Toimettomuus, hyvät puolet

Lähetä vastaus


Tämän kysymyksen tarkoitus on estää roskapostitusta foorumille.
Hymiöt
:D :) :( :o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: :geek: :ugeek: :angel: :clap: :crazy: :eh: :problem: :shh: :shifty: :sick: :silent: :think: :thumbdown: :thumbup: :wave: :wtf:

BBCode on Käytössä
[img] on käytössä
[url] on käytössä
Hymiöt ovat käytössä

Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: Toimettomuus, hyvät puolet

Re: Toimettomuus, hyvät puolet

Kirjoittaja YksinäinenSusi » 17.06.2014 09:53

Jos on jo aikuinen jt ja muuttanut pois kotoa, usko ei maistu ja epäilee, niin helpoiten hiipuminen toimettomaksi onnistuu, kun muuttaa toiselle paikkakunnalle, niin saa rauhassa enemmän miettiä ainakin, kuin sitä rauhaa olisi, jos ei muuta.

Serkkuni yritti tätä tavallaan(keskiarvo yli 9 peruskoulussa), kun muuttikin Kemistä pois natsi-jt tädin (äitinsä)luota, menestyi hyvin.

Mutta eiköhän vain jo parin vuoden päästä natsi-jt täti saanut hänet houkuteltua pois sieltä etelä-suomesta takaisin kemiin ja luokseen, kun se harmagedonkin on jo niin lähellä, ettei vaan sokaistuisi poika liiasta rahasta ja hyvästä elämästä ja luopuisi uskostaan.

No poika nyt työttömanä ollut jo kauan ja erakoitunut, ei päästä ketään sisään kotiinsa.

Re: Toimettomuus, hyvät puolet

Kirjoittaja omenapuu80 » 06.06.2014 16:40

Mää oon vuoden asunu uudella paikkakunnalla. Ihan rauhassa oon saanu olla. Ketään vanhinta ei näy kiinnostavan vaikken käy salilla :-D muistonvietossa oon käyny näyttäytymässä. Edellisellä paikkakunnalla kävin harvakseltaan kokouksissa.

Re: Toimettomuus, hyvät puolet

Kirjoittaja Mievaan » 06.06.2014 16:31

kumpa olisinkin vain kastamaton...elämä olis vieläkin helpompaa. Mulla on vähän helpompaa, kun mies ei oo jt. Niin kukaan ei kiinnitä huomiota meidän esim. jouluvaloihin/koristeisiin.

Re: Toimettomuus, hyvät puolet

Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen » 05.06.2014 01:48

Itsensä_etsijä kirjoitti:Mä hiivuin pikku hiljaa pois.. Joskus teininä ois jo pitäny älytä jäädä pois, mut annoin vaan vanhempien sanella mun elämää...ne sano ja mä tottelin ku koira tai robotti.
Surullista toisaalta. Tulee mieleen Sillanpään Silja, sadina snarkannu. Minulle kävi ihan toisin sisarussarjan vanhimpana. Koin, etteivät vanhempani minusta enemmälti piitanneet, mutta toisaalta hyvä niinkin, opinpahan kantamaan vastuuni.

Kansalaiskoulusta päästyäni 1964 keväällä oli tärkeintä saada työpaikka ja sainkin. Heti koulun loppumisesta seuraavana päivänä olin kesäapulaisena (sittemmin vaki) hommassa kotikaupunkini suurimman rautatavaratalon maalivaraston apulaisena.

Siellä sain tutustua elämäni ensimmäiseen Jehovan todistajaan, tosin heitä oli käynyt pihallamme aiemminkin, mutta äitini heitti heidät sumeilematta huitsin nevadaan ("Harmaa kettu tai ruskea kettu, ettekö näe, että minulla on töitä. Painukaan niitten luo, joilla on aikaa kuunnella. Minulla ei ole".). Minun siunauksekseni osoittautui oma kotiseurakuntani (evl) sekä esimieheni maalivarastossa, todistaja Topi, erinomaisen hieno mies, jonka muistoa edelleen arvostan.

Asuimme samalla kylällä ja etenkin talven hiljaisina aikoina kävimme monia kiintoisia keskusteluja Raamatun ihmeellisyyksistä Topin kanssa. Olin tuolloin absoluuttisesti kreationisti, siis 16-vuotiaana. Mutta minulta puuttui vanhempieni turva, vaikka sainkin asua heidän luonaan, keskusteluyhteyttä ei ollut. Oli siis erinomainen syy turvata yksin Raamatun Jumalaan, mihin seurakuntani minua myös kerhon- ja pyhäkoulun ohjaajana kannusti. Tuosta ajasta alkaen on minun tullut selvitä omillani.

Tuolta ajalta muistan ensimmäisen konfliktini seurakuntani kanssa. Hän tuli pyytämään Hannu Salaman jumalanpilkaa koskevaan adressiin nimeäni. En suostunut allekirjoittamaan, koska en ollut lukenut "Juhannustansseja". Tuosta alkaen minun on ollut tärkeää tietää, mihin nimeni panen. Moraalitajuni lienee ollut varsin herkkä: ennen kuin voi ottaa asiaan kantaa, se tulee ehdottomasti tietää ja tuntea. Tämä "riivaaja" asunee minussa edelleen.

Vanhempani eivät minua karttaneet, vaikka ymmärrettävistä syistä pois luotaan "heittivätkin". Myöskään minä en heitä erityisemmin ikävöinyt. Saimme sentään ylläpidettyä jonkinlaisen yhteyden.

Tämän sijaan kaksi sisaristani eivät halua tuntea minua, saati pitää minuun mitään yhteyttä. Tämän syvällisen rauhan heille mieluusti suon, joskaan syytä en tiedä. Serkkuni (todistaja) kanssa on hieman samoin. Hän toki vastaa puheluuni, mutta kaiken taustalta voin aistia syvän tympiintymisen. Olkoot, en heitä kiusaa, miksi niin tekisin!

Olen kahden jehovantodistajapoja setä, kaksoispoikien, joita en ole tavannut vuosikymmeniin. He eivät ole liioin katsoneet aiheelliseksi etsiä minua, joten antaapi olla.

Olen siis kokenut lapsuudestani asti tiettyä hylkimistä, nuoruudestani asti painostusta olla samankaltainen kuten me ja aikuisena karttamista. Näet nuorimman siskoni näin viimeiksi 1975 isäni hautajaisissa ja sen toisen 1996 äitini hautajaisissa, missä molemmissa tapasin myös tämän serkkuni. Että joskus näinkin päin, "tosimies".

Re: Toimettomuus, hyvät puolet

Kirjoittaja Itsensä_etsijä » 04.06.2014 20:32

Mä hiivuin pikku hiljaa pois.. Joskus teininä ois jo pitäny älytä jäädä pois, mut annoin vaan vanhempien sanella mun elämää...ne sano ja mä tottelin ku koira tai robotti. No, muutama vuos niin meni ja sitten jättäydyin pikku hiljaa pois töiden ja ties minkä varjolla kun muutin omaan asuntoon. En koskaan ottanu varsinaisesti selvää oppiasioista. Törmäsin itse aukkoihin ja ristiriitoihin ja siihen ettei Raamattu selittänykään itse itseään vaan saattokin tulla seinä vastaan. Joten tein päätökseni, et tää ei oo mun juttu. Ihmisten kohtelu oli vahva juttu myös. Puolusteltiin ja salailtiin vakavia asioita kun toinen oli veli tai sisar. Niiiin väärin, että toinen saa sitten kärsiä siitä. Mä en jaksanu sitä teatteria enää. Sitten kohta vaihdoin paikkakuntaa ja kaikki helpottu. Ei se perheen karttaminen niin pahalta tuntunu kun vastapainona oli vapaus. Eniten sattu se kun tajus ettei voi luottaa enää mihinkään...monet jutut osottautu valheeks ja tuntu kun ois päässy lopulta vankilasta pois, mut samaan aikaan ei osannu iloita sillon siitä kun tuntu tosi avuttomalle eikä tienny mistään mitään..kuin ois taantunu vauvaks. Oli itsensä opettelu eessä, et kuka sitä onkaan kun se koko elämän kestäny jt-minä oli pois. Aikansa se otti, mutta kyllä sitä elämään oppi. :D Perheenseenkin käytin jt-aseita eli tunteisiin vetoamista ja jossei omia perheenjäseniä tunne, niin ei sit kyllä ketään...heikkoina hetkinä heikkoihin kohtiin ja sain vanhempani takasin. Kyllä sitä muutkin osaa kun jt:t! :D Pitkään aattelin, että jään toimettomaks. Ei mua enään ees tunneta kun ulkonäkö ja kaikki muuttunu niin paljon. Mutta sitten päätin, että ihan sama mulle, kävin Maistraatissa eroamassa, koska en mä sinne palais. Ihanan vapauttavalta tuntu erota virallisesti! Ei se kahella tuolilla keikkuminen ollu kivaa... Ne mistä varoteltiin puheissa ja toivottiin, että palataan "maailmasta" pois, mä käänsin toisin päin ja hiivuin maailmaan ;) Omilla aseilla siis xD

Re: Toimettomuus, hyvät puolet

Kirjoittaja B.Kaktus » 04.06.2014 10:18

Jos ei tupakoi ja rietastele niin kaikki jt-perheiden lapset voivat pysyä todistajina vaikka hautaan asti vaikkei elettäkään todistajuuden eteen tekisi, säilyttävät välinsä paremmin perheeseensä ja kiertävät ihan toimivasti näin karttamissäännön laajemmat vaikutukset. Tunnen monta tällaista, tosin jos elää samassa kaupungissa ja lähellä tuntemiaan todistajia tai perhettään niin väkisin sitä joutuu esim joulunviettoaan miettimään ja muitakin asioita tulee joiden kohdalla osittainen teatteri edelleen vaikuttaa, vaikkakin todennäköisesti lähinnä alitajuisesti ja ei kovinkaan ratkaisevasti. Itse näen tällaisen valinnan suurimpana ongelmana lähinnä omat lapset, joille haluaisi antaa normaalin elämän, ja pitää ne erossa konventeista jne. ja usein siinä kohtaa voi tulla kova painostus vaikka omilta jt-vanhemmilta, jos lapset meinaa 'vetää mukanaan harmagedoniin'. Ja jos lapsesi viettää koulussa synttäreitä ja joulua tulee se nopeasti ilmi ja en usko että siinä vaiheessa toimettomat todistajavanhemmat saisivat olla enää rauhassa. Kun päivien vietto ilmenee tulee sittenkin ne keskustelut ja lopulta erotus vaikka aluksi saattoi luulla että ne pystyy välttämään. Itse olen tota kelannut ja tuo dilemma lapsien kanssa on suurin ongelma, siihen asti kaikki voi olla hevain helpompaa semimeikkuna pysyen. Mutta toi siis on hyvä pitää mielessä että teatteria joutuu moni sen takia ulottamaan lapsiinsa saakka, vain jotta totuttu luoviminen jatkuisi. Ja se on tottakai väärin. Itselläkin sama dilemma varmasti joskus edessä, vaikka nyt kaikki olisikin ihan helppoa kun itse vaan pitää meikkuvalot puolivirralla ja joskus käy kokouksessa. Ei ole vaikeaa ja ei tarvi kohdata ahdistusta. Mutta lapsiani en tule joulujuhlista pois vetämään oman teatterin takia, se on aivan varma, joten en usko että ikuisesti nykyinen luoviminen sellaisenaan toimii. Mutta sen aika on sitten. Ei ole vielä lapsia. Ne kyllä pitää sitten säästää lahkoilta ja teatterilta, se on varma.

Re: Toimettomuus, hyvät puolet

Kirjoittaja Kaarmis » 03.06.2014 18:40

Mutta kastamatonta ei pysty erottamaan. Eli lavalla ei voi sanoa "Mievaan ei ole enää jehovantodistaja".

Re: Toimettomuus, hyvät puolet

Kirjoittaja Mievaan » 03.06.2014 16:52

se on ollu mulle ainoa oikea ratkasu. 10 vuotta ja hiipunu pois ja ei oo yhtään yhteydenottoa tullu keltään. Oon saanu aika rauhassa olla. Väiit on kumpaankin vanhempaan. Kummatki heistä tietää et en oo tulossa taks. Ne on vuosien saatossa hyväksyny sen. Kaikki muut karttaa, vaikka muahan ei oo erotettu. Ehkä vanhimmat on armolliaita tai sit niillä on muuta tekemistä, kos toki mut erottaa sais kaikesta mitä mä oon tehny. Mut ilmeisesti asiota painetaan villasella, kun en oo hirveesti pitäny hälyä yms. osallistunu mielenosotuksiin.

Re: Toimettomuus, hyvät puolet

Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen » 03.06.2014 14:08

"Varmuus on paras", sanoi Sinuhen uskollinen ja ymmärtäväinen orja, Kaptah.

Re: Toimettomuus, hyvät puolet

Kirjoittaja aviina » 03.06.2014 13:57

Virallisesti en ole koskaan irronnut ko. yhteisöstä, toimettomana olen tainnut olla nyt noin 13 vuoden ajan. Alkuaikoina toki yrittivät pitää yhteyttä, mutta nämäkin yhteydenotot ovat jo vuosia sitten hiipuneet. Karttaminen vaan on silti voimissaan, vaikka vain "toimeton" olenkin. Juuri viime viikonloppuna olin pikkuveljen valmistujaisissa kotipaikkakunnalla, ja noin viidestäkymmenestä paikalla olleesta jt-vieraasta saattoi yhden käden sormilla laskea ne, jotka uskalsivat edes tervehtiä. Saati sitten keskustella yhtään enempää.... onneksi nuo on itselle lähinnä huvittavia tilanteita, koska tosiaan eihän mua edes virallisesti "pitäisi" karttaa :)

Re: Toimettomuus, hyvät puolet

Kirjoittaja loikkarisusi » 20.05.2014 15:32

Itse jäin toimettomaksi noin vuoden ennen eroamistani ja vaihdoin paikkakuntaakin pari kertaa. Olen saanut vanhimmalta vain yhden puhelun, kun tämä varmisti että haluan todella erota. Puhelun sävy oli ystävällinen ja toivottelimme toisillemme hyvää jatkoa. Siitä on nyt pari vuotta eikä mitään ole kuulunut.

Minusta oli mukavaa erota juuri hiipumalla, kun sydämessäni olin luopunut uskosta jo lapsena. Tuntui siltä, että tämä ratkaisu oli kaikille helpompi ja muut saivat aikaa tottua ajatukseen siitä, etten ollut enää aktiivinen. Toimettomana saa myös ihan erilaisen näkökulman asioihin kuin pysytellessään väkisin seurakunnan toiminnassa mukana. Olo oli helpottunut ja vapautunut, kun saatoin vain olla ystävieni kanssa kokousiltoina ja nauttia kauniista kesäpäivistä sen sijaan, että olisin istunut salilla puuduttamassa takalistoani, liikuttelemassa huuliani laulujen ja aamenten tahtiin ja vilkuilemassa kelloa. Aloin myös ottaa tavaksi lähteä jo ennen loppulaulua kokouksista, jottei tarvitsisi puhua ns. ystävien kanssa. Pahoitteleva kiireisiin yms. vetoaminen, iloisuus ja ystävällisyys kokouspoissaoloista kysyttäessä tuntui toimivan hyvin - silloin kukaan ei voinut erikseen tarjota apuaan tai muuta vastaavaa, vaan minut jätettiin rauhaan ja olin hyvissä väleissä kaikkien kanssa.

Re: Toimettomuus, hyvät puolet

Kirjoittaja Tony » 20.05.2014 12:01

Menneisyyden vanki kirjoitti:Tuli mieleen tällainen kun Leinonen sanoi, että vain muutama eroaa itse järjestöstä vuosittain. Onko niin että mielellään ei erota että vältetään suvun menettäminen.
Niin sanottu hiipuminen nähdään joissain tapauksissa parhaaksi mahdolliseksi kuvioksi. Jäädään tosiaan vain pois toiminnasta ja se siitä. Näin saattaa välttyä viralliselta karttamisdirektiiviltä. Miinuspuolena voi olla, että joutuu ottamaan vastaan vanhinten lähestymisyrityksiä mahdollisesti pitkäänkin.
Vai onko olemassa joku aikaraja toimettomuudelle ja sen jälkeen tulee automaattisesti erottaminen?
Tällaista aikarajaa ei ymmärtääkseni ole.

Toimettomuus, hyvät puolet

Kirjoittaja Menneisyyden vanki » 20.05.2014 11:42

Toimettomaksi jättäytyminen voi olla hyvä valinta niin ei joudu kartetuksi.
Saa elää kuin kuka tahansa. Ei vastaa yhteydenottoihin, ei avaa ovea vanhimmille.

Tuli mieleen tällainen kun Leinonen sanoi, että vain muutama eroaa itse järjestöstä vuosittain. Onko niin että mielellään ei erota että vältetään suvun menettäminen.

Vai onko olemassa joku aikaraja toimettomuudelle ja sen jälkeen tulee automaattisesti erottaminen?

Ylös