Kirjoittaja Pro et contra » 12.10.2015 20:37
Markku Meilo kirjoitti:Polyester kirjoitti:Minulle tulee mieleen vain Ilmestyskirjan suuri joukko, mutta sekin on tietynlainen erikoistapaus: kyse on niistä, jotka tulevat suuresta ahdistuksesta. Tämä kohta ei anna mielestäni mitään tukea sille, että ennen suurta ahdistusta kuoleva Jeesuksen seuraaja voisi mennä maanpäälliseen paratiisiin.
Tätä koko ongelmaa ei aiemmin ollut, koska suuren joukon loppusijoituspaikka oli taivaassa ja maa asutettiin siionistisella järjestelyllä. Vartiotorniseuran mukaan Jehovan suunnitelmissa oli tuolloin, että suuri joukko toimisi ajatuspoliisina:
”Se tulee olemaan suurena poliisivoimana, joka pitää silmällä kaikkea kansaa. Sillä tulee varmaan olemaan riittävästi työtä, sillä Jumala on taannut, ’ettei kenkään pahaa tee, eikä turmelekoko minun pyhällä vuorellani (valtakunnassani).’ (Jes. 11:9) Tämä merkitsee huolellista silmälläpitoa. Niin todellakin! Kuinka tullaan paha ja väärä estämään? Jos joku henkilö yrittäisi lausua häväistyksiä tai panetteluja, voitaisiin kieli silmänräpäyksessä lamauttaa. Hyvin helposti! Poliisi heti paikalla saapuvilla! - ei sellainen, joka tulee vasta sitten kun vahinko on tapahtunut rangaistakseen sitten, vaan sellainen, joka menee rikollisen edelle, niin ettei hän saa tilaisuutta tehdä pahaa ja siten rankaisee häntä yrityksestä tehdä niin.” (Täyttynyt salaisuus 1923 sivu 196)
Myöhemmin Vartiotorniseura opetti Jehovan muuttaneen mieltään ja loppusijoittavan suuren joukon maalliseen paratiisiin, korvaten näin aiemman siionistisen sunnitelman maan varalle. Tämä merkitsi tietysti sitä, että ne Ilmestyskirjan jakeet, joilla aiemmin perusteltiin suuren joukon sijainti taivaassa, oli tulkittava uudelleen. Niinpä nykyään Vartiotorniseura väittää Ilmestyskirjan esittävän, että suuri joukko olisi näyssä esitetyn temppelin ulommalla esipihalla:
”Entä ne, joilla on maallinen toivo, eli ”muut lampaat”? (Johannes 10:16.) Profeetta Jesaja osoitti, että ”päivien lopulla” tulisi monista kansoista ihmisiä palvomaan Jehovaa (Jesaja 2:2, 3). Hän kirjoitti myös, että ”vierasmaalaiset” liittyisivät Jehovaan. Jumala ilmaisi halukkuutensa ottaa heidät vastaan sanomalla: ”Saatan heidät iloitsemaan rukoushuoneessani.” (Jesaja 56:6, 7.) Ilmestyksen 7:9–15 esittää lisää yksityiskohtia kuvaillessaan ”kaikista kansakunnista” koottavaa ”suurta joukkoa”, joka seisoo hengellisen temppelin ulommalla esipihalla palvomassa ja rukoilemassa Jumalaa ”yötä päivää”. On todella lohduttavaa ajatella, että kaikki Jumalan palvelijat voivat nykyään lähestyä vapaasti Jumalaa luottaen täysin siihen, että hän kuulee heitä.” (Vartiotorni 1. syyskuuta 2006 sivu 25)
Vartiotorniseuran kannalta on harmillista, että tämä ulompaa esipihaa tarkoittava kreikankielen sana on hieron. Ilm. 7:15 tekstissä kun onkin kreikankielen sana naos. Tässä vääristelyssä on kiinnostavia piirteitä, Vartiotorniseuran oma KIT (Kingdon Interlinear Translation) kääntää naoksen tämän jakeen rivien välissä ’divine habitation’, mutta itse tekstissä ’temple’. Samalla ristiriitaisella tavalla naos käännetään myös Ilm. 3:12.
Muualla (Ilm. 11:2,19; 14:15; 15:5 ja 16:1, 17) KIT kääntääkin naos-sanan itse tekstissä joko sanalla ’temple [sanctuary]’ tai ’sanctuary’.
Mitä sitten Raamatun mukaan tapahtuu ulommalla esipihalla (Ilm. 11:2 UMK):
”Mutta esipiha, joka on temppelipyhäkön [naos] ulkopuolella, jätä kokonaan pois äläkä mittaa sitä, sillä se on annettu kansakunnille, ja ne tulevat tallaamaan pyhää kaupunkia jalkoihinsa neljäkymmentäkaksi kuukautta.”
Ja tämän Vt-seura selittää tällä tavalla:
”Pikemminkin pyhä kaupunki on Uusi Jerusalem, jota kuvaillaan myöhemmin Ilmestyksessä ja jota nyt edustavat maan päällä jäljellä olevat voidellut kristityt temppelin sisemmällä esipihalla. Aikanaan näistäkin tulee osa pyhää kaupunkia. Heidän tallaamisensa on siis samaa kuin itse kaupungin tallaaminen.” (re-FI sivu 163-164)
Koska ja missä vaiheessa suuri joukko tulee tallaamaan ja/tai on jo tallannut jäännöstä?
Jos suuri joukko tosiaan tallaisi "jäännöstä" niin silloin suuren joukon sisällä vaikuttaisi
Fariseus-luokka.
Toisaalta jos oikein muistan niin 42 kuukautta on selitetty ainakin joskus sillä 3,5 vuoden jaksolla jolloin toiminta oli kiellettyä vuosina 1917...noiden liittovaltion vankilaan tuomittujen virkailijoiden vankeusrangaistuksen yhteismäärä tms.
[quote="Markku Meilo"][quote="Polyester"]Minulle tulee mieleen vain Ilmestyskirjan suuri joukko, mutta sekin on tietynlainen erikoistapaus: kyse on niistä, jotka tulevat suuresta ahdistuksesta. Tämä kohta ei anna mielestäni mitään tukea sille, että ennen suurta ahdistusta kuoleva Jeesuksen seuraaja voisi mennä maanpäälliseen paratiisiin.[/quote]
Tätä koko ongelmaa ei aiemmin ollut, koska suuren joukon loppusijoituspaikka oli taivaassa ja maa asutettiin siionistisella järjestelyllä. Vartiotorniseuran mukaan Jehovan suunnitelmissa oli tuolloin, että suuri joukko toimisi ajatuspoliisina:
[quote]”Se tulee olemaan suurena poliisivoimana, joka pitää silmällä kaikkea kansaa. Sillä tulee varmaan olemaan riittävästi työtä, sillä Jumala on taannut, ’ettei kenkään pahaa tee, eikä turmelekoko minun pyhällä vuorellani (valtakunnassani).’ (Jes. 11:9) Tämä merkitsee huolellista silmälläpitoa. Niin todellakin! Kuinka tullaan paha ja väärä estämään? Jos joku henkilö yrittäisi lausua häväistyksiä tai panetteluja, voitaisiin kieli silmänräpäyksessä lamauttaa. Hyvin helposti! Poliisi heti paikalla saapuvilla! - ei sellainen, joka tulee vasta sitten kun vahinko on tapahtunut rangaistakseen sitten, vaan sellainen, joka menee rikollisen edelle, niin ettei hän saa tilaisuutta tehdä pahaa ja siten rankaisee häntä yrityksestä tehdä niin.” (Täyttynyt salaisuus 1923 sivu 196)[/quote]
Myöhemmin Vartiotorniseura opetti Jehovan muuttaneen mieltään ja loppusijoittavan suuren joukon maalliseen paratiisiin, korvaten näin aiemman siionistisen sunnitelman maan varalle. Tämä merkitsi tietysti sitä, että ne Ilmestyskirjan jakeet, joilla aiemmin perusteltiin suuren joukon sijainti taivaassa, oli tulkittava uudelleen. Niinpä nykyään Vartiotorniseura väittää Ilmestyskirjan esittävän, että suuri joukko olisi näyssä esitetyn temppelin ulommalla esipihalla:
[quote]”Entä ne, joilla on maallinen toivo, eli ”muut lampaat”? (Johannes 10:16.) Profeetta Jesaja osoitti, että ”päivien lopulla” tulisi monista kansoista ihmisiä palvomaan Jehovaa (Jesaja 2:2, 3). Hän kirjoitti myös, että ”vierasmaalaiset” liittyisivät Jehovaan. Jumala ilmaisi halukkuutensa ottaa heidät vastaan sanomalla: ”Saatan heidät iloitsemaan rukoushuoneessani.” (Jesaja 56:6, 7.) Ilmestyksen 7:9–15 esittää lisää yksityiskohtia kuvaillessaan ”kaikista kansakunnista” koottavaa ”suurta joukkoa”, joka seisoo hengellisen temppelin ulommalla esipihalla palvomassa ja rukoilemassa Jumalaa ”yötä päivää”. On todella lohduttavaa ajatella, että kaikki Jumalan palvelijat voivat nykyään lähestyä vapaasti Jumalaa luottaen täysin siihen, että hän kuulee heitä.” (Vartiotorni 1. syyskuuta 2006 sivu 25)[/quote]
Vartiotorniseuran kannalta on harmillista, että tämä ulompaa esipihaa tarkoittava kreikankielen sana on hieron. Ilm. 7:15 tekstissä kun onkin kreikankielen sana naos. Tässä vääristelyssä on kiinnostavia piirteitä, Vartiotorniseuran oma KIT (Kingdon Interlinear Translation) kääntää naoksen tämän jakeen rivien välissä ’divine habitation’, mutta itse tekstissä ’temple’. Samalla ristiriitaisella tavalla naos käännetään myös Ilm. 3:12.
Muualla (Ilm. 11:2,19; 14:15; 15:5 ja 16:1, 17) KIT kääntääkin naos-sanan itse tekstissä joko sanalla ’temple [sanctuary]’ tai ’sanctuary’.
Mitä sitten Raamatun mukaan tapahtuu ulommalla esipihalla (Ilm. 11:2 UMK):
[quote]”Mutta esipiha, joka on temppelipyhäkön [naos] ulkopuolella, jätä kokonaan pois äläkä mittaa sitä, sillä se on annettu kansakunnille, ja ne tulevat tallaamaan pyhää kaupunkia jalkoihinsa neljäkymmentäkaksi kuukautta.”[/quote]
Ja tämän Vt-seura selittää tällä tavalla:
[quote]”Pikemminkin pyhä kaupunki on Uusi Jerusalem, jota kuvaillaan myöhemmin Ilmestyksessä ja jota nyt edustavat maan päällä jäljellä olevat voidellut kristityt temppelin sisemmällä esipihalla. Aikanaan näistäkin tulee osa pyhää kaupunkia. Heidän tallaamisensa on siis samaa kuin itse kaupungin tallaaminen.” (re-FI sivu 163-164)[/quote]
Koska ja missä vaiheessa suuri joukko tulee tallaamaan ja/tai on jo tallannut jäännöstä?[/quote]
Jos suuri joukko tosiaan tallaisi "jäännöstä" niin silloin suuren joukon sisällä vaikuttaisi [i]Fariseus-luokka[/i].