Kirjoittaja SisarHento » 02.06.2014 15:20
Kun Jehovan todistajana ollessani alon voimaan henkisesti pahoin, mietin usein, kuinka järjestön opetukset ovat vastoin ihmisen psyykeä, vastoin ihmisen perimmäistä luonnetta.
Aloin sitten pahoinvointiini apua etsien lukemaan paljon psykologista kirjallisuutta, kun seuran julkaisuista en apua saanut. Enkä saanut apua, tukea enkä ymmärrystä seurakuntalaisilta, saatikka puolisoltani, vaikka seurakunnan vanhin oli. Onneksi pääsin keskustelemaan ammatti-ihmisten kanssa (tätä mieheni vastusti).
Tällöin käsitykseni seurasta vahvistui.
Lisäksi en oikein jaksanut vakavissani uskoa, että vuoden 1914 sukupolvi ei kuole ennen Harmagedonia. Sukupolvioppihan on yksi seuran keskeisimmistä opeista.
Jopa ihmettelin, kuinka jotkut olivat asiasta niin varmoja.
Olen ollut erotettuna n. 20 vuotta (aikanaan suuri helpotus), ja näiden vuosien aikana olin aikaisemmin palannut pohtimaan, että jospa ne Jehovan todistajat SITTENKIN ovat oikeassa.
Ja mietin, että kun vuodesta 1914 on kulunut niin kauan, kuinka seura sen nyt tänä päivänä selittää selvitäkseen taas epäonnistuneesta raamatun tulkinnasta.
Kun sitten hankin tietokoneen, aloin hakemaan netistä tietoa Jehovan todistajista ja löysin nämäkin sivustot.
Sain tarkemmin selvää mm. Jehovan todistajien historiasta, lukuisista oppimuutoksista ym. ym.
Että joopa joo!
Olihan se tähän sukupolvioppiinkin tullut tietenkin muutos, kuinkas muutoin. Ja mikä se oppi sitten olikaan tällä hetkellä? Tietävätkö ja ymmärtävätkö sen kaikki julistajatkaan?
Enää en pähkäile ajatuksella Jehovan todistajien oikeassa olemisesta.
Vaarallisia nämä "luopiosivut".