Kirjoittaja Ex-witness » 25.09.2015 01:44
Minusta tämän kertainen Aila Ruohon haastattelu kokonaisanniltaan ei yltänyt aikaisempien haastattelujen tasolle. Tämä johtui Alfa TV:n toimittajasta, jonka esittämistä kysymyksistä osa ei liittynyt millään tavalla karttamiseen. Ohjelma aikaa käytettiin toimittajan puolelta aivan turhiin kysymyksiin ja loppupuolella päästiin itse asiaan eli karttamiseen. Mutta odotukseni olivat suuremmat kokonaisuuden osalta.
Olihan se tietysti toisaalta ymmärrettävää, että käytiin läpi joitakin argumementteja JT opista. Sivuttiin myös 144 000, paratiisia ja mielenkiintoista kyllä Jehovan todistajien käyttämää termistöa esimerkkinä toimeton, kenttä, Harmagedon, julistaja, kierrosvalvoja jne.
Aila Ruoho vastasi kysymyksiin asiallisesti ja hänestä jää aina hyvä kuva ja mieli. Vaikka hän kritisoikin JT-oppia ja varsinkin karttamista, hän tekee sen kuitenkin kunnioittavalla tavalla.