Kirjoittaja Istuva Härkä » 04.11.2007 01:13
Jumala antoi ihmiselle kaikki ne tunnekategoriat mitä itsekin hän voi tuntea, vaikka toki toiset tunteet voisivat olla epätäydellisyydestäkin johtuvia. Mutta esimerkiksi jumalakin voi vihastua, kyllä kai siis ihminen paratiisissakin edelleen vihastuu. Ja jos ihminen voi vihastua, hän ei juuri sillä hetkellä ole onnellinen, vihaan liittyy usein närkästystä tms ja esimerkiksi kostonhalu, ja koska jumalakin voi tuntea raamatun mukaan kostonhalua, rankaisunhalua, niin kyllähän ihmiselläkin tuo tunne on oleva olemassa myös paratiisissa. Ja jumalan viha maailmaa kohtaan on jo jatkunut tuhansia vuosia, joten jos niin pitkät negatiiviset tunnelataukset ovat paratiisissakin ihmisellä mahdollisia, niin voi hirvitys, sitä kun ei ainakaan päätä kuolema. Mutta nämä on näitä turhia ajatelmia millä ei saa toista todistajaa kuin joko naurahtamaan tai suivaantumaan, ilman kuitenkaan että olisi ymmärtänyt mitä minä sanoin.