Veljesseura.org

Kuulostaa tutulle. Ihmiset, joista ei koeta olevan enää "hyötyä", unohdetaan helposti. Ei sitä kuuluisaa rakkautta paljoa seurakunnassa näkynyt...

Mitä siellä taalan toisella puolella mahtoikaan lukea?

Samassa seurakunnassa oli aikanaan eräs vanha sisar jolla toinen jalka jo haudassa, tämän luona kyllä ravattiin apua antamassa pikkuasioissakin, no syy selvisi, sisar oli melko varakas, metsää paljon. Sekin varmasti vaikutti kun sillä ei ollut lapsia niin kuolasivat varmaan testamentin perään. En tiedä sitten miten lopulta kävi.

Vieras kirjoitti:Äitini on jt, mutta ollut jo vuosikymmeniä sen verran sairas ja huonokuntoinen, ettei ole päässyt kokouksissa käymään. Hän ihmettelee kun oikeastaan kukaan ei seurakunnasta käy hänen luonaan paitsi eräs tienraivaaja sisar joka ottaa härskisti tunteja siitä. Eniten äitini olisi toivonut joskus jotain pientä arjenapua, mutta hänelle sanottiin, että "se ei kuulu heille". Jotenki pöyristyttävää kuulla jotain tuollaista vastaukseksi kun kumminkin siellä saarnataan, että pitää ottaa vanhukset ja sairaat huomioon ja antaa apua. Maailmalliset ihmiset ovat apua kyllä antaneet vilpittömästi ja halusta auttaa.

Mahtaisiko paikallisen luterilaisen seurakunnan diakoniatyö tulla avuksi ainakin noissa käytännön askareissa? Se kun ei tapaa katsoa henkilöön tai hänen uskontoonsa.

En itse suurtakaan toivoa paikallisen Jehovan todistajien seurakuntaan panisi. Lisäksi otaksun tietäväni, mistä kirjoitan.

Täytyy kyllä sanoa , että täälläkinpäin asiat ovat minun silmissäni yhtä huonosti. Kun väki ei jaksa kokouksiin ja joutuu jo välillä sairaalahoitoon, ei ketään näy. Jos näkyy, niin pari vanhinta käy nappaa tunnin raporttiin. siinä on kaikki. Kiitos on suuri. Eikö Jehovakaan välitä?

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:On melko outoa että äiti joka on uhrannut elämänsä lahkon hyväksi ja kasvattanut lapset siinä sivussa työtä tehden, ei sitten vanhana saa mitään kunnon apua lahkolta.

Tässä nähdään se että jehovantodistajuudessa vallitsee "ota kaikki hyöty irti ja jätä kun ei enää hyötyä"-periaate.

Eikä tätä voi edes kiireellä perustella kun mitä hyötyä on paljosta kenttäilystä, jos laatu on huonoa.
Laatuun sisältyy myös se miten heikommista huolehditaan.

Tämähän siinä hullua juuri onkin, kenttätyö ei tuota käytännössä mitään tulosta, se aika voitaisiin käyttää niihin jotka ovat jo todistajia. Sitä suuremmalla syyllä jos ovat vuosikymmenet aktiivisia olleet. Mutta ei siellä lojuvat yksin kotonaan, laitoksissa ja missä lienevätkin. Toki ei aina näin ole mutta varsin usein.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti: Tämä olisi lehtijuttuna hyvä pakallisessa lehdessä, jos joku asioista todella perillä oleva kirjoittaisi lehteen, niin vois äiti-vanhus alkaa saamaan jatkossa apua aika ripeästi seurakuntalaisilta.
Seurakunnan vanhimmathan pelästyisivät puolikuoliaiksi jos jotain tämmöista vuotaisi lehdistöön.

Hyvä idea kunhan kukaan todistaja ei kykene yhdistämään että jutun alullepanija olisi joku todistaja. Sitten tuo henkilö on liemessä - mitään pahaahan ei saa tästä rakkauden perikuva -järjestöstä kukaan todistaja saa sanoa yksityisesti saati sitten julkisesti.

On melko outoa että äiti joka on uhrannut elämänsä lahkon hyväksi ja kasvattanut lapset siinä sivussa työtä tehden, ei sitten vanhana saa mitään kunnon apua lahkolta.

Tässä nähdään se että jehovantodistajuudessa vallitsee "ota kaikki hyöty irti ja jätä kun ei enää hyötyä"-periaate.

Eikä tätä voi edes kiireellä perustella kun mitä hyötyä on paljosta kenttäilystä, jos laatu on huonoa.
Laatuun sisältyy myös se miten heikommista huolehditaan.

Ja jos maailmalliset huolehtivatkin sitten jopa paremmin, niin eikös se tarkoita että Saatana huolehtii paremmin. Tämänhän pitäisi saada seurakunnan häpeämään, kun Saatana onkin paljon parempi.

Ja sit se kun kukaan ei edes hae kokouksiin. Silloin kun minä heiluin jehovantodistajana ympäri Kemiä, niin kuitenkin vielä haettiin kokouksiin vanhukset, näitä sanottiin kyytiläisiksi, kun tarvitsivat autokyytiä.
Tosin silloinkaan ei kyllä kantautunut korviin että kovin usein olisi autettu vanhuksia arkisissa askareissa.
Mutta tosin se yksi kerta oli poikkeus, kun kävimme porukalla maalaamassa vanhemman sisaren talon Kuivaniemessä talkootyönä ja se olikin isoin apu, mitä olin todistamassa.

Erästä vanhaa rouvaa, joka ei edistynyt kasteelle - lakattiin auttamasta, eikä kyyditty enää. Hänellä oli omia ajatuksia, kuten "Mitä jos menen kasteelle ja uskoni sitten loppuu?" ja se ärsytti esivalvojaa joka vastasi tympeästi että "Eihän siinä saa niin käydä?"
Vanha rouva tähän, että "Nii, muttako sille ja sillekin seurakunnassa kävi juuri niin."

Esivalvojaa tympäisi niin, että lähdimme pois hänen luotaan.

Siinä ajellessamme pois, sanoin esivalvojalle että eikö näitä pitäisi kuitenkin kyyditä ja auttaa, jos ne vaikka tulis mukaan. Esivalvoja sanoi tympeästi ja turhautuneena että "Pitäis, pitäis ja on autettukin aikanaan."

Tuo vanha rouva oli tavallaan hylätty tyytymään maailmallisten apuun.

Mutta se että joku oikeasti jt-vanhus hylätään avun ulottumattomiin, niin se kyllä on outoa ja ei kyllä tuota kunniaa kyseiselle seurakunnalle, koska tuo vanhus on uhrannut kuitenkin elämänsä ja nuoruutensa järjestön hyväksi.

Tämä olisi lehtijuttuna hyvä pakallisessa lehdessä, jos joku asioista todella perillä oleva kirjoittaisi lehteen, niin vois äiti-vanhus alkaa saamaan jatkossa apua aika ripeästi seurakuntalaisilta.
Seurakunnan vanhimmathan pelästyisivät puolikuoliaiksi jos jotain tämmöista vuotaisi lehdistöön.

Vieras kirjoitti:Äitini on jt, mutta ollut jo vuosikymmeniä sen verran sairas ja huonokuntoinen, ettei ole päässyt kokouksissa käymään. Hän ihmettelee kun oikeastaan kukaan ei seurakunnasta käy hänen luonaan paitsi eräs tienraivaaja sisar joka ottaa härskisti tunteja siitä. Eniten äitini olisi toivonut joskus jotain pientä arjenapua, mutta hänelle sanottiin, että "se ei kuulu heille". Jotenki pöyristyttävää kuulla jotain tuollaista vastaukseksi kun kumminkin siellä saarnataan, että pitää ottaa vanhukset ja sairaat huomioon ja antaa apua. Maailmalliset ihmiset ovat apua kyllä antaneet vilpittömästi ja halusta auttaa.

Hyvin tyypillistä, tätä tapahtuu paljon. Kun joku ei käy kokouksissa olipa syy sitten mikä tahansa, hän lakkaa olemasta olemassa useimmille todistajille.

Verilettu kirjoitti:Ehkäpä lahkon todistajilla on vain itserakkaus keskuudessaan.

Tämä. Tai sitten teennäisyys. Tai tekopyhyys.

Hienoa että selvisit moisesta tulehduksesta.

Vieras kirjoitti:Eniten äitini olisi toivonut joskus jotain pientä arjenapua, mutta hänelle sanottiin, että "se ei kuulu heille".

Eihän se tietenkään tehtävänä kuulu, mutta eikös se kuuluisi siihen rakkauteen joka kuulemma on keskuudessaan?

Vieras kirjoitti:Jotenki pöyristyttävää kuulla jotain tuollaista vastaukseksi kun kumminkin siellä saarnataan, että pitää ottaa vanhukset ja sairaat huomioon ja antaa apua. Maailmalliset ihmiset ovat apua kyllä antaneet vilpittömästi ja halusta auttaa.

Näin se menee. Jehovan todistajat on panettelijan johtama lahko ennemmin kuin koskaan minkään rakkaudellisen jumalan. Tai sitten jumala ei ole kovin rakkaudellinen.

Todistajat ovat tietenkin yksilöitä. Jotkut voivat auttaa tietenkin ilman raporttiakin, mutta rakkaus lähtee silloin luultavasti ihan muusta kuin lahkosta. Mutta suurelle osalle lienee se mikä näyttää hyvältä sivusta katsoen ja raportissa, on tärkeämpää. Äitisi auttaminen ei kenties näkyisi niin muille. Tai ainakin se sitten vaatisi jatkuvaa salilla kehumista ääneen että "minäpä se vaan käyn auttamassa ihan arjessa".

Kumma että lahkon todistajista eronneilla ja ns. maailmallisilla on usein parempi käsitys rakkaudesta ja avunannosta. Sain tässä pari viikkoa sitten tulehduksen aivoihin ja en kyennyt kunnolla ymmärtämään puhetta tai puhumaan. Eniten minua monissa asioissa sairaalassa ollessani auttaneet olivat ex-todistajia (kiitos teille, te tiedätte ketä olette, teillä ON rakkaus ja minä rakastan teitä). Luonnollisesti lahkon aktiiviset todistajat nyt eivät voisikaan auttaa tällaista paholaisen asianajajaa, joka ihan itse omilla aivoilla ajatellen lähti lahkosta pois. Karttaminen on keskuudessaan.

Ehkäpä lahkon todistajilla on vain itserakkaus keskuudessaan.

Onpa kurjaa. Tietenkin jos otat paikalliseen seurakuntaan ottaa yhteyttä ja pyydät käymään niin jotakin varmaan tapahtuisi. Toki voi olla että sekin olisi kovin teennäinen pakkopulla visiitti

Terveisiä äitillesi ja jaksamisia. Ystäviä saa muualtakin, vaikka se tietenkin voi olla vaikeaa tilanteesta riippuen.

Ei ole kyllä kiittelemistä seurakunnalle. Kyyti on kylmää, eikä ole ensimmäinen kerta.

Äitini on jt, mutta ollut jo vuosikymmeniä sen verran sairas ja huonokuntoinen, ettei ole päässyt kokouksissa käymään. Hän ihmettelee kun oikeastaan kukaan ei seurakunnasta käy hänen luonaan paitsi eräs tienraivaaja sisar joka ottaa härskisti tunteja siitä. Eniten äitini olisi toivonut joskus jotain pientä arjenapua, mutta hänelle sanottiin, että "se ei kuulu heille". Jotenki pöyristyttävää kuulla jotain tuollaista vastaukseksi kun kumminkin siellä saarnataan, että pitää ottaa vanhukset ja sairaat huomioon ja antaa apua. Maailmalliset ihmiset ovat apua kyllä antaneet vilpittömästi ja halusta auttaa.