Kirjoittaja Polyester » 25.02.2015 22:25
Vielä pari sormusta lisää ja vähän rusketusta, niin Stephen Lett voi toivottaa "hyvää solarium-iltaa" kuten Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsihahmo aikoinaan.
Tuo pedofiilimaininta alkaa noin seitsemän ja puolen minuutin kohdalta. Luopioiden väitteet ovat naurettavia ja Jehovan järjestö jos kukaan toimii pedofiliaa vastaan. Niin kai sitten, jos tuohon välttämättä haluaa uskoa.
Videon loppupuolella on mielenkiintoinen ja itselleni uusi maininta siitä, että Saatanan näkyvän järjestön hajaannus heijastaa hänen näkymättömän järjestönsä hajaannusta, eli demonit eivät olisikaan yksimielisiä, vaan hajaantunut ja keskenään riitelevä porukka. Minä kun olen ajatellut, että Jehovan todistajien maailmankuvassa demonit ovat varsin tiukasti organisoitu porukka, jonka ainoa varsinainen tavoite on Jehovan todistajien saaminen pois Totuudesta. No, joka tapauksessa Saatanan edustaman hajaannuksen vastakohta on sitten mikäpä muu kuin Jehovan todistajien järjestö. Kieltämättä, kuria ja järjestystä sieltä löytyykin.