Kirjoittaja Johanneksen poika » 23.04.2016 18:52
Kun ensimmäiset epäilykset ja kolhut alkoivat jäytää uskoani jehovantodistajien "totuuteen" ja vanhinten kykyyn hoitaa asioita, iski ahdistus ja masennus. Tuo tapahtui omalla kohdallani joskus 1990-luvun puolivälissä. Silloin oli tullut kaksi suurta oppimuutosta: sukupolvioppi haudattiin sellaisena kuin se oli ollut, ja yhtäkkiä siviilipalvelus olikin sallittua. Olin siis turhaan kärsinyt 9 kuukauden vankeustuomion.
Samoihin aikoihin osa seurakunnan vanhimmista aloitti esivalvojan johdolla koko perhettämme koskevan kiusaamisen. Asia on sen verran arka, ettei sitä vieläkään voi avata julkisesti, mutta sen verran voin kertoa, että edes kierrosvalvojan puuttuminen asiaan ei auttanut. Osa vanhimmista johti tätä kiusaamista aivan samalla tavalla kierrosvalvojan suorista määräyksistä piittaamatta.
Yksi keino purkaa ahdistusta, stressiä ja masennusta tuolloin oli runojen kirjoittaminen. En julkaissut niitä silloin missään. En kirjoittanut niitä ns. "pöytälaatikkoon" vaan disketeille, jotka olivat tuohon aikaan yleisiä tallennusvälineitä. Niihin mahtui vain noin 1,4 megatavua asiaa.
Internetistä löytyy vahvistusta sille, että kun kirjoittaa omia ajatuksiaan luettavaan muotoon, se auttaa käsittelemään niitä paremmin, ja jopa stressi voi jossain määrin helpottaa. Ahdistus saa kirjallisen muodon. Näin itsekin ymmärtää paremmin tuon ahdistuksen syitä. Vaikka kukaan muu ei lukisi koskaan noita terapiarunoja, ne ovat vaikuttaneet ainakin omaan mieleen. Ongelmat on voinut jäsentää ja niitä on voinut käsitellä ilman, että kukaan JT-seurakunnan vanhin tulee toppuuttelemaan, että "ei noin saa ajatella".
http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s563.htmlKun ensimmäiset epäilykset ja kolhut alkoivat jäytää uskoani jehovantodistajien "totuuteen" ja vanhinten kykyyn hoitaa asioita, iski ahdistus ja masennus. Tuo tapahtui omalla kohdallani joskus 1990-luvun puolivälissä. Silloin oli tullut kaksi suurta oppimuutosta: sukupolvioppi haudattiin sellaisena kuin se oli ollut, ja yhtäkkiä siviilipalvelus olikin sallittua. Olin siis turhaan kärsinyt 9 kuukauden vankeustuomion.
Samoihin aikoihin osa seurakunnan vanhimmista aloitti esivalvojan johdolla koko perhettämme koskevan kiusaamisen. Asia on sen verran arka, ettei sitä vieläkään voi avata julkisesti, mutta sen verran voin kertoa, että edes kierrosvalvojan puuttuminen asiaan ei auttanut. Osa vanhimmista johti tätä kiusaamista aivan samalla tavalla kierrosvalvojan suorista määräyksistä piittaamatta.
Yksi keino purkaa ahdistusta, stressiä ja masennusta tuolloin oli runojen kirjoittaminen. En julkaissut niitä silloin missään. En kirjoittanut niitä ns. "pöytälaatikkoon" vaan disketeille, jotka olivat tuohon aikaan yleisiä tallennusvälineitä. Niihin mahtui vain noin 1,4 megatavua asiaa.
[img]http://johanneksenpoika.fi/disketit_runot_620.jpg[/img]
Internetistä löytyy vahvistusta sille, että kun kirjoittaa omia ajatuksiaan luettavaan muotoon, se auttaa käsittelemään niitä paremmin, ja jopa stressi voi jossain määrin helpottaa. Ahdistus saa kirjallisen muodon. Näin itsekin ymmärtää paremmin tuon ahdistuksen syitä. Vaikka kukaan muu ei lukisi koskaan noita terapiarunoja, ne ovat vaikuttaneet ainakin omaan mieleen. Ongelmat on voinut jäsentää ja niitä on voinut käsitellä ilman, että kukaan JT-seurakunnan vanhin tulee toppuuttelemaan, että "ei noin saa ajatella".
http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s563.html