Veljesseura.org

Koen asian olevan niin ettei jehovantodistajilla välttämättä kenttätyö ja oikea saarnaaminen merkkaa mitään. Se rakkaus jne , tämä tulkittu Jeesuksen ajatus saarnaamisesta,onko se sitten toisarvoinen seikka ken tietää..

Pointtina ja ykkösprioriteettina on kerätä tunteja, näin se ainakin itsellä oli, ei oikein ollut mitään aitoa tunnetta olla "pelastamassa" ihmisiä ja veikkaan tämän olevan aika laajaa.

Jos aitoa rakkautta ja pelastushalua ihan aidonaidosti olisi, kuvittelisi motivaation ja tehokkuuden olevan ihan atmosfääreissä.

Nykyinen normitaso ja asenne kentällä taitaa olla ihan pelleilyä ja nimenomaan pelkän tuntimäärän saavuttamista, eikä yhtään mitään muuta ,+-poikkeukset.

Väkisin tunnit täyteen, kaikki muu, fuckit.

Veli-Hopea kirjoitti:

Misled kirjoitti:Kävin monesti yhden kenttäkaverin kanssa paikallisessa kirjastossa lukemassa vartiotornia. Sai helposti kenttätunnteja, kun vaan istui ja piti sitä lehteä edes jotenkin niin, että joku saattoi nähdä mitä luki.

Tuntuko se silloinkin jollain moraalilla ihan oikealta tavalta ja Jeesuksen jäljittelyltä vai oliko jossakin kutina, että tää ei varmaankaan oo ihan "sillai oikeen.."

Oli kutina siitä, että ei ole oikein. Sama tunne oli silloin kun teki kahdeksan tunnin kenttäpäivän maaseudulla ja tapasi kaksi tai kolme ihmistä. Totaalista elämän lahjan tuhlaamista.

Misled kirjoitti:Kävin monesti yhden kenttäkaverin kanssa paikallisessa kirjastossa lukemassa vartiotornia. Sai helposti kenttätunnteja, kun vaan istui ja piti sitä lehteä edes jotenkin niin, että joku saattoi nähdä mitä luki.

Tuntuko se silloinkin jollain moraalilla ihan oikealta tavalta ja Jeesuksen jäljittelyltä vai oliko jossakin kutina, että tää ei varmaankaan oo ihan "sillai oikeen.."

Kävin monesti yhden kenttäkaverin kanssa paikallisessa kirjastossa lukemassa vartiotornia. Sai helposti kenttätunteja, kun vaan istui ja piti sitä lehteä edes jotenkin niin, että joku saattoi nähdä mitä luki.

Sisaren mukaan kenttä alkoi siitä, koska tämä tunnisti meidät todistajiksi. Ei tarvinnut siis edes suutaan avata.

Hehheh kaikennäköstä No eihän sitä muutenkaan nykyään tarvi suutaan avata, kunhan seisoo tattina lehtikärryn edessä toivoen ettei kukaan pysähdy ( ja eipä noita tunnissa montaa pysähdy ) , jos ei vielä kynätuntien ideaan ole lähtenyt.


Olisipa kiva kuulla montako ihmistä keskimäärin kärryille pysähtyy esim tunnin aikana..

Masterpiece kirjoitti:Edellispäivänä havaitsin kahdella JT-naisella olevan mielenkiintoinen taktiikka kerätä helppoja tunteja paperille. He menivät kerrostalon rappukäytävään, menivät ylimpään kerrokseen (4), ja tulivat portaita alas. En kuullut ainoankaan ovikellon soivan, tosin en viitsinyt heidän koko matkaansa alaspäin tarkkailla. Muissakin rapuissa kävivät, mutta aika nopeasti pois tulivat. Luulen, että eivät soittaneet juuri kenenkään ovikelloa. Siitä olen varma, että minun ovella eivät käyneet. Se ei voi johtua siitä, että välttelevät minua, koska olen melko uusi kaupungissa, eikä minua tunneta.

Onko kyseessä siis uusi tapa kerätä helppoja tunteja paperille? Hissillä ylös ja rappuja alas, niin näyttää siltä että jotain tehtäisiinkin.

Välillä harrastettiin tuota yksi ovi per rappu todistamista, jottei todistettaisi "ovelta ovelle" Siitä lienee tässäkin kysymys.

Verilettu kirjoitti:katutyössä on se kiva ettei ihmiset jää keskustelemaan tai wattuilemaan, koska voivat poistua paikalta viittaamalla kintaalla tai vaihtamalla kadun puolta (toisin kuin ovella jossa on pakko jotenkin kommentoida).

Tästä tuli mieleen eräs kesäpäivä katutyössä tr-sisaren kanssa. Olimme juuri aloittamassa kenttäpäivää, kun meitä vastaan tulossa ollut henkilö vaihtoi yllättäen tien toiselle puolen. Sisaren mukaan kenttä alkoi siitä, koska tämä tunnisti meidät todistajiksi. Ei tarvinnut siis edes suutaan avata.

Samalla tekniikalla monet ottavat tunteja mm. työmatkoilla VT-seuran julkaisujen lukemisesta, sillä sehän on todistuksen antamista kun ihmiset näkevät mitä luet.

Meillä ohjeistettiin (esivalvoja, joku koordinaattori tms. nykyään? siis mulle henk.koht) että matkalla kentälle kun esittää jollekin vaikka traktaattia, niin siitä lähtee kello tikittämään. Sitten voikin matkustaa ties kuinka hitaasti kenttäkaverin luokse. Sitten laahusteltiin Helsingin kaduilla, saatettiin jollekin esittää jotain, mutta katutyössä on se kiva ettei ihmiset jää keskustelemaan tai wattuilemaan, koska voivat poistua paikalta viittaamalla kintaalla tai vaihtamalla kadun puolta (toisin kuin ovella jossa on pakko jotenkin kommentoida).

Meillä jotkut olivat tarkkoja ettei pakollisia kahveja laskettu mukaan, mutta sehän oli sen tiukkapipon ongelma. Lopuksi matkusteltiin kotiin ja vielä ohjeiden mukaan olisi pitänyt esittää jotain lähellä kotia että saisi ne kaikki siihen alun ja lopun väliin jäävät tunnit laskettua mukaan. No, minä olin tässäkin aika suurpiirteinen, vaikka kyllä osa-aikaisena yritin ihan oikeasti saada sen alennetun tuntimäärän täyteen.

Myöhemmin siirryinkin ihan kynäilyyn, heittelin kirjaset, lehdet, kirjat ja tunnit hatusta. Toki yritin pitää suurinpiirtein yhteneväistä linjaa kuukaudesta toiseen.

Meidän seurakunnan tienraivaajilla oli sellainen tapa, että käytiin kenttäpäivän aluksi jossain uusintakäyntipaikassa pimpottamassa ovikelloa, että saatiin kello käyntiin ja sitten mentiinkin tunniksi kahvilaan istuskelemaan...

kenttäilijällä ei tyypillisesti ole kiire minnekään.

Hallintoelimen pitäis tehdä Sipilät ja keksiä joku 5%n tuottavuushyppy.

Ollaan vaikka kentällä 4 tuntia, mutta merkataan vain 3 tuntia. Sillä luodaan uusia kenttätyöpaikkoja.

Helatorstait ,loppiaiset ym ollaan kentällä , mut ei saa merkata yhtään mitään. Saarnaamistyö nousuun!!

Paratiisiliputakin voisi viedä siivun, sekään ei ole kuin max 75% mahdollista saada.

Samallaisii Robin hoodeja kaikki nuo , viedään köyhiltä ja annetaan rikkaille.

Masterpiece kirjoitti:Onko kyseessä siis uusi tapa kerätä helppoja tunteja paperille? Hissillä ylös ja rappuja alas, niin näyttää siltä että jotain tehtäisiinkin.

Istuskelin eräänä kesänä anopin partsilla ja huomasin kun veli vanhin oli kentällä naapuritalossa. Hyvä kun rappuun pääsi niin jo tuli pois.

Näissä lienee syynä se, että yritetään tavoittaa tiettyä ovea, tiettyä henkilöä. Jos ei ole kotona, niin seuraavaan paikkaan. Toki, jos ei soita kenenkään ovikelloa, ihmisten tavoittamisesta tulee vielä vähän haastavampaa.

En usko että pelkkä rappujen ravaaminen on kovin yleinen tai uusi tapa sinänsä. Se on kuitenkin selviö, että työn tehottomuus on jotain infernaalista. Länsimaalaisella kenttäilijällä ei tyypillisesti ole kiire minnekään. Eipä sillä että itsellänikään olisi ollut.

Vaikeahan sitä on tietää mutta onhan noita tyylejä sun toisia kerätä tunteja. Minä aikoinaan keräilin hyvät tunnit kenttäilemällä kaupungissa yhdessä paikassa ja siitä tunnin ajomatka maalle, yksi paikka, tunti kotiin ja yksi paikka.

Ajomatkat ja kaffit laskettiin toki mukaan.

Loppusaldo 3 paikkaa, kolme tuntia.

Näistä eri tyyleistähän on aika paljonkin esimerkkejä. Harmikseni en koskaan oppinut täysin merkkailemaan tunteja pelkällä kynällä, olisi nuokin matkantaittamiset säästynyt.

Voi noita tyylejä, voi noita tapoja.

Tilastothan on kyllä aika kaukana todellisuudesta..sanoisin..

Edellispäivänä havaitsin kahdella JT-naisella olevan mielenkiintoinen taktiikka kerätä helppoja tunteja paperille. He menivät kerrostalon rappukäytävään, menivät ylimpään kerrokseen (4), ja tulivat portaita alas. En kuullut ainoankaan ovikellon soivan, tosin en viitsinyt heidän koko matkaansa alaspäin tarkkailla. Muissakin rapuissa kävivät, mutta aika nopeasti pois tulivat. Luulen, että eivät soittaneet juuri kenenkään ovikelloa. Siitä olen varma, että minun ovella eivät käyneet. Se ei voi johtua siitä, että välttelevät minua, koska olen melko uusi kaupungissa, eikä minua tunneta.

Onko kyseessä siis uusi tapa kerätä helppoja tunteja paperille? Hissillä ylös ja rappuja alas, niin näyttää siltä että jotain tehtäisiinkin.