Kirjoittaja Polyester » 30.08.2014 01:54
Vähän kevyempää luettavaa samasta aiheesta on moottorisahajönglööri Juha Kurvisen kirja Sirkus Pjongjang. Suomalainen esiintyjäryhmä, mukana mm. taikuri Jori Kopponen, matkustaa Pohjois-Korean jo edesmenneen perustajan syntymäpäiväjuhlallisuuksiin.
Reissu menee pitkälti linjalla juopottelua ja töppäilyä valtavassa Big Brother -talossa, johon maata kirjassakin verrataan, mutta on siinä myös kiinnostavia tietoja siitä miten asiat on järjestetty. Toki tuollainen järjestelmän kutsuvieraana oleva länsimainen ryhmä näkee lähinnä sen, mitä heille halutaan näyttää, mutta onnistuvat he pari kertaa kurkistamaan myös kulissien taakse.
Yksi päällimmäisiä asioita, mitä kirjasta jää mieleen, on läpitunkeva ja kaikkialla läsnä oleva henkilöpalvonta ja propaganda. Mielenkiintoista kyllä, ryhmä itsekin huomaa aivopesun alkavan vaikuttaa heidän ajatteluunsa. Ja huolimatta siitä, että he ovat järjestelmän vieraana ja täysin etuoikeutetussa asemassa tavallisiin kansalaisiin nähden, paikka tuntuu silti todella ahdistavalta.
Jori Kopponen voitti sittemmin Suomen julkkis-BB:n. Hyvää harjoitusta ainakin on saanut.