi, kunnes ne piti piilottaa johonkin pois näkyvistä.

Minulla oli myös tapana, olin jo aikuinen, käydä kirjastosta kirja kirjan perään, aina piti olla kirja jota luin ennen nukkumaan menoa.

Kirjojen lukeminen vei toisiin maailmankaikkeuksiin, jännityksen syövereihin, pois jehovantodistajuudesta ja tavallisten ihmisten(kirjan henkilöiden) pariin.

Kirjoja tuli luettua 20 vuoden ajan ainakin, mutta nykyään harvemmin, koska näkö on huonontunut niin paljon, että silmät kipeytyvät, kun en voi oikein laskea kirjaa käsistäni jos se on hyvä kirja.

Mutta olen tyytyväinen että en pystynyt lukemaan vartiotornejä, koska se on aivopesua ja siitä olisi voinut tulla tosi uskovaiseksi, jopa niin ettei olisi koskaan päässyt siitä skeidasta eroon.

Kun sain hengellisyyskohtauksen joskus 17v iässä, koitin lukea joka ikisen Vartiotornin siitä lähtien. Sitä ennen en muista lukeneeni ainuttakaan kokonaan, vain pakollisilta osin.

Herätkää tuli silloin tällöin (lukemisen puutteessa) luettua ilman muistikuvaa kaikenkattavasta äklöttävyydestä.

Eikö kirjastokortin saa ala-asteella automaagisesti? Ainakin 80-luvulla sai.

Menneisyyden vanki kirjoitti:
Teini-iässä uskaltauduin salaa hakemaan kirjastokortin ja kävin ahkerasti lainaamassa romaaneja ja kirjallisuutta yleensäkin. Maailma avartui merkittävästi.

Elettiin suljettua elämää. Meillä ei ollut maailmallisia kavereita. Ainoastaan sukulaisten kanssa saatiin olla vaikkeivat he olleet mukana.

Ei ole todellista! Minulle sentään hankittiin kirjastokortti heti kun ikä salli ja lastenkirjoja luettiin kasoittain taaperoiästä lähtien (erään keltaisen kirjan lisäksi). Että tuollaistakin. Kuulostaa vanhoillislestadiolaiselta touhulta. Taas ihan uusi suuntaus minulle.

Mutta Vartsikkaan...lehti oli outo, tummanpuhuva, ja myös mua nolotti tarjota sitä kentällä. Tarjosin aina Herätkäätä ja sieltä esittelin jotain ei uskonnollista juttua. Sitä saatoin lueskella ihan itsekin.

Vartiotornin tutkiminen oli perheenä tuskaa...tapeltiin että porukka saatiin kokoon ja sen jälkeen tapeltiin kun oli pitänyt tapella, että kaikki tulisi marisematta tutkimaan....vanhemmat tikkana tarkkaili kuinka paljon viitattiin ja mihin vastattiin...raamatunpaikkojen lukemisesta ei saanut niin hyviä pojoja kuin lehdestä lukiessa....ainakin palaute oli sen mukaista autossa kotimatkalla...koskaan en omin sanoin osannut vastata kun teksi oli ihan samaa kappaleesta toiseen, että asia oli ekassa kappaleessa jo jauhettu läpi...silti piti jatkaa yli kahdenkymmenen kappaleen verran ja lopputuskana ne kertauskysymykset joihin hikipingot vastasivat piiiiiiiiiiiiiiitkilläääääää lauseillllllaaaaaaaa ja tuntui ettei kokous lopu ikinä. Sunnuntaisin tuntui, että rukouksetkin pidempiä kuin arkisin...tulikin tästä mieleen, että sen jälkeen kun jt jutut jäi en ole omistanut rannekelloa tai muutakaan kelloa...ei ole tarve tuijotella numerotaulua ja toivoa kokouksen/konventin/muistonvieton/kirjiksen/yms loppumista ja kotona kantaa huonoa omaatuntoa jos sohvalla löhöää. Monesti esitin kentällä lehtiä joita en ollut kannen otsikkoa pidemmälle lukenut...ei vaan kiinnostanut...hyvin lehtiä meni silti...muistaako kukaan nuorten pitämiä viivajaisia? Kaikki vaan odotti että pakollinen osuus ohi ja päästäisiin tekemään jotain ihan muuta.

Itse muistan jo ala-asteella pitäneeni seuran julkaisuja lapsellisena. Nuoret kysyvät -kirjaa tutkin yhden nuoren tienraivaajan kanssa ja muistan lähinnä pidättäneeni naurua tutkistelujen ajan, koska asiat olivat jotenkin kirjoitettu niin kuin lukijoita pidettäisiin tyhminä.