Kirjoittaja Sukututkija » 22.11.2014 09:23
Veli-Hopea kirjoitti:Millä tavoin kaikki pykälät ja asetukset ovat tulleet? Ilmaantuneet tyhjästä ja niin että kaikki ovat vääryyksistä olleet vain hiljaa?
Nyt kun pykälää ei ole, niin mitään ei kannata eikä voi tehdä?
Niin, sillä tavalla ne nyt ei ainakaan synny, että joku haastaa jonkun käräjille ja valittaa, että kun nuo pojat kiusaa ja se on väärin. Hetken opuksiaan tutkittuaan Herra Oikeuden Puheenjohtaja toteaa, että väärin tekemisen kieltävää pykälää ei nyt löydykään, mutta pannaanpa tuosta lakialoite vetämään, niin saadaan sitten ainakin seuraavalla kerralla konnat käpälälautaan.
Tietysti sanan- ja uskonnonvapaudella on rajansa. Ensimmäisen osalta se kulkee jossain perättömän lausuman tai kunnianloukkauksen huitevilla. Uskonnonvapauden rajat lienee jossain raipparangaistuksen paikkeilla ja toisaalta tietysti niin, uskonnon harjoittaminen ei saa loukata muiden vastaavien oikeuksien toteutumista. Luopuneiden uskontona ei voi olla häiritä todistajien uskonnon harjoittamista. Äkkiväärä tulkinta voisi olla, että pelkkänä missionakin sen olemassaolon oikeutus voisi olla kyseenalainen.
Olen edelleen sitä mieltä, että ehdottomasti helpointa ja kivuttominta olisi laittaa yksi tai kaksi puhetaitoista ja asiaan perehtynyttä henkilöä ihmisoikeusasioihin perehtyneen juristin puheille tarkoituksena selvittää, että mitä reittejä tässä ylipäätäänkään voisi olla käytettävissä. Eihän asiaa täytyisi viedä yhtään sen pidemmälle, mutta tulisi ainakin selvyys, että onko oikein toimia kuten Vartiotorniseura tekee ja poimia yksittäisiä lakipykäliä sieltä täältä ja näiden perusteella väittää jotain yhtä totuutta. Tarkemmin tuntematta asiaa, en pidä itsestään selvänä, että UUT olisi paras puhemies tähän tehtävään (ihan vain johtuen sen kytköksistä julkiseen rahoitukseen, muuten varmaan kyllä) ja jos jotakuta pitäisi ehdottaa, niin kirjoitusten perusteella esimerkiksi Polyester voisi olla ainakin toisena läsnä. Jaakko voisi olla ihan vakavasti otettava maallikkojäsen.
Palataan vielä vähän otsikon aiheeseen. Kuunneltuani nyt kaksikin komiteanauhoitusta, toinen käsitteli muistaakseni Danielin kirjan tulkintaa tms. ja toinen nyt tämä Analystin tarina, niin mieleen on jäänyt päällimmäisinä sekä sääli että myötähäpeä. Molemmissa tapauksissa tuntui, että kumpikin kuultavana ollut oli pyrkinyt vain aidosti saamaan selvyyden mieltään askarruttaviin kysymyksiin ja kun ei niitä saanut, niin soppa oli valmis. Analyst kyseli tuntikausia, että mitä pahaa hän on tehnyt ja että missä todisteet, että hän on horjuttanut muiden vakaumusta. Sivullisen korvissa kuulosti, että kumpikaan kuultava ei ollut sisäistänyt sitä, että kaikkiin kysymyksiin ei nyt vain ole tarkoituskaan vastata, saatikka sitä, että todistajien uskonto on olla kyselemättä muuta kuin mihin seura kunakin hetkenä pystyy vastaamaan. Muita asioita ei kysellä, eikä varsinkaan julkisesti tai muiden seurakuntalaisten kanssa. Äskettäin tällä foorumilla pyörähti seuraava analyst, joka kyseli ihan omalla nimellään (muistaakseni) asioita joihin Vartsikka ei tuntunut vastaavan. En tiedä joko komitea on heilahtanut, mutta aika lähellä rupeaa olemaan. Niin hyvä ja perusteellinen kun seuran opetus onkin, niin tämän viestin läpimeno on ainakin näiden kolmen osalla pettänyt hyvin pahasti. Yhtenä osasyynä voi varmasti olla seuran uuskieli, joka sanoo yhtä ja tarkoittaa toista. Kun puhutaan totuudesta ja totuuden etsimisestä, niin kaikki eivät näköjään pysty ymmärtämään, että se ei tarkoiteta lainkaan totuutta tai sen etsimistä.
Ps. Uskonnon rajoista tuli mieleen, että jos haluaisi kehittää ikiliikkujan, niin perustaisi Sukulaisrakkaus-uskonnon jonka uskontona on pitää päivittäin yhteyttä sukulaisiin ja tuttaviin kautta aikain. Sitten sukurakkaat ja Jehovan todistajat käräjöisivät vuoron perään ja peräisivät omia uskonnollisia oikeuksiaan. Ja juristit kiittäisivät. Niin paitsi talkootyötä tekevät todistaja-juristit, joille istunnot olisi vain ylimääräinen riesa.
[quote="Veli-Hopea"]Millä tavoin kaikki pykälät ja asetukset ovat tulleet? Ilmaantuneet tyhjästä ja niin että kaikki ovat vääryyksistä olleet vain hiljaa?
Nyt kun pykälää ei ole, niin mitään ei kannata eikä voi tehdä?[/quote]