Saarnaamisen nautinto

Lähetä vastaus


Tämän kysymyksen tarkoitus on estää roskapostitusta foorumille.
Hymiöt
:D :) :( :o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: :geek: :ugeek: :angel: :clap: :crazy: :eh: :problem: :shh: :shifty: :sick: :silent: :think: :thumbdown: :thumbup: :wave: :wtf:

BBCode on Käytössä
[img] on käytössä
[url] on käytössä
Hymiöt ovat käytössä

Otsikko
   

Laajenna näkymää Otsikko: Saarnaamisen nautinto

Re: Saarnaamisen nautinto

Kirjoittaja hijt » 17.11.2007 19:11

rippeli kirjoitti: Haluaisin tietää onko kukaan koskaan saanut noita riemuntunteita saarnatessaan. Mistä ne tulivat? Liittyikö se kirjallisuuden levittämiseen.
Ei sitten ikinä, paitsi lapsena. Silloinkin se johtui kai lähinnä itsetyytyväisyydestä, kun kehuttiin. Äiti yritti kyllä kaikkensa tehdäkseen minusta superhengellisen tienraivaajatyttären, mutta joutui viimein myöntämään ettei tuossa tyttäressä ole sitten tippaakaan tienraivaushenkeä.

Ovelta ovelle- ja katutyötä suorastaan kammoksuin. Oon aina ollu ujo, teininä se oli jopa aika extremeä, niin pelkäsin oikeasti vieraille ihmisille puhumista. Onneks sain useimmiten tunnit äitin tutkisteluissa mukanaolosta. Jos ovelta ovelle jouduin, oli helpotuksen tunne sanoinkuvaamaton aina kun se oli ohi.

Viime vuosina kammoa lisäsi vielä se, että pelkäsin näkeväni baarituttuja tai luokkakavereita kentällä. Elin siis melkoista kaksoiselämää viimeiset neljä mukanaolovuotta. Ei sitten kuitenkaan koskaan sattunut tuttuja vastaan. Ehkä pyhä henki ohjasi, kun se ois varmaan ollu liian häpeällistä Jehovan nimelle. :twisted:

Kirjoittaja Vieras » 17.11.2007 17:18

"pihalla koikkelehtimassa", palaten kuitenkin aina sisälle (kokoukset jne) sosiaalisten asioiden vuoksi.

Niin, no minun oli hyvin helppoa moniin muihin verrattuna äänestää jaloillani, koska en ollut syntymä JT ja toisaalta olen aina vetänyt omalla taajuudellani, jossa ei ole ollut kovin paljon vastaantulijoita. Joten mikäs minun on tässä elvistellä lähtöni ja "rehellisyysteni" kanssa...

Minulle oli ja on pelkästään helpotus, että olen päässyt seurakuntalaisista eroon. On niitä sellaisiakin pieniä ryhmiä, että ne tavallaan erottaa, mutta silti saapuu säännöllisen väliajoin esim. pelottelemaan tms. Em. menettely on tullut tutuksi pohjoisessa asuessani tutttavien kautta.

Minua silti paljon mietityttää JT-porukan karttamissääntö. Sinänsä miten JT:t sen selittää, siinä on vinha perä, mutta kun tässä kylmässä maailmassa on niin paljon ihmissuhteita, jotka menevät rikki ja poikki jo muutenkin, tuntuu se inhimillisestä näkökulmasta katsottuna enemmän kuin oudolta, että joku käskyttää toista "et saa olla ton kanssa tai itse Jumala ei tykkää". Raskas taakka. Ja kaikkein surullisinta on, että juuri tämän karttamissäännön takia moni sitten seurakunnassa roikkuu. Käytäntö on siis eri asia kuin hieno "sääntö". Se on jo aikoja, aikoja kääntynyt itsensä irvikuvaksi.

Tämä siis minun pohdiskeluani, ei seurakunnassa karttamissäännön vuoksi olevien syyllistämistä. Mistäpä sitä voi tietää, mitä itse tekisin, jos olisin niihin kenkiin syntynyt?

Kirjoittaja Istuva Härkä » 17.11.2007 16:59

sirpa-leena kirjoitti:"että kuinka täällä nyt sellaisia puhutaan kun vanhimmat ovat sanoneet että luopiot ovat läpeensä mätiä."

Silloin joskus lähtöni alussa käynnistin H2O:ssa vilkkaan keskustelun topicilla "Kuka on luopio". Ehket ollut silloin kuvioissa mukana, joten lyhyt kertaus.
Itse käytän luopio sanaa täällä kohdissa missä sen vinksahtanut merkitys tulee nimenomaan ilmi.

Vielä JT:nä olevana joudun toisaalta edelleen näkemään luopiollisuuden todistajana, ikäänkuin ikkunan takaa, ja ainoastaan käyn kuvaannollisesti "pihalla koikkelehtimassa", palaten kuitenkin aina sisälle (kokoukset jne) sosiaalisten asioiden vuoksi. Täten koen itsenikin 'luopioksi' ja ajattelen sitä, vaikka tiedän hyvin sanan keinotekoisuuden ja järjettömyyden nykyisissä demokraattisissa oloissa. Sanavarastossani luopio ei siis ole vielä mullan alla, mutta eiköhän aikanaan. :)

laiskottelua

Kirjoittaja sorbet » 17.11.2007 15:51

hauska kuulla,että en ole ollut ainoa,joka on käyttänyt kaikki vippaskonstit tuntien kerryttämiseen :lol: kauheaa oli myös mennä kesällä maaseudulle kentälle: perhe pihassa touhuamassa tai oikeastaan puoli sukua ja sitten kenttäkamu sanoo että se on muuten sun vuoro :shock: ...raporttiin tuli aina kirjoiteltua mitä sun sattuu :roll: ..että paljonko tunteja sinne tässä kuussa pitäisi keksiä, että ei ole huono julistaja...kävelytyyli oli kentällä sellaista etanan vauhtia...ei tosiaankaan ollut kiire sinne rappukäytävään jännittämään :oops: tuli mun muutenkin karteltua velvollisuuksia..lapsena vastailin kokouksissa,teininä sunnuntain koksassa saatoin lukea yhden jakeen mittaisen raamatunpaikan. teokraattisesta en uskatanut erota,pidin suht tunnollisesti puheita...loppu metreillä aloin lintsaamaan niistäkin..kirjantutkisteluissa oli helpompi ja mieluisampi vastata ja ne ei kestänyt kuin tunnin...omin sanoin en varmaan vastannut ikinä...kertonee kaiketi siitä, että ei opit ollut (onneksi) juurtunet kovin syvään...konventit oli kivoja kun siellä vaan malttoi istua ja napostella karkkia ja piirreltyä vihkoon...

Kirjoittaja sirpa-leena » 17.11.2007 15:39

"että kuinka täällä nyt sellaisia puhutaan kun vanhimmat ovat sanoneet että luopiot ovat läpeensä mätiä."

Silloin joskus lähtöni alussa käynnistin H2O:ssa vilkkaan keskustelun topicilla "Kuka on luopio". Ehket ollut silloin kuvioissa mukana, joten lyhyt kertaus.

Minä en koskaan, ikinä, ole kokenut olevani luopio, ellei sanaa käsitetä ihan konkreetisesti, että luopui, jätti jotain. Minulle luopio tarkoittaa sitä, että tietoisesti kavaltaa ja tai vahingoittaa toista osapuolta oman hyödyn tähden. Minulle syntyi loppuaikana seurakunnassa olemisesta niin suuri (eettinen) stressi, että olisin voinut jatkaa siellä vain elämällä kaksoiselämää. Minusta se olisi ollut pahimma sortin luopioisuutta. Eikös vakoojat, kaksoisagentit sun muut maan petturit esitä aina edessä päin toista ja tee selän takana toista? Minulle se on luopiona olemista.

Jos joku haluaa tämän hetkistä olotilaani määritellä niin ehkäpä toisinajattelija olisi sopivin. Jos olisin jäänyt seurakuntaan olisin ollut omilla mittareillani mitattuna erärehellinen. Samat mittarit pakottavat minut myös huomaamaan hyvät asiat ja vahvuudet mitä luopumastani JT-elämästäni jäivät jäljelle. Ei siinä sen kummenpaa ole.

"Minä itte"-luonne pakottaa niiden vahvuuksien puolesta liputtamaan, kun minusta tällä palstalla vallitsee ihan sama herra-henkilövetoinen patu-energia kuin seurakunnissakin. Nainen vaietkoon! Ja vain yksi ainoa on se tosi ja oikea. Muuten olet demonien/aivopesun vallassa. Hohhoijaa...

Re: kilpailua

Kirjoittaja Istuva Härkä » 17.11.2007 14:54

Hyvin samankaltaista on meno täälläkin ollut. :D
sorbet kirjoitti:lapsuudesta muistan, että käytiin kantällä sellaisten vanhinten ja sisarten kanssa, joiden kanssa pääsi takuuvarmasti limpparille kentän lomassa.
Ne on parhaimpia jotka menee syömäänkin kenttäajalla, osareista löytyy aina sellaisia! Ja kenttä aloitetaan sitten kenttäpalveluskokoukseen lähtemisestä, muistakaa todistajat se, niin tekee moni osari! Kaikki raporttiin vaan.
yritin aina välttää sen,että ei menty mun alueelle
Parhaiten välttää kun ei ota aluetta ollenkaan, sanoo selitykseksi että antoi juuri vanhan alueen pois, ei uutta tilalla.
Katutyö oli mukavampaa,tuli valittua kadut joilla takuuvarmasti oli vähän liikennettä tai ei ollenkaan
Mikään ei olekaan mukavempaa kuin siisteissä shortseissa (kyllä kyllä, ei säärien näkyminen syntiä ole) kesäisellä keskustan kadulla kulkeminen, ja sandaaleissa tietysti. Haetaan välillä jäätelöä ja istahdetaan naisia katseleen. Oikea ruuhkakatu on siitä hyvä että monen kaverin kanssa ei silloin tule esitettyä sitä ensimmäistäkään kertaa, on jotenkin vaivaannuttavaa ihmisten joukossa. Hiljaisella kadulla se yksi ihminen aiheuttaa aina paineen, sille kun on pakko todistaa..

Kirjoittaja Pehmoluopio » 17.11.2007 14:45

Astrologi kirjoitti:Varsinkin maaseudulta löytyi puheliaita ihmisiä joilla oli mielenkiintoisia elämänkokemuksia ja juttuja. Oli ihan kiva kohdata sillä tavalla ihmisiä.
Samaa mieltä! Oli lisäksi mielenkiintoista tutustua ihmisten koteihin ja elintapoihin, etenkin kaukomailla. Luonnollisesti huomasin sen, etteivät ne juuri mitenkään eronneet jehovien elämäntavoista eikä kodeista.

nyt kenttä on ihan ok

Kirjoittaja mana » 17.11.2007 14:45

Kerroin oikeen koksassaki hienon kokemukseni, no en ihan yksityiskohtaisesti. Sanoin että eräs maailmallinen kaverini kyselee aika usein jehovan todistajista minulta ja voin sitten hänelle kertoa asiasta.

Sitä en kertonut että esim. viimeks hän kysyi että, mikä se jehovan todistajien pedofiilien suojelu juttu on. No sittenhän mä sille kerroin että mikä juttu se on ja tietenkin raportoin kaiken. Karttamissäännöistä ja verenkarttamissäännöistäkin on juteltu. Mulla onki jo aika monta tuntia tälle kuulle :twisted:

Mutta tämmönen kenttä onkin paljon mukavamaa ku se oveltaovelle ramppaaminen.

kilpailua

Kirjoittaja sorbet » 17.11.2007 14:21

lapsuudesta muistan, että käytiin kantällä sellaisten vanhinten ja sisarten kanssa, joiden kanssa pääsi takuuvarmasti limpparille kentän lomassa. :lol: kun ikää tuli alkoivat paineet:piti ottaa oma alue ja alkaa tekemään uusintakäyntejä...siis ihan järjettömän kamalaa... :shock: yritin aina välttää sen,että ei menty mun alueelle...aina kuittasin sen, että just oon käynyt ja nyt hyvä pitää taukoa...rappukäytävät oli ahdistavinta mitä tiesin,toivoin aina,että ketään ei ole kotona. Katutyö oli mukavampaa,tuli valittua kadut joilla takuuvarmasti oli vähän liikennettä tai ei ollenkaan :wink: . Keväisin seurakuntaamme iski osa-aikais buumi..no minä siinä mukana ilmoittautumaan...se oli yhtä tuskaa ja tuntien laskemista :oops: ...eka kävin kaikkien helppojen kanssa kentällä eli niiden kanssa,joilla oli tutkisteluja (tosin pelkäsin aina ,että joudun pitämään rukouksen,aina onnistuin laistamaan) ja sitten niiden kanssa joilla oli paljon uusintakäyntipaikkoja ympäriinsä,eli suurin osa ajasta istuttiin autossa matkalla johonkin niistä paikoista...loppukuusta joutui menemään ihan omallekkin alueelle ja parin vanhimman kanssa kentälle..oli vielä yksi koettelemus oli kun kuun lopuksi salilla haastateltiin lavalta käsin kaikkia osiksia ja piti kertoa että kuinka ihanaa on ollut ja että puoli keravaa on aloittanut tutkimaan ja kirjoja mennyt niin että beettelin varastotkin ihan tyhjinä....kun näin jälkikäteen miettii niin kenttäily oli aina tosi ahdistavaa..aina pelkäsi,että joku koulukaveri näkee tai tulee ovella vastaan...

Kirjoittaja AchanBeroean » 17.11.2007 14:03

sirpa-leena kirjoitti:Kaikkein suurin ilo saarnaamisvuosista on näin jälkikäteen. Nykyinen työni on erittäin monipuolista ja minulta on usein kysytty miten osaan olla niin luonnoliinen ja pelottoman oloinen, vaikka joudun puhumaan isoillekin joukoille ja tavallaan myös "myymään " asiaani. Se johtuu JT-menneisyydestäni (sanonkin sen, jos se vain on mahdollista kuulijakuntaa järkyttämättä).
Jehovantodistajalahkon ns. "teokraattinen palveluskoulu" on melko yleistä puhekoulutusta, jonka monet hyödyt on siirrettävissä lahkon ulkopuolellekin.

Ajattelen, että lahkolaisten tapa myydä uskontotuotettaan on kuitenkin väärä ja asenneongelmainen. Lahkolaiset myyvät omaa totuuttaan ainoana oikeana totuutena ja pyrkivät mitätöimään kuulijoidensa omat uskomukset ja aatteet. Lahkon opetustyö perustuu yhden opin kritiikittömään toistoon ja opettamiseen ja ko. opin käännyttämiseen. Tuo asetelma harvoin onnistuu kaupallisessa tilanteessa tai poliittisessa asetelmassa.

Lahkolaiset oppivat siis yksisilmäistä propagandaa, mutta eivät mielestäni tee sitä hyvin, koska eivät ole tietoisia manipuloinnista. Lahko ei voi liian suoraan opettaa suoranaista manipulointia, koska silloin lahkolaisten oma usko lahkon "totuuteen" voisi horjua.

Lahko joutuu siis tasapainoilemaan keskitiellä, jossa lahkolaiset uskovat opin olevan hyvää ja rakentavaa, jolloin sen tyrkyttämiseen ei käytetä liian härskejä menetelmiä.

Tuottavin lahkolainen on kuitenkin narsisti ja psykopaatti, joka täysin ilman omantunnontuskia voi runnoa muiden ihmisen tunteet ja uskomukset ja käännyttää ja manipuloida heihin lehdenmyyntilahkon nykyajattelu. Jos hän vielä saa tyydytystä muiden alistamisesta, niin sitä parempi.

Kirjoittaja Tony » 17.11.2007 13:07

Istuva Härkä kirjoitti:On hienoa saada täysin positiivisia kokemuksia todistajuudesta koska sivuilla vierailevia todistajia se hämmentää syvästi, että kuinka täällä nyt sellaisia puhutaan kun vanhimmat ovat sanoneet että luopiot ovat läpeensä mätiä. :)
'Oikean sydämentilan' omaava todistaja osaa tuonkin vääntää päälaelleen. Vaikkapa ajattelemalla, että onpa tämä vt-seuran AOT sitten erikoisen hieno uskonto, kun luopiotkin kehuvat sitä... :roll:

Kirjoittaja Istuva Härkä » 17.11.2007 13:01

Sirpa-Leenan tarinahan oli rohkaisevampi kuin mikään konventeissa kuulemistani ! :wink: Ja vielä väitetään seurakunnissa että täällä luopiosivulla puhutaan vain pahaa ja valheita. Vaan sopii kysyä mikä osapuoli niitä valheita oikein kylvii.

On hienoa saada täysin positiivisia kokemuksia todistajuudesta koska sivuilla vierailevia todistajia se hämmentää syvästi, että kuinka täällä nyt sellaisia puhutaan kun vanhimmat ovat sanoneet että luopiot ovat läpeensä mätiä. :)

Kirjoittaja sirpa-leena » 17.11.2007 11:40

Minä tosissani tykkäsin tutkistelujen pitämisestä ja vapaamuotoisesta todistamisesta. Minä johdin tutkistelua jo ennen kuin menin itse kasteelle. 80-luvulla ei ollut niin nokon nuukaan jos teki asiat vähän takaperoisesti. Olen käynyt Betelissä, ennen kuin kokouksissa, ilmoittauduin teokraattiseen kouluun vuosia, vuosia ennen kuin menin kastelle tai tein saarnaamistyötä. Ja niin siinä sitten kävi, että oli jo tutkistelukin ennen omaa kastetta.

Ovityöstä en tykännyt ikinä, tein sitä koska ymmärsin sen hyödyt. (Kaikille mahdollisuus ottaa kantaa. Myös sellaiset henkilöt, joiden on vaikea lähteä kotoa, voivat osallistua. Ei tarvitse kuluttaa seurakunnan varoja kalliisiin lehti-ilmoituksiin jne. )

Ja kun tykkäsin osasta saaranaamistyötä, ei minua haitannut, vaikka jonkun osan tein pitkin hampain. Mielsin, että se johtui lähinnä tilanteesta. Eräs fiksu vanhin opettikin, että ovelta ovelle työ on luonnotonta ja johtuu Adamin toilauksista, sillä perimmältään meidät luotiin elämään ikuisesti, eikä siitä vieraille puhumaan. Tunsinkin iloa ja valoa, kun sain kertoa ihmiselle Raamatun opetuksista esim. sielusta ja helvetistä, hyvyydestä ja pahuudesta. Mikä ja kuka Jeesus oli jne.. Vieläkin tuntuu hyvältä!

Kaikkein suurin ilo saarnaamisvuosista on näin jälkikäteen. Nykyinen työni on erittäin monipuolista ja minulta on usein kysytty miten osaan olla niin luonnoliinen ja pelottoman oloinen, vaikka joudun puhumaan isoillekin joukoille ja tavallaan myös "myymään " asiaani. Se johtuu JT-menneisyydestäni (sanonkin sen, jos se vain on mahdollista kuulijakuntaa järkyttämättä). Kun on, polvet tutisten, taas kerran soittanut jonkun tuntemattoman ovikelloa, tietämättä minkälainen "turilas" (vrt. Pirkka-mainos) sieltä tulee oven avaamaan, ei pelkää mitään, eikä ketään!

Kirjoittaja Bergerac » 16.11.2007 20:48

"Saarmaamisessa" on myös toinen puoli.

Eli vilpittömän Jehovan Todistajan kanssa keskusteleminen Seuran asioista tai Jehovan Todistajista kiinnostuneen kanssa keskusteleminen Seuran asioista.

Tosin näissä tapauksissa toisinaan saattaa esiin tsunamin lailla vyöryä mm. seuraavat asiat: (vaikka asioista keskusteltaisiin Seuran kirjallisuuden/opetuksien/suosituksien/tapojen näkökulmasta)

- tuo on vaan niitä luopiojuttuja
- sä olet ymmärtänyt väärin. Tai siis vaikka tuossa lukee niin niin kuitenkin se tarkoittaa että....ei mutta kun sä et nyt ymmärrä...
- no se nyt on niitä meikäläläisille tarkoitettua juttua...juu kyllä se pitää paikkaansa..älä nyt viitsi niitä vanhoja kaivella tähän yhteyteen...
- en kuuntele, en kuuntele
- tota, mun täytyy selvittää tota asiaa...palaan sitten seuraavalla kerralla
- miksi kaikki vihaavat Jehovan Todistajia
- ei pidä paikkaansa... eikun kyllä se asia on muuttunut mutta itse asia ole muuttunut vaan valo on kirkastunut
- Saatana yrittää vaikuttaa sinun kautta näihin asioihin (olet Saatanan vallassa)
- niin mutta kun
- kun näitä asioita on ajatellut näin niin vaikea suhtautua toisella tavalla..
- olisiko, tulisiko, voisiko, pitäisikö, ehkä,

Olen henkilökohtaisesti surullinen jokaisesta Seuralle uhrautuvasta kasteelle menijästä.
(järjestölle tulee vannoa uskollisuutta kasteelle mentäessä,,,,ei pidä paikkaansa,,,eikun sehän muuten tarkoittaa sitä että,,,,sä nyt et ymmärrä,,,,en kuuntele)

Kirjoittaja Aamu » 16.11.2007 19:57

Minä tunsin itseni niin tärkeäksi. Kentälläkäyntihän loppui tuossa 15 ikävuoden korvilla kohdaltani, mutta noin pikkutytön näkökulmasta siinä oli jotain todella hohdokasta. Ihmisille puhuminen oli jännittävää ja pelottavaa, mutta minulla kuitenkin oli jotain tosi aikuista ja tärkeää sanottavaa. Yleensä ihmiset tuijottivat suu auki, kun joku 10-vuotias tuli sanomaan että "hyvää päivää, olemme tässä kuussa jutelleet aiheesta 'voiko raamattuun luottaa'. Eikö ihmisten pahuus ole teistäkin kauhituttavaa? Aion nyt kertoa teille, miten löydätte Raamatusta ratkaisut elämänne ongelmiin. Ja saanhan jättää nämä lehdet luettavaksi?" Oli nautinnollista nähdä, miten ihmiset eivät ymmärtäneet sanaakaan siitä mitä minä puhuin. Hehän tietenkin ihmettelivät sitä, miten niin nuori tyttö kuin minä voi olla niin viisas ja puhua noin syvällisiä. :roll:

Ihan oma juttunsa oli tietenkin pukeutuminen, piti näyttää aikuiselta, ei liian juhlavalta niinkuin kokouksissa. Ja kenttälaukku oli tietysti eri kuin kokouslaukku. Oli mukavaa myös täyttää niitä lomakkeita että kuka asui missäkin ja kuka oli kotona ja ottiko lehdet vai ei jne. Sehän oli niin tärkeää aikuisten hommaa, johon sai käyttää erilaisia (hienoja) kyniä ja vaihdella käsialaa eri tien nimissä. Kun kasvoin ulos kaikesta tästä, loppui kenttäilykin siihen. 8)

Ylös