Kirjoittaja Hamartolos » 24.05.2014 15:55
Vartiotorni-seura kun on julkaissut liudan erilaisia kirjoja lehtiensä lisäksi ja olen kuullut, että niitä voi Jehovan todistaja tilata oman seurakuntansa kautta ilmaiseksi, niin tulipa mieleen, että pystyykö myös ulkopuolinen maailmallinen (siis sellainen, joka ei ole aktiivisesti mukana seuran toiminnassa) tilaamaan näitä teoksia? Itse olen ainakin saanut ilmaiseksi UMK:n (tosin vanhemman, vuoden 1995 version) ja onpa minulle kerran kai vihjailtukin, että olisi mahdollista tilata uusin, hopeakantinenkin versio (englanninkielisenä tietystikin, suomeksihan sitä tietääkseni ei ole vielä ilmestynyt).
Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa Raamatun ymmärtämisen oppaat: pystyykö maailmallinen tilaamaan nämä kirjat ilmaiseksi vai onko oltava JT tehdäkseen näin?