Kirjoittaja Veli-Hopea » 06.09.2014 13:47
Hienoa että asiat tuodaan esille. Pedofiliaa korostettiin ehkä hiukan liian monta kertaa, mutta pakko se on kai sekin esiin nostaa, niin vakava asia kun onkin.
Eipä sitä olisi natiaisena voinut kuvitellakkaan että tuosta uskonnosta sitäkin löytyy. Sehän oli vain pappien juttuja, jopa vitseissä.
Vt-seura ei ole silmissäni enään millään osa-alueella puhtaampi uskonto kuin mikään muukaan.
Vt-seuralle ja Veikolle tiedoksi, että informaatiot tulee tuskin loppumaan vaan totuus tuodaan julki aina vaan kasvavammassa käyrässä. Kyllä tässä rivijulistajatkin yms vapisemaan joutuu! Ei sitä kukaan tiedottaja tai muukaan pysty loputtomiin valehdella, se nyt vaan ei tässä maailmassa enään onnistu.
Ihan harmittaa näiden puolesta. Voi sitä stressin määrää. Ei voi olla terveellistä.
Toisaalta sen saisi terveellisemmäksi ja stressittömämmäksi ihan alkuun vaikka sillä, että on rehellinen toisille , rehellinen itselleen, ts tulisi lopettaa valehteleminen.
Eihän tämä helppoa ole kenttäilijöillekkään , varsinkaan kärrykenttäilijöille. Kysymyksiä tulvii
ja stressitaso kasvaa. Miksi yrittää huijata kyselijää? Ei sekään voi olla terveellistä, eikä siinä ole miltään kantilta katsottuna mitään järkeä.
Uskookohan Veikko ihan tosissaan ,että informaatio on jokin saatanan hyökkäys? Voihan uskoakin,mutta kaikki jotka niin uskoo, voisi vähän yrittää miettiä asiaa ja herätellä itseänsä satuelämästä.
Toivon että informaatio rohkaisee muitakin nousemaan esiin ja sitähän se kyllä tekeekin.