Vielä lainaus oikeuskirjallisuudesta.
ESLH 04889, 9.10.1995 KUN 819. Suostumus alaikäisen potilaan hoitoon.
Kantelijat vaativat toimenpiteitä sen johdosta, että heidän alaikäiselle lapselleen oli annettu suolistoleikkauksen jälkeen verituotteita (albumiini– ja jääplasmatäyttö) ilman heidän suostumustaan. – Leikannut lääkäri kertoi
puhuneensa ennen hoitoa vanhempien kanssa ja jääneensä siihen ymmärrykseen, että toisin kuin kokoveren ja
punasolujen osalta jääplasman antaminen ei ollut vanhempien uskonnollisen vakaumuksen kanssa ristiriidassa.
Anestesialääkäri ei ollut mieltänyt albumiiniliuosta verensiirteeksi. – Lääninhallitus totesi, että PotL 7.2 §:n
mukaan jos alaikäinen potilas ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava lähinnä hänen huoltajansa
kanssa. Lisäksi PotL 9.4 §:n mukaan huoltajalla ei ole oikeutta kieltää potilaan henkeä ja terveyttä uhkaavan
vaaran torjumiseksi annettavaa tarpeellista hoitoa. Lääninhallitus katsoi, että sairaalassa oli noudatettu potilaslain
säännöksiä eikä vanhempien ehdottaman valmisteen käytöstä olisi ollut tilanteen vaatimaa apua. Lääninhallitus
saattoi leikanneen lääkärin tietoon kuitenkin, että potilasasiakirjoihin tulee merkitä se, että alaikäisen potilaan
vanhemmille on annettu tieto suunnitellusta hoidosta ja on syytä merkitä vanhempien antama suostumus hoitoon,
mikäli asian laadun vuoksi seikasta on myöhemmin odotettavissa erimielisyyttä. Edelleen lääninhallitus tulkitsi
sairaalan selityksestä, että kaikkien lääkäreiden tiedossa ei ole, että Jehovan todistajien vakaumuksen kieltämiin
verituotteisiin kuuluu myös albumiini ja veriplasma. Koska ylilääkäri on jo aiemmin vanhemmille osoittamassaan
kirjeessä ilmoittanut informoivansa sairaalan lääkäreitä, asia ei antanut lääninhallituksen taholta aihetta enempiin
toimenpiteisiin.
- - -
Yhtäällä PotL 5 ja 6 §:n selkeysvaatimuksen ja toisaalta lääkärin selityksen epämääräisyyden
takia katson, että suostumuksesta ei ole nimenomaan puhuttu, vaan ymmärrykseen jääminen
oli pelkästään lääkärin oma tulkinta. Suostumus voi toki olla hiljainenkin. Toisin sanoen
keskustelussa tehtävän toimenpiteen yksilöinti oli ollut suostumuksen antamiseksi riittämätön.
Suostumuksen saaminen on korostuneesti lääkärin asia, koska vakaumuksen merkitys oli
tiedossa. Nähtävästi lääkärin väärä käsitys vakaumuksen kohteesta oli johtanut häntä
käyttämään epäselvää kieltä tai suorastaan harhaanjohtavaa sanontaa. Mikään ei viittaa
vanhempien antaneen suostumustaan, nimenomaan juuri kyseisessä keskustelussa he ovat
tehneet hoitovaihtoesityksensä. Niinpä lääninhallituksen moitearvio perustuu väärään
edellytykseen ja osuu virheelliseen kohteeseen. Sinänsä hoitosuunnitelmasta tiedottaminen ja
asian kirjaaminen on PotL 5 ja 12 §:n mukaista olennaisena kysymyksenä. Sen sijaan vaikka
katsottaisiin suostumus annetuksi, sen hoitoon motivoituva keskeinen ote huomioon ottaen
katsoisin merkinnän vastaavasti välttämättömäksi ilman lääninhallituksen asettamaa ehtoa. On
kuitenkin huomattava itse hoidollinen pääasia eli toimenpiteen tarve potilaan (2-vuotias)
kannalta. Lääninhallituksen päätös on tässä hieman ristiriitaisen tuntuinen, kun on epäselvää,
haluaako lääninhallitus käsitellä vain suostumuskysymyksen ja sen kirjaamisen vai myös
poikkeukselliset hoidolliset edellytykset.
Kun lääninhallitus päätyi suostumuksen olleen käsillä, siinä katsannossa lienee tarpeetonta
viitata PotL 9 §:ään, joka perustuu suostumuksesta riippumatta tapahtuvaan hoitoon.
Nimenomaan sen varalta että vanhemmat olisivat tyytymättömiä lääninhallituksen kantaan,
mikä on aina mahdollista siten, että tämä osakysymyskin olisi tullut seikkaperäisesti kohdata,
perustelut PotL 9 §:ssä mainitun vaaran osalta olisivat olleet enemmänkin paikallaan. Nyt
leikkaava lääkäri mainitsi esimerkiksi nestemäärän vajavuudesta, mutta lääninhallituksen asia
olisi tullut korostaa sen merkitystä lainkohdan edellytysten kannalta. ”Vaaran” kriteerit ovat
merkittävästi suuremmat kuin tavanomaisessa hoidossa esiin tulevat tilanteet. Toimenpidettä
nyt puolsi sairastamisen pitkäaikaisuus ja siihen liittyvä parantamisen nopeuttamistarve.
Vastaavasti anestesialääkärin toimintaa tukee potilaan erittäin huono kunto ja toimenpiteen
välttämättömyys. Lisäksi kun hengenvaara-elementti lainkohdassa on mainittu erikseen,
terveydenvaaran käsilläoloon riittää siihen nähden suhteellisesti vaatimattomampikin riski.
Sinänsä tämä tilanne voi ilmetä missä taudinkulun vaiheessa tahansa. Tässä vanhemmat eivät
huomioineet mitenkään sitä, että lapsi oli vaikean terveydentilansa takia tehohoidossa.
Vertailuksi pidän epäonnistuneena turvattoman lapsen kannalta sitä Tanskan potilaslain 15 §:n
säännöstä, joka kieltää verensiirrot ja vastaavat toimenpiteet ilman (huoltajan) suostumusta.
https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10 ... sequence=1
Vielä lainaus oikeuskirjallisuudesta.
ESLH 04889, 9.10.1995 KUN 819. Suostumus alaikäisen potilaan hoitoon.
Kantelijat vaativat toimenpiteitä sen johdosta, että heidän alaikäiselle lapselleen oli annettu suolistoleikkauksen jälkeen verituotteita (albumiini– ja jääplasmatäyttö) ilman heidän suostumustaan. – Leikannut lääkäri kertoi
puhuneensa ennen hoitoa vanhempien kanssa ja jääneensä siihen ymmärrykseen, että toisin kuin kokoveren ja
punasolujen osalta jääplasman antaminen ei ollut vanhempien uskonnollisen vakaumuksen kanssa ristiriidassa.
Anestesialääkäri ei ollut mieltänyt albumiiniliuosta verensiirteeksi. – Lääninhallitus totesi, että PotL 7.2 §:n
mukaan jos alaikäinen potilas ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava lähinnä hänen huoltajansa
kanssa. Lisäksi PotL 9.4 §:n mukaan huoltajalla ei ole oikeutta kieltää potilaan henkeä ja terveyttä uhkaavan
vaaran torjumiseksi annettavaa tarpeellista hoitoa. Lääninhallitus katsoi, että sairaalassa oli noudatettu potilaslain
säännöksiä eikä vanhempien ehdottaman valmisteen käytöstä olisi ollut tilanteen vaatimaa apua. Lääninhallitus
saattoi leikanneen lääkärin tietoon kuitenkin, että potilasasiakirjoihin tulee merkitä se, että alaikäisen potilaan
vanhemmille on annettu tieto suunnitellusta hoidosta ja on syytä merkitä vanhempien antama suostumus hoitoon,
mikäli asian laadun vuoksi seikasta on myöhemmin odotettavissa erimielisyyttä. Edelleen lääninhallitus tulkitsi
sairaalan selityksestä, että kaikkien lääkäreiden tiedossa ei ole, että Jehovan todistajien vakaumuksen kieltämiin
verituotteisiin kuuluu myös albumiini ja veriplasma. Koska ylilääkäri on jo aiemmin vanhemmille osoittamassaan
kirjeessä ilmoittanut informoivansa sairaalan lääkäreitä, asia ei antanut lääninhallituksen taholta aihetta enempiin
toimenpiteisiin.
- - -
Yhtäällä PotL 5 ja 6 §:n selkeysvaatimuksen ja toisaalta lääkärin selityksen epämääräisyyden
takia katson, että suostumuksesta ei ole nimenomaan puhuttu, vaan ymmärrykseen jääminen
oli pelkästään lääkärin oma tulkinta. Suostumus voi toki olla hiljainenkin. Toisin sanoen
keskustelussa tehtävän toimenpiteen yksilöinti oli ollut suostumuksen antamiseksi riittämätön.
Suostumuksen saaminen on korostuneesti lääkärin asia, koska vakaumuksen merkitys oli
tiedossa. Nähtävästi lääkärin väärä käsitys vakaumuksen kohteesta oli johtanut häntä
käyttämään epäselvää kieltä tai suorastaan harhaanjohtavaa sanontaa. Mikään ei viittaa
vanhempien antaneen suostumustaan, nimenomaan juuri kyseisessä keskustelussa he ovat
tehneet hoitovaihtoesityksensä. Niinpä lääninhallituksen moitearvio perustuu väärään
edellytykseen ja osuu virheelliseen kohteeseen. Sinänsä hoitosuunnitelmasta tiedottaminen ja
asian kirjaaminen on PotL 5 ja 12 §:n mukaista olennaisena kysymyksenä. Sen sijaan vaikka
katsottaisiin suostumus annetuksi, sen hoitoon motivoituva keskeinen ote huomioon ottaen
katsoisin merkinnän vastaavasti välttämättömäksi ilman lääninhallituksen asettamaa ehtoa. On
kuitenkin huomattava itse hoidollinen pääasia eli toimenpiteen tarve potilaan (2-vuotias)
kannalta. Lääninhallituksen päätös on tässä hieman ristiriitaisen tuntuinen, kun on epäselvää,
haluaako lääninhallitus käsitellä vain suostumuskysymyksen ja sen kirjaamisen vai myös
poikkeukselliset hoidolliset edellytykset.
Kun lääninhallitus päätyi suostumuksen olleen käsillä, siinä katsannossa lienee tarpeetonta
viitata PotL 9 §:ään, joka perustuu suostumuksesta riippumatta tapahtuvaan hoitoon.
Nimenomaan sen varalta että vanhemmat olisivat tyytymättömiä lääninhallituksen kantaan,
mikä on aina mahdollista siten, että tämä osakysymyskin olisi tullut seikkaperäisesti kohdata,
perustelut PotL 9 §:ssä mainitun vaaran osalta olisivat olleet enemmänkin paikallaan. Nyt
leikkaava lääkäri mainitsi esimerkiksi nestemäärän vajavuudesta, mutta lääninhallituksen asia
olisi tullut korostaa sen merkitystä lainkohdan edellytysten kannalta. ”Vaaran” kriteerit ovat
merkittävästi suuremmat kuin tavanomaisessa hoidossa esiin tulevat tilanteet. Toimenpidettä
nyt puolsi sairastamisen pitkäaikaisuus ja siihen liittyvä parantamisen nopeuttamistarve.
Vastaavasti anestesialääkärin toimintaa tukee potilaan erittäin huono kunto ja toimenpiteen
välttämättömyys. Lisäksi kun hengenvaara-elementti lainkohdassa on mainittu erikseen,
terveydenvaaran käsilläoloon riittää siihen nähden suhteellisesti vaatimattomampikin riski.
Sinänsä tämä tilanne voi ilmetä missä taudinkulun vaiheessa tahansa. Tässä vanhemmat eivät
huomioineet mitenkään sitä, että lapsi oli vaikean terveydentilansa takia tehohoidossa.
Vertailuksi pidän epäonnistuneena turvattoman lapsen kannalta sitä Tanskan potilaslain 15 §:n
säännöstä, joka kieltää verensiirrot ja vastaavat toimenpiteet ilman (huoltajan) suostumusta.
https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/6109/terveysk.pdf?sequence=1