Occamin partaveitsi kirjoitti:Olen itse aina ollut siinä luulossa, että Jehovan todistajat ei koskaan ole hyväksynyt minkäänlaista toimintaa sotapalvelun hyväksi...
Käytännössä jokainen jt sekä jt-mielinen elää harhoissa, Vt-mallinen logiikka on kieroitunutta ajattelua ja sen havaitseminen tarkoittaa jt-uran hylkäämistä. Käytännössä O:n partaveitsen käyttö johtaa uskonnollisenkin uran hylkäämiseen.
Russell ei nähnyt rintamapalvelusta kiellettynä asiana, mutta kehotti ampumaan ohi, ei kohti vihollista. Melkoisen älytön mielipide, jollaisiin uskonnoitsijat toki usein yltävät, koska maailmanloppuintoilijoille realismi on myrkkyä. Kukahan rintamalla oleva realisti haluaa taistelutilanteeseen avukseen tuollaisen ääliöasenteen omaavan haihattelijan?
Rutherford sitten jo ehdotteli lääkintäpuuhia mm. Punaisen Ristin leivissä, joka sekin liike on jt:n EI-EI -luettelossa nykyään. Toisessa isossa skabassa finskit olivat mm. valamassa Salpalinjan bunkkereita.
1950-nurkalla omaksuttu asenne hylättiin 1996 ja tuo väli istutettiin kultin jäseniä vapautensa menettäneitä. Pienintäkään vastuuta tuostakaan seikkailusta ei maailmanloppukultissa omaksuttu, vaan kieroiltiin mm. suomenkielisessä Vt-lehden tekstissä ilmeisen tarkoituksellisella käännösvirheellä.
...kaikkein vähiten osallistumista "piruntorjunta patteristoon", joka on yleensä papiston tehtäviä.
Katsoisin, että "lohdutuksen antaminen sotilaille" on myös sotapalveluksen hyväksymistä.
Se vaan kun on niin, että Vt-seuran halveksima SB on ziljoona kertaa ihmisläheisempi kuin kylmääkin kylmempi jt-kultti.
[quote="Occamin partaveitsi"]Olen itse aina ollut siinä luulossa, että Jehovan todistajat ei koskaan ole hyväksynyt minkäänlaista toimintaa sotapalvelun hyväksi...[/quote]
Käytännössä jokainen jt sekä jt-mielinen elää harhoissa, Vt-mallinen logiikka on kieroitunutta ajattelua ja sen havaitseminen tarkoittaa jt-uran hylkäämistä. Käytännössä O:n partaveitsen käyttö johtaa uskonnollisenkin uran hylkäämiseen.
Russell ei nähnyt rintamapalvelusta kiellettynä asiana, mutta kehotti ampumaan ohi, ei kohti vihollista. Melkoisen älytön mielipide, jollaisiin uskonnoitsijat toki usein yltävät, koska maailmanloppuintoilijoille realismi on myrkkyä. Kukahan rintamalla oleva realisti haluaa taistelutilanteeseen avukseen tuollaisen ääliöasenteen omaavan haihattelijan?
Rutherford sitten jo ehdotteli lääkintäpuuhia mm. Punaisen Ristin leivissä, joka sekin liike on jt:n EI-EI -luettelossa nykyään. Toisessa isossa skabassa finskit olivat mm. valamassa Salpalinjan bunkkereita.
1950-nurkalla omaksuttu asenne hylättiin 1996 ja tuo väli istutettiin kultin jäseniä vapautensa menettäneitä. Pienintäkään vastuuta tuostakaan seikkailusta ei maailmanloppukultissa omaksuttu, vaan kieroiltiin mm. suomenkielisessä Vt-lehden tekstissä ilmeisen tarkoituksellisella käännösvirheellä.
[quote]...kaikkein vähiten osallistumista "piruntorjunta patteristoon", joka on yleensä papiston tehtäviä.
Katsoisin, että "lohdutuksen antaminen sotilaille" on myös sotapalveluksen hyväksymistä.[/quote]