Kirjoittaja Polyester » 26.12.2014 22:47
Vieras kirjoitti:Näin seurakunnan juhlapuheissa. Käytännössä kiihkomieliset jäsenet eivät ole suosittua seuraa srk:ssa.
Tuo on kyllä totta, että kohtuus kaikessa. Vaikka itse hengailin ns. hyvin mukana olevassa porukassa, jossa oli mm. tienraivaajia ja vanhinten jälkikasvua (oltiin parikymppisiä kaikki), jopa meillä oli tapana vähän naureskella niille, joilla pipo kiristi liikaa. Saattoi tietysti olla, että heidän huumorintajussaan oli muutenkin hieman toivomisen varaa. Toki vielä huonompi oli olla epäteokraattinen eli huonosti mukana, sillä sellaisten kanssa ei oltu tekemisissä senkään vertaa. Kultainen keskitie taitaa olla tuossakin paras.
Uskoisin, että JT-seurakunnassa sosiaalisesti suositut henkilöt ovat lopulta aika samantyyppisiä kuin maailmallisissakin piireissä suositut. Jos on huumorintajua, keskustelutaitoa ja muitakin harrastuksia kuin pelkkää kenttäilyä, niin paketti alkaa olla aika hyvin kasassa. Siihen vielä sopivasti hengellisyyttä, niin en minä hirveästi ihmettele, että jotkut saattavat löytää seurakunnasta ihan kivan ekologisen lokeron itselleen.
[quote="Vieras"]Näin seurakunnan juhlapuheissa. Käytännössä kiihkomieliset jäsenet eivät ole suosittua seuraa srk:ssa.[/quote]