Kirjoittaja Pro et contra » 27.02.2016 17:36
Marjolie kirjoitti:Ariadna kirjoitti:Marjolie kirjoitti:Varsinkin käännynnäisen nuoren on hankala mennä heti niiden nuorten seuraan jotka on jt-perheestä. Omakohtainen kokemus siitäkin.
Omakohtaista kokemusta minullakin.
Lapseni eivät saaneet ainuttakaan ystävää lapsirikkaassa srk:ssa jt-perheen lapsista tuon yhdentoistavuoden mukana olon aikana. Esimerkillisiä ja iloisia tyttösiä olivat, konventeissa lavalle kelpasivat mutta eivät vapaa-aikaan seuraksi.
Sama itselläni, käännynnäiset olivat ystävinäni, kentälle jt-taustaiset halusivat kyllä lähteä, kanssani kun tunteja tuli, mutta muuten kaukaisina pysyivät.
Harvoin minua pyydettiin edes kentälle. Tai jos itse pyysin kylään niin aina keksittiin joku tekosyy. Ehkä siksi ajauduin siitä pois kun en tuntunut kuuluvani osaksi sitä yhteisöä.
En oikein usko että nykyään mitkään uskonnolliset yhteisöt olisivat niin tiiviitä yhteisöjä kuin joskus, jo yksin liikkumisen ja matkustelun huimasti kasvaneet mahdollisuudet vahvistavat riippumattomuutta ja netin käyttö suorastaan kannustaa riippumattomuuteen. Syitä yhteisöllisyyden vähenemiseen on tietysti muitakin kuten palkkatyöhön sitoutuminen ja yleinen elämäntapojen muutos ansiotulojen perässä juoksemisineen osana uutta uljasta tietoyhteiskuntaa.
Uskonnon harjoittajat itsekin ovat osittain alistuneet tälle riippumattomuutta edistävälle minäkeskeiselle maailmankuvalle jonka teknillistyminen luo ja mahdollistaa, uskonnon harjoittamisen painoarvo omassa maailmankuvassa on menettänyt merkitystään ja uskosta on tullut äärimmäisyyteen saakka yksityisasia niin että jopa henkilökohtaisen uskon perusteiden kysymistä voidaan pitää joissakin yhteisöissä sopimattomana.
Jehovan todistajien seurakunnllinen yhteisöllisyys on silti yleisen mittapuun mukaan hyvinkin tiivistä.
Kaikkien kanssakäymisen muotojen kehittyminen vie silti aikaa joka piirre vielä korostuu suomalaisen jäykän luonteen johdosta, toisaalta voit luottaa siihen suomalaiseen jonka ystäväksi pääset ettei tuo ystävyys perustu pelkälle "small talk'lle" .
Tietynlainen "ydinporukka' on seurakunnissa, usein tämän ytimen muodostavat näkyvimmin juuri ne todistajuuteen syntyneet, kuitenkin jollei tällaista "syntymistä" olisi niin ydinporukan muodostaisivat sitten aiemmin kääntyneet, eihän Raamatunkaan mukaan vastakääntynyttä nimitetä heti tehtäviin "jottei hän ylpistyisi" ( 1Tim.3:6 ).
Näin omana henkilökohtaisena näkemyksenä ihmettelen edelleen vuosien jälkeen ettei saleihin rakenneta sellaisia tiloja jotka mahdollistaisivat istahtaminen esimerkiksi kokousten päättyessä kahvikupin ääreen ( mikseipä ruokakin, esim jokin keitto maistuisi ennen kentälle lähtöä ) , se nimittäin on usein hyvä ja luonnollinen tapa tutustua muihin, ainakin tulla "hyvän päivän tutuiksi".
Tiedämme ettei kirkkoihin eikä niiden yhteyteen vanhastaan ole rakennettu mitään tiloja seurakunnan yhteistä ruokailua varten vaan kirkkomatkalle otettiin omat eväät taikka käytiin vierailulla. 1900 -luvulla alettiin rakentaa erillisiä ns. seurakuntataloja joissa alettiin järjestämään "kirkkokahveja" ym. mutta herätysliikkeiden ja taitaa olla myös "vapaiden suuntien" käytäntönä on alusta alkaen ollut tarjota jonkinlainen tilaisuus yhteiseen ruokailuun tai ainakin kahvitteluun. Vartiotorniseuran ei tarvitsisi ottaa mallia kirkoista mutta jostakin syystä Valtakunnansalin arvokkuutta korostetaan tällä tavalla ettei sinne tehdä yleensä tiloja erikseen "sosiaalista kanssakäymistä varten".
[quote="Marjolie"][quote="Ariadna"][quote="Marjolie"]Varsinkin käännynnäisen nuoren on hankala mennä heti niiden nuorten seuraan jotka on jt-perheestä. Omakohtainen kokemus siitäkin.[/quote]
Omakohtaista kokemusta minullakin.
Lapseni eivät saaneet ainuttakaan ystävää lapsirikkaassa srk:ssa jt-perheen lapsista tuon yhdentoistavuoden mukana olon aikana. Esimerkillisiä ja iloisia tyttösiä olivat, konventeissa lavalle kelpasivat mutta eivät vapaa-aikaan seuraksi.
Sama itselläni, käännynnäiset olivat ystävinäni, kentälle jt-taustaiset halusivat kyllä lähteä, kanssani kun tunteja tuli, mutta muuten kaukaisina pysyivät.[/quote]
Harvoin minua pyydettiin edes kentälle. Tai jos itse pyysin kylään niin aina keksittiin joku tekosyy. Ehkä siksi ajauduin siitä pois kun en tuntunut kuuluvani osaksi sitä yhteisöä.[/quote]
En oikein usko että nykyään mitkään uskonnolliset yhteisöt olisivat niin tiiviitä yhteisöjä kuin joskus, jo yksin liikkumisen ja matkustelun huimasti kasvaneet mahdollisuudet vahvistavat riippumattomuutta ja netin käyttö suorastaan kannustaa riippumattomuuteen. Syitä yhteisöllisyyden vähenemiseen on tietysti muitakin kuten palkkatyöhön sitoutuminen ja yleinen elämäntapojen muutos ansiotulojen perässä juoksemisineen osana uutta uljasta tietoyhteiskuntaa.
Uskonnon harjoittajat itsekin ovat osittain alistuneet tälle riippumattomuutta edistävälle minäkeskeiselle maailmankuvalle jonka teknillistyminen luo ja mahdollistaa, uskonnon harjoittamisen painoarvo omassa maailmankuvassa on menettänyt merkitystään ja uskosta on tullut äärimmäisyyteen saakka yksityisasia niin että jopa henkilökohtaisen uskon perusteiden kysymistä voidaan pitää joissakin yhteisöissä sopimattomana.
Jehovan todistajien seurakunnllinen yhteisöllisyys on silti yleisen mittapuun mukaan hyvinkin tiivistä.
Kaikkien kanssakäymisen muotojen kehittyminen vie silti aikaa joka piirre vielä korostuu suomalaisen jäykän luonteen johdosta, toisaalta voit luottaa siihen suomalaiseen jonka ystäväksi pääset ettei tuo ystävyys perustu pelkälle "small talk'lle" .
Tietynlainen "ydinporukka' on seurakunnissa, usein tämän ytimen muodostavat näkyvimmin juuri ne todistajuuteen syntyneet, kuitenkin jollei tällaista "syntymistä" olisi niin ydinporukan muodostaisivat sitten aiemmin kääntyneet, eihän Raamatunkaan mukaan vastakääntynyttä nimitetä heti tehtäviin "jottei hän ylpistyisi" ( 1Tim.3:6 ).
Näin omana henkilökohtaisena näkemyksenä ihmettelen edelleen vuosien jälkeen ettei saleihin rakenneta sellaisia tiloja jotka mahdollistaisivat istahtaminen esimerkiksi kokousten päättyessä kahvikupin ääreen ( mikseipä ruokakin, esim jokin keitto maistuisi ennen kentälle lähtöä ) , se nimittäin on usein hyvä ja luonnollinen tapa tutustua muihin, ainakin tulla "hyvän päivän tutuiksi".
Tiedämme ettei kirkkoihin eikä niiden yhteyteen vanhastaan ole rakennettu mitään tiloja seurakunnan yhteistä ruokailua varten vaan kirkkomatkalle otettiin omat eväät taikka käytiin vierailulla. 1900 -luvulla alettiin rakentaa erillisiä ns. seurakuntataloja joissa alettiin järjestämään "kirkkokahveja" ym. mutta herätysliikkeiden ja taitaa olla myös "vapaiden suuntien" käytäntönä on alusta alkaen ollut tarjota jonkinlainen tilaisuus yhteiseen ruokailuun tai ainakin kahvitteluun. Vartiotorniseuran ei tarvitsisi ottaa mallia kirkoista mutta jostakin syystä Valtakunnansalin arvokkuutta korostetaan tällä tavalla ettei sinne tehdä yleensä tiloja erikseen "sosiaalista kanssakäymistä varten".