Kirjoittaja Tony » 18.12.2015 10:48
Näissä ei taida valitettavasti saada asioille kelvollista pistettä ilman että asiat puidaan jollain tasolla läpi.
Kaikista vaikeista vaihtoehdoista helpoin voisi olla istua ihan rauhassa äitisi kanssa alas, ja selvittää ettet yksinkertaisesti ole kiinnostunut todistajuudesta, ja ettet halua sen olevan osa omaa tai lapsesi elämää. Keskustelua voisi yrittää pehmentää selvittämällä että kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti ole uskonnollisia, tai että juuri tietty uskonto ei sovi kaikille, eikä sille välttämättä voi mitään, eikä tarvitsekaan. Sellaisia me ihmiset vain olemme.
Jos keskustelu jatkuu eikä äitisi osta selvitystäsi, asiaa voisi lähestyä siltä kannalta että koska tiedät sisimmässäsi ettet ole, tai halua olla, Jehovan todistaja, niin mitä hyötyä siitä kenellekään olisi jos olisit mukana vain muodon vuoksi tai äitisi mieliksi. Että jos Jehova on, eikö hänkin arvostaisi enemmän tässä asiassa rehellisyyttä kuin jonkun mieliksi mukana oloa. Ja että eikö järjestökin ole paheksunut tapauskovaisuutta.
Joissain tapauksissa tähän on vastattu, että uskohan voi kuitenkin myöhemmin kasvaa vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisikaan, ja että mukana oleminen voisi siksi olla tärkeää vaikka nyt ei uskoisikaan. Tähän voisi vastata että ei elämää voi kuitenkaan sellaiselta pohjalta elää. Vaikka näin joissain tapauksissa kävisikin, ei kuitenkaan lähellekään kaikissa ja siinä menisi elämä hukkaan sellaisessa asiassa johon ei usko. Asiaa voi yrittää havainnoillistaa vaikka sillä, että olisiko äitisi valmis kääntymään muodon vuoksi johonkin sinulle tärkeään uskontoon vain, koska sinä sitä toivoisit.
Jos äitisi ymmärtää tämän, mutta vetoaa kuitenkin siihen että haluaa kertoa "hyvästä uutisesta" lapsenlapselleen, asiassa ei mielestäni kannata antaa yhtään siimaa. Jos tämän suo, todistajuus tulee taloonne joka tapauksessa ja se sotkee elämäänne, puhumattakaan lapsenne maailmankuvan vääristymisestä ja todistajuuden luomista pelkotiloista. Tähän voi vastata vaikka niin että lapsi voi päättää itse uskonnollisesta katsomuksestaan mutta vasta kun on tarpeeksi kypsä siihen.
Ilman asian kunnollista läpikäymistä tilanne tulee mitä todennäköisimmin jatkumaan hamaan tulevaisuuteen asti. Vaikka keskustelu voi äityä tunteelliseksikin, niin mitä rauhallisempana ja tyynempänä itse pysyt, sen varmempi kuva äidillesi jää kannastasi.
Näissä ei taida valitettavasti saada asioille kelvollista pistettä ilman että asiat puidaan jollain tasolla läpi.
Kaikista vaikeista vaihtoehdoista helpoin voisi olla istua ihan rauhassa äitisi kanssa alas, ja selvittää ettet yksinkertaisesti ole kiinnostunut todistajuudesta, ja ettet halua sen olevan osa omaa tai lapsesi elämää. Keskustelua voisi yrittää pehmentää selvittämällä että kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti ole uskonnollisia, tai että juuri tietty uskonto ei sovi kaikille, eikä sille välttämättä voi mitään, eikä tarvitsekaan. Sellaisia me ihmiset vain olemme.
Jos keskustelu jatkuu eikä äitisi osta selvitystäsi, asiaa voisi lähestyä siltä kannalta että koska tiedät sisimmässäsi ettet ole, tai halua olla, Jehovan todistaja, niin mitä hyötyä siitä kenellekään olisi jos olisit mukana vain muodon vuoksi tai äitisi mieliksi. Että jos Jehova on, eikö hänkin arvostaisi enemmän tässä asiassa rehellisyyttä kuin jonkun mieliksi mukana oloa. Ja että eikö järjestökin ole paheksunut tapauskovaisuutta.
Joissain tapauksissa tähän on vastattu, että uskohan voi kuitenkin myöhemmin kasvaa vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisikaan, ja että mukana oleminen voisi siksi olla tärkeää vaikka nyt ei uskoisikaan. Tähän voisi vastata että ei elämää voi kuitenkaan sellaiselta pohjalta elää. Vaikka näin joissain tapauksissa kävisikin, ei kuitenkaan lähellekään kaikissa ja siinä menisi elämä hukkaan sellaisessa asiassa johon ei usko. Asiaa voi yrittää havainnoillistaa vaikka sillä, että olisiko äitisi valmis kääntymään muodon vuoksi johonkin sinulle tärkeään uskontoon vain, koska [i]sinä[/i] sitä toivoisit.
Jos äitisi ymmärtää tämän, mutta vetoaa kuitenkin siihen että haluaa kertoa "hyvästä uutisesta" lapsenlapselleen, asiassa ei mielestäni kannata antaa yhtään siimaa. Jos tämän suo, todistajuus tulee taloonne joka tapauksessa ja se sotkee elämäänne, puhumattakaan lapsenne maailmankuvan vääristymisestä ja todistajuuden luomista pelkotiloista. Tähän voi vastata vaikka niin että lapsi voi päättää itse uskonnollisesta katsomuksestaan mutta vasta kun on tarpeeksi kypsä siihen.
Ilman asian kunnollista läpikäymistä tilanne tulee mitä todennäköisimmin jatkumaan hamaan tulevaisuuteen asti. Vaikka keskustelu voi äityä tunteelliseksikin, niin mitä rauhallisempana ja tyynempänä itse pysyt, sen varmempi kuva äidillesi jää kannastasi.