Veljesseura.org

jak kirjoitti:Tuo karttaminen on yksi kidutuksen ja kiusaamisen raaimpia muotoja. Itse koin vastaavaa myös töissä, siirrettiin ihan eri kerrokseen kuin muut oman ryhmän henkilöt. No, joka aamuinen kontakti oli kun pomo soitti ja pyysi haukuttavaksi. Milloin en ollut jollekin sanonut huomenta, joskus kuulema olin sanonut, että voi perkele. Siellä sitä istuttiin sitten pienessä kopissa ovi kiinni ja yritin saada ajan kulumaan iltistä lukemalla.
Samaan aikaan osui näitten pyhien ihmisten hyljeksiminen (pyhät ihmiset sisältää valtavasti ironiaa). Tuollainen leikistä pois sulkeminen on myös lapsilla pahin kiusa mitä voi jollekin toiselle lapselle tehdä. Jokainen näistä karttamiskäskyn antaneista saa minun puolesta haistaa...

Niin oma pää ei vaan kestänyt, pari vakavaa yritystä oman hengen riistämiseksi jne... Nyt onneksi kaikki on ok ja ymmärrän halveksia tuota jengiä, niin työelämästä kuin JT:stä. Ehkä asian kamaluus tuli siinä kun yksi työpaikkakiusaaja kuoli tuskallisen syöpäkuoleman, puhkesin sponttaaniin nauruun. Hävetti helvetisti jälkeen päin.

Onneksi, et onnistunut yrityksessäsi, se olisi ollut väärintä mitä Jt-seura olisi saanut aikaiseksi! Tuntuu todella pahalta kuinka ihmisen minä-kuva saadaan laskettua niin pohjalle. Onneksi olet päässyt jaloillesi ja ymmärtänyt ettei ihmisarvosi ole kiinni Jt- seuran ajatuksista. Olen itse ns. maailmallinen ja tiedän, että uusia ystäviä, jotka ottavat sinut vastaan omana itsenäsi löytyy kyllä vaikka alku tuntuukin vaikealta

En nyt ole aivan varma liittyykö tämä aiheeseen mutta kerropahan kuitenkin.
Olen vielä kirjoitta jt:nä, mutta eroaikeista olen jo puhunut ääneen. Niitä tosin pidetään vain sairastamani vaikean masennuksen tuottamana harhana, että en todellisuudessa tahdo järjestöstä pois, että masennus puhuu en minä.
Miulla on ensimmäistä kertaa eläissäni poikaytävä ja vaikka etäsuhteessa eletäänkin se toimii. Sitten seurakunnasta ihmiset joille olen näytellyt kilttiä ja viatonta äitini takia tulevat laukomaan totuuksiaan. "Ethän voi koskaan tietää mitä siellä päässä tapahtuu.." Eli siis ihmiset jotka mainostavat itseään todellisina ystävinä tulevat päin naamaa, eikun ei edes välikäsiähän piti olla mahdollisimman monta, sanomaan että en ole pitämisen arvoinen, että tottakai tämmöistä petetään, enhän ole enää minkään arvoinen kun olen toimeton. No, tulipahan muistutus että ei niistä piireistä tukea saa, vaikka hetkellisesti voisi niin luullakin. Tämä perhe kun on kyllä ajoittain osannut masennukseen suhtautua hyvin, antaa jopa järkeviä, kokemukseen pohjaavia neuvoja.

Tiivistettynä: yleisvituttaa.

Ei ole mitään karttamista. Te luopiot aina valehtelette kaikesta.

Veikko voi vaikka todistaa:

http://m.youtube.com/watch?v=JuwR7EzchNM

Olen saanut pääni niin kuntoon kuin sen voi saada. Mielestäni vakavasta masennuksesta täytyy pystyä puhumaan. Se sairaus siinä missä mikä muu sairaus tahansa. Oma onni oli vapaaehtoinen sairausvakuutus jonka turvin pystyin hakemaan apua yksityiseltä sektorilta. Julkisella sektorilla ei ole resursseja hoitaa nykyään oikeastaan mitään. Ainoa turhautuminen on siinä kun on eläkepaperit "taskussa", niin kukaan ei ota duuniin edes ilmaiseksi. No sen asian ratkaisin ilmoittautumalla kirkon vapaaehtoistoimintaan missä neuvotaan senioreita tietotekniikan ja puhelinten käytössä. En edes kuulu kirkkoon, mutta on melkein ainoa tie tehdä jotain. Aikanaan tutkistelunjohtaja piti kirkkoa suunnilleen itse saatanana. Joopa joo... Kannustankin kaikkia joille karttaminen ottaa koville ottamaan reilusti lääkäriin yhteyttä. Elämä on kuitenkin lahja ja sen synkimmänkin pilven reunalla paistaa kuitenkin aurinko. Olisi sekin ollut jos olisin juossut metron alle, olisin pilanut monen ihmisn elämän, vaimon ja tyttären, sekä metrokuskikin olisi voinut asiasta saada isojakin henkisiä ongelmia. Ihmisen kuoleman näkeminen onnettomuudessakaan ei ole herkkua. Sekin on tullut nähtyä, pikku Fiat ajeli minun edessä ja suoraan rekan alle, siitä on yli 20 vuotta, silti se näky on syöpynyt mieleen ikiajoiksi.
Tsemppiä kaikille jotka tunnette elämän olevan yhtä potaskaa kun koko "ystävä porukka" hylkää. Ei ne mitään oikeita ystäviä ole olleet. Naamariin pukeutuneita klovneja lähinnä. Hups, tuli taas pitkällä kaavalla, mutta toivottavasti ei haittaa.

jak onpa kurjaa mitä olet joutunut kokemaan. Arvosta itseäsi ja elämääsi se on ainutlaatuinen ja ainutkertainen.
Itsekin kiusattuna olleena voin kuvitella osan kokemastasi.

Katse eteen päin, uusien ystävyyssuhteiden solmimista ja oman elämän uudelleenrakennusta. Itselleni tämä sivusto on ollut merkittävä tuki vaikken ole kauaa ollut kirjautneena. Lueskellut olen tätä jo vuosia.

Tuo karttaminen on yksi kidutuksen ja kiusaamisen raaimpia muotoja. Itse koin vastaavaa myös töissä, siirrettiin ihan eri kerrokseen kuin muut oman ryhmän henkilöt. No, joka aamuinen kontakti oli kun pomo soitti ja pyysi haukuttavaksi. Milloin en ollut jollekin sanonut huomenta, joskus kuulema olin sanonut, että voi perkele. Siellä sitä istuttiin sitten pienessä kopissa ovi kiinni ja yritin saada ajan kulumaan iltistä lukemalla.
Samaan aikaan osui näitten pyhien ihmisten hyljeksiminen (pyhät ihmiset sisältää valtavasti ironiaa). Tuollainen leikistä pois sulkeminen on myös lapsilla pahin kiusa mitä voi jollekin toiselle lapselle tehdä. Jokainen näistä karttamiskäskyn antaneista saa minun puolesta haistaa...

Niin oma pää ei vaan kestänyt, pari vakavaa yritystä oman hengen riistämiseksi jne... Nyt onneksi kaikki on ok ja ymmärrän halveksia tuota jengiä, niin työelämästä kuin JT:stä. Ehkä asian kamaluus tuli siinä kun yksi työpaikkakiusaaja kuoli tuskallisen syöpäkuoleman, puhkesin sponttaaniin nauruun. Hävetti helvetisti jälkeen päin.

Menetin jt-eron myötä koko sukuni, mukaanlukien perheeni. Ei olla siis enää missään yhteyksissä. Sen lisäksi minulla ei ollut "maailmassa" yhden yhtäkään ystävää. Elin käytännössä lähes vuoden täysin erakkona. Karttaminen alkoi siis jo ennen eroa. Siihen samaan satsiin myös vaimo läks.

Ajattelen kuitenkin niin, että sinut hylkäävät ihmiset eivät ansaitse sinua. Tämä auttoi pahimpien aikojen yli. Uuden elämän rakentaminen on mahdollista, mutta monien kohdalla se on niin kova kolaus että mielenterveys saattaa siitä ottaa osumaa.

Karttaminen varmaankin on sitä vt-seuran varman päälle pelaamista; kun kielletään kaikki yhteydenpito niin minimoidaan riskit missä eronneet jäsenet yrittäisivät pelastaa sisällä olevia perheenjäseniä ulos lahkosta. Vt-seuran ei ole hyvä ottaa tällaista riskiä. Pidetään kynsin hampain kiinni jäljelläolevista jäsenistä.

Asiahan on niin että vt-seura pilkkaa jäsentensä älykkyyttä ja vähät välittävät heistä. Eron myötä myös alkoi henkinen kasvu ja maailmassa avautui paljon hienoa asioita. Vapautuessani lahkon kahleista, sain kymmenkertaisesti enemmän. Menetin perheeni ja sukuni, mutta tämä tuntuu siitäkin huolimatta paremmalta elämältä. Tämä kaikki oikeastaan kokonaan veljesseura.org -saitin ansiosta. Pitäisi ehkä viimein raapustaa se oma tarina

-Kiitos Teille kaikille

Olen myöskin erityisesti viime aikoina miettinyt aloittajan kanssa samoja asioita. Mulla oli pikkuseurakunnassa hyvä ystävä, ja myös hänen äitinsä oli minulle todella läheinen. Kuulin, että (ex-) ystäväni äiti olisi sanonut kaipaavansa mua todella paljon. Niin? Täällä mä olen, se sama ihminen kuin ennenkin. Olisin ilomielin heihin yhteydessä. Miksi he ovat hyljänneet minut? Takuulla heihin sattuu yhtä paljon kuin minuun. Eikö olisi jo aika lopettaa tämä järjettömyys?!

Onhan toi ihan paskaa.
Paska lahko luo paskoja sääntöjä ja niitä seuraavat ihmiset muuttuvat huomaamattaan paskoiksi.
Sitten ne paskat ihmiset inhoavat niitä, jotka haluavat pestä itsestään paskan pois.
Taisi tulla aika paska vastaus, voihan paska.

Karttaminen... Tästä on niin paljon puhuttu viime aikoina, ja anteeksi kun vaahtoan tästä edelleen... mutta ärsyttää taas niin paljon! Miks siitä pitää jt:n valehdella julkisesti, kun kirjallisuus kertoo kuitenkin toista? Se on jotain niin hävettävää, että ei voida kertoa niin kuin asiat on! Mitä ne rivijäsenet seurakunnan sisäpuolella ajattelee tästä kaikesta? Eikö tunnu yhtään ristiriitaiselta, vai onko ne vaan, että jippii.. harmagedon lähellä, kun meitä näin vainotaan!

Minulla ainoat kontaktit edellisestä elämästä ovat omat vanhemmat. Onneksi he eivät ole ainakaan täysin hyljänneet. Kaikki muut sukulaiset ja ystävät ovatkin kaikonneet kuin tuhka tuuleen. Tosi rankkaa aloittaa aikuisena oma elämä kokonaan alusta, kun menettää kaiken..

Mulla oli monta serkkua, jotka oli mulle yhtä läheisiä kuin sisarukset. Nyt ei oo ollu mitään kontaktia yli kymmeneen vuoteen. Mä ajattelen niitä melkein joka päivä. Välillä mietin mitä ne ajattelee tästä kaikesta? Onko ne onnellisia? Onko niillä koskaan ikävä mua? Ehkä ne on vaan sulkenu mut kokonaan mielestään, unohtanu! Oonhan mä hyljänny tosi jumalan järjestön, paha ihminen!

Mun on vaan niin vaikea käsittää sitä miksi ei voi olla tekemisissä. En mä yrittäis käännyttää niitä pois "totuudesta", koska mun mielestä jokainen saa uskoa niin kuin haluaa. Elän ihan normaalia perhe-elämää, olen uskollinen miehelleni, käyn töissä, tapaan kavereita ja juominenkin on ihan kohtuullista.. Eli ei mitään erikoista! Ainut syy karttamiseen on se etten jaksanut olla enää JT. Se jatkuva suorittaminen ja rakkaudettomuus musersi minut. Jätin uskonnon, mutta en olisi halunnut jättää ystäviäni.

Meidän suku oli jakautunut kahteen osaan, jt:t ja maailmalliset. Kumpikin ryhmä pyöri omissa porukoissaan. Nyt kuitenkin mun jt-serkut on blokannu mut kokonaan facebookista, etten nää edes heidän olemassa oloaan. Tiedän, että he ovat kuitenkin niiden maailmallisten serkkujen kavereita. Niiden kavereita voivat olla, vaikka eivät oo koskaan ollu läheisiä ja aina ovat vaan arvostelleet ja haukkuneet heitä. Mutta mä oon niin paha, että mut blokataan kokonaan :( noinkin pieni asia voi sattua tosi paljon, vaikka tiedän, että en voi asialle mitään.. Ei tästä koskaan täysin yli pääse, kun saa jatkuvasti muistutuksia asioiden oikeasta laidasta!