Kirjoittaja Tony » 12.11.2015 09:13
Tähänkin saatiin vihdoin päätös.
Asepalveluksesta kieltäytynyt Jehovan todistaja voitti – KKO kumosi hovioikeuden määräämän vankeusrangaistuksen
Korkein oikeus (KKO) kumosi hovioikeuden tuomion. Hovioikeus oli määrännyt aseista kieltäytyneelle Jehovan todistajalle ehdottoman vankeusrangaistuksen.
Korkein oikeus (KKO) antoi keskiviikkona ennakkopäätöksen asiassa, joka koski Jehovan todistajan asepalveluksesta kieltäytymistä.
Kyseessä on monitahoinen oikeusriita.
Jehovan todistaja kieltäytyi asevelvollisuudesta uskonnolliseen vakaumukseensa vedoten ja Helsingin hovioikeus tuomitsi hänet vuonna 2013 yhteensä 172 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä.
Korkein oikeus antoi asiaan kuitenkin asiasta valitusluvan vuonna 2014 ja asian puinti jatkui. Miehelle myönnettiin siis valituslupa ja hän vaati valituksessaan, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan rangaistuksesta. Syyttäjä puolestaan vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä
Tapaus on ainutlaatuinen ja poikkeuksellinen, sillä Jehovan todistajat vapautetaan tavanomaisesti asevelvollisuudesta Suomessa. Jehovan todistajat perustelevat vapautustaan vakaumuksellaan. Saadakseen vapautuksen heidän täytyy toimittaa kutsuntaviranomaisille lykkäyshakemus ja todistus kuulumisesta Jehovan todistajiin.
Myöhästyi aikarajoissa
Vankeustuomion saanut mies toimi myöhässä. Hän toimitti tarvittavat paperit vasta 26-vuotiaana, kun laissa on määritelty nimenomaan 25 vuoden ikäraja. Mies on väittänyt, ettei hän tiennyt ikärajasta.
Ilta-Sanomat kertoi 3.1.2014, miten miestä oikeudessa puolustanut varatuomari Antti Hirvi totesi valituslupahakukirjelmässä, että asia on ollut vireillä jo vuodesta 2009 lähtien, minkä takia muun muassa miehen työnhaussa on ollut ongelmia.
Jehovan todistajaa puolustaneen Hirven mukaan yksikään työnantaja ei ole halunnut palkata miestä töihin tietämättä mahdollisesta vankilaan joutumisesta.
Ennakkopäätös: Mies vapautettiin hänelle tuomitusta rangaistuksesta
Korkein oikeus otti ennakkopäätöksellään keskiviikkona kantaa siihen, pitikö mies tuomita rangaistukseen, kun hän ei vakaumuksensa perusteella kieltäytynyt asevelvollisuudesta siinä järjestyksessä kuin Jehovan todistajalta lain nojalla edellytettiin.
Korkeimman oikeuden tuomiolauselmassa todetaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan. Syyte asevelvollisuudesta kieltäytymisestä jätetään tutkimatta. Mies vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta.
Kieltäytymispäätös perustui uskonnolliseen vakaumukseen
Korkein oikeus totesi perusteluissaan muun muassa, että mies ei ole voinut ikänsä vuoksi kummankaan syytteen tarkoittamana tekoaikana saada hakemuksestaan Jehovan todistajana lykkäystä ja vapautusta asevelvollisuudesta.
Hänen kieltäytymispäätöksensä on perustunut samaan syyhyn, uskonnolliseen vakaumukseen, joka on ehdottomasti kieltänyt asevelvollisuuden suorittamisen. Tähän tahallisuusarviointiin ja myös aitoon toisin toimimisen mahdollisuuteen vaikuttavat tosiseikat ja olosuhteet ovat olleet kummassakin oikeudenkäynnissä samat ja muuttumattomat.
Syytteen ratkaisemisen kannalta keskeisten tosiseikkojen arviointi on siten jo kertaalleen ja lopullisesti suoritettu käräjäoikeuden lainvoimaiseksi jääneessä ensimmäisen syytteen hylkäävässä tuomiossa.
Erittäin merkittävä ratkaisu
Kyseessä on merkittävä asia, sillä korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan.
Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä sellaisista kysymyksistä, joihin laki ei anna selvää vastausta.
Ennakkopäätöksillä annetaan oikeusohjeita tulevien vastaavanlaisten oikeusriitojen varalle ja pyritään varmistamaan, että tuomioistuimet eri puolilla maata tulkitsevat lakia samalla tavalla.
Petri Turunen
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 80126.html
Tähänkin saatiin vihdoin päätös.
[quote][size=150]Asepalveluksesta kieltäytynyt Jehovan todistaja voitti – KKO kumosi hovioikeuden määräämän vankeusrangaistuksen[/size]
[b]Korkein oikeus (KKO) kumosi hovioikeuden tuomion. Hovioikeus oli määrännyt aseista kieltäytyneelle Jehovan todistajalle ehdottoman vankeusrangaistuksen.[/b]
Korkein oikeus (KKO) antoi keskiviikkona ennakkopäätöksen asiassa, joka koski Jehovan todistajan asepalveluksesta kieltäytymistä.
Kyseessä on monitahoinen oikeusriita.
Jehovan todistaja kieltäytyi asevelvollisuudesta uskonnolliseen vakaumukseensa vedoten ja Helsingin hovioikeus tuomitsi hänet vuonna 2013 yhteensä 172 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä.
Korkein oikeus antoi asiaan kuitenkin asiasta valitusluvan vuonna 2014 ja asian puinti jatkui. Miehelle myönnettiin siis valituslupa ja hän vaati valituksessaan, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan rangaistuksesta. Syyttäjä puolestaan vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä
Tapaus on ainutlaatuinen ja poikkeuksellinen, sillä Jehovan todistajat vapautetaan tavanomaisesti asevelvollisuudesta Suomessa. Jehovan todistajat perustelevat vapautustaan vakaumuksellaan. Saadakseen vapautuksen heidän täytyy toimittaa kutsuntaviranomaisille lykkäyshakemus ja todistus kuulumisesta Jehovan todistajiin.
[b]Myöhästyi aikarajoissa[/b]
Vankeustuomion saanut mies toimi myöhässä. Hän toimitti tarvittavat paperit vasta 26-vuotiaana, kun laissa on määritelty nimenomaan 25 vuoden ikäraja. Mies on väittänyt, ettei hän tiennyt ikärajasta.
Ilta-Sanomat kertoi 3.1.2014, miten miestä oikeudessa puolustanut varatuomari Antti Hirvi totesi valituslupahakukirjelmässä, että asia on ollut vireillä jo vuodesta 2009 lähtien, minkä takia muun muassa miehen työnhaussa on ollut ongelmia.
Jehovan todistajaa puolustaneen Hirven mukaan yksikään työnantaja ei ole halunnut palkata miestä töihin tietämättä mahdollisesta vankilaan joutumisesta.
[b]Ennakkopäätös: Mies vapautettiin hänelle tuomitusta rangaistuksesta[/b]
Korkein oikeus otti ennakkopäätöksellään keskiviikkona kantaa siihen, pitikö mies tuomita rangaistukseen, kun hän ei vakaumuksensa perusteella kieltäytynyt asevelvollisuudesta siinä järjestyksessä kuin Jehovan todistajalta lain nojalla edellytettiin.
Korkeimman oikeuden tuomiolauselmassa todetaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan. Syyte asevelvollisuudesta kieltäytymisestä jätetään tutkimatta. Mies vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta.
[b]Kieltäytymispäätös perustui uskonnolliseen vakaumukseen[/b]
Korkein oikeus totesi perusteluissaan muun muassa, että mies ei ole voinut ikänsä vuoksi kummankaan syytteen tarkoittamana tekoaikana saada hakemuksestaan Jehovan todistajana lykkäystä ja vapautusta asevelvollisuudesta.
Hänen kieltäytymispäätöksensä on perustunut samaan syyhyn, uskonnolliseen vakaumukseen, joka on ehdottomasti kieltänyt asevelvollisuuden suorittamisen. Tähän tahallisuusarviointiin ja myös aitoon toisin toimimisen mahdollisuuteen vaikuttavat tosiseikat ja olosuhteet ovat olleet kummassakin oikeudenkäynnissä samat ja muuttumattomat.
Syytteen ratkaisemisen kannalta keskeisten tosiseikkojen arviointi on siten jo kertaalleen ja lopullisesti suoritettu käräjäoikeuden lainvoimaiseksi jääneessä ensimmäisen syytteen hylkäävässä tuomiossa.
[b]Erittäin merkittävä ratkaisu[/b]
Kyseessä on merkittävä asia, sillä korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan.
Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä sellaisista kysymyksistä, joihin laki ei anna selvää vastausta.
Ennakkopäätöksillä annetaan oikeusohjeita tulevien vastaavanlaisten oikeusriitojen varalle ja pyritään varmistamaan, että tuomioistuimet eri puolilla maata tulkitsevat lakia samalla tavalla.
Petri Turunen[/quote]
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447180080126.html