Veljesseura.org

Mag Mell kirjoitti:Sain aloituksesta sellaisen käsityksen, että toimettomuus olisi huonoista vaihtoehdoista se kaikista huonoin, ja sitä jäin aprikoimaan, että miksi.

Hyvä aprikointi, olisko vaikka niin, että jehovantodistajuudesta tuttu teeskentely ja valehtelu ei vaan onnistu tai sovellu kaikkien luonteelle? Siinä on sitten ainakin kaksi alakohtaa, eli itselle ja muille sekä samalla itselle valehtelu. Toimeton joutunee kohtaamaan näitä asioita, vaikka ei tänne kirjoittelisikaan. Toimeton joutuu valintoihin ihastuessaan tai viimeistään rakastuessaan, jos ei jo aiemmin.

Olen tavannut sekä erotetuissa, että toimettomissa yllättäviä käytöspiirteitä. Se vaan tää meidän pyskologinen rakenne on sitä luokkaa, ettei esimerkiksi ammoisina aikoina erotettu kestä vieläkään kuulla vertaiseltaan monotetulta kaverilta ensimmäistäkään jehovantodistaja-sanaa.

^Mutta aloittajahan nimenomaan kertoo, että hän on ottanut asioista selvää ja todennut asioiden oikean laidan, joten tuskin tuo puhtaasti tiedonpuutteen piikkiin napsahtaa? Ymmärtääkseni aloittaja ei ole juoksemassa yhtään mihinkään takaisin.
Sain aloituksesta sellaisen käsityksen, että toimettomuus olisi huonoista vaihtoehdoista se kaikista huonoin, ja sitä jäin aprikoimaan, että miksi.

Mag Mell kirjoitti:Lähinnä jäin ihmettelemään tuota toimettomuuden loppuelämänpituista stigmaa, kun en ihan sisäistä sen syntymekanismeja.

Jos monotettukin voi olla kymmeniä vuosia juoksemassa takaisin kuin lehmä palavaan navettaansa, niin miten toimettomuus eroaisi tästä? Molemmissa tapauksissa näkisin oleellisena asiana saman tiedonpuutteen ja/tai tiedon mukaan ojentautumattomuuden.

Tunnen erään hyvin pitkän entisyyden omaavan jt:n, joka ei tunnu kestävän kuulla edes ensimmäistäkään jehovantodistajuuteen liittyvää avainsanaa.

SonOfJesus kirjoitti:...jos he ajattelevat sinun kinaavan Seuran kanssa eikä Jehovan.

Kokeilla voi, mutta kuinkahan moni saliuskottavuutta hakeva jt näkee mitään eroa Vt-seuran ja Jehovan ohjeistuksen välillä? Etenkin kun jo seurakunnan vanhimmat koetaan Jehovan edustajina. Ja vaikka vanhimmat ovat hengellisen ravintoketjun alapäässä, niin jo he omaavat rajoittamattoman mielivallan seurakunnan ulkojäseniin.

Juu, ja sama se oli mullakin siinä kohtaa kun maistraatin nettipalvelun kautta havaitsin edelleen olevani jt-lahkon jäsen, instant-verenpaineennousukilarit, ja saman tien korjaamaan maistraatin tieto oikeaksi.

Lähinnä jäin ihmettelemään tuota toimettomuuden loppuelämänpituista stigmaa, kun en ihan sisäistä sen syntymekanismeja.

Ehkä noi on osaltaan jonkin tason henkimaailman juttuja? Itselle esmes tuntui tärkeältä kirjoittaa erokirje, vaikka ei se mikään välttämättömyys olisi ollut. Eroaminen ja siitä seuraava vapaus tuntui konkreettisemmalta. Jo pelkkä ajatus siitä että joku amerikkalainen lahko pitäisi jäsenenään on häiritsevä.

Jalo Sukuinen kirjoitti:Toimettomuus ei ole mielestäni vakasti otettava vaihtoehto, sillä stigma jäisi vainoamaan loppuelämäkseni.

Avaatko vähän tätä?

Noin hlökoht näkökulmasta olen aina pikkaisen ihmetellyt sitä, miksi omista uskonkäsityksistään (tai niiden puutteesta) tarvitsisi tehdä mitään the Julistusta oikeastaan kenellekään. Koska mitäs se nyt loppuviimeksi kelleen kuuluu? Toki jt-säännöstö kiemuroineen ja kommervenkkeineen tekee poikkeuksen yhteen jos toiseenkin terve järki -pohjaiseen päätelmään, tiedostan tämän kyllä.
Mutta miksi julistaa mitään, jos ei ole siihen valmis? Miksei voisi vaan rauhassa antaa päänsisäisen keitoksensa muhia ja kenties valmistua sitten joskus ihan omia aikojaan, hiljaa ja huolella?

Toki ymmärrän että oma näkemykseni on kovin pragmaattinen, mukavuudenhaluinen, ja minä-lähtöinen, joku toinen voi toimia täysin erilaisista lähtökohdista. Ehkäpä tämä vaan pohjautuu siihen ettei mulla edes todistaja-aikoina ollut juuri minkäänmoista sisäistä tarvetta jakaa omia näkemyksiäni kenellekään, edes kenttäpalveluksessa.

En tiedä nykytilannetta, mutta itse kun erosin, sanoin etten usko vtseuran olevan jumalan edustaja. Olen aina jatkanut että jos jumala on olemassa niin sitten on, hyvä juttu varmaan ja onnea kaikille siitä.

Kukaan sukulainen ei ole (julkisesti) tuominnut minua siitä ja jotkut pitävät yhteyttä.

Enivei mitäpä näiden kanssa kiiruhtamaan, perhe ja rakkaushan tässä on tärkeintä ja jos ei muuta keinoa vielä pysty käyttämään niin roikkuu sitten vaikka mukana väkisin.

Aika tekee tehtävänsä ja ehkä sitä samalla saa mahdollisuuksia selittää muillekkin miksi tosiaan ei enään usko vtseuran tämä "edustussakki" olevan.

Vielä tämmöinen viipynyt ajatus vaihtoehdosta c:

C) Kerro menettäneesi uskosi Seuran uskollisuudelle Jehovaan. Tähän on helppo löytää todisteita. Se johtaa tietysti erottamiseen jollain aikataululla, mutta läheisten on helpompi olla, jos he ajattelevat sinun kinaavan Seuran kanssa eikä Jehovan. Muinaisina aikoina Jehova lähetti profeettoja, jotka kertoivat viestinsä Jehovan nimessä. Monet heistä tietysti tapettiin (= erottaminen), mutta jos on Jehovan lähettämä, niin on pakko puhua. Raamatussa ei taideta juuri kertoa kenestäkään vallassa olijasta, jota Jehova olisi estänyt tekemästä väärin. Korkeintaan lähetettin profeetta, joka ehkä tapettiin.

Oikein hyvällä tuurilla läheiset tukevat sinua.

Jalo Sukuinen kirjoitti:Lisäisin viellä, että kuukausi sitten todennäköisesti en olisi ollut valmis jättämään järjestöä, sillä olisin tuntenut jääväni tyhjän päälle. Nyt kuitenkin uskon, että ulkopuolella on joukko ihmisiä eri taustoista, joihin voi luoda kontakteja. Ehkä kaikista ei tule läheisiä ystäviä, mutta miksi pitäisi. Miksi mun pitäis olla niin erinomainen tyyppi, että kaikki haluais olla mun parhaita ystäviä? On myös tuttavuuksia, jotka on parempi pitää sillä tasolla.

Aivan näin. Järjestössä yritetään ylläpitää illuusiota, että kaikki todistajat voivat olla toistensa hyviä ystäviä. Se ei nyt vain mene niin vaikka kuinka yrittäisi. Meitä ihmisiä on sen verran moneen junaan ja resiinaan, ja osa jää vielä asemallekin, että kaikkien luonteenpiirteet tai muut ominaisuudet eivät vain yksinkertaisesti mätsää kaikkien kanssa. Eikä siinä edes ole mitään pahaa. Täysin luonnollinen juttu.

Markku Meilo kirjoitti:Tärkeintä on hankkia todellisia ystäviä näennäisystävien tilalle mahdollisimman aikaisin.

Rehellisesti sanottuna tunnen jo paljon enemmän veljeyttä täällä, kuin seurakunnan sisällä. Täällä ei ole aiheita, joita ei tarvitsisi pelätä ottaa esille. Ja olen varma että jos erottuani jostain kumman syystä menisinkin takasin järjestöön, niin luopiot eivät alkaisi vainoamaan mua tai kieltäytyisi pitämästä minkäänlaista kontaktia.

En voi nähdä tämäntyypistä keskustelua mielessäni:
"Olen päättänyt mennä takaisin järjestöön. Kaipaan sitä tosi kristittyjen välistä rakkautta."
"Okei, mut tiedäthän sä et me ei voida enää olla ystäviä sen jälkeen."

Lisäisin viellä, että kuukausi sitten todennäköisesti en olisi ollut valmis jättämään järjestöä, sillä olisin tuntenut jääväni tyhjän päälle. Nyt kuitenkin uskon, että ulkopuolella on joukko ihmisiä eri taustoista, joihin voi luoda kontakteja. Ehkä kaikista ei tule läheisiä ystäviä, mutta miksi pitäisi. Miksi mun pitäis olla niin erinomainen tyyppi, että kaikki haluais olla mun parhaita ystäviä? On myös tuttavuuksia, jotka on parempi pitää sillä tasolla.

Tärkeintä on hankkia todellisia ystäviä näennäisystävien tilalle mahdollisimman aikaisin.

Pari vuotta sitten olin tosi masentunut, koska tunsin itseni niin yksinäiseksi seurakunnassa. Ajattelin että on kuitenkin parempi olla uskollinen Jehovalle, ja niinpä kävin viikosta toiseen kokouksissa, vaikka tiesin että saisin istua ennen kokousta aivan yksin ja melko pian kokouksen jälkeen lähdinkin kotiin. Oli jopa sellaisiakin ajatuksia että huomaisiko kukaan, jossei mua oliskaan. Niin hullulta kuin se kuulostaa, niin silti puolustin mielessäni sitä ajatusta, että rakkaus on Jeesuksen tosi seuraajien tunnusmerkki ja se on nähtävissä seurakunnassa. Mutta tämä ajatusmaailman vääristymä johtui siitä, että olin edelleen riippuvainen tästä saastuneesta vesilähteestä. Ehkä olisi tehnyt hyvää jo siinä vaiheessa jättäytyä taka-alalle, mutta halusin mielummin kuolla, kuin olla uskoton Jehovalle.

Sen jälkeen kun mä eroan tai tulen erotetuksi, niin totta kai muut ajattelee sen johtuvan siitä, että annoin uskoni heiketä, koska en käynyt kokouksissa enkä ollut aktiivinen. Voisin kuitenkin väittää että tekisi kaikille todistajien aivoille ihan hyvää olla pari kuukautta rukoilematta, tutkimatta ja käymättä kokouksissa tai kentällä.

En tiedä onko vaihtoehto B:ssä mitään järkeä. Juttelin äsken puhelimessa äidin kanssa ja ihan mukavaahan se oli jutustella. Huomasin kuitenkin meidän ajatelumaailman eron. Aktiivisen todistajan ajatusmaailma pyörii niin paljon "totuuden" ympärillä, että hän ei kykene, eikä halua kuulla mitään, mikä pistäisi hänet epäilemään. Ihan sattumalta tuli puhetta voidelluista ja heitin siinä ajatuksen et mitenhän toi voidelluksi tuleminen oikein menee, kun Gerrit Löschkin tunsi olevansa voideltu jo ennen kastettaan. Hän ei nähnyt tässä mitään epäilyttävää vaan vastasi:"Ehkä Jehova on jo siinä vaiheessa nähnyt hänet niin hyväksi." En kommentoinut siihen enää mitään. Mutta osoittaa vaan sen, että jos aktiivinen todistaja joutuu epäilemään jotain, hän korjaa ajatteluaan tai sivuttaa ristiriitaisuudet kokonaan, jottei hänen ajatusmaailmansa järkkyisi. Jo epäileminen ajatuksen tasolla olisi uskottomuutta Jehovalle. Yleensä tälläisiä ajatuksenkorjauksia ovat "vain Jehova tietää", tai "vain Jehova näkee sydämen." Jos heittäisin ajatuksen että olen ruvennut epäilemään Russellin laskelmia, niin vastaus olisi todenäköisesti sen suuntainen, että "Jehova korjasi orjaluokan näkemyksen ja nyt me tiedämme paremmin". Itselläni vaati useiden kuukausien lähes toimettomuuden, ennen kuin pääsin tästä "Jehova yksin tietää" ajattelusta. Heränneenä sitä ajattelee että järkipuhe varmasti uppoaisi todistajaan, mutta se vaan ei uppoa. Se vaatii useiden kuukausien vieroitushoidon totuuden saastuneista vesilähteistä ts. kokouksista, kenttäpalveluksesta ja henkilökohtaisesta tutkimisesta.

Tuli sellainenkin mieleen, et ehkä mun ei sittenkään kannattais kiirehtiä järjestöstä ulos. Ehkä olis parempi et perhe tottuu siihen ajatukseen, etten ole enää aktiivinen. Niin kauan kuin pidän suuni kiinni näistä luopioajatuksista, voin pysyä järjetössä. Mutta jos kerrankin menen suuni avamaan, niin ei ole mitään takaita siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Itse valitsin aikoinaan vaihtoehdon B. Kyllähän siinä helvetti repesi vähäksi aikaa. Toisaalta nyt kun ratkaisusta on kulunut muutama vuosi, on jo paljon helpompaa. Turvallisesti pelaamalla olisin todennäköisesti edelleen vähintäänkin kiirastulessa.